Miksi demareilta ei tullut yhtään kysymystä valtion omaisuuden myynnistä ? Istuivat ihan tuppisuina kun aiheesta tuli muilta huolia solkenaan, kaikesta muusta kyllä jaksoivat jankata.
Kyselytunti tänään eduskunnassa
Anonyymi-ap
6127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ilmeisesti demarit olivat tutustuneet hallituksen esitykseen ja ymmärtänyt sen.
Näin pääsi käymään. Tuo on harvinaista mutta ei mahdotonta.
Tuottamattomat yritykset kannattaa myydäkin ja kauppahinta sijoittaa tuottavimpiin investointeihin.
Valtavan kallista Uniper-sotkua ei koskaan selvitetty perin pohjin. Erään arvion mukaan veronmaksajien omaisuutta tuhottiin miljarditolkulla.
Viime vaalikaudella silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) neuvotteli Fortumin osuuden myynnin Saksaan, kun yhtiö oli ajautunut kriisiin kaasutoimitusten loputtua Venäjälle. Fortum myi lopulta Uniperin osuutensa Saksan valtiolle 500 miljoonalla eurolla. Pian myynnin jälkeen Uniper kertoi takovansa jo jättimäisiä miljardivoittoja.
Uniper-kauppojen olevan ”todennäköisesti yksi Suomen taloushistorian suurimmista ja veronmaksajille kalliimmista sotkuista”.
Tätä taloushistoriassamme poikkeuksellista tapahtumaketjua ei ole perin pohjin selvitetty eikä selvityksen tuloksia julkaistu.
Jotta tämänkaltainen ei enää ikinä toistuisi, vetoan omistajaohjausministeriin, että tapahtumaketju selvitetään perin pohjin, jotta voimme oppia siitä ja suojella tulevaisuudessa veronmaksajien omaisuutta paremmin,
Aivan, tyhmä Tytti oli ohjaksissa ja toinen tyhmä, Sanna ryyppäämässä.
Niinpä , omakansa ensin ei ole Suomen etu, näinhän siinä sitten lopulta mentiin, järkyttävä omaisuuden lahjoitus oli tuo Uniperin luovutus, sekä Ruotsissa olevat vesivoimalaitokset.
Kiittelikö ne edes Tyttiä kun myi niin halvalla?