Naton propaganda

Luodaan erilaisia uhkakuvia, että saataisiin jäsenmaat hankkimaan lisää aseita, rakentamaan sotavarustuksia, lisäämään sotilashenkilöstöä ja järjestämään useammin sotaharjoituksia.

Niissä maissa, jotka eivät ole liittyneet Natoon, levitetään propagandaa, jossa väitetään vihamielisten naapurimaiden valmistelevan sotaa ja että vain Natoon liittyminen estäisi sodan.
19243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Venkula lienee rauhan asialla Ukrainassa? Vai onko kaikki uutisointi ryssien siviilien murhaamisesta, ihmisten kiduttamisesta ja raiskaamisista, saniteettikalusteiden ja kaiken muun irti saatavan varastamisesta nekin vain pelkkää uhkakuvaa?
Ei NATO estä sodan syntymistä jos sellainen tulilla on, mutta antaa selkänojaa venäjän kaltaisia terroristi-valtioita vastaan.

1Äänestä

Hei herätys,, mitä luulet että itänaapuri tekee se vihaa länsimaita ja demokratiaa, ettei oma korruptoinut mädännäinen diktatuuri niin näkyisi .
siksi harjoittaa kaikkea meitä vastaan ja koko ajan .

1Äänestä
  • Meillä Suomessa on vaan sellainen naapuri kuin venäjä joskus käytti nimeä neuvostoliitto! Kyseinen valtio on aina hyökkäillyt tänne, jo silloin kun olimme osa Ruotsin valtakuntaa tosin aina tapettiin suomalaisia? Sitten tyhmä kommari antoi Suomelle itsenäisyyden, samanlainen yritti sen poistaa hyökkäämällä taas meidän kimppuun. Nyt on Suomi omasta tahdostaan liittynyt läntiseen puolustusliittoon, ja se tietenkin suututtaa roistovaltio venäjää? Mitäköhän venäjän johto ajattelee siitä että kaikki venäjän naapurit vihaa sitä? Jopa entiset Varsovanliiton maat on nykyään Naton jäseniä. Ryssän mielestä kaikki muut on väärässä, he vaan oikeassa?

    Äänestä

  • Venäjä ei sekaannu muiden maiden yhteiskuntajärjestelmien horjutuksiin.
    Sen sijaan länsi, lähinnä Usa, on masinoinut yli 60 vallanvaihtoa vieraissa maissa ja useita epäonnistuneita vallanvaihtoyrityksiä, joista viimeisimmät sotilasvallankaappausyritys Turkissa sekä Valko-Venäjän ja Venezuelan hallinnonvaihtoyritykset.
    Lisäksi Venäjän hallinnonvaihto- ja hajotusyritys Ukrainan välityssotaa apuna käyttäen on meneillään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Meillä Suomessa on vaan sellainen naapuri kuin venäjä joskus käytti nimeä neuvostoliitto! Kyseinen valtio on aina hyökkäillyt tänne, jo silloin kun olimme osa Ruotsin valtakuntaa tosin aina tapettiin suomalaisia? Sitten tyhmä kommari antoi Suomelle itsenäisyyden, samanlainen yritti sen poistaa hyökkäämällä taas meidän kimppuun. Nyt on Suomi omasta tahdostaan liittynyt läntiseen puolustusliittoon, ja se tietenkin suututtaa roistovaltio venäjää? Mitäköhän venäjän johto ajattelee siitä että kaikki venäjän naapurit vihaa sitä? Jopa entiset Varsovanliiton maat on nykyään Naton jäseniä. Ryssän mielestä kaikki muut on väärässä, he vaan oikeassa?

    Suurvalta-Ruotsi hyökkäsi useammin itään kuin idästä hyökättiin länteen.
    Viikingit aloittivat ensin ryöstöretkillään itään, sen jälkeen paavin uskonnon miekkalähetykset ja lopuksi suurvalta-Ruotsin valloitussodat.

    Äänestä

"Luodaan erilaisia uhkakuvia, että saataisiin jäsenmaat hankkimaan lisää aseita,"


Joo toi on tosi tyhmää toimintaa väitetään mukamas että venäjä kävisi valloitussotaa Ukrainassa ja olisi sotataloudessa tekemässä niin paljon aseita kuin valtion rahkeet kestää ...todella tyhmää valehtelua hulluimmat ovat kertoneet että venäjä jopa haluaisi etupiirin itselleen Hitler/Stalin idolinaan on se vaan tyhmää että venäjä muka 1939 vuoden tapaan vaatisi jopa itsenäisten maiden keskinäisiä turvallisuussopimuksia purettaviksi ja kieltäisi itsenäisiä suvereeneita valtioita liittymästä mm.Natoon jossa venäjä on täysin ulkopuolinen .

Tällaiset valeet venäjästä on syytä lopettaa .

1Äänestä
  • Trolli saanut taas uuden version "historiasta" mallia venäjä !

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Trolli saanut taas uuden version "historiasta" mallia venäjä !

    Putin, Xi ja Orban, siinä kokeneita valtiomiehiä

    Äänestä

Miksi Venäjä haluaa suorastaan maanisella kiihkolla osallistua uhkakuvien luomiseen?

Muut voivat vaikka pyöritellä höpsisvatkaintaan, kun Venäjä hoitaa kaiken pelottelun kuin tilauksesta ja sopimuksen mukaan. Jällen eilen Miettinen esitti lännelle verhotun ydinaseuhkauksen.

Hei, ne tekee sen kaiken ite!

1Äänestä

Jos Venäjällä ei olisi ydinaseita, niin Suomen reserviläiset olisivat jo sotimassa Ukrainassa.

Puolustusliitto Naton joukot olisivat jo taistelemassa Ukrainassa ilman Venäjän ydinaseita, Naton sotilaskomitean puheenjohtaja, amiraali Rob Bauer sanoo.

Äänestä
  • Nin. kuka olis Ukrainassa sotimassa ja ketkä vhaisivat ja pelkäisivät kotisohvillaan suomi24:llla rys...sää?

    Reservistä eronneet seuraisivat Thaikuista kuinka Nato-Tiltua rökitetään. :D

    Äänestä

  • Paitsi että eivät olisi enää. Peli olisi ratkennut varsin nopeasti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nin. kuka olis Ukrainassa sotimassa ja ketkä vhaisivat ja pelkäisivät kotisohvillaan suomi24:llla rys...sää?

    Reservistä eronneet seuraisivat Thaikuista kuinka Nato-Tiltua rökitetään. :D

    Linkki-Pelle se ei vieläkään ymmärrä ettei reservistä eronnut siviilipalvelusvelvollinen pakene minnekään thaikkuihin 🤡 Paskapoteroiden kaivuu ja miinanpoljenta odottaa teitä

    1Äänestä

  • Jos venäjällä ei olisi ydinaseita, ne olisivat joutuneet hautaamaan suurvaltakuvitelmansa. Olisivat myös käyneet läpi häpeällisen historiansa ja opppineet siitä jotain.
    Rakentaisivat maataan asukkaille paremmaksi ja vauraammaksi, kävisivät kauppaa normaalisti, pitäisivät huolta ihmisistä, CO2 päästöistä ja luonnosta. Muuttuisivat muutamassa sukupolvessa demokratiaksi ja sivistyskansaksi. Ainakin hyvänä päivänä toivon että kehitys sielläkin olisi mahdollista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nin. kuka olis Ukrainassa sotimassa ja ketkä vhaisivat ja pelkäisivät kotisohvillaan suomi24:llla rys...sää?

    Reservistä eronneet seuraisivat Thaikuista kuinka Nato-Tiltua rökitetään. :D

    Ja millähän rahalla sinä sinne thaikkuihin muuttaisit? 😁

    Äänestä

Ex-pääministeri Boris Johnsonin mukaan Britannia saattanee joutua lähettämään joukkojaan Ukrainaan, mikäli Donald Trump katkaisee Yhdysvaltain tuen Ukrainalle

Ja DCA sopimus velvoittaa Suomen lähettämään reserviläiset Ukrainaan.

Äänestä
  • Ei velvoita.

    1Äänestä

Venäjä on aina ihmisiä tappanut tekosyin, on se eairasta venäläinen ajattelu ja toiminta, SUOMALAISIAKIN OVAT TAVANTAKAA AINA KÄYNEET TAPPAMASSA

Äänestä

Trollin humoristinen avaus 🫢.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luodaan erilaisia uhkakuvia, että saataisiin jäsenmaat hankkimaan lisää aseita, rakentamaan sotavarustuksia, lisäämään sotilashenkilöstöä ja järjestämään useammin sotaharjoituksia.

Niissä maissa, jotka eivät ole liittyneet Natoon, levitetään propagandaa, jossa väitetään vihamielisten naapurimaiden valmistelevan sotaa ja että vain Natoon liittyminen estäisi sodan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu