Maassa maan tavalla

Anonyymi-ap

On ennen kuulumatonta että korvauksia maksetaan lapselle joka on "joutunut" kuulemaan jotain hänelle sopimatonta. Nyt suomessa nöyristellään ja tosi pahasti. En tiedä, onko kyseessä suomalainen alkuperijään tai siltä väliltä mutta ihan sama. Suomessa suomalaisten tavalla tulisi elää. Suvivirsi kuuluu koulujen kevätjuhlaan, on aina kuulunut. Suomessa liputetaan ainakin vielä sinivalkoisella ristilipulla; voihan sekin joitakin alkaa häiritä ja vaativat toisenlaisen lipun. Nyt on aika pysyä omissa suomalaisissa rakkaissa perinteissä eikä lähteä muuttamaan sitä mitkä meille suomalaisille on tärkeitä asioita. Jouluna veisataan enkeli taivaan ja monta muuta uskonnollista laulua. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Jos nyt poistetaan omaan kulttuuriin ja uskontoon kuuluvat perinteet, myös suomalaisuus näivettyy ja lopulta häviää pois. Suomalaisia asuu ympäri maailmaa mutta tuskin kaikissa maissa on otettu huomioon ev.lut. uskonto ja toimittu sen mukaan. Toki suomessa on myös monia muita uskontoja ja kaikkia pitää kunnioittaa. Mielestäni meillä on lähdetty liian "nöyristelevällä" tavalla kohtaamaan tällaiset ongelmat; haluan että suomessa eletään suomalaisella tavalla, pidetään perinteistä kiinni. Niinhän turistinkin on pukeuduttava tietyllä tavalla tietyissä maissa ja on kunnioitettava jokaisen maan kulttuuria. Ei ne arabimaissa ev.lut. kirkkoa pystytä vaikka osa siellä asuvasta kansasta olisi sitä vailla. Meillä kotisuomessa näköjään sekin on mahdollista; kaikille kaikkea ja lopulta oma kulttuuri häviää. En ole ennustajaeukko mutta pahasti tulevaisuus näyttää siltä jos ei nyt herätä pitämään kiinni omasta kulttuuristamme. Suomi on pieni maa, se katoaa ajan saatossa jos ei nyt asialle tehdä mitään.

14

130

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Halusin vielä lisätä: suomessa on palvelut saatava suomen kielellä kun suomessa ollaan! Sama tässä; suomen kieli häviää ennen pitkää ellei sitä enää käytetä. Valtaosa suomalaisista ei hallitse englantia ja se on omaa kansaa kohtaan tosi väärin jos palvelua ei saa omalla äidinkielellä.

      • Anonyymi

        No se on kyllä tosi harmi, kun tekään ette osaa enää mitään kieliä, menestyneemmät vielä vähemmän. But hey, That's Life! Tää on nykyaikaa.

        Odotellaan sotaa, se järjestää asiat uudestaan - jotenkin.


    • Anonyymi

      Näin tänään monta kokomustiin ja burkhaan pukeutunutta musliminaista,mistä voin hakea korvauksia?

      • Anonyymi

        Olisit ampunut niitä ritsallasi?


    • Anonyymi

      Ei maassa ole mitään tapoja, joten turhia siinä öyhötätte.

      On ihan sama miten täällä olaan. Itse ainakin paskon miten sattuu ympärilleni. Sen verran vituttaa mm. tämän hallituksen touhut.

      • Anonyymi

        Miten uskot " maan tapojen" parantuvan, jos omat arvosi sietää moisen käytöksen?


      • Anonyymi

        Tiedätkö? Suomessa on demokratia ja eduskuntavaalin tulos on hallitus. Demokratiassa enemmistö voittaa. Onneksi osoitat olevasi vähemmistössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten uskot " maan tapojen" parantuvan, jos omat arvosi sietää moisen käytöksen?

        Ei se minua kiinnosta enää. Suomalaiset ovat itse paskoneet oman maansa. Täällä ei ole enää mitään arvoja, ei moraalia, ei välittämistä. On ihan sama mitä kukin tekee. Vallanpitäjät ovat sikoja, ja ihmiset tykkäävät niistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö? Suomessa on demokratia ja eduskuntavaalin tulos on hallitus. Demokratiassa enemmistö voittaa. Onneksi osoitat olevasi vähemmistössä.

        Suomessa on näennäisdemokratia. Yksipuoluejohtoinen (kokoomus-)media johdattelee vaalikeskusteluja ja saa haluamiaan tuloksia. Populismi rehottaa, ja asioilla ei ole merkitystä, vain paskapuheella. Suomi on idiotia, ei demokratia. Suuri osa ei edes äänestä. Eivätkä ne edes ymmärtäisi mitä äänestää.


      • Anonyymi

        Ennen muuta suurta enemmistöä ei kiinnosta kuin oma perseensä. He hyväksyvät kaiken niin kauan kuin oma perse on turvattu. Ihan sama mitä muille ja muualla tapahtuu. Tämä on perusihmisyyttä.

        Ihminen ansaitsee sodan, tuhon ja kärsimyksen. Niitä odotellessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö? Suomessa on demokratia ja eduskuntavaalin tulos on hallitus. Demokratiassa enemmistö voittaa. Onneksi osoitat olevasi vähemmistössä.

        ...Mutta sinullahan asiat ovat hyvin, koska osoitat olevasi enemmistössä. Jatka vain surinaa.

        Kuten todettu, Suomi joutaa helvettiin, ja sen te maalle valitsettekin. Joten painukaa sinne.


    • Anonyymi

      Just kuten aloittaja kirjoitti. Kiitos, kerrankin oikeaa asiaa.

    • Anonyymi

      Meidän Jumalamme on Lucifer...

    • Anonyymi

      EIHÄN TÄSSÄ KETJUSSA (VIELÄ) OLE MAINITTU RUSKEAA TALOA - TUOTA ISÄNMAALLISUUDEN YDINASIAA!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      410
      1811
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1165
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      88
      1091
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1024
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      152
      885
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe