Ovatko Jehovan todistajat kirkollistumassa?

Amerikkalaisessa konventissa soitettiin päätösmusiikkina: Herraa hyvää kiittäkää, hieman imrovisoituna, mutta tunnistettavasti. Onko kukaan havainnut muita merkkejä kirkollistumisesta?
5232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä. Kohta tulee hallintoelimeltä uutta valoa asiasta. Ja sen verran voin raottaa salaisuuden verhoa, että Peräilmanormi yhdenmukaistetaan kaikkien kirkkojen kanssa. Erityisesti tullaan kiinnittämään huomio siihen, että jotkut yrittävät vuskata matkimalla suulla, tai jopa märällä kainalolla, Peräilman kaunista ääntä. Tähän puututaan kovalla kädellä. Vanhimmat, papit ym. saavat 19,14 päivän audiokoulutuksen, jotta erottaisivat oikean äänen vuskusta.

1Äänestä
  • No vidoinkin. Olen järkyttyneenä seurannut kuinka ihmiset hujjaavat kyseisessä asiassa. Matkivat suullaan suolikaasun ääniä. On se julkeaa petosta, mutta kyllä jeesus kostaa tuonpuoleisessa,.Tai ehkä antaa suoraan Saatanalle.

    1Äänestä

Jehovan Todistajain Valtakunnan saleja on lakkautettu Suomessa.

Äänestä

hehehehheheheheheh

Äänestä

No ainakin Jehovan todistajat nykyisin kunnioittavat kristikunnan juhlia sen verran etteivät enää tule jouluaattona vartiotornikaupoille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Amerikkalaisessa konventissa soitettiin päätösmusiikkina: Herraa hyvää kiittäkää, hieman imrovisoituna, mutta tunnistettavasti. Onko kukaan havainnut muita merkkejä kirkollistumisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu