Eikö kukaan puolusta enää puolustuskyvyttömiä Suomessa ?

Anonyymi-ap

Ilmeisesti Purran "ohjauksella" on Juuson päätös leikata satojatuhansia
kehityvammaisten oppimateriaaleista, vaikka oikeus perusopetukseen
on turvattu Suomen perustuslaissa (❗️) , samoin kuin jokaisen yhtäläinen
oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
Kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen
ei voi toteutua, jos heille välttämättömien oppimateriaalien tuottaminen
lakkautetaan.

Mihin tämäkin järkyttävä päätös perustuu ❓
Se on perustuslainvastainen.

12

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aikaisemmin hallitus oli heikossa asemassa olevien puolella,
      koska sosiaalipolitiikka on osa politiikkaa ja sivistysvaltion
      tuntee siitä miten se kohtelee heikompiaan.
      Suomi ei ole ollut enää sivistysvaltio vuoden 2023 kesäkuusta alkaen,
      kun nykyhallitus astui virkaansa.

    • Anonyymi

      Suomessa saa rikkoa perustuslakia vammaistenkin kohdalla
      laitaoikeiston vallassa ollessa.

    • Anonyymi

      Hallituksen päätökset armottomuudessaan ylittävät inhimillisen
      ymmärryksen. Varmasti olisi muitakin tapoja tasapainottaa valtiontaloutta,
      mutta laitaoikeistohallitus on valinnut julmimman tavan, kun itsellä
      on kaviaaria pöydässä ja rahaa mehiläisiin.

      • Anonyymi

        Tähän on tultu. Joskus kansa on ollut hallituksen suojeluksessa.
        Nyt hallitus on kansan vihollinen numero 1 (yksi).


    • Anonyymi

      Suomessa vain rikkaita pidetään ihmisen arvoisena nykyään.

    • Anonyymi

      Oikeistodiktaattoreita ei kiinnosta kuin kähmiä rahaa omille piireille.

    • Anonyymi

      Ei puolusta. Meistä halutaan eroon lopullisesti mm. tuhoamalla
      julkinen terveydenhuolto.

    • Anonyymi

      Ei hallitus ainakaan, se on rikkaitten suojelija ja rikastuttaja.

    • Anonyymi

      Ei ole puolustajaa heikoimmilla, vaikka Orpo sanoi, että heikoimmistakin
      pidetään huolta ja Sanni piipitti samaa. Törkeää valehtelua heiltä.

      • Anonyymi

        Onko hallitus muuta tehnyt kuin valehdellut ?


    • Anonyymi

      Hyljännyt heikossa asemassa olevat vielä pahempaan kurjuuteen.
      Orpo joka vakuuttaa tasa-arvoa pääministerinä hyväksyi vammaistenkin
      aseman heikentämisen.
      Heillä kuuluu olla palvelut, jotka mahdollistavat tasa-arvoisen elämän muitten
      kanssa. Hallituksen mielestä ei tarvitse.

    • Anonyymi

      Hallituksesta puuttuu sivistys. Se on raaka ja brutaali. Kunhan itsellä
      ja eliitillä on kaikki hyvin ja niille lykätään lisää rahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      22
      4632
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      154
      4100
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      13
      3386
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      67
      3066
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      86
      2764
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      151
      2642
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2383
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      37
      2313
    9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      121
      1620
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1615
    Aihe