Suomettuminen

Suomessa tunnetaan sellainen sana kuin Suomettuminen, sillä tarkoitetaan sitä että toinen valtio voi puuttua toisen toimintaan ilman että toinen siitä suuttuisi tai sitä protestoisi.

Suomessa tällä tarkoitetaan Venäjää ja sen edeltäjää Neuvostoliittoa.
On varmaan totta että Neuvostoliitto on vaikuttanut sisäpolitiikkamme koko itsenäisyyden ajan, mutta onko Neuvostoliitto se valtio joka on vaikuttanut sisäpolitiikassamme eniten.

Hyvä esimerkki on Ruotsi, joka on sekaantunut jatkuvasti meidän sisäpolitiikkaan, jopa vaaleihin.
Esim. Lipponen kutsui Pärssönin mukaan vaalikentille ja se myös tuli, eikö se ole sekaantumista toisen valtion asioihin jos yritetään vaikuttaa vaalitulokseen.
Koko historiamme on itseasiassa täynnä samanlaisia välistävetoja Ruotsin suunnalta, eikä Ruotsi ole koskaan sekaantunut minkään muun valtion sisäpolitiikkaan yhtä intensiivisesti.

Miksi sitten Suomalaiset suvaitsevat naapureiltaan tälläista, eihän mikään muu valtio sitä salli.
Emmekö oikein ymmärrä tälläisen toiminnan oikeaa luonnetta, sehän on täysin demokratian vastaista.
Onko Suomalaiset jotenkin tyhmempiä kuin muut ...
10452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vallanhimo aikamoista meininkiä . Voisiko sanoa että : Itsestään perkeleestä ? Ihminen kun siihen asemaan pääsee on jonkin ajan kuluttua jumala .
Eli,Ei tajua tavallisen tallaajan arjesta hevonkökköä .

Äänestä

Suomi on molempien Ruotsin ja Venäjän entinen alusmaa. Tämä on varmasti jättänyt jälkensä suhteisiin ja asenteisiin vaikka esim. ruotsin vallan loppumisesta on jo noin 200 vuotta aikaa.

Minä näkisin että ruotsiin päin suomi on itse hakeutunut poliittisen tuen saamiseksi esim. talvi- ja jatkosodan aikana mutta sodan jälkeen n-liitto pyrki aktiivisesti sisäpolitiikkaan puuttumalla ajamaan omia etujaan. Eli ruotsia me olemme apinoineet monissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa kun taas n-liitosta on pyritty pysymään mahdollisuuksien mukaan kauempana vaikka siinä ei tunnetuista syistä onnistuttukaan.

Minun mielestäni ruotsi ei ole "sekaantunut" suomen sisäpolitiikaan eikös esimerkissäsi Lipponen "kutsunut" Pärssönin tänne ? Kyse oli puoluepolitiikasta ja vaaliavusta ei suoranaisesta sisäpolitiikkaan puuttumisesta.
Suomalaisten tyhmyydestä en tiedä mutta ainakin taipuisa selkä meidän "herroilla" on perinteisesti ollut kaikkia "suurempia" kohtaan mikä toisaalta on viisauttakin mutta liiallisuuksiin mennessään sitä itseään "suomettumista".

Äänestä
  • Vuonna 1993 käytiin jälleen kerran keskustelua ruotsin kielen asemasta Suomen koululaitoksessa. Riikinruotsalaiset kansanedustajat sekaantuivat asiaan ja Rkp:n edustajat ja Hufvudstadsbladet toistelivat innokkaina heidän mielipiteitään. Totta kai se oli sopimatonta sekaantumista naapurimaan asioihin, ja Rkp oli yhtä höveli kuin aikanaan taistolaiset sinne toiseen suuntaan.

    Äänestä

joka kuskasi aikoinaan salkuittain dollareita demareille, jotta nämä pysyisivät suurimpana vasemmistopuolueena.

Äänestä
  • Unohdit NKP:n joka esim. Raision Tehtaat Oy ja Kursiivi Oyn kautta syötti rahaa SKP:lle. Samoin oli olemassa yritys jolle jokainen idänkauppaa käynyt yritys joutui kanavoimaan osan tuloksestaan. Tämä raha meni myös SKP:lle ja muille kommunistijärjestöille jotka kuuluivat SKDL:n.

    Äänestä

  • Aikalainen kirjoitti:

    Unohdit NKP:n joka esim. Raision Tehtaat Oy ja Kursiivi Oyn kautta syötti rahaa SKP:lle. Samoin oli olemassa yritys jolle jokainen idänkauppaa käynyt yritys joutui kanavoimaan osan tuloksestaan. Tämä raha meni myös SKP:lle ja muille kommunistijärjestöille jotka kuuluivat SKDL:n.

    tuossa avauksessa jo mainittiin sovjettien puuttumisesta Suomen sisäisiin asioihin. Jotta teitä demareita ei suututtaisi, yritän muistaa mainita sen tästä lähtien jokaisessa postauksessani.

    Äänestä

  • Aikalainen kirjoitti:

    Unohdit NKP:n joka esim. Raision Tehtaat Oy ja Kursiivi Oyn kautta syötti rahaa SKP:lle. Samoin oli olemassa yritys jolle jokainen idänkauppaa käynyt yritys joutui kanavoimaan osan tuloksestaan. Tämä raha meni myös SKP:lle ja muille kommunistijärjestöille jotka kuuluivat SKDL:n.

    http://www.metallitekniikka.fi/doc.te?f_id=506071

    Äänestä

Sana "suomettuminen" on alun perin peräisin sveitsiläisen Züricher Zeitungin Suomen sisäpolitiikasta käyttämästä "Finlandizierung"- sanasta. Sana levisi nopeasti laajalle ja sillä tarkoitettiin ja tarkoitetaan poliittisessa ja diplomaattisessa kielenkäytössä sellaista sisäpolitiikkaa, jossa jokin maa ikään kuin kaiken aikaa ajattelee miten Neuvostoliitto saattaa suhtautua sen sisäpoliittisiin ratkaisuihin ja siitä syystä NL:n ei tarvitse edes varsinaisesti uhkailla tai muuta kun sen mahdolliset reaktiot on jo otettu huomioon. Suomettumiseen liittyy myös itsesensuuri eli vapaaehtoinen kieltäytyminen kaikesta keskustelusta jonka millään tavalla voi ajatella millään tavoin ärsyttävän Neuvostoliittoa.

Kyseessä on siis henkinen antautuminen ja itsenäisyydestä vapaaehtoisesti luopuminen vaikkei tätä edellä edes minkäänlainen todellinen uhka.
Koirat käyttäytyvät usein samalla tavalla heittäytyen selälleen ja paljastaen vatsansa isommalle koiralle jota pelkäävät tämän koon vuoksi.

Äänestä
  • Näinhän se menee, onko meillä nyt sitten se "henkinen antautuminen" Ruotsin ajattelua ja toimintaa kohtaan menossa.

    Äänestä

  • se menee kirjoitti:

    Näinhän se menee, onko meillä nyt sitten se "henkinen antautuminen" Ruotsin ajattelua ja toimintaa kohtaan menossa.

    selälleen EU:n eteen ja USA:n tietysti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


On ilmiö kirjoitti:

Suomessa tunnetaan sellainen sana kuin Suomettuminen, sillä tarkoitetaan sitä että toinen valtio voi puuttua toisen toimintaan ilman että toinen siitä suuttuisi tai sitä protestoisi.

Suomessa tällä tarkoitetaan Venäjää ja sen edeltäjää Neuvostoliittoa.
On varmaan totta että Neuvostoliitto on vaikuttanut sisäpolitiikkamme koko itsenäisyyden ajan, mutta onko Neuvostoliitto se valtio joka on vaikuttanut sisäpolitiikassamme eniten.

Hyvä esimerkki on Ruotsi, joka on sekaantunut jatkuvasti meidän sisäpolitiikkaan, jopa vaaleihin.
Esim. Lipponen kutsui Pärssönin mukaan vaalikentille ja se myös tuli, eikö se ole sekaantumista toisen valtion asioihin jos yritetään vaikuttaa vaalitulokseen.
Koko historiamme on itseasiassa täynnä samanlaisia välistävetoja Ruotsin suunnalta, eikä Ruotsi ole koskaan sekaantunut minkään muun valtion sisäpolitiikkaan yhtä intensiivisesti.

Miksi sitten Suomalaiset suvaitsevat naapureiltaan tälläista, eihän mikään muu valtio sitä salli.
Emmekö oikein ymmärrä tälläisen toiminnan oikeaa luonnetta, sehän on täysin demokratian vastaista.
Onko Suomalaiset jotenkin tyhmempiä kuin muut ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu