Ilman että kukaan puuttui siihen.
Ei ole kukaan pistämässä vastaan asiassa.
Ei ole kukaan pistämässä vastaan asiassa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyvä että pitää vähän jöötä räteille.
Gazan väkimäärä on vuodessa NOUSSUT 2,04 prosenttia.
Koskahan se kansanmurha vihdoinkin alkaa ?
Saadaan tappaa rauhassa kymmeniä tuhansia viattomia siviilejä sekä tuhota heidän omaisuutensa. Ei jaeta edes ruokaa, lääkkeitä, mitään apua.
Kyllä Israel on itse saatana ja pahin terroristi tuolla alueella.
Hamas aloitti sodan, se tappoi ja teurasti viattomia ihmisiä. Teki tunneleita sairaalan,koulujen alle. Otti panttivankeja ja näännytti ne nälkään. Israelilla oikeus puolustautua, eliminoida hamasin terroristit. Kunpa saisivat kaikki terroristit pois Gazasta.
Ittepähän aloittivat. Aivan oikein räteille. Muitan kuinka kiljuivat jalla jalaa kun alastoman nuoren israelilaisnaisen ruumista raahattiin auton lavalla. Ei kuuluu enää allah akbaar huudot.
Ilman usan välimerellä sijaitsevia lentotukialuksia tilanne olisi
muuta kuin mitä se nyt on.
Pohjois Antlantti on(ehkä) usan suojamuuri jos ydinaseet otetaan käyttöön.
Tällä hetkellä Israelin pahuuden pesäke on CrimeMinister netanjahun
pään sisällä.
Kansa vastustaa sen toimia mutta ei ne sille mitään voi.
Parlamentin pitäisi puhdistaa pöytä ja antaa netanjahulle menolippu Haagiin.
Niin että teidän vihervassareiden mielestä pitäs antaa terroristien jatkaa Israeliin hyökkäyksiä? Eikös se ole parempi että terroristit tapetaan sieltä kaikki.
Israel tappaa muslimiterrotistit kokonaan ja hyvä niin
"Anonyymi
2024-11-18 00:10:52
Israel tappaa muslimiterrotistit kokonaan ja hyvä niin"
+++++++++++++
Kaikki muslimit ovat netanjahua komppaavien
palstapersujen mielestä terroristeja.
Sen tekee selväksi se että siviileja on tapettu ja tullaan tappamaan aina enempi
mitä Hamasin tai Hizpollahin jäseniä.
Mutta ei ne muslimit tappamalla lopu.
Sen tulevat sukupolvet joutuvat kokemaan.
Siksi puolustan rauhaa.
Toisin kuin te.
Jejep olet siis 'rauhan puolustaja', islam on rauhan uskonto.
Punikki väittää että maanpuolustus on kansanmurhaa. Hän kuitenkin unohtaa että hänen oma aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä.
Ikinä ei punikit oman aatteensa hirmutöistä puhu eikä välitä.
Tekopyhyys rehottaa
Anonyymi
2024-11-18 00:12:57
Punikki väittää että maanpuolustus on kansanmurhaa. Hän kuitenkin unohtaa että hänen oma aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä.
++++++++
Oikeisto diktaattorit sekä uskonnot ovat murhanneet yli sata miljoonaa.
Ne on siis vasemmistolaisia kuten Stalin, Mao, Pol Pot, Kim un Jon, Idi Amin, Arafat, Pinochet, Che Guevara yms.
Hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala
Myös ryssillä on oikeus tehdä mitä tahansa. Ei vain juutalaisilla.
Ei tuossa ole mitään ihmeteltävää 7.10,23 jälkeen. Se oli kumma että palestiinalaiset sai hokea rauhassa rasistista joelta merelle hokemaansa. Selvät merkit aiotusta juutalaisten kansanmurhasta, mutta vain israelilaiset välitti. Ja vielä on pipoa Palestiinassa riittämiin. Kaikki terrorismiin taipuvaisia.