SAATANA

käy viimeistä taisteluaan Jumalaa ja kaikkia pyhiä vastaan. Kukaan muu kuin saatana ja sen saastaiset joukot ei pilkkaa Pyhää Henkeä, Jumalaa, Jeesusta, profeettoja ja ihmisiä jotka palvelevat Jumalaa vanhurskaudessa ja rakkaudessa. Mutta muistakaa että Jeesuksen ilmoittamaan pelastus sanomaan, puolustajaamme Pyhään Henkeen ja Isään Jumalaan voimme me Jumalanpalvelijat hädän ja ahdistuksenkin hetkellä turvautua. Lainaus, kirje hebrealaisille: Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
11254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, koska se on erisnimi.

Äänestä
  • kunnon pakanat ei kuulu tähän asiaan ollenkaan. Pakanoista ja kaikista uskonto ym ryhmistä löytyy kyllä ihan reilua porukkaa.

    Äänestä

  • hyvä ja uskollinen palvelija tässä oikoo isäntänsä nimeä.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    kunnon pakanat ei kuulu tähän asiaan ollenkaan. Pakanoista ja kaikista uskonto ym ryhmistä löytyy kyllä ihan reilua porukkaa.

    Eikö oikeinkirjoitussäännöt koskekaan kaikkia?

    Äänestä

  • RymyEetu kirjoitti:

    hyvä ja uskollinen palvelija tässä oikoo isäntänsä nimeä.

    saatana toimii harvoin noin avoimesti. Muuten, isäntäsi nimi kirjoitetaan Raamatussa pienellä.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    saatana toimii harvoin noin avoimesti. Muuten, isäntäsi nimi kirjoitetaan Raamatussa pienellä.

    Yritätkö kristittyyn tapaan lunastaa taivaspaikkaa "hurskaalla" valheella?

    Katso sinä syntinen:

    Matt.4:8 Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston 9 ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle,
    jos polvistut eteeni ja kumarrat minua." 10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan
    häntä palvella.'"

    Kyllä se Saatanan nimi isolla on kirjoitettu!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    ja ajattele itse mitä siinä raamatussa lukee. Muodosta oma käsitys Jeesuksen opetuksista, mieti mitä hän haluaa kertoa meille ja unohda lukemattomat, ristiriitaisetkin valmiit selitykset. Lue Johanneksen ilmestyksen toinen luku.

    Koraania, jotta viisastuisit ja kauan eläisit maan päällä!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Yritätkö kristittyyn tapaan lunastaa taivaspaikkaa "hurskaalla" valheella?

    Katso sinä syntinen:

    Matt.4:8 Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston 9 ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle,
    jos polvistut eteeni ja kumarrat minua." 10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan
    häntä palvella.'"

    Kyllä se Saatanan nimi isolla on kirjoitettu!

    Ehkä tämän tiedätkin. Vihtahousua mollataan monissa käännöksissä kirjoittamalla hänen nimensä pienellä.

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Ehkä tämän tiedätkin. Vihtahousua mollataan monissa käännöksissä kirjoittamalla hänen nimensä pienellä.

    viralliseen painokseen. Siinä Vihtahousun nimi on isolla, niin kuin kuuluukin. Kirjoitetaanhan Putinin nimikin virallisissa yhteyksissä isolla.

    Äänestä

  • RymyEetu kirjoitti:

    hyvä ja uskollinen palvelija tässä oikoo isäntänsä nimeä.

    ...mainio sarjakuvahahmo ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jussi kirjoitti:

käy viimeistä taisteluaan Jumalaa ja kaikkia pyhiä vastaan. Kukaan muu kuin saatana ja sen saastaiset joukot ei pilkkaa Pyhää Henkeä, Jumalaa, Jeesusta, profeettoja ja ihmisiä jotka palvelevat Jumalaa vanhurskaudessa ja rakkaudessa. Mutta muistakaa että Jeesuksen ilmoittamaan pelastus sanomaan, puolustajaamme Pyhään Henkeen ja Isään Jumalaan voimme me Jumalanpalvelijat hädän ja ahdistuksenkin hetkellä turvautua. Lainaus, kirje hebrealaisille: Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu