Radikaalifeminismi valtaa seitsemännen päivän adventtikirkon maailmalla, myös Suomessa on jo vahvoja kannanottoja feminismistä ja sen noususta adventtikirkoissa.
Mitä mieltä Ellen White oli asiasta, jota hän kommentoi jo 1800 luvulla?:
Oli yksi "uudistusliike", jota Ellen White vastusti voimakkaasti, ja se oli "naisten oikeuksien" liike.
Ellen White:
”Ne, jotka kokevat kutsutun liittymään naisten oikeuksien ja niin sanotun pukeutumisuudistuksen puolesta , voivat yhtä hyvin katkaista yhteyden kolmannen enkelin sanomaan . Yhdessä mukana oleva henki (naisten oikeudet/puku-uudistusliike) ei voi olla sopusoinnussa toisen kanssa (kolmannen enkelin viesti). Raamattu kertoo selkeästi miesten ja naisten suhteista ja oikeuksista." (Testimonies, osa 1, s. 421).
Mitä esim. adventtikirkon feministit Suomessa vaativat?:
"Vaadimme välitöntä sosiaalista, taloudellista, poliittista ja USKONNOLLISTA tasa-arvoa sukupuolten välillä."
Onko radikaalifeminismi 'hiipinyt' vähitellen Suomen adventtikirkon sisälle?
Jyrääkö se lopulta miehisen vallan adventtikirkossa?
Milloin adventtikirkon johtoon Suomessa valitaan nainen, vai onko jo valittukin?
Mitä mieltä olette siitä, että pastoreina toimivat jo naiset myös Suomen adventtikirkossa vaikka siitä ei ole kauaa, kun se oli vastoin Raamatun ilmoitusta?
Mitä mieltä olette tästä kaikesta?
64
635
Vastaukset
- Anonyymi
Kun naiset vaativat, niin miesten on taivuttava. Eikö se niin jo Käytänössä ole?
USA:ssa nousikin presidentinvaalien tuloksen vuoksi naisliike, joka aikoo kieletäytyä seksistä Trumpia äänestäneiden miesten kanssa. Kannattaako siis kertoa, ketä tuli äänestäneeksi?
Abortti kysymys on myös kuuma peruna USA:ssa kristittyjen keskuudessa. - Anonyymi
Naista ei kannata suututtaa. Se on nähty ja koettu. Kannattaa vain myötäillä, niin pysyy rauha maassa.
Aatami suututti Eevan ja Eeva päätti kostaa antamalla omenan, jonka vuoksi me nyt olemme tässä tilanteessa maailmassa. Aika kova kosto? - Anonyymi
Ainakin Helsingin alueella adventtikirkon piirissä on ollut ja varmaan on vieläkin vahvaa feminististä liikehdintää. Olen saanut nähdä sitä ihan henkilökohtaisesti.
Erilaiset naisten piirit ovat yksi muoto, jossa feministiset arvot tuodaan esiin.
Miesten halveksunta on myös nostanut päätään siellä, missä naiset ovat koolla keskenään, eikä sinne miehiä kutsuta tai edes päästetä.
Naisten piiri koostuu aika pitkälle myös 'vanhoista piioista', jotka kenties ovat joskus olleet miessuhteessa, mutta ovat katkeroituneet ja haluavat vertaistukea toisista vastaavaan tilanteeseen joutuneilta.
On myös tietysti niitä, joilla ei koskaan ole ollut seksuaalista vetovoimaa miehiin.- Anonyymi
Puhut läpiä päähäsi.
- Anonyymi
Mielestäni on hienoa, että naiset reippaasti osallistuvat toimintaan, mutta ymmärrän aloittajan tarkoittavan enemmän näitä tiukkoja kovaotteisia naisia joita on kyllä ilmaantunut kuvioihin. On semmoista naiset osaa meininkiä joka olisi muuten hyvä jos ei luotaisi vastakkainasettelua.
- Anonyymi
Raamattu ei ota sellaista kantaa naisten toimimiseen pastorina kuin aloittaja väittää. Eikä tasa-arvo ole radikaalifeminismiä. Jos olisi, Paavali olisi radikaalifeministi.
- Anonyymi
1. Tim. 3:2
”Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies”
Tit. 1:6
”Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies”
- Anonyymi
Aloittaja puhuu ihan läpiä päähänsä.
- Anonyymi
Itse olet täynnä läpiä päässäsi.
Aloitus on täyttä totta ja ei ihme, että 'akkavalta' rehottaa, kun annetaan pahalle pikku sormi.
Naisista on tullut itsekeskeisiä, eivätkä he välitä muista ja he halveksivat jo samaa sukupuolta oleviakin toisia naisia.
Pukeutuminen ja kaikki muu käytös sen jo osoittaa, että ollaan menty pois hyvistä tavoista.
Persvako, kamelinvarvas ja rintavako pitää olla esillä sekä tekoripset ja botoksit on pantu naamataulun koristeeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olet täynnä läpiä päässäsi.
Aloitus on täyttä totta ja ei ihme, että 'akkavalta' rehottaa, kun annetaan pahalle pikku sormi.
Naisista on tullut itsekeskeisiä, eivätkä he välitä muista ja he halveksivat jo samaa sukupuolta oleviakin toisia naisia.
Pukeutuminen ja kaikki muu käytös sen jo osoittaa, että ollaan menty pois hyvistä tavoista.
Persvako, kamelinvarvas ja rintavako pitää olla esillä sekä tekoripset ja botoksit on pantu naamataulun koristeeksi.Höpöhöpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö.
Itse olet palstan höpöphöpö, jolla ei ole ollut koskaan mitään sanottavaa.
Mitä se kertookaan sinusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olet palstan höpöphöpö, jolla ei ole ollut koskaan mitään sanottavaa.
Mitä se kertookaan sinusta?Höpöhöpö.
- Anonyymi
Feminismin nousu ei ole tapahtunut yhtäkkiä, vaan hiljalleen hivuttautumalla ja lähes huomaamatta.
Kun nyt seuraa vaikkapa länsimaita, niin on aivan selvää, että ns. tasa-arvon nimissä ovat feministit päässeet valtaan ja heidän agendansa etenee.
Kyllä feminismi on myös vahvistanut koko ajan voimiaan uskontojen keskuudessa.
Naispappeus on ollut yksi vedenjakaja vapaissa suunnissa ja kyllä adventtikirkossa maailmalla on jouduttu siinäkin asiassa antamaan periksi, koska ei haluta loukata naisten oikeuksia, vaikka pitkään on pidetty kiinni siitä, että naiset eivät voi toimia pappeina tai pastoreina.- Anonyymi
Mutta eihän se noin ole. Kyllä nainen voi toimia pastorina adventtikirkossa. Niin oli jo 1800-luvulla. Se, mitä ei tähän päivään mennessä ole tehty, on vihkiä nainen saarnaajaksi. Pappeja adventtikirkossa ei ole koskaan ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eihän se noin ole. Kyllä nainen voi toimia pastorina adventtikirkossa. Niin oli jo 1800-luvulla. Se, mitä ei tähän päivään mennessä ole tehty, on vihkiä nainen saarnaajaksi. Pappeja adventtikirkossa ei ole koskaan ollut.
"Pappeja adventtikirkossa ei ole koskaan ollut."
Tuo on pelkkää sanahelinää ja saivartelua, sillä käytännössä Adventtikirkon palkkapastorit tekevät ihan samaa duunia kuin muidenkin kirkkojen palkkapapit.
Koko papin tai pastorin virka kirkoissa ja seurakuntaorganisaatioissa on peritty kuolleiden kivien Katoliselta Äitikirkolta, ja on aivan samantekevää, toimittaako tätä palkkapapin tai -pastorin virkaa mies vai nainen, koska koko virka on EPÄRAAMATULLINEN.
Uuden Testamentin mukaan kaikki uskovat ovat pappeja.
1. Piet. 2
4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5 ja RAKENTUKAA ITSEKIN ELÄVINÄ KIVINÄ HENGELLISEKSI HUONEEKSI, PYHÄKSI PAPISTOKSI, UHRAAMAAN HENGELLISIÄ UHREJA, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
7 TEILLE SIIS, JOTKA USKOTTE, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta TE OLETTE "valittu suku, KUNINKAALLINEN PAPISTO, pyhä heimo, omaisuuskansa, JULISTAAKSENNE SEN JALOJA TEKOJA", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
Mitkä siis ovat niitä RAAMATULLISIA Uuden liiton papin tehtäviä "Jumalan jalojen tekojen julistamisen" lisäksi, joita naiset eivät muka voi suorittaa?
Nämäkö?
Hebr.13
15 UHRATKAAMME siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika KIITOSUHRIA, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät.
16 Mutta älkää unhottako TEHDÄ HYVÄÄ JA JAKAA OMASTANNE, sillä SENKALTAISIIN UHREIHIN Jumala mielistyy.
No entäpä RAAMATULLINEN jumalanpalvelus?
Jaak. 1:27
Puhdas ja tahraton JUMALANPALVELUS Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Entäpä RAAMATULLINEN seurakunta?
1. Piet.2
ja RAKENTUKAA ITSEKIN ELÄVINÄ KIVINÄ HENGELLISEKSI HUONEEKSI
Katolisen kirkon tapettua alkukristityt ja rakennettuaan oman kirkko-organisaationsa on koko kristinusko rakentunut sen jälkeen väärälle perustukselle. Katolisuus on hapattanut ja sokeuttanut koko kristikunnan niin pahasti, etteivät Raamatussa aivan selvästikään ilmoitetut asiat aukene "sola scripturasta" huolimatta, koska niitä yritetään ympätä ja soveltaa jo tälle aivan valmiiksi väärälle kirkkoperustukselle.
Joh.2
17 Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut".
18 Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "MINKÄ MERKIN sinä näytät meille, koska näitä teet?"
19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan TÄMÄ TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
20 Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on TÄTÄ TEMPPELIÄ rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
21 Mutta hän puhui RUUMIINSA TEMPPELISTÄ.
Ilm. 21:22
Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
Ilm. 20:6
Autuas ja pyhä on se, jolla on OSA ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan JUMALAN JA KRISTUKSEN PAPPEJA ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
- Anonyymi
Onko adventtikirkossa naispatoreita? Tämä olikin uutinen! Ajat muuttuu näköjään. En olisi huolissani tasa-arvoisuudesta niin paljon. Enemmän olen huolissani sukupuolten vastakkainasettelusta, jossa miehet ja naiset sotii toisiaan vastaan. Jos ajatellaan mitä tämä vaikuttaa esimerkiksi seurusteluun jne niin homomiehille ja lesbonaisille ja kaikille muille ihanille spektrin väreille tämä lienee pieni haitta, mutta sille pienelle heterovähemmistölle tämä lienee myrkkyä.
- Anonyymi
Yleisin sana naisten suusta tulee olemaan: 'En anna!'
Näin kävi USA:ssa, kun Trumpia äänestäneille miehille naiset sanoivat juuri nuo kaksi sanaa. - Anonyymi
"mutta sille pienelle heterovähemmistölle tämä lienee myrkkyä."
Kyllä merkit ovat jo hyvin nähtävissä.
Syntyvyys on laskenut länsimaissa roimasti ja ei niitä lapsia tule, jos munaa hierotaan vain munaa vasten tai karvakolmiota toista samanlaista vasten. Se nyt on vain fakta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mutta sille pienelle heterovähemmistölle tämä lienee myrkkyä."
Kyllä merkit ovat jo hyvin nähtävissä.
Syntyvyys on laskenut länsimaissa roimasti ja ei niitä lapsia tule, jos munaa hierotaan vain munaa vasten tai karvakolmiota toista samanlaista vasten. Se nyt on vain fakta.Meissä jokaisessa on se pieni homo.
Sikiö on alkuvaiheessaan nainen. Paljon myöhemmin sikiölle kehittyvät vasta toisistaan erovat sukupuolielimet.
Naisella saattaa olla klitoriskin niin iso, että monella miehellä on pienempi pippeli.
Myös se, että se klitoris on aivan mulkun näköinen terskoineen. - Anonyymi
Patori?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patori?
Kyllä, olet oikeassa.
- Anonyymi
Jokainen tietää (seurakunnastaan) ne tiukkailmeiset kovat tädit, joista osa yrittää peitellä kovuuttaan imelällä maireudella. Missä nämä tädit laiduntavat siellä ei rauhaa ole. Siellä puhutaan rakkaudesta ja tasa-arvosta, mutta silti vilunväreet käy selkää pitkin. Tämä ei ole minkään yksittäisen seurakunnan ongelma vaan yleinen ongelma. Eri seurakunnat ovat vain eri mittakaavassa avanneet ovensa tälle. Eikä tämä ole uusi ongelma vaan se on kehittynyt vuosikymmeniä. Eikä ne naiset ja miehet, jotka tähän ovat menneet mukaan välttämättä ole pahoja. Monesti "vahva" naisjohtaja ottaa alaisekseen "heikon" hännystelijämiehen. Naisvaltaisen perusopetuksen vaikutuksesta tyttöjen ja poikien kehitykseen on puhuttu jo viime vuosituhannella ja mikä koulussa on pienenä opittu sen aikuisena osaa. Ongelma on vaikea. Pisteet aloittajalle rohkeasta aloituksesta. Ongelma on todellinen.
- Anonyymi
Voi ajatella myös niin, että lopun ajan seurakunnan profeetta, valo ja "johtaja" oli nainen, joten miksi ei voi seurakuntien paimenet olla naisia? Voisiko sanoa, että paremmin menisi, jos vanhat äijät siirtyisivät syrjään ja antaisivat tilaa nuorille dynaamisille naisille? Pääsisikö kirkkomme uuteen nousuun, jos johto olisi "Ellenin hengessä" täynnä positiivista naisenergiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ajatella myös niin, että lopun ajan seurakunnan profeetta, valo ja "johtaja" oli nainen, joten miksi ei voi seurakuntien paimenet olla naisia? Voisiko sanoa, että paremmin menisi, jos vanhat äijät siirtyisivät syrjään ja antaisivat tilaa nuorille dynaamisille naisille? Pääsisikö kirkkomme uuteen nousuun, jos johto olisi "Ellenin hengessä" täynnä positiivista naisenergiaa!
No entäs sitten ne nuoret dynaamiset miehet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No entäs sitten ne nuoret dynaamiset miehet?
Kyllä miehillekin hommia keksitään. Esimerkiksi rakennuskannan perusparannukseen pitäisi saada tekijöitä. Seurakunnassa on vaikka mitä viikottaisia tehtäviä. Kyllä nuorille miehillekin aina hommia löydetään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä miehillekin hommia keksitään. Esimerkiksi rakennuskannan perusparannukseen pitäisi saada tekijöitä. Seurakunnassa on vaikka mitä viikottaisia tehtäviä. Kyllä nuorille miehillekin aina hommia löydetään!
Mutta kun ne nuoret miehet eivät rupea mitään ilmaiseksi tekemään!
On ihan ymmärrettävä syy: hukkaan menee työ.
Siinä saattaa särkeä itsensä ja muistaa lopun ikää, että adventtikirkko vei rahat ja terveyden.
Hyvä. Jotain kehitystä sentään uskonliikkeissäkin.
- Anonyymi
Ehkä aloittaja vähän köykäisin perustein tekee EGWstä naisten oikeuksien vastustajan sillä, että hän vastusti naisten vaatetusmuutosta 1864 ja adventtikirkosta "radikaalin" feminismin pesäkkeen. Muoti oli muuttumassa eikä tiukalla korsetilla kiristetty vyötärö tainnut sopia EGWn omaan ruumiinrakenteeseen... oleellista on kuitenkin se, että monet muutkin ajan muotia moittivat. Leveähelmaiset maahan ulottuvat hameet lakaisivat kaikki katujen roskat ja saastat mukaansa. Kyse oli puhtaasta terveysriskistä, jonka tiukka korsetti ja liian pitkä hame aiheuttivat. Pian tuon jälkeen EGW myös vastusti naisten ensimmäisiä yrityksiä käyttää miesten vaatteita.
Itse asiassa EGW yritti 1860 luvulla muotisuunnittelua ja teki itselleen puvun joka puolivälissä tuon ajan lyhyiden polveen ulottuvien hameiden ja maata laahaavien pallohameiden välissä. Mainosti sitä mukavana terveellisenä ei mistään kiristävänä reformileninkinä, ja myi halukkaille kaavoja. Ei se suurta suosiota saavuttanut. Puku näyttää ainakin tämän päivän silmällä katsottuna kauhealta ja kaavat oli hinnoiteltu liian kalliiksi.
Siinä pukujutussa ei siis liene mitään radikaalia, vaikka se jollakin tavalla liittyy myös alkavaan naisasialiikkeeseen. EGWkin näkee puvussa vaaran päätyä spiritismiin tai muihin harhoihin. Varsinaisesta naisten oikeuksien edistämiosestä EGWltä ei löydy kuin pari kolme kommenttia. Hänellä oli hyviä ystäviä, jotka taistelivat naisten äänioikeuden puolesta ja säilyivät hyvinä ystävinä. Kaikkein myönteisimmät kommenttinsa naisten oikeuksista seurakunnassa ja työelämässä hän kirjoittaa Australian vierailunsa jälkeen. Siellä hän tutustui Margaret Caro nimiseen uusiseelantilaiseen naiseen, joka oli aktiivi naisten äänioikeuksien puolesta taistelija ja joka myös kannatti naisten täyttä tasa-arvoa lain edessä. Caro liittyi seurakuntaan ja toimi myös seurakuntatyössä hyvällä menestetyksellä. EGW ei vastustanut ystävänsä aktivismia. Uusi Seelanti ja Australia olivat ensimmäisten joukossa äänioikeuden myöntämisessä ja siellä EGW tapasi myös yhden naisten oikeuksia edistävän liikkeen johtajista ja kirjoitti tuon tapaamisen jälkeen tekstin, jota naisten pastoriksi vihkimistä kannattavat pitävät hänen myönteisimpänä puoltolauseenaan naisten tasa-arvolle kirkossa. Teksti ei ole kuitenkaan yksiselitteinen.
Se, että adventtikirkossa on naisia pastorin työssä (ei vihittyinä pastoreina) on tuskin kovin radikaalia feminismiä. Onhan maailma täynnään kirkkokuntia, joissa naisten vihkiminen ja täydet oikeudet kirkon hallinnossa ovat itsestäänselvyyksiä. Adventtikirkko on valitettavasti jäänyt aidalle istumaan - yrittää miellyttää kirkon konservatiiveja olemalla vihkimättä naisia ja miellyttää tasa-arvon kannattajia antamalla naisten tehdä pastorin työtä, mikä on aika hullua ja valitettavasti kaikkea muuta kuin radikaalia.- Anonyymi
Lohdutuksena voin sanoa, että ole kuullut huhua, että adventistien seuraava sukupolvi on hyvinkin vapaamielistä. Naispastoriudesta on pikku juttu, kun keskustellaan erilaisten seksuaalivähemmistöjen oikeudesta elää omana itsenään seurakunnan keskellä. Olemme suuren muutoksen edessä adventtiseurakunnassakin!
- Anonyymi
mene muslimimaailmaan, ettei naisen polvi näkyisi. Kyllä peittovaatetta on, että sinulle ei tule ongelmia elämässä, eikä tarvii rähistä- oman himosilmiesi ja pääsi mielenvastustajan aivoriihesi jutuissa.
Nainen on sinun ongelma, ja ikuinen akaton mies- se sinussa itkee..... vali vali - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lohdutuksena voin sanoa, että ole kuullut huhua, että adventistien seuraava sukupolvi on hyvinkin vapaamielistä. Naispastoriudesta on pikku juttu, kun keskustellaan erilaisten seksuaalivähemmistöjen oikeudesta elää omana itsenään seurakunnan keskellä. Olemme suuren muutoksen edessä adventtiseurakunnassakin!
Onhan kaltaisesi noitavainojen ylläpitäjiä ollut ja roviot palaneet.
Eikä puheissasi siitä ole päästy niistäkään ajoista pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lohdutuksena voin sanoa, että ole kuullut huhua, että adventistien seuraava sukupolvi on hyvinkin vapaamielistä. Naispastoriudesta on pikku juttu, kun keskustellaan erilaisten seksuaalivähemmistöjen oikeudesta elää omana itsenään seurakunnan keskellä. Olemme suuren muutoksen edessä adventtiseurakunnassakin!
Kristus ei tule, ennenkuin luopumus tapahtuu.
1234567---
- Anonyymi
Turhaa on tässä kenenkään pussihousuissa itkeä zetorin selässä ja parin lehmän navetassa, että elämä on näin jatkuttava.
Aika muuttuu, ihmiset sen sisällä ja ei enää lauleta Lutherin kapakkalauluihin sanotettuja virsiä, se aika on mennyt, eikä aika palaa....
Uskonnollisuudessa on kumma tapa, että mikään ei saa muuttua.
Eiköhän se Aabrahamin seurakunta siirtynyt aina uusille laidunpaikoille, eikä jäänyt järsimään vanhoja- loppuunkaluttuja heiniä.
Jätä se Zetorisi museoon ja käy maitokaupasta hakemassa maitopurkkisi- pääset ongelmastasi- Anonyymi
ts. kun miettii tämänpäivän nuorempaa elämää, sekä lauluja, sekä sanoituksia.
Kyllä niissä on ajallisestikin tavallaan raikkautta..
Sitten ohjelma- vaikka tämänpäivän Yle- vanhankin yli 70 - vuotiaan korvaan kuuneltavaa.
Sitten seuraavana alkaisi Zetorimiesten jumalanpalvelus- --- voi hyvää päivää-.--
Kuuntelisinko sahalla ja jousella vingutettua musiikkia ja vanhojen miesten örinää---
Miiiinääää vaevaenen reumatismi mies- veisaan mitä veisaan....
Herättäisikö se tämänpäivän keskellä elävän ihmisen? Ei... ei herätä.
Ennemmin kävelen tämän nuoremman polven raikkaiden hengellisten laulujen keskellä, enkä kuolevan zzzzetorimiesten pätkätyksessä, jossa vanha vaseliini vielä öljynä haisee nenään.
tuttuhan se rasvan haju koneissa on, mutta aika muuttuu ja eteenpäin mennään viljapelloilla uusin sävelin, missä Pyhä Henki on puhaltamassa, missä Hän tahtoo puhaltaa.
Zetorimiehillä vain nitroilla puhalletaan haukkojaan henkeen viestiä, että kohta kuolemme.
Naiset tuovat tuhon.
- Anonyymi
Uskonnot tuovat tuhon.
Ne ovat 1000 kertaa pahempia ja ahneempia kuin naiset.
Jenkeissä näkee hyvin, mitä se kristinusko saa aikaiseksi.
Katsokaa niitä pölvästejä, jotka käyvät lauantaisin ja sunnuntaisin kirkossa leikkimässä pyhää.
Jenkkilä on uskonnolla kyllästetty rappio maa, joka on tuhoutumassa omaan mahdottomuuteensa. Ei ihme, että Kiina on jo ohittanut Amerikan kaikessa, myös sivistyksessä. - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Naiset tuovat tuhon.
Kommentti, joka tullaan taas poistattamaan, mutta huomauttaisin kuitenkin, että suurin osa maailman psykopaateista, sarjamurhaajista, raiskaajista, kunniamurhaajista, parisuhdeväkivallan harjoittajista, pedofiileista, insestiä harjoittavista, diktaattoreista, tyranneista, narsistisista johtajista missä tahansa asemassa tai virassa (valtiot, politiikka, uskonnot), huvimetsästäjistä, teurastajista, mestaajista, kannibaaleista jne...on MIEHIÄ!
Joten kaipaisin hieman perusteluja tuolle väitteelle "naiset tuovat tuhon"!
Todisteeksi ei riitä, että joissakin MIESTEN kirjoittamissa kirjoituksissa, jotka MURHAMIEHET(=kirkkoisät) sitten ovat koonneet KIRJAKSI pönkittääkseen omaa valtaansa, esitetään tuollaisia väitteitä Jumalan (=Isä ja poika eli MIEHIÄ nämäkin) ilman minkään valtakunnan TODISTEITA! Anonyymi kirjoitti:
Kommentti, joka tullaan taas poistattamaan, mutta huomauttaisin kuitenkin, että suurin osa maailman psykopaateista, sarjamurhaajista, raiskaajista, kunniamurhaajista, parisuhdeväkivallan harjoittajista, pedofiileista, insestiä harjoittavista, diktaattoreista, tyranneista, narsistisista johtajista missä tahansa asemassa tai virassa (valtiot, politiikka, uskonnot), huvimetsästäjistä, teurastajista, mestaajista, kannibaaleista jne...on MIEHIÄ!
Joten kaipaisin hieman perusteluja tuolle väitteelle "naiset tuovat tuhon"!
Todisteeksi ei riitä, että joissakin MIESTEN kirjoittamissa kirjoituksissa, jotka MURHAMIEHET(=kirkkoisät) sitten ovat koonneet KIRJAKSI pönkittääkseen omaa valtaansa, esitetään tuollaisia väitteitä Jumalan (=Isä ja poika eli MIEHIÄ nämäkin) ilman minkään valtakunnan TODISTEITA!Naiset tuovat tuhon.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Naiset tuovat tuhon.
Montako naista näet tuossa?
https://www.ts.fi/kulttuuri/95196 - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Naiset tuovat tuhon.
Toivotan MrHyviksellekin veljeskuntineen Hyvää Matkaa Meren Pohjaan!
https://ekumenia.fi/aineistot/laiva-ekumeenisen-liikkeen-tunnuksena-ja-muista-tunnuksista/
"Kristus laivan kapteenina
Laiva on tunnettu vertauskuva seurakunnasta eli kirkosta, jossa Kristus on kapteeni. Jo vanhan ajan kirkollisiin opettajiin kuulunut Hippolytos käytti tätä vertausta todeten: MAAILMA ON MERI, JOLLA KIRKKO PURJEHTII KUIN LAIVA , MUTTA AALLOT EIVÄT VOI SITÄ TUHOTA. Laivan mastona on risti, koska pelastus on Jeesuksen ristin varassa, mutta samalla ilmaistaan, että Kristus itse on mukana kirkkonsa elämässä ja OHJAA SEN TAIVAASEEN"
Ilm.18
17 Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
18 ja huusivat nähdessään hänen (=suuri Babylon) palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"
19 Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, JONKA KALLEUKSISTA RIKASTUIVAT KAIKKI, JOILLA OLI LAIVOJA MERELLÄ, KUN SE YHDESSÄ HETKESSÄ TUHOUTUI!"
- Anonyymi
Ihan hyvinhän nuo naiset ovat pärjäilleet profeettoina ja pappeina ja vaikka minä. Adventistien Ellen teki monta hauskaa kirjaa, joiden vaikutus elää yhä, ja lähempänä meidän aikaamme luterilaisessa kirkossa naispapit ovat tuoneet kauan kaivattuja uudistuksia keskuuteemme. Leikkisästi voimme todeta kristinuskon olevan Eevan aikaansaannosta. Jos ei olisi hedelmä maistunut olisimme paratiisissa. Enemmän saisi naiset ottaa johtavia asemia eri paikoissa.
- Anonyymi
"Ellen teki monta hauskaa kirjaa, joiden vaikutus elää yhä..."
Elää vain adventistien ahdasmielisissä piireissä.
Suurin osa adventisteista vähät välittää Ellenin höpinöistä. He eivät avaa yhtäkään Ellenin tekelettä.
Sitten on niitä, jotka leikkivät tietävänsä, mitä Ellen raapusti, mutta eivät todellisuudessa tiedä.
Sen osoittaa jo tämäkin palsta, jossa adventistit nousevat takajaloilleen, kun Elleniä arvostellaan ja hänen tekstejään lainataan.
Niitä 'höpöhöpö' pölvästejä kun mahtuu tuhanteen tuhat yksi.
Heidän sivistyksen tasonsa kun ei nouse nollaa suuremmaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ellen teki monta hauskaa kirjaa, joiden vaikutus elää yhä..."
Elää vain adventistien ahdasmielisissä piireissä.
Suurin osa adventisteista vähät välittää Ellenin höpinöistä. He eivät avaa yhtäkään Ellenin tekelettä.
Sitten on niitä, jotka leikkivät tietävänsä, mitä Ellen raapusti, mutta eivät todellisuudessa tiedä.
Sen osoittaa jo tämäkin palsta, jossa adventistit nousevat takajaloilleen, kun Elleniä arvostellaan ja hänen tekstejään lainataan.
Niitä 'höpöhöpö' pölvästejä kun mahtuu tuhanteen tuhat yksi.
Heidän sivistyksen tasonsa kun ei nouse nollaa suuremmaksi.Onhan se adventisti kivempi nimi kuin ellenisti.
- Anonyymi
Adventtikirkko vie rahat!
- Anonyymi
Adventtikirkko pyrkii viemään myös mielenterveyden. Reppanaa kun on helpompaa kusettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventtikirkko pyrkii viemään myös mielenterveyden. Reppanaa kun on helpompaa kusettaa.
Nuo ovat typeriä väitteitä.
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Onhan se surkeaa, että ne 'Eevat' hyppivät vieläkin silmille.
Nainen oli kirouksella kirottu, koska hän lankesi syntiin ensin.- Anonyymi
Eikö se ole kiva että naiset on mukana. Jos vähän tuppaavat pomottamaan niin haittaako tuo. Parempi tossun alla kuin taivasalla sanottiin ennen.
- Anonyymi
Nuo ovat typeriä väitteitä.
- Anonyymi
Adventismin ongelma on se, että sen johto ei saa lypsettyä riittävä orjiltaan.
"Sokeita" tarvittaisi lisää kuolleiden tilalle. - Anonyymi
Kannattaa laittaa ovi kiinni takanaan.
Niin se käy, sanoi Kurt Vonnegut. - Anonyymi
Raamattu puhuu jälleen paskaa!
- Anonyymi
Tuo on typerä väite.
- Anonyymi
Eikös tämä yksi akka Ellen Gold White hallinnoi taivaasta tätä kirkkoa.
- Anonyymi
Tuo on typerä väite ja puhdas valhe.
- Anonyymi
Kyllä naiset on ihan alusta saakka järjestäneet miehille kaikkea hauskaa.
- Anonyymi
Punaisten lyhtyjen alla 'Eevat' tarjoavat hedelmiään.
Moni mies on menettänyt taloudellisesti kaiken, kun on haukannut niitä hedelmiä.
Limaiseen lyhyeen ja ahtaseen 'putkeen' mahtuvat vaivatta talot ja tavarat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punaisten lyhtyjen alla 'Eevat' tarjoavat hedelmiään.
Moni mies on menettänyt taloudellisesti kaiken, kun on haukannut niitä hedelmiä.
Limaiseen lyhyeen ja ahtaseen 'putkeen' mahtuvat vaivatta talot ja tavarat.Minä jouduin antamaan adventtikirkkoon kastetulle naiselle kaiken, koska rakkauden huumassani kirjotin suuren omakotitaloni omistajaksi vaimoni.
Myöhemmin vasta älysin, että vaimoni liittyi adventtikirkkoon vain siksi, että sai koko omaisuuteni, jonka olin kovalla työllä ansainnut vuosien varrella ja johon vanha edesmennyt äitini oli myös antanut omaisuutensa, koska olin ainoa lapsi.
Kun vaimoni haki eroa, sai hän koko taloni itselleen ja minä jäin suunnilleen perse paljaaksi.
Olen todella katkera, että olin edes adventtikirkon jäsen, koska vaimoni tuli minulle erään adventtikirkon jäsenen suosituksen kautta.
Myöhemmin sain myös tietää, että vaimoni harrasti avioliiton ulkopuolisia suhteita ja myös juuri sen miehen kanssa, joka suositteli minulle vaimoani avioliittokumppaniksi.
Kyllä sapettaa ja lujaa.
Nyt asun palvelutalossa yksiössä. Onneksi pankkitililleni jäi sen verran rahaa, että tulen jotenkin toimeen. Olen useaan otteeseen toivonut, että pääsisin jo tästä elämästä lopullisesti pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä jouduin antamaan adventtikirkkoon kastetulle naiselle kaiken, koska rakkauden huumassani kirjotin suuren omakotitaloni omistajaksi vaimoni.
Myöhemmin vasta älysin, että vaimoni liittyi adventtikirkkoon vain siksi, että sai koko omaisuuteni, jonka olin kovalla työllä ansainnut vuosien varrella ja johon vanha edesmennyt äitini oli myös antanut omaisuutensa, koska olin ainoa lapsi.
Kun vaimoni haki eroa, sai hän koko taloni itselleen ja minä jäin suunnilleen perse paljaaksi.
Olen todella katkera, että olin edes adventtikirkon jäsen, koska vaimoni tuli minulle erään adventtikirkon jäsenen suosituksen kautta.
Myöhemmin sain myös tietää, että vaimoni harrasti avioliiton ulkopuolisia suhteita ja myös juuri sen miehen kanssa, joka suositteli minulle vaimoani avioliittokumppaniksi.
Kyllä sapettaa ja lujaa.
Nyt asun palvelutalossa yksiössä. Onneksi pankkitililleni jäi sen verran rahaa, että tulen jotenkin toimeen. Olen useaan otteeseen toivonut, että pääsisin jo tästä elämästä lopullisesti pois.Minulla on vastaavanlainen kokemus naisesta, joka on adventtikirkon jäsen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on vastaavanlainen kokemus naisesta, joka on adventtikirkon jäsen.
Nainen lumottiin käärmeeksi silloin, kun Eeva lankesi käärmeen lumoukseen.
Naisella on kaksihaarainen viekas kieli ja myrkkyllinen kalusto suussaan. Kun nainen avaa suunsa ja puraisee, on peli usein pelattu.
- AnonyymiUUSI
Miehillä ja naisilla on hieman erilaisia tapoja kehittyä ympäristölleen haitalliseksi. Adventtikirkko, hieman sulkeutuneena ja naisia arvostavana liikkeenä, tarjoaa ehkä naisille enemmän mahdollisuuksia toimia oudosti kuin miehille. Adventtipiireissä on kuulemma useammassakin paikassa tiukkoja "tahtonaisia". Itselle on pari tullut vastaan. En tiedä onko noista sitten miten paljon haittaa ja hyötyä ympäristölleen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2143284
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213282Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess401829- 961422
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2441379Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie541362- 991318
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1991262Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1771226Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu501059