Paavalissa oli Saatanan enkeli

Anonyymi-ap

2. Kor. 12:7

Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

Demoni (kreikaksi: δαίμων /daimon, venäjäksi: демон / demon) on ortodoksisen opetuksen mukaan langennut enkeli, paha henki (Luuk.7:21). Muita nimityksiä demoneille ovat: saastainen henki (Matt.10:1) ja riivaaja (vanha käännös, Mark.6:13). Demonit työskentelevät ihmisten parissa Jumalan työtä vastustaen ja yrittävät saada ihmiset tekemään Jumalan vastaisia tekoja. Raamatussa ei ole sanottu demonien määrää, mutta se antaa ymmärtää, että lukumäärä on suuri. (Luuk.8:30, 11:18)

9

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enkelit ja demonit on jaettu kristillisessä perinteessä seuraavasti:
      Demonit:

      * Psoudothei tai valejumalat, jotka haluaisivat tulla palvotuiksi jumalina. Näihin kuuluu Jeesusta erämaassa kiusannut demoni, joka lupasi kaikenlaista, mikäli Jeesus kumartuisi maahan ja palvelisi häntä. Heidän ruhtinaansa on Beelzebub.
      * Mendariorum tai valehtelun henget. Nämä yrittävät pettää ihmisiä ennustuksilla ja heidän ruhtinaansa on Python.
      * Iniquitatis tai vihan tiehyet (Vessels of Anger) ovat kaikkien syntisten tapojen (wicked arts) takana. Heidän ruhtinaansa on Belial.
      * Revengers of wickedness eli pahuuden kostajat. Heidän ruhtinaansa on Asmodeus.
      * Prestigiators eli arvovaltaiset, jotka matkivat ihmeitä ja magiaa palvelemalla viettelevät ihmisiä. Heidän ruhtinaansa on Saatana.
      * Arial powers eli ilman henget tuovat ruttoa ja aiheuttavat ukkosta. Heidän ruhtinaansa on Marizim.
      * Furies eli raivot kylvävät epäonnea, sotaa ja tuhoa. Heidän ruhtinaansa on Abaddon.
      * Criminators (en keksi hyvää suomennosta) ovat parjaajia ja panettelijoita. Heidän ruhtinaansa on Astaroth.
      * Temptators eli viekottelijat. Tämä luokka käsittää myös kaikki pahat henget joita ei lueta kuuluviksi muihin luokkiin. Edustavat kaikenlaista himoitsemista. Heidän ruhtinaansa on Mammon.

      Lähteet: C.J.S. Thompson : Mysteries and secrets of magic (demonit) ja Olli Seppälä : Maan ja taivaan enkelit (enkelit).

      • Anonyymi

        Enkelit:

        * Serafi tarkoittaa palavaa liekkiä, tulta tai sytyttäjää. (Jes 6:2): "Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät." Serafit ovat kaikista enkeleistä Jumalaa lähimpinä ja niiden tarkoitus on ylistää häntä.
        * Kerubit (Hes. 1:5-12): "Niillä oli ihmisen muoto, ja kullakin neljä siipeä... Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolella oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän ja vielä niillä oli kotkan kasvot... Kullakin olennolla oli kaksi siipeä ylhäällä levällään, niin että ne koskettivat toistensa siipiä, ja kahdella siivellä ne peittivät vartalonsa." Kerubit ovat pyhien paikkojen vertijoita ja Jumalan ilmestymisen ja läsnäolon vertauskuvia.
        * Valtaistuimet (Hes. 1:16-21): "Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivt krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin pyörä ristikkäin toisen kanssa... Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen keskus välkehti kauttaaltaan (tai: jokaisen kehä oli täynnä välkehtiviä silmiä)." Valtaistumet innoittavat ihmisiä rakastamaan, palvelemaan ja toteuttamaan Jumalan tahtoa.
        * Herruudet valvovat alempiarvoisia enkeleitä ja ovat avuksi silloin kun ihminen yrittää vapautua eripuraisuudesta ja kaikesta mikä kahlitsee hänet maahan ja maalliseen.
        * Vallat ovat joidenkin käsitysten mukaan keskeisessä roolissa enkelten ja demonien välisessä taistelussa. Vallat kuvaavat myös inhimillisen järjen rajoituksia mutta toisaalta myös mahdollisuuksia. Ne ovat mukana myös silloin kun ihmeitä tapahtuu.
        * Voimat antavat ihmisille jumalaista voimaa, joka ei koskaan katoa, vaan nostaa ihmistä koko ajan lähemmäksi Jumalaa.
        * Hallitukset ovat kansojen ja suurten kaupunkien suojelijoita. Ne myös auttavat ihmisiä toimimaan Jumalan työtovereina.
        * Arkkienkeleitä on Raamatun mukaan seitsemän ja kaksi niistä on mainittu siellä (Mikael ja Gabriel) ja yksi Apokryfikirjoissa (Rafael). Arkkienkelit painavat ihmissieluun jumalallisen leiman joka valaisee ihmisen ymmärrystä.
        * Enkelit toimivat suojelusenkeleinä, sanansaattajina ja ihmisten ilmestyksissä. Niiden tehtävänä on ihmisten suojeleminen ja ohjaaminen.

      • Anonyymi

        No Ariel on juutalainen nimi kuin Apollyon on kreikkalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kristitty ei kumarra demonia eikä enkeleitä jotka on palvelevia henkiä.

        Siirry uuden liiton Ilmestyskirjaan.

      • Anonyymi

        Mammonan palvonta tarkoittaa näkyvää maallista kultaa hopeaa kiveä ja vatsa Jumala palvoo ruokaa. Mutta kristitty ei palvo vatsaansa vaan pitää sen kurissa. Kuten himonsakin. Apostoli Saul oli juutalainen joka kääntyi kristityksi ja hänellä juutalaisena oli tietysti ylpeys halu olla Jumala ja ylpeillä ilmestyksillä. Se on selväkin Mooses Mooses. Ylpeys johtaa lankeemukseen. Saul kasvoi vuosia Jeesuksen uskoon ja ylpeilykin päättyi ; luen sen ulkokultaisen juutalaisuuden roskana Jeesuksen tuntemisen rinnalla / uskon päämäärä sielun pelastus. Saul muuttui täysin Jeesuksen uskoiseksi. Kesti vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enkelit:

        * Serafi tarkoittaa palavaa liekkiä, tulta tai sytyttäjää. (Jes 6:2): "Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät." Serafit ovat kaikista enkeleistä Jumalaa lähimpinä ja niiden tarkoitus on ylistää häntä.
        * Kerubit (Hes. 1:5-12): "Niillä oli ihmisen muoto, ja kullakin neljä siipeä... Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolella oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän ja vielä niillä oli kotkan kasvot... Kullakin olennolla oli kaksi siipeä ylhäällä levällään, niin että ne koskettivat toistensa siipiä, ja kahdella siivellä ne peittivät vartalonsa." Kerubit ovat pyhien paikkojen vertijoita ja Jumalan ilmestymisen ja läsnäolon vertauskuvia.
        * Valtaistuimet (Hes. 1:16-21): "Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivt krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin pyörä ristikkäin toisen kanssa... Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen keskus välkehti kauttaaltaan (tai: jokaisen kehä oli täynnä välkehtiviä silmiä)." Valtaistumet innoittavat ihmisiä rakastamaan, palvelemaan ja toteuttamaan Jumalan tahtoa.
        * Herruudet valvovat alempiarvoisia enkeleitä ja ovat avuksi silloin kun ihminen yrittää vapautua eripuraisuudesta ja kaikesta mikä kahlitsee hänet maahan ja maalliseen.
        * Vallat ovat joidenkin käsitysten mukaan keskeisessä roolissa enkelten ja demonien välisessä taistelussa. Vallat kuvaavat myös inhimillisen järjen rajoituksia mutta toisaalta myös mahdollisuuksia. Ne ovat mukana myös silloin kun ihmeitä tapahtuu.
        * Voimat antavat ihmisille jumalaista voimaa, joka ei koskaan katoa, vaan nostaa ihmistä koko ajan lähemmäksi Jumalaa.
        * Hallitukset ovat kansojen ja suurten kaupunkien suojelijoita. Ne myös auttavat ihmisiä toimimaan Jumalan työtovereina.
        * Arkkienkeleitä on Raamatun mukaan seitsemän ja kaksi niistä on mainittu siellä (Mikael ja Gabriel) ja yksi Apokryfikirjoissa (Rafael). Arkkienkelit painavat ihmissieluun jumalallisen leiman joka valaisee ihmisen ymmärrystä.
        * Enkelit toimivat suojelusenkeleinä, sanansaattajina ja ihmisten ilmestyksissä. Niiden tehtävänä on ihmisten suojeleminen ja ohjaaminen.

        Ei ke ole oikeita jotka LIHAN PUOLESTA OVAT vaan ne jotka ovat lupauksesta hengestä syntyneet. Uuden liiton.

    • Anonyymi

      Paavalin pistin henki ei ollut sen kummallisempi, kuin muillakaan kristityillä. Hän pystyi karkoittamaan sen, kuten kokeneet kristityt nykyisinkin. Ilmeisesti Paavali sai aiemman kristittyjen vainoajan aikuisen demonin muistuttamaan teoistaan, koska hänellä oli herkkä synnin tunto. Hän murehti vanhoja tekojaan. Tämänkin Jeesus kirjautti muistiin Paavalin kirjeeseen, jotta viisaat kristityt saisivat oppia henkimaailman menettelytavoista.

    • Anonyymi

      Kristitty elää vapaudessa eikä orjuudessa. Uskosta eikä ruuista. Armosta eikä teoista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      511
      1908
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      379
      1586
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1377
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      982
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      939
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      936
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      773
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      764
    Aihe