Jos Suomi alkaisi siirtämään paperikoneita
muihin maihin,niin minkälaisia takeita olisi
etteivät paikalliset työntekijät lakkoilisi?
muihin maihin,niin minkälaisia takeita olisi
etteivät paikalliset työntekijät lakkoilisi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ainaskaan niin tyhmästi kuin sosalistisessa SUOMESSA!
Suomessa ainoastaan paperiteollisuudessa työntekijät ovat kansainvälisesti ajateltuna osanneet vaatia oman osansa siitä tuotoksesta mikä heille työntekijöinä kuuluukin.
Kaikilla muilla toimialoilla Suomessa on aivan liian pienet palkat tuottavuuten nähden kansainvälisesti verrattuna. Suomalaiset teollisuustyöntekijät ovat todella alipalkattuja, vaikka tuottavuus on Suomessa Maailman suurinta. Eli kaikkien pitäisi todella toimia samoin kuin paperityöläisten eli vaatia parempaa palkkaa. Olisi todella oikeus ja kohtuus.
Eli kaikki kunnia paperiliittolaisille! Tsempatkaa ja älkää antako periksi!
Mistä luulet johtuvan että Ruotsin paperityöläiset tyytyvät pienempään palkkaan kuin Suomen.Ja mistä johtuu se että Ruotsin paperitehtailla ei ole koskaan lakkoiltu.
Laitappa jotain linkkiä tarinaasi kun ei ole tapana uskoa kaikenmaailman mutustelijoita.
Muissa maissa työläiset ei ole niin poispilattuja kuin Suomessa. Siellä osataan tyytyä siihen mitä annetaan, eikä aina manguta lisää. Ollaan kiitollisisa siitä mitä saadaan.
Jos täälläkin kaikki lakkaisivat pyytämästä lisää ja suostuisivat tulemaan toimeen vähemmälläkin, ei olisi ongelmia.
paljonko sä ite tienaat ja paljollako pitäs sun mielestä tulla toimeen.
Esim. Kiinassa ei ole ay-liikettä ja työläiset tyytyvät siihen mitä annetaan. Siellä ei olekaan ongelmia niinkuin Suomessa. Kaikki joiden mielipiteellä on merkitystä, ovat siellä tyytyväisiä.
sama kuin edellinen Jees