Mikä on sinun metodisi?

Anonyymi-ap

Metodi, eli kuinka homma toimii:

Politiikassa toimivat tietävät, että he tulevat tekemään vääriä tekoja, elleivät ole jo tehneetkin. Jotta leveän leivän syrjässä pysyisivät hampaat kiinni, täytyy olla jokin konsti ikävien asioiden pitämiseksi poissa julkisesta keskustelusta. Seuraavassa katsaus tavanomaiseen metodiikkaan:

Kiistetään kaikki. Näin menettelevät vain tyhmät tai vallan sokaisemat. Tämä on häviäjän taktiikkaa.

Fiksu hankkii asiantuntijan, -hätätapauksessa vaikka lukiolais-poika jota tituleerataan "tutkijaksi", joka mediassa toistaa taikasanat: "Asia ei ole sillä tavalla." Asiantuntijan ei tarvitse tietää mistään mitään, vaan tärkeintä on virallinen asema jossakin, ja sopiva habitus.

Esitetään torjuttua tietoa muistuttavaa hömppää, joka jättää kuulijaan muistijäljen. Kun "pahaa tietoa" tulee manipuloidun kuulijan korviin, hän "tunnistaa": "-Ai, tämä on sitä. Enpä taida olla kiinnostunut." Näin vaarallisen tiedon "ekologinen lokero" mediatodellisuudessa tulee täytettyä heikennetyllä kannalla, eikä vahinkoa tapahdu. Nettiin voidaan myös tehdä vaarallista aineistoa sisältävää sivua muistuttava tekele.

"Palkataan hulluja", eli etsitään jostakin sopivia kahjoja ikäänkuin ottamaan nimiinsä torjuttava asia. Jos joku vielä näiden toimenpiteiden jälkeen kiinnostuu ko. aiheesta, hän etsiytyy virallisen Mr/Ms.Hömpän luokse, -ja huomaa että tämän on täyttää potaskaa koko juttu. Sitten kiinnostunut lakkaa olemasta kiinnostunut, kuten olikin tarkoitus. Viralliset hömppä-hemmot pidetään esillä mediassa sopivin välein.

Esitetään oikeaa tietoa väärien henkilöiden/kanavien kautta, niin ettei tiedolla ole kuulijoita. Kun asia on kerrottu, sen uutisarvo laskee.

Eristetään torjuttavan tiedon harrastus "alakulttuuriksi", joka ei kommunikoi suuren yleisön kanssa, vaan ajan mittaan etääntyy normaali-ihmisiä kiinnostavasta maailmasta. Klassinen esimerkki tästä on äärivasemmiston varjomaailma, jossa nämä onnettomat jyystivät ideologiaansa vuosikymmeniä erossa reaalimaailmasta.
Näin vaarallisesta tiedosta tulee "vaihtoehtoista", eli kukaan normaalielämää elävä ei välitä siitä pätkääkään.


Myönnetään torjuttava tieto todeksi, ja ryhdytään itse "edustamaan" sitä. Samalla saadaan (mediaa käyttäen) sen virallisen tulkitsijan rooli. Tästä asemasta käsin vesitetään ko. ilmiö, ja heti tilaisuuden tullen tehdään ikäänkuin kompromissi vallitsevan käsityksen kanssa, ja tuomitaan aidosti po. mielipidettä esittäneet "ääriryhmäksi". Tätä siirtoa valmisteltaessa lähetetään joku muu sättimään po. tiedon esittäjiä niistä näkökannoista käsin, jotka itse tullaan seuraavassa hetkessä hylkäämään.

Näyttää siltä, että listamme kohta 4 on poliittisen eliittimme erityisessä suosiossa?
Tämän tarkastelun aiheena oleva poliittinen homesieni toimii seuraavalla persoonallisella tavalla:

Hän tekee itsestään mahdollisimman epämiellyttävän, "kierittäytyy ihmisen ruuansulatuksen lopputuotteessa yltä päältä".
"Iso Poika" osoittaa: "Tuolla mene paha henkilö jolle olemme vihaisia."
Käskyläinen juoksee kohti Ison Pojan vihamiestä/naista, huutaen: "No terve mun paras kaveri!"
Ja sitten oikein lämmin "karhunsyleily"!
Ollakseen tehtävänsä mittainen käskyläinen kirjoittaa käsittämättömän suuren määrän sähköposteja, keskustelupalsta-viestejä ja väsää blogeja joihin hän leikkaa ja liimaa torjuttavaa informaatiota sisältäviä tekstejä Ison Pojan vihollisten sivuilta tms., ja sotkee joukkoon omaa sekoiluaan ja karkeata pornoa.
Sotkijan blogien lukeminen on normaalille ihmiselle hyvin vastenmielistä, ja kuvottava tunne jää lukijan muistiin ja saattaa palautua jos hän uudelleen löytää sotku-sivuilla tahrittua tekstiä tai aihepiiriä sitä rehellisesti edustavasta yhteydestä. Sotkijan toimeksiantajalla on siis syytä olla tyytyväinen käskyläisensä tekosiin.

Toivomme, että edelläolevan luettuanne osaatte erottaa erilaisten vihamielisten jäljittelijöiden ja tarkoituksellisten sotkijoiden tekeleet rehellisellä mielellä politiikkaan kantaaottaneiden kirjoittajien ja ehdokkaiden kirjoituksista.

4

232

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Halveerataanko täällä Aluepalauttajan isänmaallisia saastablogeja, mitä?!? Vain degeneroituneilla Turun rupuilla ja muilla salaisilla Kremlin agenteilla on syytä pelätä Sepin paljastuksia.

      • Anonyymi

        Älä unohda Kakka-Kempsua, jolta koko sepustus on kopioitu.


    • Anonyymi

      Toisto toisto toisto. Goebbels, Goebbels, Orpo, Jartsa.

      Ei oo rahaa. Mutta jos ei vaan oo rahaa. On vaan juna.

      • Anonyymi

        Tunnin (joskus jopa kahden suklaa-)juna.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1134
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      994
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe