Miksi Suomi liputtaa 6.11. Kustaa II Adolfin päivänä?

Suomi vietti taas Ruotsin hullun kuninkaan päivää 6.11. kautta Suomen ja liputti.

Suomi liputtaa Ruotsin riistäjäkuninkaista pahinta suomalaisten tapattajaa eli Kustaa Adolfia joka vuosi 6.11. MIKSI?

Kuka voi väittää, etteikö Suomen alhainen väkiluku johtunut juuri Ruotsin loputtomista sodista pitkin eurooppaa?

Oli muka "voimaa" pitää vuosikymmeniä lippujen alla 20.000 miestä tuollaisesta, 300 000:n, aiemmin jopa sen allekin, väkiluvusta?

Siellä on siis täytynyt olla käytännössä kaikki kynnelle kykenevät ja likimainkaan terveet miehet. Millaista riistoa. Vasta 1800 -luvun alkuvuosikymmenillä päästiin miljoonan asukkaan rajan yli. Ei ihme kun aina sanotaan Ruotsin sotineen viimeiseen suomalaiseen (vai itämaalaiseen=österland?) hakkapeliittaan ja sitten tehtiin kiireesti rauha.

Tuolta voit katsoa missä kaikkialla pitkin eurooppaa sodittiin:

Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua. Taisteluita, joihin Pohjan Prikaatin perinnejoukot ovat osallistuneet on listattuna taulukossa.

https://web.archive.org/web/20160304190710/http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

Viimeisen 200 vuoden aikana ei muuten ole kovin montaa taistelua käyty... paitsi 1941-1945

Näin siis vain Pohjan Prikaatin perinnejoukkojen taisteluiden osalta. Mitenkähän lienee muut joukot ja heidän taistelunsa?

Siis sotaan vietiin liki 10% KOKO väestöstä!

Olipa todellakin järkyttävää riistoimperialismia jo tuolloin. Kyllä oli Suomelle todellinen onnenpotku tuo Venäjän sota ja miehitys 1808-1809.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_v%C3%A4est%C3%B6

Taatusti KAIKKI terveet, jos kohta sairaatkin, miespuoliset Itämaalaiset otettiin sotaan ja sinne ne taisivat jäädäkin euroopan hurmekentille. Ei ihme jos Suomen väkiluku nousi yli miljoonan VASTA 1810 -luvulla. Ruotsi imi Suomesta, tai paremminkin silloisesta Itämaasta, kaiken veren kuin mikäkin PUNKKI! Ja tyhmä Suomi juhlii Ruotsin riistäjäkuninkaista pahinta eli Kustaa Adolfia joka vuosi 6.11.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsalaisuuden_p%C3%A4iv%C3%A4

"Päivää vietetään kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä, joka on ollut merkittynä almanakkaan Kustaa Aadolfin nimipäiväksi jo 1600-luvulta lähtien. Hän kaatui Lützenin taistelussa vuonna 1632."
14351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kertokaapa viisaammat.

Äänestä

Ei liputtanutkaan vaan Donald Trumpin vaalivoittoa.

Äänestä

Kas kun et ole kuullut mitään talvisodasta 1939-1940.

Äänestä
  • No en minäkään ja liekö moni muukaan. Mikä se sellainen on, ketkä siinä soti?

    Äänestä

Murha-Kustaata voisi muistella korkeintaan suruliputuksella kun ajattelee Suomen kansan kärsimystietä Ruotsin kourissa.

Äänestä
  • Hauska yhteensattuma kun Ruotsissakin oli samaa aikaan oma homo-Kustaa.

    Joulun aatonaattona vuonna 1952 ravintoloitsija Kurt Haijby tuomittiin tukholmalaisessa oikeudessa kiristyksestä kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Kiristyksen kohde, nykykuningas Kaarle Kustaa XVI:n isoisoisä, Kustaa V, oli ehtinyt kuolla jo paria vuotta aiemmin korkeassa 92 vuoden iässä, eikä ollut siivoamassa omia sotkujaan ja todistamassa vuosisadan skandaalia, joka oikeudenkäynnin myötä paljastui.

    Kävi ilmi, että hovi oli maksanut vuosia rahaa niin Haijbylle kuin tämän vaimolle, jotta nämä pysyisivät hiljaa kuninkaan ja ravintoloitsijan homoseksuaalisesta salasuhteesta.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000008479008.html

    https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000008081698.html

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hauska yhteensattuma kun Ruotsissakin oli samaa aikaan oma homo-Kustaa.

    Joulun aatonaattona vuonna 1952 ravintoloitsija Kurt Haijby tuomittiin tukholmalaisessa oikeudessa kiristyksestä kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Kiristyksen kohde, nykykuningas Kaarle Kustaa XVI:n isoisoisä, Kustaa V, oli ehtinyt kuolla jo paria vuotta aiemmin korkeassa 92 vuoden iässä, eikä ollut siivoamassa omia sotkujaan ja todistamassa vuosisadan skandaalia, joka oikeudenkäynnin myötä paljastui.

    Kävi ilmi, että hovi oli maksanut vuosia rahaa niin Haijbylle kuin tämän vaimolle, jotta nämä pysyisivät hiljaa kuninkaan ja ravintoloitsijan homoseksuaalisesta salasuhteesta.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000008479008.html

    https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000008081698.html

    Toimittaja ja tietokirjailija Satu Jaatisen kirja Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen (Docendo) paljastaa kutkuttavia ja myös karmeita yksityiskohtia nykyisten ja menneiden kuninkaallisten puuhista. Poimimme niistä muutamia.
    Salasuhteesta julkaistiin kirja

    Ruotsin kuningas Kustaa V joutui vuonna 1936 ennennäkemättömän seksiskandaalin keskelle, kun hänellä väitettiin olevan salasuhde mieheen. Vyyhti sai alkunsa, kun Anna Haijby jätti Tukholman käräjäoikeuteen avioerohakemuksen, jossa hän oli kirjannut eron syyksi sen, että hänen aviomiehellään Kurtilla oli suhde kuninkaaseen.

    – Homoseksuaalisuus oli Ruotsissa tuohon aikaan rikos. Kuninkaalla oli valtionpäämiehenä syytesuoja, mutta tämä ei rauhoittanut hovin hälytystilaa, Jaatinen kirjoittaa.

    https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000008081698.html

    Äänestä

...Miksi Suomi liputtaa 6.11. Kustaa II Adolfin päivänä?......

Osoittaa alistumistaan.

Äänestä
  • Terve kansakunta muistaa historiansa tai edes jotain siitä. Ruotsi osallistui 30-vuotiseen sotaan luterilaisen puolen johtavana valtiona katolisia sotajoukkoja vastaan. Kuninkaan kuolema taistelukentällä oli dramaattinen tapahtuma, jota on muisteltu kaikki nämä vuosisadat.

    Kyse ei siis ole siitä, että nykyinen Suomen tasavalta jotenkin "alistuu" Ruotsin kuningaskunnalle. Tosin Suomi ja sen talous kehittyvät sellaiseen suuntaan, että kohta on mentävä lakki kourassa pyytämään apua tai ainakin takauksia Ruotsilta. Ruotsalaiset varoittelivat Suomea jo vuosia sitten velkaantumisesta, mutta eipä täällä semmoisia varoituksia kuunneltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Terve kansakunta muistaa historiansa tai edes jotain siitä. Ruotsi osallistui 30-vuotiseen sotaan luterilaisen puolen johtavana valtiona katolisia sotajoukkoja vastaan. Kuninkaan kuolema taistelukentällä oli dramaattinen tapahtuma, jota on muisteltu kaikki nämä vuosisadat.

    Kyse ei siis ole siitä, että nykyinen Suomen tasavalta jotenkin "alistuu" Ruotsin kuningaskunnalle. Tosin Suomi ja sen talous kehittyvät sellaiseen suuntaan, että kohta on mentävä lakki kourassa pyytämään apua tai ainakin takauksia Ruotsilta. Ruotsalaiset varoittelivat Suomea jo vuosia sitten velkaantumisesta, mutta eipä täällä semmoisia varoituksia kuunneltu.

    "Terve kansakunta muistaa historiansa tai edes jotain siitä"

    Ruotsin ja Suomen kansakunnat muistavat todellakin historiastaan vain osan siitä, kolmikymmenvuotisesta sodasta ja sen jälkeisestä Puolan sodasta muistellaan vain voitettuja taisteluja, mutta ei tehtyjä murhia, ryöstelyä ja hävitystä.

    Ns. Ruotsintulvaa ei kouluopetuksessa mainita lainkaan, eikä siitä suomen kielinen lehdistö ole koskaan kirjoittanut, vaikka Puolan tuho oli silloin pahempi kuin toisessa maailmansodassa. Puola menetti noin kolmanneksen väestöstään.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Deluge_(history)

    Samaten kolmikymmenvuotisessa sodassa Swedish army alone destroyed 18,000 villages, 2000 castles and 1500 towns in Germany. This means that about a third of German towns were destroyed during the war

    https://historylearning.com/the-thirty-years-war0/social-economic-thirty-years/population-thirty-years-war/

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tuohon voisi lisätä tutkijoiden huomioita.

    Varsovan kuninkaallisen linnan [managerin], professori Andrzej Rottermundin mukaan Puolan tuho Ruotsin tulvassa oli laajempaa kuin toisessa maailmansodassa. Rottermundin mukaan ruotsalaiset hyökkääjät ryöstivät Kansainyhteisöltä sen tärkeimmät rikkaudet, ja suurinta osa varastetuista esineistä ei ikinä palautettu Puolaan.

    Andrzej Rottermundin mukaan Ruotsin armeija ryösti Puolalta sen arvokkaimmat tavarat – tuhansia taideteoksia, kirjoja ja arvoesineitä.

    Lähde: PolskieRadio.pl; Nikt tak nie ograbił Polski jak Szwedzi

    https://polskieradio.pl/art3_664603

    Hubert Kowalski Varsovan yliopiston arkeologisesta instituutista kertoo, että ruotsalaiset varastivat kaiken, mihin vain saattoivat laittaa kätensä - ikkunoita, portaita, savupiippuja, veistoksia, lattioita, ovia ja portteja. Suurin osa tavaroista lastattiin veneisiin ja kuljetettiin Veikseliä pitkin Itämerelle ja sieltä Ruotsiin.

    Marraskuussa 2011 Varsovan yliopiston arkeologit löysivät noin 70 esinettä (kokonaispaino viisi tonnia), luultavasti peräisin Varsovan kuninkaallisesta linnasta. Ne upposivat Veikseliin , kun niitä kuljetettiin Ruotsiin.

    Lähde: Science in Poland; Vistula in Warsaw reveals sunk loot from the seventeenth century

    https://scienceinpoland.pap.pl/en/node/23230

    Puolalaisten tutkijoiden I. Ihnatowiczin, Z. Landaun, A. Mączakin ja B. Zientaran arvioiden mukaan Ruotsin armeijan ja sen liittolaisten (Brandenburg-Preussi ja Transilvania) hyökkäys johti siihen, että 25 % väestöstä menehtyi neljässä Puolan ydinprovinssissa yhteensä. Vähä-Puola menetti 23 % omasta väestöstään, Masovia 40 % kylistä ja 70 % kaupungeista, Suur-Puola 50 % kylistä ja 60 % kaupungeista. Preussi menetti noin 60 % väestöstään.

    Lähde: I. Ihnatowicz, Z. Landau, A. Mączak, B. Zientara; "Dzieje gospodarcze Polski do roku 1939" (julkaisija Wiedza Powszechna, Varsova) (1988), s. 233

    Kansainyhteisön väestön menetysten arvioidaan olevan 30–50 prosenttia vuosina 1648–1660.

    Lähde: Jerzy Lukowski; "Liberty's Folly. The Polish-Lithuanian Commonwealth in the 18th Century, 1687-1795" (julkaisija Routledge) (2014), s. 147

    Äänestä

Koska isoveli käskee.

Äänestä

On valtava häpeä jos suomenkielinen liputtaa Kustaa Aadolfin päivänä, suomalaisten suurmurhaajan.

Äänestä
  • Minä luulin, että vain Venäjä on ikinä tehnyt pahojaan, koska anonyymi alkoholisti palstalla spämmäilee siitä obsessiivisesti ilman mitään uutta sanottavaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi vietti taas Ruotsin hullun kuninkaan päivää 6.11. kautta Suomen ja liputti.

Suomi liputtaa Ruotsin riistäjäkuninkaista pahinta suomalaisten tapattajaa eli Kustaa Adolfia joka vuosi 6.11. MIKSI?

Kuka voi väittää, etteikö Suomen alhainen väkiluku johtunut juuri Ruotsin loputtomista sodista pitkin eurooppaa?

Oli muka "voimaa" pitää vuosikymmeniä lippujen alla 20.000 miestä tuollaisesta, 300 000:n, aiemmin jopa sen allekin, väkiluvusta?

Siellä on siis täytynyt olla käytännössä kaikki kynnelle kykenevät ja likimainkaan terveet miehet. Millaista riistoa. Vasta 1800 -luvun alkuvuosikymmenillä päästiin miljoonan asukkaan rajan yli. Ei ihme kun aina sanotaan Ruotsin sotineen viimeiseen suomalaiseen (vai itämaalaiseen=österland?) hakkapeliittaan ja sitten tehtiin kiireesti rauha.

Tuolta voit katsoa missä kaikkialla pitkin eurooppaa sodittiin:

Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua. Taisteluita, joihin Pohjan Prikaatin perinnejoukot ovat osallistuneet on listattuna taulukossa.

https://web.archive.org/web/20160304190710/http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm

Viimeisen 200 vuoden aikana ei muuten ole kovin montaa taistelua käyty... paitsi 1941-1945

Näin siis vain Pohjan Prikaatin perinnejoukkojen taisteluiden osalta. Mitenkähän lienee muut joukot ja heidän taistelunsa?

Siis sotaan vietiin liki 10% KOKO väestöstä!

Olipa todellakin järkyttävää riistoimperialismia jo tuolloin. Kyllä oli Suomelle todellinen onnenpotku tuo Venäjän sota ja miehitys 1808-1809.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_v%C3%A4est%C3%B6

Taatusti KAIKKI terveet, jos kohta sairaatkin, miespuoliset Itämaalaiset otettiin sotaan ja sinne ne taisivat jäädäkin euroopan hurmekentille. Ei ihme jos Suomen väkiluku nousi yli miljoonan VASTA 1810 -luvulla. Ruotsi imi Suomesta, tai paremminkin silloisesta Itämaasta, kaiken veren kuin mikäkin PUNKKI! Ja tyhmä Suomi juhlii Ruotsin riistäjäkuninkaista pahinta eli Kustaa Adolfia joka vuosi 6.11.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsalaisuuden_p%C3%A4iv%C3%A4

"Päivää vietetään kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä, joka on ollut merkittynä almanakkaan Kustaa Aadolfin nimipäiväksi jo 1600-luvulta lähtien. Hän kaatui Lützenin taistelussa vuonna 1632."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu