Romaani etenee, tässä ensimmäinen luku

Kertomus isännöitsijästä

Poikkeavuus on aina jotakin silmiinpistävää, huomiota herättävää ja mieleen jäävää. Poikkeavat ihmiset ja poikkeavat teot, poikkeavat aikakaudet ja ympäristön tavanomaisessa jatkuvuudessa ilmenevät poikkeavuudet ovat kaikki osaa samaa poikkeavuuden ilmiötä, jota arvioidaan aina suhteessa yleiseen, normaaliin ja tavanomaiseen. Kertomuksemme päähenkilö on poikkeava henkilö, jonka poikkeavuus ilmenee suhteessa hänen lähiyhteisöönsä. Kutsukaamme tarinamme päähenkilöä isännöitsijäksi.

Isännöitsijän kummallisten tekojen tapahtumapaikkana ja hänen huomattavan erikoisen henkilönsä synnyinpaikkana oli täysin tavanomainen kylä Hämeessä. Tuota kylää kutsuttiin, naurettavaa kyllä, jonkin valtiollisen älyttömyyden tähden ”kaupungiksi”. Sen asukkaat olivat maanviljelijöitä, poliiseja, metsureita, asiakaspalvelijoita ja muita verrattain huomiota herättämättömiä ihmisiä, joiden arkiset toimet eivät olisi kiinnostaneet kylän ulkopuolella yhtään ketään ja miksi olisikaan, mitään syytä sellaiseen mielenkiintoon ei todellakaan ollut. Isännöitsijän vanhemmat olivat saapuneet paikkakunnalle kaukaa toiselta seudulta ja ruvenneet pyörittämään myllyä. Niinpä isännöitsijä tunnettiin myllärin poikana ennen kuin hänet tunnettiin isännöitsijänä. Isännöitsijällä oli kolme sisarusta, kaikki jotenkin sairaita tai syntyjään ”heikkolahjaisia”, kuten menneinä aikoina oli tapana kutsua ihmisiä, jotka eivät älyn lahjoiltaan vastanneet ihmisten enemmistön käsitystä ”normaalista”.

Isännöitsijän lapsuudesta ei tiedetä paljoakaan, se lienee ollut varsin tavanomainen lapsuus. Mylly pyöri ja piti perheen leivässä, olipa perheellä myös muutamia kotieläimiä, kuten maaseudun asukeilla usein oli. Kylä tai myöhemmin ”kaupunki” (kuinka typerää!) eli kukoistuksensa aikoja; se paisui niin väkimäärältään kuin taloiltaan kuin pullataikina, jota isännöitsijän perheen myllyn jauhamista jauhoista valmistettiin, jos joskus tuossa hämäläisessä kylässä leivottiin myös ”kakkoja” eli vaaleita ja pyöriä leipiä, joita toisinaan maustettiin porkkanalla. Myös isännöitsijän perhe herkutteli kakoilla eikä sanan taivutuksen verraton huvittavuus lakannut naurattamatta heitä milloinkaan. Ei ole kuitenkaan mitään järkevää syytä käydä enempää läpi perheen ruokailutottumuksia.

Isännöitsijä koki vielä monenlaista ennen isännöitsijäksi tulemistaan. 1980-luvulla hän muutti omilleen kylän keskustaan, pois myllystä. Tällöin hän aloitti työt pankkivirkailijana luotto-osastolla ja harhautui tavallisten ihmisten parista poikkeavien ihmisten silmiinpistävään joukkoon.