Suomen valtio repesi altamme, ei tue enää kansalaisia!

Me olaan omillamme. Kuka miettii, olisko Putinin hallinto sittenkin se. Muut ollaan hoo moilasina katsomassa hyvinvoinnin tuhoa.
Rikkaille riittää hilloa. Ulkomaille kannattaa sijoittaa, kun Suomi on vaarassa.

Ollaan kai tuhon tiellä?
Ei meitä ennenkään kukaan auttanut.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän vanhuksilta viedään hoiva. Meidän lapsille syötetään kouluissa halvinta mössöä, Opetuksesta tingitään. Työikäisten hoidosta vastaavat työterveysyrittäjät. Kilpailutuksen mukaan. Muille julkiseen terveydenhuoltoon pääsy estetään vähentämällä terveyskeskuksia ja sairaaloita, vähentämällä henkilökuntaa. Lisäämällä työttömyyttä, karsimalla palveluita, viemällä kuntien tulot ja lisäämällä veroja ja maksuja.

Suomen valtio voi kyllö nostaa lipun puolitankoon. Suruliputus. Meille kansalaisille.

Äänestä

Lippu puolitankoon vain! Suomen muistolle!

Äänestä

Mitaaaah mina vaatia tuki koko suku.

Äänestä

No sitä on ollut 90-luvulta lähtien, kun alkoi kansainvälistymishuuma ja ryhdyttiin tuhoamaan omaa hyvinvointijärjestelmäämme. Jotenkin cool juttu, kun myydään tuottavaa bisnestä kansainväliseen omistukseen.... ja sitten ihmetellään, että mihis ne rahavirrat on oikein kadonneet. Ja sitten taistellaan kriittisiä vastaan, joilla on eriävät mielipiteet maan tuhoamisesta ja sen johtamisesta velkarahasta riippuvaiseksi. Ei riitä, että luovutettiin suvereniteetti, kun piti myös tuhlata omat rahat, luopua omasta valuutasta, rakentaa kroonistuva massatyöttömyys, ja lopuksi luovuttaa myös sotilaallinen itsenäisyys. Tätä se on, kun hallituksessa istuu lauma kusipäitä, jotka housut kintuissa rasvaa peräaukkojaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Me olaan omillamme. Kuka miettii, olisko Putinin hallinto sittenkin se. Muut ollaan hoo moilasina katsomassa hyvinvoinnin tuhoa.
Rikkaille riittää hilloa. Ulkomaille kannattaa sijoittaa, kun Suomi on vaarassa.

Ollaan kai tuhon tiellä?
Ei meitä ennenkään kukaan auttanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu