Riikka Purra kirjoittaa: "...pienyrittäjän asemaa on konkreettisesti parannettava. Valuvikaisen YEL-eläkemallin on muututtava, jo puoliväliriihestä. Pienyrittäjät kärsivät valuvikaisesta, laskennallisesta työtulomallista."
https://vm.fi/-/taloudelliseen-kasvuun-uudistumalla-ja-asennemuutoksella
Kyllä, me pienyrittäjät kärsimme valuvikaisesta YEL-eläkemallista, mutta ei Purran ymmärtämällä tavalla.
Nykyisellään YEL-vakuuttaminen ei ole mitään muuta kuin verotuksen jatke ja pyramidihuijaus. Latin latia ei rahastoida, vakuutusmaksujen tuotto on negatiivinen ja jossakin kaukana siintävästä eläkkeestä ehditään saksia vielä moneen kertaan siivu "parempiin" kohteisiin. Mikä tahansa sijoitus on parempi eläketurva. Kunhan sijoituksen ymmärtää tehdä.
Riikka ei avannut ajatustaan, mihin suuntaan valuvikaista YEL-eläkemallia tulisi korjata. Otsikoissa on ollut yrittäjän omaan arvion ja ilmoituksen mukaisen työtulon muuttaminen alan todellisiin palkkoihin perustuvaksi. Matalimpia YEL-työtuloja on myös jo ryhdytty korottamaan eläkevakuutusyhtiöiden toimesta.
Purra kirjoittaa: "Yritystoiminta on tehtävä helpommaksi ja houkuttelevammaksi. EU-sosialismi ja yhteisvelkaholhoustalous ei toimi."
Sosialismin ei tarvitse tulla EU:sta, kotimaiset byrokraatitkin osaavat. Valuvikaisen YEL-eläkemallin korjaaminen maksuja korottamalla on toki vakuutusyhtiöiden ja valtiovarainministerin toivelistalla, muttei korjaa ensimmäistäkään valuvikaa. Päinvastoin, veroluonteisia kustannuksia ja yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä nostetaan tuhoisin seurauksin.
Purran YEL-eläkemalli
7
215
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että et tiedä YEL-eläkemallista edes sen vertaa, että osaisit arvostella sitä.
Rahaston tuotto ei ole huono eikä hyvä koska YEL-eläkkeitä ei rahastoida lainkaan. Arvostelusi meni siis aivan metsään.
YEL-eläkkeet maksetaan kerätyistä eläkemaksuista ja valtio täyttää puuttuvan aukon. Se siis on verotusta, mutta ei sillä tavalla kuin sinä tarkoitat vaan päin vastoin. Kaikkia verotetaan, että yrittäjä saa eläkkeen.
Ei ole kuitenkaan yrittäjän vika, että malli on sellainen kuin on. Yrittäjä ei maksa yhtään vähempää eläkemaksuja kuin muutkaan vaan aivan saman verran eli keskiarvon.
Voidaan siis pitää jonkinlaisena vääryytenä sitä, että saman suuruisella maksulla muille on kerrytetty rahastoa, mutta yrittäjälle ei ole. Nythän yrittäjä maksaa ikään kuin rahastoa kerrytettäisiin ja se raha menee muualle.
Toisaalta ei muiden eläkerahastotkaan ole kasvaneet ja pienentyneet viime vuosina.
Yrittäjä saa hyvin vapaasti päättää oman eläkkeensä. Se ei riipu tuloista vaan ilmoitetuista tuloista. Eläkettä voi siis kerryttää enemmän tai vähemmän halusta riippuen. Eläkemaksuista riippuu myös esimerkiksi sairauspäivärahan suuruus.
En ole ihan varma, mitä Purra tarkoittaa YELin ongelmilla, mutta olen ihan varma, että sinä et ainakaan tiedä.- Anonyymi
Halusit päteä ja menit henkilökohtaisuuksiin tuomatta keskusteluun mitään oleellista uutta. Mielestäni viestiketjun aloittaja kritisoi YEL-vakuuttamista aivan oikein ja aiheesta.
Päällimmäisin syy, miksi Purra on huolissaan aiheesta lienee se, että valtio osallistuu yrittäjäeläkkeiden maksuun reilulla puolella miljardilla vuosittain. Summa on peräti kahdeksankertaistunut vain kymmenessä vuodessa ja kasvaa yhä.
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/rahoitus-ja-sijoitustoiminta/tyoelakkeiden-kustannustenjako/yel-elakkeiden-kustannustenjako/
Kuten linkin takaa kaaviosta ilmenee, valtion osuus yrittäjäeläkkeistä on noussut nopeasti yli 30%:n, mikä on selitettävissä kahdella faktalla.
Kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana ensimmäiset suuret ikäluokat ovat saavuttaneet eläkeiän. Yrittäjiäkin on siirtynyt eläkkeelle enemmän kuin uusia YEL-vakuutuksen maksajia on tullut tilalle. Ja koska vakuutusmaksuja ei ole rahastoitu, jakojärjestelmän tulot eivät ole riittäneet kasvaviin eläkemenoihin.
Tilanne ei ole tullut yllätyksenä vakuutusmatemaatikoille. On ollut vuosikymmenien ajan hyvin tiedossa, että valtio joutuu nyt eläköityvien yrittäjien aikoinaan alimitoitetun eläkemaksun paikkaajaksi.
Marinin hallitus yritti korjata tilannetta huonosti harkitulla lakimuutoksella siten, että työeläkelaitos tarkistaa vakuutettujen YEL-työtulot kolmen vuoden välein. Tämä lienee se valuvika, josta pienyrittäjät kärsivät ja johon Purra viittaa. Ellei Orpon hallitus korjaa mallia jo puoliväliriihestä, olemme nopeasti tilanteessa, jossa yrittäjä EI saa vapaasti päättää omasta eläkkeestään.
Eläkevakuutusyhtiön terveiset kuukausittain: "Huomioithan, että maksu, jota ei ole maksettu eräpäivään mennessä, on suoraan ulosottokelpoinen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halusit päteä ja menit henkilökohtaisuuksiin tuomatta keskusteluun mitään oleellista uutta. Mielestäni viestiketjun aloittaja kritisoi YEL-vakuuttamista aivan oikein ja aiheesta.
Päällimmäisin syy, miksi Purra on huolissaan aiheesta lienee se, että valtio osallistuu yrittäjäeläkkeiden maksuun reilulla puolella miljardilla vuosittain. Summa on peräti kahdeksankertaistunut vain kymmenessä vuodessa ja kasvaa yhä.
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/rahoitus-ja-sijoitustoiminta/tyoelakkeiden-kustannustenjako/yel-elakkeiden-kustannustenjako/
Kuten linkin takaa kaaviosta ilmenee, valtion osuus yrittäjäeläkkeistä on noussut nopeasti yli 30%:n, mikä on selitettävissä kahdella faktalla.
Kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana ensimmäiset suuret ikäluokat ovat saavuttaneet eläkeiän. Yrittäjiäkin on siirtynyt eläkkeelle enemmän kuin uusia YEL-vakuutuksen maksajia on tullut tilalle. Ja koska vakuutusmaksuja ei ole rahastoitu, jakojärjestelmän tulot eivät ole riittäneet kasvaviin eläkemenoihin.
Tilanne ei ole tullut yllätyksenä vakuutusmatemaatikoille. On ollut vuosikymmenien ajan hyvin tiedossa, että valtio joutuu nyt eläköityvien yrittäjien aikoinaan alimitoitetun eläkemaksun paikkaajaksi.
Marinin hallitus yritti korjata tilannetta huonosti harkitulla lakimuutoksella siten, että työeläkelaitos tarkistaa vakuutettujen YEL-työtulot kolmen vuoden välein. Tämä lienee se valuvika, josta pienyrittäjät kärsivät ja johon Purra viittaa. Ellei Orpon hallitus korjaa mallia jo puoliväliriihestä, olemme nopeasti tilanteessa, jossa yrittäjä EI saa vapaasti päättää omasta eläkkeestään.
Eläkevakuutusyhtiön terveiset kuukausittain: "Huomioithan, että maksu, jota ei ole maksettu eräpäivään mennessä, on suoraan ulosottokelpoinen."Ensinnäkin: YEL eläkettä ei rahastoida
YEL toimii samalla tavalla kuin työeläke. Molemmat eläkkeet rahoitetaan veroluontoisilla maksuilla.
YEL eläkejärjestelmän ongelma on ihan sama kuin työeläkkeellä. Eläkeläisiä on enemmän ja maksajia vähemmän.
Ei ole oikeasti mitään muuta eroa TYELillä ja YELillä kuin se, että YELissä saa itse päättää kuinka suuren summan ilmoittaa tuloksi.
- Anonyymi00005
YEL perustettiin siksi, että työntekijöille saataisiin lisää eläkerahaa eikäeläkemaksuja tarvitse nostaa.
Samasta syytä YELiä ei tehty rahastoivaksi.
Yrittäjien eläkemaksut menivät alkuvuosina suoraan työntekijöiden eläkkeisiin. Nyt on sitten se hetki, kun myös yrittäjiä on saamassa eläkettä ja raha, joka käytettiin muuhun, on aika maksaa takaisin. - Anonyymi00006
Haluaisin nähdä mitä tapahtuisi jos normi duunarin pitäisi maksaa itse työeläkkeensä kokonaisuudessaan. Eikä vain sitä murto-osaa mikä näkyy tilinauhassa. Työnantaja maksaa loput.
Mutta kyllähän joka duunarilta löytyy 700 kuussa eläkemaksuun kuten löytyy yksin kenkäkauppaa pyörittävältä. Tai tonni.
Mitä? Eikö löydy? Tehkää lisää ylitöitä.- Anonyymi00007
Miksei kenkäkauppias sitten mene duuniin?
- Anonyymi00008
Työ eläkkeiden järjestäminen ei ole lähtökohtaisesti valtion asia. Työeläkkeet on ammattijärjestöjen asia. Yrittäjä eläkkeet yrittäjien itse järjestettävä asia liittonsa kautta.
Merkillisiä nämä tämän haalituksen tavoitteet. Työeläkkeiden kimpussa ovat hääränneet ja himoinneet varoja mm. valtion tukemiseen, sekä pyrkineet leikkaamaan työeläkkeitä. Niiden kuuluisi olla Elinkeino elämän piirissä hoitamassa yrittäjien asioita, sillä ne eivät ole lainkaan valtiollisia asioita joita hoidetaan eduskunnassa. Ei varsinkaan osan kansan edun vastaisesti kuten on toimittu työehtoihin puuttuen haalituksen taholta. Hallituksen tehtävä ei ole toimia yhden kansan osan asioita edistäen ,vaan koko kansan toimeentulo turvaten yhteisen hyvän tuottamiseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242371Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3441961Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101653Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121022Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17980- 63855
- 55840
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2798