Rehellinen tiede todistaa että Jeesus Kristus on Jumala ja joidenkin harmiksi myös olemassa

Anonyymi-ap

Raamatussa väitetään että Jumalan näkymätön olemus ja iankaikkinen voima ja jumalallisuus ovat maailman luomisesta asti nähtävillä kun niitä hänen teoissaan tarkataan. Ovatko nämä nähtävillä, niinkuin Raamatussa on sanottu (Room. 1:20-21)? Jumalankieltäjät väittävät ettei ole. Tutkitaan siis asiaa.

Yhteiskunnissa vallitsee vääränlainen ajatus siitä, että välittääkseen jonkin asian todenperäisyydestä, täytyy olla kouluja käynyt asiantuntija. Korona-aikana näimme kuinka monet ihmiset hylkäsivät kaiken lähimmäisenrakkauden sillä verukkeella, että halusivat "suojella" haavoittuvaisessa asemassa olevia. Rokottamattomiin suhtauduttiin, kuin olisimme kuoleman ansainneet. Meidän täydestä sulkemisesta yhteiskunnan ulkopuolelle haaveilivat monet. Myöhemmin näimme kuinka kaikki väitteet meitä vastaan osoittautuivat vääriksi. Me emme levittäneet tautia, emme tartuttaneet sitä enempää kuin muut. Sama juttu maskien käytön osalta. Tuollainen vääränlainen usko/luottamus "asiantuntijoihin" sai aikaan todella julmia ja vihantäyteyisiä asenteita. Enkä sano että kaikki viha olisi ollut niiden syytä ja aiheuttamaa, jotka luottivat ja uskoivat viralliseen tarinaan. Yhtälailla sulkutoimia vastustaneet provosoivat ja puhuivat valheita. Tässä näemme, että sokea uskoa "asiantuntijoihin" voi olla jopa vaarallista.

Muistutan uskovia: meidän tehtävä ei ole saada ihmisiä ottamaan rokote tai olemaan ottamatta, eikä valitsemaan "oikeaa" puolta politiikassa, vaan vakuuttaa ihmisiä siitä että Jeesus Kristus on Herra (kaiken hallituksen ja vallan pää) ja ainoa Jumala, ja että hän on kuollut meidät pahojen tekojemme tähden ja noussut kuolleista. Puhun tässä tottakai vain sille seurakunnalle, joka palvelee Jumalaa Hengessä ja Totuudessa, en sille joka palvelee itseään tai kirkkoja.


Mutta sitten itse asiaan... Todistus Jeesuksesta jonka tässä annan perustuu siihen, että tiede törmää joka alalla hänessä annetun ilmoituksen määräämiin rajoihin. Raamatussa on ennalta näytetty kaikki ne rajat, joihin tiede pysähtyy ja joita se ei voi tavoittaa eikä ylittää, koska sen rajan toisella puolen on Jumala/Jeesus.

Biologia:

Ne jotka seuraavat tiedettä ja sen kehitystä enemmän kuin mitä lehdissä lukee, tietävät ettei ihminen tiedä vieläkään miten elämä on saanut alkunsa. Ihminen ei ole löytänyt sellaista prosession luonnosta, joka tuottaisi kuolleesta materiasta elämää. Elämää saa alkunsa elämästä. Jeesus on ylösnousemus ja elämä (Johanneksen evankeliumi 11:25). Raamatun mukaan hän on elämän luonut kuolleesta aineesta (1 Mooseksen kirja 2:7, Johannekse evankeliumi 1:2 ja Heprealaiskirje 1:10). Biologian suurin mysteeri tällä hetkellä on juuri se asia mikä on myös Kristinuskon keskiössä: kuolleen muuttuminen eläväksi. Jeesus nousi kuolleista ja hän on myös se, joka on elämän luonut kuolleesta.

Teknologia:

Tekoälyn kehittämistä täydelliseksi rajoittaa saatavilla olevan tiedon puutteellisuus ja virheellisyys. Tekoäly ei voi saavuttaa täydellisyyttä, ellei sille saada syötettyä täysin paikkansapitävää ja aina totuudellista tietoa. Ja myös tekoälyn koulutukseen käytettävissä algoritmeissä on hiottavaa (ne ovat epätäydellisiä). Tässä tiede törmää Jumalan kaikkitietävyyteen ja virheettömyyteen (1 Johanneksen kirje 3:20, Psalmi 139:4, Psalmi 92:15, ja 1 Pietarin kirje 2:22). Tieteelliselläkin tiedolla on pääasiassa parasta ennen päivämäärä.

Fysiikka ja kemia:

Ihminen pystyy hyödyntämään fysiikan lakeja mutta ei taivuttamaan omaan tahtoonsa. Aika tekee lopun meistä jokaisen ruumiista ja sen myötä myös meidän elämästä. Raamatun mukaan Jeesusta aika ei rajoita eikä hänen ruumiinsa hajoa. Raamatussa sanotaan että Jeesus oli olemassa ennen syntymäänsä (Johanneksen evankeliumi 8:58) ja että hän tulee ilmestymään tulevaisuudessa (Apostolien teot 1:10-11). Ja tottakai, kaiken Luojana, hän on myös kaikkien maailman lainalaisuuksien yläpuolella, ja pystyi siksi kävelemään veden päällä, muuttamaan veden viiniiksi, parantamaan sairaat, ajamaan ulos riivaajat ja herättämään kuolleet. Ja siksi hänellä on myös kyky muuttaa jokainen meistä, kun vain häneen uskomme.

Psykologia ja itsensä kehittäminen:

Monet ihmiset tavoittelevat täydellisyyttä urheilussa, työssä, ihmissuhteissa, mielenterveydessä jne. Tässäkin kuitenkin törmäämme siihen, että jokainen meistä tekee virheitä, vaikka kaikki emme niitä virheiksi tunnusta, ja siihen, että Jumala, kenestä Raamatussa opetetaan, on sen mukaan virheetön ja täydellinen.

Moraali ja etiikka:

Oikeudenmukaisuus ei toteudu maailmassa. Syyttömiä tapetaan ja rangaistaan. Tuomarit joutuvat jakamaan tuomioita puutteellisen tiedon varassa, eikä kukaan osaa tarkkaan mitata mitä pahantekijät oikeasti ansaitsevat. Näemme että oikeudenmukaisuuden "puuttuva palanen" on tuomari joka tietää kaikesta ja kaiken ja sen miten pahantekijöitä tulee rangaista oikeudenmukaisesti. Raamatussa sanotaan että Jeesus on tämä tuomari (2 Timoteuksen kirje 4:1).


Joten tiede ei siis ole mitenkään kumonnut uskoa Jeesukseen, vaan on vahvistanut sen.

16

732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki mitä jumalankieltäjillä on: "Jumalaa ei ole". Kun tuota verrataan siihen mitä meillä on, niin ymmärrämme, kumpi tässä oikeasti on voitolla. Jumalankieltäjien kuuluisi selittää meille miksi kaikki nämä tieteen ja teknologian rajat löytyvät Raamatusta "vuohipaimenien" kirjasta. Emme tule saamaan mitään hyviä ja järkeviä vastaväitteitä, korkeintaan pitkiä kirjoituksia jostain yksittäisestä seikasta, ja joissa puhutaan asian vierestä.

      2 Korinttolaiskirje 10:5
      "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle ... "

      Melkein kaikki "asiantuntijathan" ovat yhtä mieltä siitä ettei kuollut voi herätä eloon. Mutta kuitenkin uskovat että se joskus miljoonia vuosia sitten heräsi eloon. Näin yksinkertaista on tuhota heidän mielissään oleva valheellinen rakennelma, se murenee saman kulmakiven kautta, mihin Israelkin aikanaan mureni.

    • Anonyymi

      Turhaa höpinää olemattomista asioista.

    • Anonyymi

      jumala hukutti ihmiset ja sitten katui 🤣mietipäs jos nykyäänkin voi valehdella asioista kuten edellä mainitsemasi korona niin miten se oli jeesuksen aikoihin silloin kaikki valheet meni läpi 🤔

    • Anonyymi

      Jaa että oikein "rehellinen tiede todistaa", sanotte. Tämäpä mielenkiintoista! Koko akateeminen maailma – historiantutkijat, arkeologit, tekstikriitikot – ilmeisesti jäi huomaamatta tämän mullistavan löydön. He ovat vuosikymmenet penkoneet tomuisia papyruksia ja kiistelleet siitä, voiko edes historiallista Jeesusta todistaa olleen olemassa. Mutta teillä on tietenkin salaista tietoa! Saanko arvailla? Löysitte sen pyhästä kirjoituksesta ja kokemuksesta, koska miksi vaivautua todisteisiin, kun voi nojata mielikuvituksen voimaan?

      Historiallisen Jeesuksen dilemma

      Jos nyt hetkeksi irrottaudumme mielikuvitusolentojen taikamaailmasta ja siirrymme historiaan, törmäämme kiusalliseen ongelmaan: todisteiden täydelliseen puutteeseen. Meillä ei ole aikalaisdokumentteja, ei viitteitä Rooman hallinnon arkistoissa, ei mitään, mikä kertoisi, että Jeesus Nasaretilainen todella vaelsi Galilean pölyisillä teillä. Parhaimmillaankin hän on kuin muistojen kangastus – heijastus toiveista ja kertomuksista, jotka syntyivät vasta vuosikymmeniä hänen väitetyn elämänsä jälkeen.

      Mielikuvituksen voima: Jeesus & Co.

      Jeesus, kuten niin monet muutkin mielikuvitusolennot – Zeus, Thor, Harry Potter – on vahvasti olemassa, mutta vain ihmisten mielissä. Siellä hän tekee ihmeitä, parantaa sairaita ja antaa toivoa. Tähän ei tarvita "rehellistä tiedettä", vaan vahvaa kollektiivista uskoa. Sama mekanismi selittää, miksi muinaiset kreikkalaiset uhrasivat Olympoksen jumalille tai miksi lapset jättävät keksejä Joulupukille.

      Tiede ja usko: kaksi eri työkalua

      Tiede ei voi todistaa eikä kumota mielikuvitusolentojen olemassaoloa, koska ne eivät kuulu luonnontieteiden tutkimuskohteisiin. Tiede tutkii havaittavia ilmiöitä ja testattavia hypoteeseja – ei yksilöiden sisäisiä kokemuksia. Kun sanotte, että "rehellinen tiede todistaa", kuulostaa siltä, että olette sekoittaneet uskon ja tieteen täysin.

      Lopuksi kysymys: tarvitaanko "todistusaineistoa", jos kaikki kuitenkin tapahtuu mielikuvituksen ja uskon varassa? Ehkä teidän Jeesuksenne on totta teille, kuten Zeuksensa kreikkalaisille. Mutta pidetään tieteelliset väitteet siellä, missä niille on tilaa – eli kaukana uskon asioista.

      Ystävällisin terveisin,
      Enkeli Mäntä, Mielikuvitusolentojen ja omituisten todellisuuskäsitysten kriitikko

    • Anonyymi

      Avauksesta puuttui yksi Jeesuksen piirteistä: täydellinen rehellisyys. Maailmahan on Raamatun mukaan valheiden vallassa. Ja kuinka ollakaan, kaupankäynnissä petkutetaan jatkuvasti kaikkialla. Poliitikot antavat lupauksia joita eivät aio eivätkä voi pitää. Ihmiset valehtelevat arkielämässään jatkuvasti. Ihmiset pitävät puutteellisia tieteen teorioita lopullisina totuuksina, eli valehtelevat itselleen niiden olevan absoluuttisia totuuksia.

      Jos yksikin näistä pilkkaajista pystyisi olemaan aina rehellinen ja oikeasti tuomaan ilmi joitain lopullisia totuuksia, voisimmehan me uskovat silloin heidän haihatuksiinsa uskoa. Mutta parempi pysyä Jumalan kanssa, joka on meille itsensä ilmoittanut näin selvästi ja nähtävällä tavalla.

      • "Ihmiset pitävät puutteellisia tieteen teorioita lopullisina totuuksina, eli valehtelevat itselleen niiden olevan absoluuttisia totuuksia."

        Ketkä niitä pitävät lupullisina toruuksina? Vai pääsikö nyt käymään niin, että valitsit valehdella uskosi puolesta?


      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Ihmiset pitävät puutteellisia tieteen teorioita lopullisina totuuksina, eli valehtelevat itselleen niiden olevan absoluuttisia totuuksia."

        Ketkä niitä pitävät lupullisina toruuksina? Vai pääsikö nyt käymään niin, että valitsit valehdella uskosi puolesta?

        Missä kohdin tuossa valehdeltiin? Ihmisillä tarkoitettiin niitä ihmisiä jotka niin tekevät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohdin tuossa valehdeltiin? Ihmisillä tarkoitettiin niitä ihmisiä jotka niin tekevät.

        "Missä kohdin tuossa valehdeltiin?"

        Se on valheellista mikäli tuollaisia ihmsiä ei ole.

        "Ihmisillä tarkoitettiin niitä ihmisiä jotka niin tekevät."

        Ja keitä nämä ihmiset mahtavat olla? Onko heitä olemassa muualla kuin mielikuvituksessasi?


      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Missä kohdin tuossa valehdeltiin?"

        Se on valheellista mikäli tuollaisia ihmsiä ei ole.

        "Ihmisillä tarkoitettiin niitä ihmisiä jotka niin tekevät."

        Ja keitä nämä ihmiset mahtavat olla? Onko heitä olemassa muualla kuin mielikuvituksessasi?

        Ihan tavalliset ihmiset luulevat, että joku elovuutioteoria on täysin totta oleva teoria. Ei tarvitse nimetä ketään, jokainen itse tietää lukeutuuko siihen joukkoon ja jokainen varmasti tuntee ihmisiä, jotka heihin lukeutuvat. Ehkä sinä olet poikkeus, että et tunne.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan tavalliset ihmiset luulevat, että joku elovuutioteoria on täysin totta oleva teoria. Ei tarvitse nimetä ketään, jokainen itse tietää lukeutuuko siihen joukkoon ja jokainen varmasti tuntee ihmisiä, jotka heihin lukeutuvat. Ehkä sinä olet poikkeus, että et tunne.

        Et kyennyt siis antamaan esimerkkiä yhdestäkään ihmisestä, joka pitäisi tieteen teorioita absoluuttisina totuuksina.


      • Anonyymi

        >> Ihmiset pitävät puutteellisia tieteen teorioita lopullisina totuuksina, eli valehtelevat itselleen niiden olevan absoluuttisia totuuksia.

        Vain uskonnoissa on absoluuttisia "totuuksia". Uskonnoissa niiden "totuuksiin" uskominen on itseisarvo ja menee kaiken edelle. Tieteessä ei ole totuuksia, vaan parasta mahdollista tietoa, jonka luotettavuus on koeteltavissa ja haastettavissa. Tämän takia tiede korjaa itseään ja pystyy kartuttamaan tietämystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Ihmiset pitävät puutteellisia tieteen teorioita lopullisina totuuksina, eli valehtelevat itselleen niiden olevan absoluuttisia totuuksia.

        Vain uskonnoissa on absoluuttisia "totuuksia". Uskonnoissa niiden "totuuksiin" uskominen on itseisarvo ja menee kaiken edelle. Tieteessä ei ole totuuksia, vaan parasta mahdollista tietoa, jonka luotettavuus on koeteltavissa ja haastettavissa. Tämän takia tiede korjaa itseään ja pystyy kartuttamaan tietämystä.

        Ja mitään lopullisia vastauksia et tule tieteestä saamaan. Koska lopullinen vastaus on Kristus. Platon kuoli ilman lopullisia vastauksia, Einstein kuoli ilman lopullisia vastauksia, Hawking kuoli ilman niitä, ja niin teet sinäkin jos pysyt epäuskossa. Tiede ei anna vastauksia asioihin jotka ovat niin suuria, ettei tiede ulotu niihin. Mutta tiede on rajoittuneisuudellaan todistanut kaikille rehellisille ihmisille, että Jumala on olemassa, juuri siinä, että kun Kristuksen sanotaan matkustavan ajassa, tiede ei siihen kykene. Raamattu rajoittaa tiedettä, ei olemalla takapajuinen, vaan kertomalla mikä on suurinta. Raamattu olisi helppo kumota jos Jeesusta kuvattaisiin tieteen alaisena, mutta Raamattu on onnistuttu kirjoittamaan niin, ettei tiede voi häntä tavoittaa, vaikka tiede tuli hänen jälkeensä.


    • Anonyymi

      >> ettei ihminen tiedä vieläkään miten elämä on saanut alkunsa.

      Elämän alusta ei ole hyväksyttyä teoriaa. On paljon muutakin sellaista, mitä ei vielä tiedetä, enkä uske että kaikkea tullaan koskaan tietämäänkään. Tämä ei tarkoita että "jumala taikoi sitä ja taikoi tätä", olisi varteenotettava vaihtoehto. Vähin, mitä voi vaatia on, että ottaisit edes perusasiat selville, siitä mitä arvostelet. Jos et tiedä, etkä haluakaan tietää ja ymmärtää, se ei tarkoita että silloin sadut muuttuisivat todeksi.

      >> Tässä tiede törmää Jumalan kaikkitietävyyteen ja virheettömyyteen

      Raamattu esittää jumalan pöljänä. Repliikeillään Raamatun jumala osoittaa olevansa täysin tietämätön siitä, mitä sen väitetään luoneen. Jobille se retostelee tiedoillaaan lumen ja rakeiden varastohuoneista. Raamatun esittämä maailmankuva on sellainen, millaisena se pronssikaudella Levantissa kuviteltiin. Vain itselleen epärehellinen voi väittäväittää sitä virheettömäksi.

      >> Luojana, hän on myös kaikkien maailman lainalaisuuksien yläpuolella

      Fantasiakirjallisuudessa ei ole todellisuuden asettamia rajoituksia. Jos luet vastaavia tarinoita kilpailevien uskontojen pyhistä kirjoituksista, voit oikopäätä todeta ne keksityiksi. Miksi Raamatun tarinat olisivat sen luotettavampia! Jäihän Jeesuksen lupaus palata vielä oman sukupolvensa eläessä sekin toteutumatta. Kristinuskomusten parasta uskttuna ennen -aika meni umpeen jo viimeistään toiselle vuosisadalle tultaessa.

      >> Oikeudenmukaisuus ei toteudu maailmassa.

      Entä sitten! Miten tämä todistaisi mitään Jeesuksesta tai Raamatun jumalan oikeustajusta? Tarinassa Raamatun jumala kielsi tappamasta. Oikein kivitauluun sen kirjoitutti, mutta heti seuraavaksi ohjeisti tappamaan umpimähkää jokaisen kohdalle osuvan. Jumala antaa ohjeita ihmisten orjuuttamiseen, orjien pahoinpitelyyn ja kansanmurhiin. Tarinoissa jumala pakottaa tottelemattomaksi, jotta voisi rangaista, mutta rankaiseekin asianosattomia, ei syyllistä. Jos Raamatusta löytyy jotan hyvää ja moraalisesti kannatettavaa, se on kyllä poikkeus.

    • Anonyymi

      Jumala on armoton lahtari.

    • Anonyymi

      Tiede ei todista mistään jeeesuksista yhtään mitään.
      Aloittaja on huijari.

      • Anonyymi

        Et usko tieteeseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      Oikein häiritsee?
      Ikävä
      140
      1737
    2. Stubb kävi pelaamassa golfia Trumpin kanssa Floridassa

      Presidentit tapasivat aamiaisella, pelasivat kierroksen golfia ja lounastivat yhdessä. Vierailu oli luonteeltaan epävir
      Maailman menoa
      265
      868
    3. Minä tiedän sen

      Sinun ei tarvitse nainen sitä sanoa, minä tiedän jo sen.
      Ikävä
      34
      769
    4. Onko kaivattusi

      Työelämässä vai ei? Jo on niin mitä ajattelet hänen ammatistaan? Jos ei ole niin haittaako se sinua?
      Ikävä
      44
      641
    5. Minkä kultakimpaleen

      Menetän jos en saa häntä. Joku muu saisi nauttia siitä hellyydestä, huumorista ja intohimosta. Ehkä hän ymmärtää nyt mik
      Ikävä
      29
      641
    6. Joustoasuminen , kyykyttämistä vai ihan vaan mielenvikaisuutta?

      https://yle.fi/a/74-20149669 Kun asumistukia leikataan joittenkin sääntöjen mukaan,olis pakko muuttaa halvempaan. Mutta
      Maailman menoa
      4
      639
    7. Mies, miksi et vaikuta halukkaalta?

      Ihmeellistä käytöstä mieheltä. Toki et ole mikään teinipoika enää.
      Ikävä
      64
      636
    8. Helppo selvittää onko oma täällä

      Laittaa yhden selvän kysymyksen ja jos kukaan ei osaa vastata, niin oikea ei ole täällä. Saa käyttää vapaasti hyödykse
      Ikävä
      48
      616
    9. Mun veikkaus

      On se, että jos/kun tavataan ja aletaan juttelemaan, tajutaan, että ollaan jotain muuta kuin kuviteltiin. Ja kupla puhke
      Ikävä
      53
      592
    10. Hitto että tekis

      Mieli saada sua
      Ikävä
      43
      590
    Aihe