Vielä edellisten valtiopäivien avajaispuheessaan presidentti Halonen totesi, että "erimielisyyksien hakeminen väkisin yksimielisistä kannanotoista harvoin koituu isänmaan eduksi". Lausunnollaan hän viittasi opposition esittämiin väittämiin siitä, ettei Suomea EU-jäsenyyteen kuuluvien turvatakuiden takia enää voi pitää perinteisessä mielessä sotilaallisesti liittoutumattomana.
Äskettäisessä EU:n Brysselissä pidetyssä huippukokouksessa Halonen puolestaan perusteli Suomen Natoon kuulumattomuuden järkevyyttä sillä, että EU:n sisäinen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö tulee tiivistymään huolimatta siitä, että EU:n perustuslain ratifiointiprosessi Ranskan ja Hollannin kielteisten kansanäänestystulosten takia on toistaiseksi jäädytetty.
Ensin Suomessa siis on Halosen mielestä vallinnut yksimielisyys Suomen nykyisen turvallisuuspoliittisen linjauksen oikeellisuudesta. Ilmeisesti häneltä unohtui, että maamme innokkaimpiin Nato-jäsenyyden kannattajiin lukeutuva Jan-Erik Enestam on istuva ympäristöministerimme, etteikä poliittista yksimielisyyttä asioista muutenkaan voi olla niin kauan kuin maassa on demokratian yhtenä perusedellytyksenä toimiva oppositio.
Nyt, kun Rkp on ilmoittanut nostavansa Nato-jäsenyyden pääteemakseen vuonna 2006 käytäviin presidentinvaaleihin, on Halonen tullut tietoiseksi olosuhteiden muuttuneesta luonteesta; aiempi hokemapolitiikka tyyliin "Suomen pitää olla liittoutumaton, koska Suomi on liittoutumaton" pitää korvata perustelevampaa laatua olevilla väitteillä Nato-jäsenyyttä vastaan. Niinpä hän teki Brysselissä täyskäännöksen siitä kannasta, jota hän valtiopäivien avajaispuheessaan vielä puolsi: Natooon kuulumattomuuteen perustuva sotilaallinen liittoutumattomuutemme korvautui kädenkäänteessä EU:n sisäisiin turvatakuisiin perustuvaan sotilaalliseen liittoutumiseen.
Toivon, ettei seuraavalle presidenttikaudelle valita valtionpäämieheksi henkilöä, jolle arvovaltapeli ja henkilökohtaisten etujen tavoittelu on tärkeämpää kuin kansan ja maan yhteinen tulevaisuus.
Äskettäisessä EU:n Brysselissä pidetyssä huippukokouksessa Halonen puolestaan perusteli Suomen Natoon kuulumattomuuden järkevyyttä sillä, että EU:n sisäinen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö tulee tiivistymään huolimatta siitä, että EU:n perustuslain ratifiointiprosessi Ranskan ja Hollannin kielteisten kansanäänestystulosten takia on toistaiseksi jäädytetty.
Ensin Suomessa siis on Halosen mielestä vallinnut yksimielisyys Suomen nykyisen turvallisuuspoliittisen linjauksen oikeellisuudesta. Ilmeisesti häneltä unohtui, että maamme innokkaimpiin Nato-jäsenyyden kannattajiin lukeutuva Jan-Erik Enestam on istuva ympäristöministerimme, etteikä poliittista yksimielisyyttä asioista muutenkaan voi olla niin kauan kuin maassa on demokratian yhtenä perusedellytyksenä toimiva oppositio.
Nyt, kun Rkp on ilmoittanut nostavansa Nato-jäsenyyden pääteemakseen vuonna 2006 käytäviin presidentinvaaleihin, on Halonen tullut tietoiseksi olosuhteiden muuttuneesta luonteesta; aiempi hokemapolitiikka tyyliin "Suomen pitää olla liittoutumaton, koska Suomi on liittoutumaton" pitää korvata perustelevampaa laatua olevilla väitteillä Nato-jäsenyyttä vastaan. Niinpä hän teki Brysselissä täyskäännöksen siitä kannasta, jota hän valtiopäivien avajaispuheessaan vielä puolsi: Natooon kuulumattomuuteen perustuva sotilaallinen liittoutumattomuutemme korvautui kädenkäänteessä EU:n sisäisiin turvatakuisiin perustuvaan sotilaalliseen liittoutumiseen.
Toivon, ettei seuraavalle presidenttikaudelle valita valtionpäämieheksi henkilöä, jolle arvovaltapeli ja henkilökohtaisten etujen tavoittelu on tärkeämpää kuin kansan ja maan yhteinen tulevaisuus.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ratkaisee ja Tarja Halonen valitaan uudelleen.
Toivon todellakin, ettei toveri Halosta valita uudelleen. Tämä kommunismidiktatuurien suuri ihailija on näyttänyt osaamattomuutensa Suomen puolesta toimijana. Paperikiistassa hänellä ei siis todellakaan ole mitään arvovaltaa, jolla tämä kansatalouttamme pahasti heikentävä kiista saataisiin ratkaistua. Täysi nolla tämä "korkeaa" kansansuosiota nauttiva tyhjäntoimittaja.
Sitä, että maan johtajan kanssa ei saa olla eri mieltä sanotaan diktatuuriksi. Diktatuuriin perustuvaa näennäisdemokratiaa kommunismiksi.
Se, että vaihtaa mielipiteensä sen mukaan, mitä uskoo silloisen yleisönsä kuulevan sanotaan populismiksi. Populismia tulee seuraavat puoli vuotta riittämään.