Nyt loppu mun soittelut kaiken maailman ennustuslinjoille.
Ihan sikana menny rahaa ja mitään en ole niistä kostunu. Viimenenki kelle soitin puhui ihan kui jostain muusta, en löytäny siinä mitään itteeni, puhu ihan puuta heinää ja koitti selvästi pitkittää puhelua.
Mun frendi meidän töistä, missä aloin työt siellä elokuulla, anto vahvan suosituksen ennustaja Naomista, mille on kuulemma ite jo vuosia soittanu. Ei siis mitään jatkuvasti vaan sillon tällön.
Soitin sitten Naomille nyt ekan kerran viikonloppuna. Ihan mieletön energia! Mulla oli jotain kysymyksiä valmiina, mutta en edes ehtiny oikeen kysyä, kun ne tuli siinä vaan kaikki. Näki senkin että mua on kiusattu koulussa ja sano mun sukulaisesta asian ja kysyin mun äidiltä ja se on kuulemma tapahtunu.
Sain yhden puhelun aikana enemmän kun niitten parin vuoden aikana mihtä oon noihin soitellu.
Se alko kun mun avopuoliso jätti mut . Oli vasta muutettu yhteen kun löys toisen ja lisäks mun paras frendi muutti ja surin niin että mun paino alko nousta.
Ei kiitos enää ennustuslinjoille!
22
342
Vastaukset
- Anonyymi
Pitänee kanssa kokeilla, tai olenn jo vähän aikaa asiaa miettinyt. Ihan samaa kokemusta on nimittäin itselläni noista ennustajalinjoista.
Kaiken huippu oli, kun oli rahat vähän vähissä, ja otin sitten sellaiseen yhteyttä, mikä mainosti tekevänsä ilmaisia tulkintoja.
Ei tiennyt kyllä olisko pitänyt itkee vai nauraa, päätin silti nauraa kun ne jutut oli kyllä aika ufoja. Se oli kyllä hyvä ettei se maksanut mitään, sai ainakin kunnon naurut kun kerroin kavereillekin, miten olen kuulemma menossa ensi vuonna naimisiin, kun siis juuri tän vuoden alussa menin, että pitää sitten hiukan kiirettä.- Anonyymi
Juur toi. Vaikka tajuuhan sen nyt tyhmempikin, että ei ne mitään oikeita voi olla jotka tekee ilmasee.
Aidot näkijät tekee sitä työnään niin nehän ei nyt voi tehdä ilmaseksi kun kulut heilläkin niinkuin kaikilla. - Anonyymi
Mä olen kerran soittanu, joku siel tankutti yhtä ja samaa asiaa ja sekää ei sitte toteutunu.
- Anonyymi
Hurjasti alkanut alalle tunkemaan kaiken maailman humpuukin puhujia. Osaavat sepittää tarinoita mutta ei ne mitään oikeita ennustajia ole.
Se tuo internet mahdollistaa että joka sortin säätäjää voi esittää olevansa mitä vaan, ja monet esiintyy täysin anonyymisti, ettei edes naaman kuvaansa missään näytä.
Rahan osaavat sitten ottaa, ne palvelulinjatkin sellaisia rahareikiä että sinne ei tarvihe kauaa puhua kun on melkoiset maksut.
Kirjastoista saa satukirjoja lainata ilmaitteeksi.- Anonyymi
Täysin samaa mieltä. Soitin joskus opiskeluaikana muutamalle, ja niihin muutamaan kertaan ne soitot jäi. Melkoisilta satutädeiltä vaikuttivat ;(
- Anonyymi
Jostain ketjusta juur luin, misä selkis. Oikee meinaan ysisti nolosti. Sellaset justii ne sitä Naomii näis ketjuissa kateuksissaa kommentoimas. Oli tainnu joku seota omaa näppäsryyteensä oli nii paljo stooria ja selitystä.
Nätä tulee aika paljon seurattuu.
Kerran kysyi hältä, et onksne näkijöi leikkivät isokin ongelma hänen alalla. Itekin tiedän yhden jolla ei taatusti mitää kykyjä, siivoojana mun ymmärtääkseni touhuaa mutta tekee silti muka jotai tulkintoja ja ja joihinki taukkeiin tuntuu menevän täydestä.
Se vastasi vaa että avun tarvittijat osaa varmaan erottaa aidot kopioista.
Hyvin sanottu. Emmääkkän hualisi mitää halpoja kopioita, jos menisin vaiksten uutta autoo hankkimaa, jos ja onneks kun, on mahista hankkii aito. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jostain ketjusta juur luin, misä selkis. Oikee meinaan ysisti nolosti. Sellaset justii ne sitä Naomii näis ketjuissa kateuksissaa kommentoimas. Oli tainnu joku seota omaa näppäsryyteensä oli nii paljo stooria ja selitystä.
Nätä tulee aika paljon seurattuu.
Kerran kysyi hältä, et onksne näkijöi leikkivät isokin ongelma hänen alalla. Itekin tiedän yhden jolla ei taatusti mitää kykyjä, siivoojana mun ymmärtääkseni touhuaa mutta tekee silti muka jotai tulkintoja ja ja joihinki taukkeiin tuntuu menevän täydestä.
Se vastasi vaa että avun tarvittijat osaa varmaan erottaa aidot kopioista.
Hyvin sanottu. Emmääkkän hualisi mitää halpoja kopioita, jos menisin vaiksten uutta autoo hankkimaa, jos ja onneks kun, on mahista hankkii aito.Hain hetken ennenko ynkäsin mutta tarkootat toisessa ketjussa millä sitä luppoaikaa oliki elikkä allakasa tyhjää ensiksi ilmottaa ittellensä, vastailla ittellensä, vänkkätä ittensä kansa ja lopuksi kilahtaa ja sitten poistuu jonneki . Melkonen show oliki ennen sitä. On nää etten sanosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jostain ketjusta juur luin, misä selkis. Oikee meinaan ysisti nolosti. Sellaset justii ne sitä Naomii näis ketjuissa kateuksissaa kommentoimas. Oli tainnu joku seota omaa näppäsryyteensä oli nii paljo stooria ja selitystä.
Nätä tulee aika paljon seurattuu.
Kerran kysyi hältä, et onksne näkijöi leikkivät isokin ongelma hänen alalla. Itekin tiedän yhden jolla ei taatusti mitää kykyjä, siivoojana mun ymmärtääkseni touhuaa mutta tekee silti muka jotai tulkintoja ja ja joihinki taukkeiin tuntuu menevän täydestä.
Se vastasi vaa että avun tarvittijat osaa varmaan erottaa aidot kopioista.
Hyvin sanottu. Emmääkkän hualisi mitää halpoja kopioita, jos menisin vaiksten uutta autoo hankkimaa, jos ja onneks kun, on mahista hankkii aito.Painotus sanalla seonnut, vai näppäryys vai selitys? Ei hyvää päivää.
- Anonyymi
huvittava ketju, yksi ja sama vastailee täällä itselleen.
- Anonyymi
Näinhän täällä näyttäisi aina olevan. Osaako joku sanoa jonkun hyvän keskustelupalstan, jossa voi keskustella rakentavasti näkijöistä, ilman että joku häirikkö pilaa keskustelut. Ei haittaa vaikka pitäisi rekisteröityä, parempi jopa niin latvalahot pysyvät pois. Ennen oli Plaza, mutta toiminta loppui.
- Anonyymi
Okei, kannattaisiko sun sitten pyytää joku muu kanssasi keskusteluun ettei tarvitsisi itsellesi vastailla? Eikö sellainen ole aika tylsää?
- Anonyymi
Vaihda nyt jo hyväntähe levyy! Saaks tost jotai massii kans käyt joka ketjus samaa natinaa "yksi ja sama" kirjottaa hja vastailee. Oikeenk jollai urakkapalkalla? Näis tasan yksi ja sama ja se olet ihan ite että lepää ny jo välillä nii jaksat sitte huilii.

lääkitys jäänyt ottamatta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lääkitys jäänyt ottamatta?
Sitten menet kiireesti ottamaan jos epäilet. Ei niitä parane jättää välistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaihda nyt jo hyväntähe levyy! Saaks tost jotai massii kans käyt joka ketjus samaa natinaa "yksi ja sama" kirjottaa hja vastailee. Oikeenk jollai urakkapalkalla? Näis tasan yksi ja sama ja se olet ihan ite että lepää ny jo välillä nii jaksat sitte huilii.
Mikä sillon? Tota samaa pas... jauhaa joka mahdollisessa ketjus. Yks ja sama, yks ja sama. Mullon kyllä yks ja sama miten jollain on yks ja sama. Jäänny joku kela pyöriin.

Menipäs pahasti tunteisiin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten menet kiireesti ottamaan jos epäilet. Ei niitä parane jättää välistä.
Hihihihi:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihihihi:)
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Menipäs pahasti tunteisiin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten menet kiireesti ottamaan jos epäilet. Ei niitä parane jättää välistä.
Tuon tarvis joutua ottamaan lääkkeensä valvonnan alaisena....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaihda nyt jo hyväntähe levyy! Saaks tost jotai massii kans käyt joka ketjus samaa natinaa "yksi ja sama" kirjottaa hja vastailee. Oikeenk jollai urakkapalkalla? Näis tasan yksi ja sama ja se olet ihan ite että lepää ny jo välillä nii jaksat sitte huilii.
Kysyhän siltä viisaalta Naomilta,että kuka tämä nyt on kenestä sä kohnotat täällä joka päivä monta kertaa ja jokaiseen keskusteluun.
Tiesitkö muuten,että niinkuin Naomi sanoi eräässä lehtihaastattelussa,että näkijän työ ei ole helppoa koska aito näkijä näkee myös sen ihmisen negatiivisen puolen.
Eli Naomiltakaan ei jää näkemättä näitä. Miltä tuntuu kun on käynyt haukkumassa yhden jos toisen näissä keskustelupalstoilla ja menee sitten Naomin vastaanotolle,niin hän näkee sinun energiasta sen pahan mitä olet tehnyt. Kun seuraavaksi menette niin miettikäähän tuota,hänen "noidan silmät" kyllä näkee pääsi sisälle ja hyvin helposti vielä.
Eräällä keskustelupalstalla,hän kertoi ettei ota kaikkia tälläisiä edes vastaan. Kun häneltä tilaa aikoja,niin kaikkia ei vastaan ota.
Puhuin tuosta hänen kanssaan ja hän kertoi,että joutuu negatiivisen asiakkaan jälkeen puhdistaa kotinsa,Eli se mikä on näkijän tapa puhdistaa. En tarkoita siivoamista,että imurilla ja mopilla,vaan näkijän omalla keinolla. Jotta voi ottaa uuden vastaan.
- Anonyymi
Kuka sellasiin enää nykytiedolla soittaa, mulla ainakaan olisi rahaa hassata siihen että joku lätisee puutaheinää.
Kyllä olen käyttänyt selvänäkijöitten palveluita, mutta nimenomaan niitä, enkä mitään tarinalinjojen turinoita.
Muistan nähneeni ilmotuksia missä niihin linjoille haeskeltiin töihin vaan sillä perusteella että osasi jutustella.
Missään ei mainittu että pitäisi olla ennustajankyvyt.
Vähän sama kun jos kävelisi vaikka johonkin autokauppaan pyytämään kampaamopalveluita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1344159Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232116Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31844Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841- 1061760
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4631568MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531335Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4611280