Johannes Kastajan syntymän juhla alkaa olla puolessavälin.
Kansa kävi varmaankin ahkerasti kirkossa kuulemassa jumalansanaa. Syntejään katuvat ilmiset täyttivät kirkkojen edustat,ja ehtoollisviini virtasi. Saattoipa joku ottaa useammankin ehtoollisen tuntiessaan itsensä mitä suurimmaksi syntiseksi. Tämän Jeesuksen edelläkävijän,Huutavan Ääni Korvessa, syntymäjuhlaa ei vietetä juuri muualla kuin Pohjoismaissa. Siksi hartaita ja uskonnollisia me pohjoismaalaiset olemme.
Jeesus tuo vapauden ja pelastuksen syntisille. Kaikille taspauolisesti,joka vain haluaa Hänet ottaa vastaan.
Siksi tämä juhlaperinne on säilynyt näinkin voimakkaana ja vuosivuodelta suurinpana raamatullisena,ja kirkollisena juhlana. Kansamme on harrasta, ja jumalaa pelkääväistä. Kansamme on jumalan silmterä Hänen omaisuuskansansa Israelin ohella. Voi sitä riemua ja juhlaa,sekä hartautta millä Taivaassa on seurattu jälleen kansamme nöyrää ja katuvaista kiitosta Herralleen ja Lunastajalleen Jeesukselle tänä viikonloppuna.
Muslimit,jehovat,buddhalaiset,hindut,shintot,babtistit,adventistit monet ,monet muut vääräuskoiset voivat vain kateudesta vihreinä seurata jumalan omaisuuskansan riemujuhlaa keskikesän auringon ja lämmön jumalallisessa siunauksessa juhlivaa kansaamme.
Muuten ylihuomenna on jälleen Maanantai.... :)
Kesäterveisin Jan -Erik

Vastaukset 1
Vanhimmat
johannes plaa plaa mättöö.