Trump johtaa

Jumalaan uskovat voittavat. Onko ateisteilla keinoja kuinka saadaan ateismi nousuun. Pierut eivät auta kun on jo housussa.

66

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi ateismia pitäisi nostaa jos enemmistö valitsee kristinuskon.
      Silloin pitää kääntyä. Joko kristityksi jotta vanhurskaana pääsee uuteen maahan tai islamiin jolloin taidollisena pääsee uuteen taivaaseen.

      Mitä hyötyä on enää ateismista. Jeesus taivaasta käsin Joh. 16:25 mukaisesti avaa vertauskuvat, mysteerit ja AVOIMESTI kertoo kaiken Isästä.

      Ateismin Totuus siinä jää toiseksi ja näivettyy.
      Ajatus että Jeesus oli satuolento on joka tapauksessa huono kortti. Sillä kortilla ei pokerissa pärjää.

      • Ateistit ovat avuttomia elämään nykyisessä maailmassa. Nytkin kirkolliskokous ehdottaa hautaustoimesta luopumista. Tämä auttaisi ateisteja saavuttamaan heidän tavoitteen kirkko irti valtiosta. Tämä ei ateisteja kiinnosta. Mielenkiinto kohdistuu Jeesukseen ja Jahveen vanhoihin äijiin jotka ehkä olivat tosellisuutta pari tuhatta vuotta sitten.

      • Demokratiaa kannatan sekä sekularismia. Uskonnollinen vakaumus on jokaisen oma asia päätöksenteossa.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ateistit ovat avuttomia elämään nykyisessä maailmassa. Nytkin kirkolliskokous ehdottaa hautaustoimesta luopumista. Tämä auttaisi ateisteja saavuttamaan heidän tavoitteen kirkko irti valtiosta. Tämä ei ateisteja kiinnosta. Mielenkiinto kohdistuu Jeesukseen ja Jahveen vanhoihin äijiin jotka ehkä olivat tosellisuutta pari tuhatta vuotta sitten.

        Mitä hyötyä kirkko irti valtiosta ajatuksesta on.
        Sehän on kirkonkin päämäärä. Hallita koko maailmaa globaalina oikumene yhteisönä.

        Valtio jäisi nurkkakunnaksi ja kirkko muodostaisi maailmanhallituksen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ateistit kannattavat kirkko irti valtiosta. Ovatko ateistit idiootteja ? Kyllä ovat.

        Valtio olemme me ja me emme jää nurkkaan. Marssimme eduskuntaan erottamaan kirkon valtiosta. Ymmärtääkö vajakki ?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Valtio olemme me ja me emme jää nurkkaan. Marssimme eduskuntaan erottamaan kirkon valtiosta. Ymmärtääkö vajakki ?

        Ajatte siis kirkon Paavin syliin. Ja Paavista tulee Ilmestys 13 kymmenkruunuisen pedon eli maailmanhallituksen pää.

        Mikä valtiosta tulee ? Siitä tulee maailman kuninkaiden mielivallan uhri ja pelinappula.
        Suomesta raamatun mukaan tulee ensin kuningaskunta ja myöhemmin Linnut tuhoaa tuon kuningaskunnan ja ottaa vallan käsiinsä.

        Linnut tarkoittaa pakolaisia vieraista maista jotka tekee lopulta selvää Suomen valtiosta ja anastaa vallan.

        Miten estät? Tietenkin yrität kutsua venäläisiä apuun kun kuvittelet yya sopimuksen heitä velvoittavan. Sekin on kirjoitettu raamattuun Hesekiel 7.

        Venäjä on osa oikumeneä. Eikä saata valtaan muuta kuin paavin. Ja pakottaa Suomen paastoon. Yms.

        Suomen valtio on patsas jonka jalkoihin osuu kivi ja jauhautuu patsas pölyksi. Nousee oikumene eli Jumalan valtakunta. Tämä on yksi vähäpätöinen agenda. Mutta se näyttää todellisuudessa käyvän toteen. Linnut lisääntyy vauhdilla.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ateistit kannattavat kirkko irti valtiosta. Ovatko ateistit idiootteja ? Kyllä ovat.

        Kannatan, että sinut irrotetaan maapallosta ja internetistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyötyä kirkko irti valtiosta ajatuksesta on.
        Sehän on kirkonkin päämäärä. Hallita koko maailmaa globaalina oikumene yhteisönä.

        Valtio jäisi nurkkakunnaksi ja kirkko muodostaisi maailmanhallituksen.

        Onkohan tämä nyt se Uusi maailman järjestys? NWO?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ateistit kannattavat kirkko irti valtiosta. Ovatko ateistit idiootteja ? Kyllä ovat.

        Minä olen ateisti enkä kannata kirkon eroa valtiosta.

    • Joku täällä jo toivotti minulle "Painu helvettiin" ikävä kyllä ylläpito on poistanut viestin. Olisin kiinnostunut helvettiin menosta kumpi meistä sinne helvettiin on menossa.

      • Anonyymi

        Sinähän sinne menet tietenkin.

    • Anonyymi

      No,uskovat saavat kaltaisensa idiootin presidentiksi.

      • Oletko varma että tiedät? Ukraina ikävä kyllä joutuu luovuttamaan Venäjälle. Ukrainalaiset ovat syvästi uskonnollisia uskonnollisuus kasvaa Venäjälle häviämisestä huolimatta.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Oletko varma että tiedät? Ukraina ikävä kyllä joutuu luovuttamaan Venäjälle. Ukrainalaiset ovat syvästi uskonnollisia uskonnollisuus kasvaa Venäjälle häviämisestä huolimatta.

        Vähempikin uskonnollisuus riittäisi.Onko se nyt niin kivaa elvistellä mielikuvitusolentojen kanssa?

      • Anonyymi

        Unohdit punikki mainita sanan roska. Eli "roska-idiootin".

        DEmareilla on tätä tyylitajua niin kovin vähän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vähempikin uskonnollisuus riittäisi.Onko se nyt niin kivaa elvistellä mielikuvitusolentojen kanssa?

        Moni monet ovat sitä mieltä että Jumala on totta ei mielikuvitusta.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Moni monet ovat sitä mieltä että Jumala on totta ei mielikuvitusta.

        Ihmiset ovat valitettavasti niin helposti höynäytettävissä.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Moni monet ovat sitä mieltä että Jumala on totta ei mielikuvitusta.

        Se on huijausta, jos luvataan jotain sellaista, jota ei asiallisesti ole luvassa.

    • Anonyymi

      LoL. Amerikassa käytännössä kaikki poliitikot uskovat Jumalaan, niin oikealla kuin vasemmallakin.

      • Näin on mutta valtio on tiukasti sekulaarinen jos ymmärrät mitä sekularismi tarkoittaa. Ateistit eivät ymmärrä heille tärkeintä ovat Jeesus ja Jahve näistä vanhoista äijistä ateisti tietää kaiken
        Miksi ?

    • Trump voitti 53.08
      Harris 47.02
      Fox news

      • Anonyymi

        Yhdysvallat hävisi saman verran.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yhdysvallat hävisi saman verran.

        Ihan sama kuka voitta
        sama paska he ovat
        kuka istu valkoinen talossa se on maailma syöpä

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Ihan sama kuka voitta
        sama paska he ovat
        kuka istu valkoinen talossa se on maailma syöpä

        Tärkeintä, että syöpä voitti. Itsehän amerikkalaiset sitä itselleen kerjäsivät.

    • Anonyymi

      Se tyyppi ehkä onkin ilmestysk."sarvi joka sai kuolinhaavan,mutta virkosi".Näemme piankin miten antikristuksen aika alkaa jylläämään,mutta joillekin se on pyhimys.Kuka onkaan pedon vertainen.

    • Anonyymi

      Molemmat pääehdokkaat olivat Jumalaan uskovia.
      Trump oli vain Suomen talouden ja Euroopan turvallisuuden kannalta huonompi vaihtehto, mutta silti isänmaalliseksi itseään väittävät kristityt ovat tyytyväisiä, että Trump voitti?

      • Turvallisuus heikkenee ja tulee kalliimmaksi. Talous saattaa piristyä ainakin korot laskee jospa Helsingin pörssikin piristyy nykyisestä alennustilasta.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Turvallisuus heikkenee ja tulee kalliimmaksi. Talous saattaa piristyä ainakin korot laskee jospa Helsingin pörssikin piristyy nykyisestä alennustilasta.

        Vaikea nähdä miten Helsingin pörssi piristyisi, kun Suomen tärkeimmän vientimaan USA:n uusi presidentti uhkaa korottaa tuontitulleja?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea nähdä miten Helsingin pörssi piristyisi, kun Suomen tärkeimmän vientimaan USA:n uusi presidentti uhkaa korottaa tuontitulleja?

        Korkojen lasku piristää osakekauppaa vaikka voihan osakkeita ostaa jenkkien pörsseistä. Niin olen itse tehnyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea nähdä miten Helsingin pörssi piristyisi, kun Suomen tärkeimmän vientimaan USA:n uusi presidentti uhkaa korottaa tuontitulleja?

        Siinä suuri ongelma onkin. Mikä muu maa ostaisi Suomesta ?

        Suomen ulkomaankauppa Yhdysvaltojen kanssa on merkittävää. Vuonna 2022 Suomen kokonaisvienti Yhdysvaltoihin kasvoi yli 40 prosenttia, ja se nousi Ruotsin ohi Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi2. Suomen tavaraviennin arvo Yhdysvaltoihin oli 9,4 miljardia euroa, ja palveluviennin arvo 6,5 miljardia euroa. Tämä tekee Yhdysvalloista Suomen suurimman vientimaan2.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Korkojen lasku piristää osakekauppaa vaikka voihan osakkeita ostaa jenkkien pörsseistä. Niin olen itse tehnyt.

        Tervemenoa osakkeillesi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tervemenoa osakkeillesi!

        Olen sijoittanut osakkeisiin yli 20 vuotta. Hallitsen kaupanteon mutta kiitos huolenpidosta. Jumalan siunausta.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Olen sijoittanut osakkeisiin yli 20 vuotta. Hallitsen kaupanteon mutta kiitos huolenpidosta. Jumalan siunausta.

        Epäilemättä onnistut pääsemään rahoistasi sujuvasti eroon.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Olen sijoittanut osakkeisiin yli 20 vuotta. Hallitsen kaupanteon mutta kiitos huolenpidosta. Jumalan siunausta.

        Yhtään osaketta et saa hautaan mukaan....turhaa touhua!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään osaketta et saa hautaan mukaan....turhaa touhua!

        Osakkeeni ovat puskurina jos tulee yllättäviä menoja. Pyrinkin pääsemään niistä eroon hieman ennen kuolemaani. Taivaassa en tarvitse osakkeita enkä rahaa.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Osakkeeni ovat puskurina jos tulee yllättäviä menoja. Pyrinkin pääsemään niistä eroon hieman ennen kuolemaani. Taivaassa en tarvitse osakkeita enkä rahaa.

        Milloin kuolet!?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Milloin kuolet!?

        Ei ole ennustetta. Olen lääkärin mukaan perusterve.

    • Anonyymi

      Miten Jumalaan uskovat voittivat?

      Luulevatko amerikkalaiset oikeasti, että Trump välittää pätkääkään Jumalasta. Trump uskoo vain "pyhään kolminaisuuteen": Trump ja raha ja oma valta.

      Luultavasti Harris uskoo enemmän Jumalaan kuin Trump, mutta amerikkalaiset ovatkin aina olleet tyhmiä. Luulevat Harrisiakin vasemmistolaiseksi.

      • On siellä monia raamatullisia lakeja joita tulee lisää ja vanhat lait vahvistuvat. Abortti esimerkiksi.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        On siellä monia raamatullisia lakeja joita tulee lisää ja vanhat lait vahvistuvat. Abortti esimerkiksi.

        Abortin kieltäminen on rikos ihmiskuntaa vastaan.

        Laittomat abortit lisääntyvät ja naisia kuolee, sitä kai naisia vihaava Trump haluaakin.

        PS. Kai sinäkin ymmärrät, että Raamatulla ei ole mitään väliä tai merkitystä.

        En minä ymmärrä.

    • Anonyymi

      Vanhurskaat eivät elä kuoltuaan, vaikka aivopiereskelisivät koko ikänsä kuten VarmaKakkahousu. Eivät siis voita mitään.

    • Anonyymi

      sielumme ovat ikuisia,aina olemassa kuka sitten missäkin,mutta Trumppi ei ole oikeasti uskova,voihan se höpistä,herra,herra ja abortinkin kieltää,mutta oikeaa uskista siitä saa hakea.

      • Anonyymi

        Sinun sielusi elää vain kuvitelmissasi. Sinut olisi pitänyt abortoida jo kauan sitten.

    • Kiitos kommenteista joista näkyy paha olo joka kirjoittajalla on. Toivottavasti helpotti
      Jumalan siunausta.

      • Anonyymi

        Itselläsi on pyhä yrjö taas tulossa aivopierun säestyksellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itselläsi on pyhä yrjö taas tulossa aivopierun säestyksellä.

        Jumalan siunausta sinullekin. Jeesus rakastaa sinua.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Jumalan siunausta sinullekin. Jeesus rakastaa sinua.

        Et sinä pysty Jumalaa käskeä siunaamaan, tollo!
        Etkä sen puoleen Jeesustakaan rakastamaan, tollo!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä pysty Jumalaa käskeä siunaamaan, tollo!
        Etkä sen puoleen Jeesustakaan rakastamaan, tollo!

        Se oli vain toivotus. Tarvitset Jeesuksen rakkautta.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Se oli vain toivotus. Tarvitset Jeesuksen rakkautta.

        Sinä tarvitset suljettua osastoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tarvitset suljettua osastoa.

        Jumalan siunausta. Jeesus rakastaako sinua.

    • Mielenkiintoinen aloitus, kun ajatellaan, että ateisti Trump voitti ja kristitty Harris hävisi.

      • Eihän Trump ole ateisti. Republikaanit uskovat Jumalaan enemmän kuin demokraatit.

      • Tipale
        VarmaTieto kirjoitti:

        Eihän Trump ole ateisti. Republikaanit uskovat Jumalaan enemmän kuin demokraatit.

        Kerro miten Trumpin elämässä usko näkyy muuten kuin äänten kalasteluna?

      • Tipale kirjoitti:

        Kerro miten Trumpin elämässä usko näkyy muuten kuin äänten kalasteluna?

        Ei se muuten näy. Hän itse sanoo niin ja kansa uskoo.

    • Anonyymi

      Kuka on trump

      • Anonyymi

        Onko Aku jäänyt lukematta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Aku jäänyt lukematta?

        Aku ankassa ei ole trumppia, siellä on iines ja susihukka!

    • Anonyymi

      Olen suomalaisesta näkökulmasta republikaani, mutta Trump on yksinkertaisesti ääliö.

      • Anonyymi

        Jaa ääliö....trump on diplomi-insinööroi koulutukseltaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa ääliö....trump on diplomi-insinööroi koulutukseltaan!

        Trumpilla ei ole diplomia kuin kusipäisyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trumpilla ei ole diplomia kuin kusipäisyydestä.

        Hän on siis oikein opiskellut sitä! Ilmankos se häneltä sujuu!

    • Anonyymi

      No käskeekö se Jeesus nyt sitten teitä uskiksia vittuilemaan ateisteille? Todella kristillistä 😂 Kai muutatte nyt kaikki pysyvästi jenkkeihin kun trumppi voitti?

      • Anonyymi

        Kartamne

    • Anonyymi

      trumppi uskoo rahaan, tyhmä uskovainen !!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      84
      1622
    2. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      88
      878
    3. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      8
      842
    4. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      829
    5. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      53
      822
    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      58
      773
    7. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      189
      749
    8. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      80
      715
    9. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      41
      710
    10. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      680
    Aihe