Seksi ilman rakkautta on kuin masturbointi ilman käsiä. Sillä seksi ei ole ainoastaan ruumiinsa jakamista toisen ihmisen kanssa, vaan myös sisimpänsä jakamista.
Rakkaus ilman seksiä puolestaan on kuin kädet ilman masturbointia. Ne ovat edelleen hyödylliset. Siksi sisimpänsä voi jakaa kenen ihmisen kanssa tahansa tekemättä huorin, mutta ruumistansa ei voi jakaa kuin sen hetkisen kumppaninsa kanssa.
Rakkaus on sisimpänsä jakamista, avoimuutta, henkistä läsnäoloa, sekä luovuutta. Rakkaus on kädet, joilla voi tehdä hyvää. Mutta rakkautta voi käyttää myös vahingollisesti ja itsekkäästi, samoin kuin käsiä.
Rakastakaa siis toisianne niin kuin tekisitte hyvää käsillänne. Kaunista juhannusta!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
kauniisti ajattelet.hyvää juhannusta sinulle!