Kekkonen NL ja Suomen puolueettomuus: Suurta valhetta kaikki

Agenttitarina Rautkallion tapaan, lue linkistä loput!

Urho Kekkonen - agentti ja maanpetturi?

https://web.archive.org/web/20060714022939/http://haku.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/7.helmikuu/UKKKGB.HTM

Puolueettomuuden kulissit romahtavat

Kekkoslaisen puolueettomuuden kulissit olivat romahtaneet. Vielä pahempaa oli tulossa. Amerikkalaiset antaisivat Golitsynin julkaista muistelmansa ja Kekkonen joutuisi ikuiseen häpeään koko maailman silmissä. Tästä huolestuttiin myös NKP:n keskuskomiteassa. Suurlähettiläs Zaharov vaati ulkoministeri Karjalaiselta, että suomalaiset tekisivät jotakin julkaisemisen estämiseksi. Tähän Karjalaista patisti myös pääepäilty Kekkonen.

Eikä tämäkään Kekkoselle riittänyt. Hän luonnosteli amerikkalaisille kirjeen, jossa hallituksen nimissä toivottiin, ettei loikkarin väitteitä esiintyisi julkisuudessa. ”Asia ei tietenkään kiinnosta”, mutta mahdolliset väärät väitteet uhataan oikaista. Lähettiläs Seppäläkin nöyryytettiin vielä erikseen anomaan muistelmille julkaisukieltoa, mille amerikkalaiset tietenkin ilakoiden naureskelivat. Pyynnön täyttäminen olisi vaikeaa, koska ”Yhdysvallat on vapaa maa”.

Eipä aikaakaan kun amerikkalaiset muistuttivat Kekkosta hänen kuolevaisuudestaan. Ulkoministeri Dean Rusk antoi täkäläiselle lähettiläälleen ohjeet tiedustella Kekkoselta hänen käsitystään ”Suomen puolueettomuudesta viimeaikaisten ilmiöiden valossa”. Samalla Kekkosta tuli muistuttaa siitä, mitä tämä oli USA:n vierailullaan puolueettomuudesta viisastellut. USA lupasi vastakin tukea ja kunnioittaa Suomen puolueettomuutta, mutta vastavuoroisesti edellytettiin ”Suomen olevan tosiasiassa puolueeton”.

”Timo”

Amerikkalaisten uskollinen propagandaväline Valitut Palat julkaisi muissa maissa ilmestyvissä painoksissaan artikkelin ”Pelaako Suomi venäläistä rulettia”, jossa Golitsynin paljastukset kaadettiin Kekkosen niskaan. Kekkonen pelasi yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa ajaakseen omia etujaan.

Kekkosen pelkäämät muistelmat julkaistiin vasta 1984 - siis yli 20 vuotta loikkauksen jälkeen. Niiden mukaan KGB värväsi Kekkosen eli agentti ”Timon” jo 1940-luvulla. Tämä tapahtui heti sodan jälkeen. Jo tätä ennen Kekkonen oli vuotanut sodankäynnin kannalta olennaisia tietoja Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian asiamiehille. Kekkonen siis vahingoitti Rautkallion mukaan maata lähes kaikilla tavoilla.

Vastapalvelukseksi Neuvostoliitolle tekemistään palveluista Kekkonen sai anteeksi vanhat lahtarisyntinsä eli toimisen vapaaehtoisena valkoisten teloituskomppaniassa ja kovaotteisena Valpon kuulustelijana, jonka nyrkkiä useampikin kommunisti sai tuta. Lisäksi Neuvostoliitto edisti Kekkosen kuningastietä ja ajoi tämän lähes ikiaikaiseksi presidentiksi.

Kuuluisia agentteja

Kekkosen lisäksi KGB:llä oli Suomessa muitakin vakoilijoita. Kirjassaan Golitsyn nimeää Kustaa Vilkunan (agentti ”Ahti”) ja kuulusteluissaan lisäksi TPSL:n puheenjohtaja Emil Skogin, Aarre Simosen ja poliisikomentaja Gabrielssonin. Rautkallion mukaan yhteysmiehenä toimi myös Eero A. Wuori.

Kustaa Vilkuna piti yhteyttä myös NATO:n tiedusteluvoimiin. Nämä olivat värvänneet puolelleen suomalaisen elinkeinoelämän varoilla Pariisissa puuhastelevan Tauno Jalannin ja ainakin osaksi myös asekätkentätuomiotaan kärsimästä vapautuneen everstiluutnantti Valo Konstantin Nihtilän, jota Vilkunan mukaan pidettiin Suomen vastarintaliikkeen ”yhdysupseerina” NATO:on päin. NATO organisoi suomalaisten avulla Neuvostoliittoon suuntautuneita suomalaisia tiedustelupartioita, jotka operoivat Pohjois-Norjasta käsin.

Päätyönä vehkeily?

Rautkallion mukaan Kekkonen vehkeili KGB:n kanssa lähes päätöikseen. Hän pelasi Paasikiven selän takana ja pelasti pääministerinäkin nahkansa vain Neuvostoliiton Suomelle antaman luoton ansiosta. Kotimaassa Kekkonen pelasi Kremlin kortilla aina, kun hänen asemaansa uhattiin.

Moskovassa tanssittiin Kekkosen pillin mukaan ja hän tilasi tarpeisiinsa neuvostojohdon puheita ja nootteja. Hakemattakin tulee mieleen, että olisi Kekkonen kai sodankin saanut, muttei ymmärtänyt pyytää.

Hallituksia Kekkonen teloitteli sen kun vain puoluehajaannuksien synnyttämiseltään ehti. Kekkonen järjesteli myös Väinö Leskisen käännyttämistä, minkä tuloksena tämä julkaisikin amerikkalaisvastaisen kirjoituksen ”Kaiutinmiehet lännen etuvartiossa” vaikka otti samanaikaisesti vastaan amerikkalaista rahaa ja raportoi heille kaiken tietämänsä.

Kekkosen rötöksiä riittää Rautkallion kirjassa 298 sivua. Kaiken kaikkiaan Rautkallion kirja on mitä henkeäsalpaavin agenttiromaani. Historiallisena tutkimuksena se on yksityiskohdissaankin antoisa, mutta väitöskirjana sitä tuskin hyväksyttäisiin. Rautkallion siteeraamien lukuisten lähteiden täytynee olla olemassa, mutta johtopäätöksistä ei kaikin osin voi olla aivan vakuuttunut.

Mutta jos Rautkallion Kekkosesta maalaama kuva pitää osittainkin paikkansa, joutuu virallinen Kekkoshistoria vielä häpeään. Urho Kekkonen paljastuu sellaiseksi vieraan vallan etäispäätteeksi, että oikein hirvittää.

TIMO KERVINEN 7.2.1997