Miksi huumeista on niin vaikea puhua?

Varsinkin poliitikoille aihe on toivottoman vaikea. Kainuun sanomat vaatii ettei huumeongelmaa voi enää ohittaa. Tietenkin poliitikot voivat ohittaa sen kuten ovat tehneet kymmeniä vuosia. Ei ne nyt yhtäkkiä tee jotain. Jos tulee esimerkiksi käyttöhuoneet niin komiteoiden pitää pohtia niitä ensin ainakin 5 vuotta.

Kun hollannissakin on pienempi huumeongelma kuin suomessa niin siitäkin näkee kuinka huonosti nykyinen huumepolitiikka toimii. Sen takia uudessa kansalaisparlamentissa oli huumeista kaksi aihetta kun poliitikot ei itse uskalla tehdä mitään. Näkivät miten käy kun vihreät ehdotti kannabiksen laillistamista.

Tuli niin paljon rapaa niskaan ettei mitään rajaa. Siinä kiitos kun ehdottaa jos otettaisi vähiten haitallinen päihde pois rikollisten käsistä. Siellä voi jokainen kannabiksen ostaja ostaa laittomilta markkinoilta mitä tahansa ainetta. Suurin osa ei osat mutta se riittää kun osa ostaa. Jostain syystä suurin osa poliitikoista hyväksyy ennemmin tuon kuin laillisen tai sallitun kannabiksen.
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poliitikot suosivat ongelmien lakaisemista maton alle.

Äänestä

Kun pääsisi eduskuntasaliin selittämään poliitikoille että lakia pitää muuttaa. Demokratian alussa se tajuttiin. Ensin pitää polttaa kannabista ja vasta sitten kun toimii voidaan puhua politiikasta. Muuten se homma menee riitelyksi. Kuten näette eduskunnassa ei muuta tehdä kuin riidellään. Asioita ei saada hoidettua.

Äänestä
  • Eduskunnassa käyttö pitäisi olla melkein pakollista.

    Äänestä

Aika vähän keskustelua täälläkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Varsinkin poliitikoille aihe on toivottoman vaikea. Kainuun sanomat vaatii ettei huumeongelmaa voi enää ohittaa. Tietenkin poliitikot voivat ohittaa sen kuten ovat tehneet kymmeniä vuosia. Ei ne nyt yhtäkkiä tee jotain. Jos tulee esimerkiksi käyttöhuoneet niin komiteoiden pitää pohtia niitä ensin ainakin 5 vuotta.

Kun hollannissakin on pienempi huumeongelma kuin suomessa niin siitäkin näkee kuinka huonosti nykyinen huumepolitiikka toimii. Sen takia uudessa kansalaisparlamentissa oli huumeista kaksi aihetta kun poliitikot ei itse uskalla tehdä mitään. Näkivät miten käy kun vihreät ehdotti kannabiksen laillistamista.

Tuli niin paljon rapaa niskaan ettei mitään rajaa. Siinä kiitos kun ehdottaa jos otettaisi vähiten haitallinen päihde pois rikollisten käsistä. Siellä voi jokainen kannabiksen ostaja ostaa laittomilta markkinoilta mitä tahansa ainetta. Suurin osa ei osat mutta se riittää kun osa ostaa. Jostain syystä suurin osa poliitikoista hyväksyy ennemmin tuon kuin laillisen tai sallitun kannabiksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu