𝐏𝐢𝐭𝐚̈𝐯𝐚̈𝐭𝐤𝐨̈ 𝐬𝐨𝐥𝐮𝐭 𝐲𝐡𝐭𝐞𝐲𝐭𝐭𝐚̈ "𝐭𝐞𝐤𝐬𝐭𝐢𝐯𝐢𝐞𝐬𝐭𝐞𝐢𝐥𝐥𝐚̈"?
Denyse O'Leary kertoo Evolution News -sivustolla (6.10) tiedetoimittaja Annie Melchorin tutkimuksista, joiden mukaan RNA molekyylit toimisivat solujen välisinä tiedon siirtäjinä ja nopeina yhteydenpitovälineinä "tekstiviestien tavoin" - sen lisäksi, että RNA tarjoaa reseptit solujen ribosomeissa tapahtuvaan proteiinituotantoon.
Miten "tekstiviestintä" toimii?
RNA on hyvin hauras molekyyli, joka voi hajota jo muutamassa minuutissa ja siksi sille on laitettava solun ulkopuolella rakkulamainen suojakuori eli vesikkeli. Niitä luultiin aikaisemmin solujen "roskapusseiksi", joiden avulla solujen puhtaanapito hoidettiin. Molekyylibiologi Hadi Valadi havaitsi kuitenkin, että joidenkin vesikkelien sisältö ei vaikuttanut roskalta, vaan ne olivat ehjiä ja toimivia molekyylejä. Ällistys oli melkoinen, kun Valadin tutkijaryhmä siirsi hiiren vesikkeleitä ihmissoluihin, jotka tämän jälkeen "lukivat" hiiriltä saadun viestin ja tuottivat siimahänniltä saadun "reseptin" mukaisen, toimivan proteiinin, jota ihminen ei olisi osannut valmistaa! Valadi päätteli, että vesikkelien sisälle oli pakattu RNA-jaksoja, joiden avulla solut pitävät yhteyttä. Hän arveli, että tällä tavoin solut voisivat vaikkapa varoittaa toisiaan taudinaiheuttajista tai myrkyistä jo ennen kuin ne joutuisivat itse niiden kanssa tekemisiin.
RNA molekyylien viestejä luetaan soluissa valtavasti
Myöhempi tutkimus on tuonut esille RNAn keskeisen roolin solujen toimintojen ohjaajina. Solu on osoittautunut eräänlaiseksi "RNA-tietokoneeksi" ja Luonnontiede on muuttunut Informaatiotieteeksi. Onko RNA biologian "yleiskieli", jolla eliöt viestivät? Näin arvelevat jo eräät tutkijat. Vuonna 2024 tehdyt tuoreet tutkimukset osoittavat, että bakteerien ja aitotumaisten lisäksi myös arkeonit viestivät vesikkeleihin pakatun RNAn avulla.
Vain hetken voimassa oleva viesti osoittautui eduksi
RNA-viesti säilyy vain lyhyen ajan, koska RNA-molekyyli on hauras. Tämä mahdollistaa uuden, muutetun viestin, nopean välittämisen ja ajan tasalla pysymisen, tekstiviestittelyn tai sähköpostittelun tapaan! Myös huijausviestien tahallinen lähettäminen tulee mahdolliseksi, ja eliöt saattavat tarkoituksella lähettää toisilleen "vaarallisia linkkejä" eli käydä sotaa keskenään. Sinappikasvi voi tervehtiä päälle tunkevaa haitallista sientä tällä tavoin. Pahaa aavistamaton sieni avaa vesikkelin, ja kun sen sisältä tulleen RNA-reseptin mukainen tuote valmistetaan, syntynyt proteiini vahingoittaa sientä.
Mutta mistä kaikki tämä nerokas informaatio on peräisin?
Denyse O'Leary esittää tämän oleellisen kysymyksen. Tarkkaavainen huomioitsija oivaltaa, että biologia on todellakin muuttunut informaatiomaailmaksi. DNA on ikään kuin solun tietokanta, tietokoneen "rauta", jota ei saa muuttaa ja siitä poimittavat ja editoidut RNA-molekyylit säätävät eliömaailman toiminnan, tietokoneen "softan" tavoin. Tämä järjestely edustaa äärimmäistä tiedon pakkaamista, sillä samasta DNA-alueesta voidaan näin tuottaa tuhansia erilaisia proteiineja ja solujen toimintoja ohjaavia algoritmeja, kun DNAn lukukehystä muutetaan. Huomionarvoista on myös, että DNA kestää. Se on turvallisempi tapa tallentaa tietoa kuin muistitikku! RNA sen sijaan on hauras molekyyli ja tämä sulkee pois evoluutioteoreetikkojen tarjoaman "RNA-maailman", jolla he selittävät elämän alun.
Näistä uusista ja biologian mullistavista tutkimustuloksista voit lukea lisää juuri ilmestyneestä uutuuskirjastamme "Game over, Darwin! The Revolution in Origins Sciences".
Pitivätkö solut yhteyttä tekstiviesteillä
0
243
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491
