Moi.
Nykyisin yliopistot on sellaisia paikkoja joissa on töissä tutkijoina ym spesiaaleissa ammateissa jo paljon enemmän väkeä kuin niissä on opiskelijoita. Nämä kaikki yliopistot ja heidän työntekijät tekevät yliopisto pohjaista työtä suurille yrityksille eli näille mega korporaatioille, kuten Suomessa Nokialle. Töitä on myös hyvin paljon kansainvälisellä tasolla. Todellisuudessa kaikki Suomenkin suurten yritysten kansainvälisyydet ym tehtävät hoitaa yliopistot. Se että yrityksellä on 100 työntekijää, niin nykyisin on jo yli 100 yliopiston työntekijää yliopistojen kautta ja myötäisyydessä tekemässä töitä näille yrityksille.
On siis helpompaa palkata jo valmis alusta eli yliopistot eri tehtäviin yliopistojen monipuolisen osaamisen ja valmiuden takia. Esimerkiksi psykologiset kenttätason tutkimukset tietokone ohjelmien toimivuudesta ja kehityksestä.
Oikeastaan jo kaikki mahdollinen mitä mikään yritys tekee tai tarvitsee, niin he löytävät kaiken yliopistoista.
Tämän takia nykyinen yliopistojen olemassaolo tällaisenaan on este tulevaisuudelle.
Suomi ja maailma tarvitsee yliopistojen yhteisen verkostoitumisen siten että esimerkiksi Englanti voisi perustaa Suomeen omia yliopistoja ja Suomi voisi perustaa niitä esimerkiksi vaikkapa Amerikkaan.
Nykyisin tarvitsemme hyvin voimakasta kasvua ja yliopistojen globaalia, valtiollisia yhteistyö toteutuksia.
Jo pelkästään EU tasolla on luotava yliopistojen yhteinen verkosto sopimus, joka luo puitteet jokaisen maan kaikkien yliopistojen yhteiselle toimintakyvylle.
Myös muut koulut on mahdollisia. Esimerkiksi Amerikkaan Suomi olisi kykenevä viemään kokonaan oman koululaitos toiminnan alkaen ala-asteesta ja yläasteen ja ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun ja yliopistot ja tekemään niistä Amerikassa verorahoilla kustannetun ilmaisen, kuten Suomessakin on ja tällä tavalla tehdä paljon veroraha tuloja Amerikasta Suomeen.
Tällainen kansainvälinen kasvatus on nykyisin muotia perheissä ja jokainen yksilö haluaa kansainvälisen kasvatuksen. Eli koulutus pohjalla maiden rajoja on avattava ja annettava mahdollisuus muuttaa maasta toiseen yhteistyö koulujen pohjalta ja siten kyettävä jatkamaan opintoja normaalisti.
Tämä on nykyisyyttä ja harmillista siinä on se että mikään ei enää ole salaista työtä. Kaikki mahdolliset patentti ym asiat on suoraan yliopistojen nykyisyyden takia jokaisen tiedossa jo ennen kuin mikään projekti edes alkaa. Eli todellisuudessa yliopistot on nykyisin se teollisuusvakoilijoiden toiminta kenttä kansainvälisellä tasolla. Tämä on totta ja nykyisyyttä.
Tässä on myös se harmi homma että yliopistojen palkkataso on heikko. Suuret yritykset maksavat työntekijöilleen suurta palkkaa ja suurimman osan työstä tekee kansainvälisesti sosialistiset yliopistot pienellä palkalla ja lopulta kaikki hyöty jää näille suurille yrityksille.
Eli olemme tekijänoikeuksissa ym asioissa yliopistojen kohdalla hyvin heikossa asemassa ihmisoikeuksissa. Yliopistoilla ja heidän työtä tekevällä porukalla ei ole ihmisoikeuksia. Vain burnout on jokapäiväinen elämän todellisuus kädestä suuhun tasoisella palkkauksella.
Silti olemme tässä tilanteessa että olemme pakonomaisessa tarpeessa levittää ja ottaa vastaan koululaitoksia, yliopistoja kaikkien maiden kesken ja välillä.
Odotan sitä päivää kun Englanti tuo Suomeen Campridgen ja Japani tietokone realiteetit, hentai, anime ja manga ym Japanin kulttuuri pohjaisen yliopiston. Sikäli Japani haluaisi varmasti Suomalaisen yliopiston, koska johan Japanissa on pitkään ollut suosittua opiskella Suomenkieltä.
Tämä on hätähuuto ihmisoikeuksista ja maailman nykypäivän tilanteesta, joka on todellakin surkeassa asemassa oleva asia kansainväliselläkin mittakaavalla ja on asia joka on oikeastaan ainoa suuri asia johon pitää puuttua rakentavasti viisaudella ja järjellä. Verorahoja se vie, mutta oikein hoidettuna Suomikin voisi olla valtio joka tienaa verorahoja jokaisesta maailman maasta tällaisella "istuttamisella".
Olemme todellakin pulassa asian suhteen!!!!
Uhka vai mahdollisuus?!
Rakentava kehitys pitäisi heti aloittaa ja mielellään Suomen aloitteesta, niin EU:ssa kuin myös koko maailman mittakaavassa ja kansainvälistyä!
Suomen sisäinen velvoite asiassa on ihmisoikeudet ja sen myötä yliopistojen oikeudet!
Tämä on todellakin tuskallinen hätähuuto "nykypäivän normaalista"!
Me olemme siellä jo!
Ystävällisin terveisin
Henkka

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.