https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/e0cf9392-9c43-4de8-953f-ab0b14b47613?ref=ampparit:aadd
"Oppositiopuolue vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo sanoo olevansa järkyttynyt perussuomalaisten ”ministerien toiminnasta ja yrityksistä peitellä asioita” pakolaiskiintiön ohjeistuksen valmistelusta.
Honkasalo viittaa tiedotteessaan Uuden Suomen uutiseen, jonka mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetun hallussa olevassa yleisöjulkisuudelta salatussa asiakirjassa sisäministeriön poliittinen johto on selvällä kirjauksella ohjeistanut suosimaan kiintiöpakolaisten valinnassa kristittyjä.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps) kiisti torstaina Uudelle Suomelle, että kiintiöpakolaisia olisi haluttu valita uskonnon perusteella.
Vasemmistoedustaja Honkasalo muistuttaa hallituksen julkaisseen elokuussa 2023 rasismitiedonannon, jossa vakuutettiin sitoutumista syrjimättömyyden edistämiseen. "

Vastaukset 2
Vanhimmat
Persuhuumori onkki propagandaa Aatun opein.
Kohta alkaa kallojen mittaukset ja skannaukset, vain pienikalloiset, tyhjä sisältöiset hyväksytään persuihin.