"𝐊𝐨𝐬𝐭𝐞𝐚𝐭 𝐚𝐚𝐯𝐢𝐤𝐨𝐭" 𝐣𝐚 𝐯𝐞𝐝𝐞𝐧𝐩𝐚𝐢𝐬𝐮𝐦𝐮𝐬
Jääkauden aikana oli suuria järviä ja jokia alueilla, jotka ovat nykyään kuivia tai
puolikuivia. Nämä ”kosteat aavikot” sijaitsivat pohjoisen ja eteläisen 30. leveyspiirin
tienoilla – alueilla, jotka ovat nykyään yleisesti aavikoita. Valtavirran tiedemiehillä
on suuria vaikeuksia selittää nämä järvet ”kylmän ” malleissaan.
Yhdysvaltojen puolikuivissa lounaisosissa oli vedenpaisumuksen jälkeisenä aikana useita suuria järviä, jotka jättivät suljettujen altaidensa ympärille selvät
rantaviivat. Esimerkiksi Bonnevillen järvi, oli 300 metriä syvä ja 12 kertaa niin suuri kuin jäljelle jäänyt Iso Suolajärvi, jonka keskimääräinen syvyys on nykyään vain 4,5 metriä. Jopa Kalifornian Kuolemanlaaksossa (Death Valley), jossa on tehty maailman lämpötilaennätys, oli 180 metriä syvä järvi.
Miten nämä järvet täyttyivät vedellä vedenpaisumuksen jälkeisenä aikana?
Ne eivät täyttyneetkään. Vedenpaisumuksen loppuvaiheessa vedet valuivat
pois mantereilta jättäen vettä suljettuihin altaisiin ympäri maailman.
Vedenpaisumuksen jälkeiset lämpimämmät vedet lisäsivät suuresti haihtumista
ja siten sademäärää. Tämä näkyi runsaampana lumisateena korkeilla leveysasteilla
(muodostaen jäätiköitä) ja runsaampana vesisateena muualla. Se ylläpiti tai jopa nosti joidenkin näiden järvien vedenpintaa. Tiedämme, että Bonnevillen järvi nousi ja valui harjanteen yli Yhdysvaltojen Kaakkois-Idahossa aiheuttaen massiivisen Bonneville-tulvan Snake-jokea pitkin.
Vedenpaisumus ja sen aiheuttamat asiat ratkaisevat ”kosteiden aavikoiden”
arvoituksen.
Kosteat aavikot ja vedenpaisumus
1
116
Vastaukset 1
- Anonyymi
Valtavirran tiedemiehillä ei ole MITÄÄN vaikeuksia. Vaikeudet ovat omassa päässäsi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615
