HS:
Koululaisille suunnattu barokkikonsertti peruttiin uskonnollisten viitteiden vuoksi, järjestäjä sanoo – ”Olemme aivan puusta pudonneita”
Musiikki|Barokkikonsertin järjestäjät ovat asiasta järkyttyneitä. Rehtorin mukaan koululla ei ollut etukäteistä tietoa konsertin sisällöstä.
Kyseessä oli Suomalaisen barokkiorkesterin ja Helsingin kamarikuoron yhteisesitys, jossa oli tarkoitus kuulla barokkisäveltäjä Georg Friedrich Händelin Messias-oratoriota".
Kommentti:
Joku voisi epäillä, että tässä tapauksessa tiedonpuute on sivistyksen puutetta.
Messias-oratorio tuskin sisältää esimerkiksi Punaiset vinkkelitossut -yhtyeen taistelulauluja...
TIEDONPUUTE SIVISTYKSEN PUUTETTA...?
16
226
Vastaukset
- Anonyymi
Ja demari Ja vasemmiston kansanedustajat vaikenevat. Nyt demarit eivät uskalla ottaa mihinkään "arkaan" aiheeseen kantaa kun pelkäävät että äänestäjät pöyristyvät. Demarit meuhkaavat vain turvallisten, kasvutoimien, parissa. Woketus on jäänyt äänestäjien reaktiointien pelossa.
- Anonyymi
Demarit vaikenee, koska heille on tärkeää että vähänkin kristillisyyteen viittava kulttuuri kuolee Suomesta. Demarit ja islamin- se on emarien ykkösprioriteetti.
- Anonyymi
Eiköhän lopeteta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ja otetaan Suomi takaisin suomalaisille..
- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
Demareita ei näytä haittaavaan että suomalaista kulttuuria poljetaan alas. Ei pienintäkään inahdusta vaikka kaikista muista puolueista on tuomittu barokkikonsertin peruminen. Milloinkas demarit olisivat puolustaneet suomalaisia. Aivan, ei heti tule mieleen.
- Anonyymi
Ylen kyselyn mukaan demarit on ylivoimaisesti suurin puolue,joten enemmistö äänestäjistä haluavat viedä Suomen tähän suuntaan. Sellaista on demokratia kansa päättää.
- Anonyymi
Suomalaisilta ei voi vaatia pienintäkään suvaitsevaisuutta muita kulttuureja kohtaan kivun omaa kulttuuria poljetaan ja väheksytään tällä tavalla. Ymmärrän hyvin jos ja kun suvaitsematttomuus maahanmuuttajia ja heidän kulttuuriaan kohtaan kasvaa voimakkaasti.
- Anonyymi
Samoin vihervasemmistoa.
Ahdasmielstä ja aggressiivista joukkoa
- Anonyymi
Arvostelen islamia voimakkaasti sen vuoksi että kaikki sen opit ovat vahvasti länsimaisia arvoja vastaan. Jos puolustat länsimaisia arvoja - kuten monet erityisesti vasemmistopoliitikot usein toitottavat - he eivät voi hyväksyä islamilaisia tapoja ja opetuksia ja käytäntöjä. Naisten sorto on islamin ydintä. Jo nyt on Suomessa varjoyhteiskunta, jossa toimitaan täysin vastoin länsimaisia arvoja.
- Anonyymi
Sortoahan se on, kun akat pakotetaan pukeutumaan jopa "jätesäkkiin".
Pohjana mustasukkaisuus, joka teettää "kunniamurhia", joissa ei ole kunniaa edes siteeksi.
- Anonyymi
Tämä on nyt sitä wokea jota äärivasemmisto, vihreät ja YLE ja HS ovat vuosien ajan vimmalla Suomeen ajaneet. EIkö se nyt sitten kelpaakaan?
- Anonyymi
Kyllä woke kelpaa,onhan sdp kyselyjen mukaan suurin puolue,kuten joku kirjoittikin.
- Anonyymi
Ei kelpaa demarit eikä demarien vihamielinen suhtautuminen suomalaiseen kulttuuriin. Tämä barokkikonsertin peruminen oli viimeinen pisara. Meidänkään ei tarvitse enää sietää katukuvassa kaikenmaailman huivipäitä. Eikä tarvitse sietää islmin kulttuuria. Sen sietämiselle tuli stoppi.
- Anonyymi
Eikä siinä liioin katkaista vääräuskoisen kaulaa miekalla.
- Anonyymi
Hämeenlinnan tapauksen päätös ensin peruttava ja yhdenvertaisuus ja tasa-arvolautakunta lakkautettava välittömästi.
- Anonyymi
Hämeenlinnassa on jo foliohatut päässä ja viulut ja sellot ovat siellä myös kiellettyjen listalla...
Siellä ollaan edistyksellisiä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550