Venäjä voi ampua ydinohjuksiaan ihan minne vaan

Anonyymi-ap

Putin voi toki ilmoitella ydinasedoktriineistaan, mutta se ei muuta sitä asiaa, että hyökkääpä Venäjä ydinaseillaan ihan mihin tahansa, vastaus siitä ydinaseilla hyökkäämisestä pitää tapahtua todella ripeästi ja tehokkaasti.

Venäjä puhuu koko ajan puolustamisestaan ja eksistentiaalisen uhan kohteeksi joutumisesta, vaikka Venäjä Putinin johdolla on ainoastaan hyökkääjänä ja nyt siis uhkailee hyökkäyssotansa muuttamista ydinaseilla hyökkäämiseksi.

Läntisten maiden pitää reagoida tällaisiin ilmoituksiin varsin vahvasti, eli olisi varmasti syytä nostaa julkiseen keskusteluun koko EU:n ja Yhdysvaltojen laajuisesti, missä järjestyksessä Venäjän tekemään ydinpommitteluun vastataan laaja-alaisesti koko länsimaissa olevalla ydinarsenaalillla siten että Venäjällä olevat ja Venäjältä jo matkalla olevat ydinaseet voidaan tuhota mahdollisimman tehokkaasti.

Asiassa pitäisi olla itse asiassa ennakkoon valmistautunut siten, että tiedustelutietojen perusteella voidaan tehdä jo päätelmä siitä että Venäjä todellakin on ampumassa ydinpommeja jonnekin, jotta ydinaseiden käyttöön voidaan vastata mahdollisesti jo kymmenien minuuttien sisällä.

Kun Venäjä on muuttumassa eksistentiaaliseksi uhaksi koko maailmalle Putinin johdolla, pitäisi läntisissä maissa nostaa keskusteluun ennaltaehkäisevä aseellinen iskeminen siten, että mahdollisimman monta venäläistä ydinpommia jää niille sijoilleen tai räjähtää laukaisualustoilleen.

Putin ja Kreml puhuu julkisuuteen jatkuvasti vääristynyttä narratiivia jostakin ihmeen uhasta joka Venäjää kohtaa joka oikeuttaisi heitä hyökkäämään Ukrainaan ja länsimaihin. Koko se keskustelu on pelkkää tuulesta temmattua valhetta, ja tuon narratiivin selvittelyyn ei pitäisi läntisissä maissa uhrata yhtäkään minuuttia, vaan todeta suoraan asia että Venäjä on aloittanut hyökkäyssodan ja on mahdollisesti aloittamassa jo ydinsotaakin, ja läntisten maiden pitää kyetä tekemään päätöksiä Venäjään kohdistuvista iskuista jo ajoissa ennenkuin Venäjä ensimmäistäkään ydinpommia mihinkään edes yrittää ampua.

68

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itseasiassa, jos venäjä aikoo ampua ydinohjuksiaan jonnekin niin ne saattavat lähteä minne vaan. Ikinä ei voi tietää, saattavat myös räjähtää ennenkuin pääsevät edes ilmaan.

      • Anonyymi

        Putin totesi itsestään selvän tosiasian. Lentävät minne sattuu.

      • Anonyymi

        Juu, Arkangelin laukaisualueella jo kaksi Sarmat/Satan 2 ohjusta on räjähtänyt lähtöalustallle, onneksi niissä ei ollut ydinkärkiä, muuten ranskan kokoinen alue olisi saastunut ydinlaskeumasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Arkangelin laukaisualueella jo kaksi Sarmat/Satan 2 ohjusta on räjähtänyt lähtöalustallle, onneksi niissä ei ollut ydinkärkiä, muuten ranskan kokoinen alue olisi saastunut ydinlaskeumasta.

        Ei siellä ydinkärkiä ole, ne on varastettu ja myyty

      • Anonyymi

        Toivottavasti räjähtävätkin jo lähtövaiheessa.

    • Anonyymi

      Ne tekee mitä tekee, ken elää, se näkee.

    • Anonyymi

      jos kymmenien minuuttien sisällä pitää vastata, on siinä ajassa jo usa tuhoutunut täysin, entä euroopan kohteet? sukellus veneet odottelee merten pohjilla käskyjä ym.

      • Anonyymi

        Ydinaseiden laukaisu ei voi olla mitään arpapeliä, ja jos vastaisku pitää tapahtua kymmenissä minuuteissa se on jo todella todella nopeata toimintaa.

        Poliittista päätöksentekoa ja sen ajankäyttöä ei em. kaltainen tilanne enää voi sallia, vaan ne poliittiset päätökset vastaiskusta pitää olla jo ennakkoon tehty, jotta ydinaseita laukaisevat joukot voivat alkaa toimimaan välittömästi kun varmistettu tieto ydinaseen käytöstä tulee.

        Länsimaissa pitäisi reaktiivisen toiminnan lisäksi harkita myös sitä, missä tilanteissa Venäjälle voidaan tehdä ennaltaehkäisevä isku, näin siksi, että jos Venäjä on tuolloin joka tapauksessa ampumassa jotakin länsimaihin, on parempi, että länsimaat ehtivät tekemään oman iskunsa jo ennenkuin venäjältä lähtee ydinpommeja mihinkään.

        Kaikessa tässä toiminnassa pitää huomioida se, että Venäjää johtaa nyt ihan toisenlainen valtaporukka kuin se väki joka ainakin vuosituhannen vaihteeseen asti oli vallankahvassa Neuvostoliitossa ja Venäjällä.

        Vilkaiskaapa joskus joku dokumenttin kylmän sodan ajoista. Ei pyörää tarvitse uudelleen keksiä. Tulette ehkä huomaamaan senkin, että ihme kun olemme vielä täällä. Niin täpäriä tilanteita siitä koitui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ydinaseiden laukaisu ei voi olla mitään arpapeliä, ja jos vastaisku pitää tapahtua kymmenissä minuuteissa se on jo todella todella nopeata toimintaa.

        Poliittista päätöksentekoa ja sen ajankäyttöä ei em. kaltainen tilanne enää voi sallia, vaan ne poliittiset päätökset vastaiskusta pitää olla jo ennakkoon tehty, jotta ydinaseita laukaisevat joukot voivat alkaa toimimaan välittömästi kun varmistettu tieto ydinaseen käytöstä tulee.

        Länsimaissa pitäisi reaktiivisen toiminnan lisäksi harkita myös sitä, missä tilanteissa Venäjälle voidaan tehdä ennaltaehkäisevä isku, näin siksi, että jos Venäjä on tuolloin joka tapauksessa ampumassa jotakin länsimaihin, on parempi, että länsimaat ehtivät tekemään oman iskunsa jo ennenkuin venäjältä lähtee ydinpommeja mihinkään.

        Kaikessa tässä toiminnassa pitää huomioida se, että Venäjää johtaa nyt ihan toisenlainen valtaporukka kuin se väki joka ainakin vuosituhannen vaihteeseen asti oli vallankahvassa Neuvostoliitossa ja Venäjällä.

        Nimenomaan. Täysimittainen ydinsota voi tapahtua nyt herkästi, koska riittää että Venäjä lähettää mannertenvälisen ohjuksen ilman ydinkärkeä kuten teki iskussa Ukrainaan, niin lännellä on hyvin vähän aikaa toimia, eli on vaara että vastaisku ydinaseilla tehdään jostain lähetyspaikasta ja sen jälkeen se on menoa kun vastaiskut molemmilta puolilta lähettävät koko valmiudessa olevan arsenaalin ainakin noin 3000 ydinasetta monine kärkineen.

        Kiinan Xi Jinping tekee typerästi myötäillessään Putleria, koska 71-vuotias suuruudenhullu eristetty mies voi saada antimessiaskompleksissaan päähän että koska kasvot menee jos Ukrainaa ei saada voitettua länsiaseiden takia, niin tuhotaan koko ihmiskunta samalla kun itse poistutaan.

        Kasvonsa menettäneet mielensäpahoittajat ovat vaarallisin ihmisryhmä, ydinasevallan johdossa äärimmäisen vaarallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan. Täysimittainen ydinsota voi tapahtua nyt herkästi, koska riittää että Venäjä lähettää mannertenvälisen ohjuksen ilman ydinkärkeä kuten teki iskussa Ukrainaan, niin lännellä on hyvin vähän aikaa toimia, eli on vaara että vastaisku ydinaseilla tehdään jostain lähetyspaikasta ja sen jälkeen se on menoa kun vastaiskut molemmilta puolilta lähettävät koko valmiudessa olevan arsenaalin ainakin noin 3000 ydinasetta monine kärkineen.

        Se on varmasti upea näky!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on varmasti upea näky!

        Yhtä upea kuin se että hyppäisit jokeen.

    • Anonyymi

      NATO ei ollut alunperinkään todellinen uhka Venäjälle. Mutta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kuten oli luvannut.

      Alla olevassa videossa valaisevaa taustatieto historiasta:
      "The most important video on Ukraine | Prof. John Mearsheimer"
      https://youtu.be/emD1cN2xEz4?si=gTBg1-V3V4MjNvxG

      Pituus: 6 min 30 s

      • Anonyymi

        Putin on luultavasti koko modernin maailmanhistorian tehokkain Naton myyntimies.

        Suomella ja Ruotsilla ei ollut mitään tarvetta liittyä Natoon, mutta sitten kun Putin alkoi heilumaan niin jopa alkoi käymään Nato-jäsenyydet kaupaksi.

        Tämä on vähän eriskummallista politiikkaa tämä Venäjän toiminta, he eivät halua Natoa naapuriinsa, mutta sitten he tekevät koko ajan sellaisia toimia joilla se Nato todellakin tulee naapuriin.

      • Anonyymi

        Niin... lännen olisi pitänyt tajuta että Putte on tosissaan, tai tajusi mutta ei välittänyt. Puttehan oli sanonut "Jos ukraina liittyy natoon, tekee se sen ilman Krimiä ja itäkrainaa" ja näin tulee tapahtumaan, Krim ja itäukraina ei ole enää osa Ukrainaa, eikä tule olemaan.
        Nythän Nato on osoittanut, että se on uhka Venäjälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on luultavasti koko modernin maailmanhistorian tehokkain Naton myyntimies.

        Suomella ja Ruotsilla ei ollut mitään tarvetta liittyä Natoon, mutta sitten kun Putin alkoi heilumaan niin jopa alkoi käymään Nato-jäsenyydet kaupaksi.

        Tämä on vähän eriskummallista politiikkaa tämä Venäjän toiminta, he eivät halua Natoa naapuriinsa, mutta sitten he tekevät koko ajan sellaisia toimia joilla se Nato todellakin tulee naapuriin.

        Taatusti tyhmin tiedustelumies maailmanhistoriassa. Ei normaali kerro mitään suunnitelmistaan. Jo muinaiset kiinalaiset sotakirjailijat kehottivat kertomaan lähimmille alaisillekin vain mitä he tarvitsevat tehtävän suorittamiseen, mutta ei yhtään enempää.

    • Anonyymi

      Kommenteistakin näkee kuinka järjestelmällistä tämä ryssän palkkaamien trollien toiminta on, joka puolelle tulevat kommentoimaan kaikki tosiasiat täysin nurinkuriseksi ryssän totuudeksi.

      • Anonyymi

        Lähinnä näkee miten lännen propagandan on jotkut purematta nielleet ja kieltävät kaiken faktan, mikä on perusteellisesti esitetty.

      • Anonyymi

        Jep, tämä palsta on ollut venäjän trollien hallussa vuosikausia. Tietenkään sivuston henkilökunta ei tee mitään koska ne trollitkin löytyy sieltä.

      • Anonyymi

        On logiikkaa,ja on venäläistä nurinpäin käännettyä logiikkaa.

    • Anonyymi

      Venäjällä on Dead Hand (Perimetr) joka on täysin automatisoitu tuomionpäivän ase, joka varmistaa ettei maapallolle jää minkäänlaista ihmiselämää, jos joku erehtyy edes yrittämään tuhoamaan Venäjää.

      • Anonyymi

        Venäjä ei kykene koko maailmaa tuhoamaan, mutta koko maailma kykenee tuhoamaan Venäjän.

        Venäjän johdon pitää nyt tehdä valintoja, että haluaako jatkaa tässä muiden maiden mukana, vai hakeutuuko sellaiseen tilanteeseen jonka seuraus on se että Venäjä käytännössä lakkaa olemasta. Venäjän alue muuttunee sellaisessa skenaarioissa luultavasti jonkinlaiseksi paikallisten lammaspaimenten hallitsemiksi alueiksi, joita voi olla jopa sadoittain.

        Läntisiin maihin voi tulla vahinkoja, mutta ne saavat asiansa takaisin järjestykseen helpommin ja nopeammin.

        On niitä aseita muissakin maissa, mutta niitä ei jatkuvasti mainosteta ja uhkailla niillä kuten Putin ja Kreml tekee. Ne aseet myös toimii.

        Länteen ei jää mitään muuta kuin savuavia ja säteileviä raunioita jos Venäjä niin tahtoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länteen ei jää mitään muuta kuin savuavia ja säteileviä raunioita jos Venäjä niin tahtoo.

        Ihan sama että mitä venäjä tahtoo. Tahtoi myös vallata Ukrainan kahdessa viikossa ja 1000 päivän jälkeen ovat vallanneet siitä vasta pieniä palasia, siihenkin tarvitsi hattu kourassa putinin pyytää avuksi pohjois-koreaa.

        Ydinaseet tulevat aivan viimeisimpänä. Tietysti Pohjois-Korean joukot käytetään ensin. Venäjä ei aio hävitä; sitä varten ne ydinaseet on tehty, Venäjä joko a) voittaa tai b) kaikki häviävät, mutta c) pelkästään Venäjä häviää, ei ole vaihtoehto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länteen ei jää mitään muuta kuin savuavia ja säteileviä raunioita jos Venäjä niin tahtoo.

        Ryssistä tehdään minkinrehua,jossakin vaiheessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länteen ei jää mitään muuta kuin savuavia ja säteileviä raunioita jos Venäjä niin tahtoo.

        Ei Venäjä kykene tällaiseen.

        Savuavat ja säteilevät rauniot on vain ja ainoastaan Venäjällä, sitähän tuo Tsernobylin esimerkkikin kertoo että venäläisillä ei ole ns. homma hallussa.

        Jos ydinsota alkaisi, venäläiset eivät tule seisomaan Putinin tukena, kun taas koko muun maailman puolustamisessa tulee ylivoimaisesti suurin osa kaikista kansoista seisomaan omien johtajiensa takana jotka Putinin toimintaa vastustaa.

        Ei ole kovin vaikea arvata että kun Putin ampuu yhdenkin ydinpommin, takaisinpäin tulee lukuisia määriä pommeja ja Putinin omien ydinaseiden toimintakyky muuttuu hyvin kyseenlalaiseksi.

        Putin vain luulee liikoja itsestään, siinä kaikki. Putin olisi ollut huomattavasti viisaampi jos olisi jättänyt tuon sodan haastamisen viimeistään siihen kun oli 2014 saanut muutaman maapalasen Ukrainalta ja olisi ollut tyytyväinen niihin alueisiin, joita toki olisi joutunut puolustamaan sitten vuosikymmeniä. Mutta ahneus voitti 2022 ja viimeistään silloin alkoi Putinin sotaonni kääntymään.

        Aluevaltaukset ovat ainoita,mitä osaa. Oman valtion parantaminen on mahdoton tehtävä.

        Olipas taas mutumussutusta. Venäjällä on tuhansia mannertenvälisiä ydinohjuksia välittömässä laukaisuvalmiudessa. Jo yksi monikärkiohjus riittää tuhoamaan koko yhdysvaltain länsirannikon metropolialueet.

        Venäjä toden totta kykenee tuhoamaan maapallon napinpainalluksella - sillä on ollut tämä kyky jo 60-luvulla!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länteen ei jää mitään muuta kuin savuavia ja säteileviä raunioita jos Venäjä niin tahtoo.

        Samoin Venäjälle. Molemmilla on runsas 1 500 ydinasetta valmiudessa, Venäjän puolen iskevät Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan kun taas Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan sekä muissa Natomaissa olevat iskevät kaikki Venäjään, jos se on huökkäyksen aloittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama että mitä venäjä tahtoo. Tahtoi myös vallata Ukrainan kahdessa viikossa ja 1000 päivän jälkeen ovat vallanneet siitä vasta pieniä palasia, siihenkin tarvitsi hattu kourassa putinin pyytää avuksi pohjois-koreaa.

        Sen takia Putleria iisuttaa ja aikoo viedä kasvot menettäneenä itsensä mukana koko ihmiskunnan ydinsodalla. Sitä se on kun liikaa valtaa ja tuhansia ydinaseita annetaan yhden ihmisen käsiin, joka tulee tietenkin liiasta vallasta humaltuneena suuruudenhulluksi ja jumal/messiaskompleksin vaivaamaksi tai siis pikemminkin antimessiaskompleksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ydinaseet tulevat aivan viimeisimpänä. Tietysti Pohjois-Korean joukot käytetään ensin. Venäjä ei aio hävitä; sitä varten ne ydinaseet on tehty, Venäjä joko a) voittaa tai b) kaikki häviävät, mutta c) pelkästään Venäjä häviää, ei ole vaihtoehto.

        Sen jälkeen Putin voi uhkailla ydinaseilla, ellei saa Baltiaa, Suomea, Puolaa jne. Yhdysvallat/Nato/EU ei voi myöntyä tällaiseen, koska siitä ei tulisi enää loppua. Kortit on katsottava loppuun asti, onko Putler tosiaan Ukrainan takia valmis tapattamaan venäläiset, Venäjän valtion, ihmissivilisaation ja tärkeimpänä ITSENSÄ.
        Venäläiset hän on valmis uhraamaan, se tiedetään Ukrainan sodasta, mutta Venäjän valtion hän mieltää itseensä, joten uhraako hän itsensä kostaakseen maailmalle uhkaavan kasvojen menetyksen? 71-vuotias melko vanha pikkumies voi tällaiseen testamenttiin hyvin päätyä.
        Turvallisinta ihmiskunnan ja maapallon eliökunnan sekä tulevaisuuden kannalta olisi hoidella tuo haitake äkkiä pois päiviltä ja varmuudeksi myös Medvedev, joka vodkapäissään uhkailee myös ydinsodalla. Nuorempi Kremlin kaarti on todennäköisesti elämänhaluisempaa, varsinkin kun voivat jatkossa jakaa Puten käsissä olevan Venäjän kansallisen varallisuuden keskenään.

    • Anonyymi

      Venäjä smpuu Venäjälle

    • Anonyymi

      Hesaan yksi kiitos!

      • Anonyymi

        Pietarin viemärilapsella on siis vain yksi harras toive.

        Heeehheerrehhrreeee!!!

    • Anonyymi

      Luulisi, että sinä ymmärrät oikein hyvinkin sen Venäjän diskurssin uhan, kun kerran itsekin näet tarpeelliseksi "ennakoivan puolustautumisen" eli hyökkäämisen.

      • Anonyymi

        Ei läntisten maiden pidä mennä mitenkään mukaan tuohon Venäjän luomaan narratiiviin.

        Jos Venäjä haluaa esittää teatteria siitä kuinka heitä uhataan ja sen perusteella aloitetaan hyökkäyssota, ei lännen pidä tuota keksittyä uhkaa mitenkään noteerata, vaan todeta ainoastaan se että Venäjä itse kaivaa verta omasta nenästään hyökkäämällä muihin maihin joihin on tietenkin lähtökohtaisestikin aina puolustustoimet vastauksena.

        Faktojen ja voimassaolevien lakien mukaisesti voidaan toimia, vaikka Venäjä ei niitä noudatakaan.

    • Anonyymi

      Venäjä perustelee jatkuvasti Natoa uhkana, mutta Natoon ei ketään pakoteta vaan jokainen maa voi itse hakea sinne jäseneksi, joten tämä tarkoittaa sitä että Venäjälle se todellinen uhka on se että itsenäiset maat alkavat päättämään omista asioistaan.

      Kun maat alkavat päättämään omista asioistaan ilman Venäjän pääsyä vaikuttamaan niiden maiden päätöksiin, se on se Venäjän kokema uhka.

      Näin huonosti on asiat Venäjällä että eivät edes kykene hyväksymään sitä ajatusta että jokaisella maalla on oikeus tehdä itse omat valintansa ilman ulkopuolisten "neuvontaa" saati sitten painostusta tai uhittelua tai sotatoimia.

    • Anonyymi

      Kun Putin lähettää mannertenvälisen ohjuksen Yhdysvaltoja, Britanniaa tai Ranskaa kohti, vastaus lähtee ennen ohjuksen saapumista, sitten lähteekin molemmilta puolilta runsas 1500 valmiudessa olevaa ydinasetta vastapuolelle ja Putin saa haluamansa maailmanlopun.

      • Anonyymi

        Putinilla ja Kremlin päättäjillä voi olla omat ajatuksensa, mutta vaikea uskoa että tavalliset venäläiset tyytyisivät katselemaan vain sivusta kun Putin tekisi päätöksen jonka seurauksena on 100% varmuudella laaja ja voimakas vastaisku lukuisista läntisistä maista Venäjälle.

        Sopivanlainen eripura Venäjän sisällä on mitä parhainta lääkettä tämänkin sodan lopettamiseen ennenkuin sitä laajennetaan mihinkään.

        Ongelma on siinä ettei sitä kysyyä tavalliselta kansalta. Putler pystyy hyvin pienen joukon kesken päättämään nopeasti ydiniskusta, se ei ole mikään kansanäänestys. Jos nämä jokuset henkilöt ovat samanmielisiä tai joojoomiehiä ja käskyjen tottelijoita ydinisku tehdään kyseenalaistamatta.

    • Anonyymi

      Putin tarvitsee Kiinan luvan eskaloida paikallinen konflikti maailmanlaajuiseksi ydinsodaksi.

      Sitä ei sille Kiina myönnä. Koska siinä missä Venäjä on pelannut vuosikymmenien peliä, pelaa Kiina tuhannen vuoden peliä, jonka atomiapokalypsi pilaisi.

      • Sama kuin Europa
        Europalainen lahjoi Ukraina F16 ,Mutta ensi ollut tarve kysy USA lupaa

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Sama kuin Europa
        Europalainen lahjoi Ukraina F16 ,Mutta ensi ollut tarve kysy USA lupaa

        Hyvä, että Ukraina saa aseita puolustautua brutaalia Natsi-venäjää vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että Ukraina saa aseita puolustautua brutaalia Natsi-venäjää vastaan.

        Olisi kiva tiedän missä F 16 ja Leopardi menut
        kohta joulu Halpa länsimedia halua antaa ihmisille ja Vero maksaja vähän iloisia ja toivo että nyt Ukraina sai aseita ja se on sinä
        sama länsimedia juhli kun Ukraina sai Leopardi ja F 16 -Olisi kiva tiedä missä he ovat ja koska Ukraina alkaa käytä jos oikeasti heillä ovat Leopardi ja F 16

      • Anonyymi

        Jos Putin päättää tehdä ydiniskin lähteen, joka johtaa tietenkin vastaiskuun saman tien ja tämän jälkeen täysimittaiseen ydinsotaan, niin Putin ei kysele lupaa siihen Kiinalta, vaan päätös tehdään pienen joukon toimesta. Kyse on vain siitä haluaako Putler Ukrainan ja kasvojen menetyksen takia elää lopun elämänsä tunnelirottana tai tehdä avustetun eutanasian itselleen ja koko ihmiskunnalle.

    • Anonyymi

      Putin tarvitsee myös kansaltaan tuen, voidakseen kasvatella sotaansa ihan mielinmäärin, koska muutoin Putinilla alkaa tukalat ajat omassa maassaankin.

      Diktaattorina voi toki tehdä mitä vain päätöksiä, mutta ei se poista sitä mitenkään että kansalla on omat ajatuksensa, ja ne kansan ajatukset voi realisoitua jollakin sopivalla Putinille heikolla hetkellä.

      Venäjällä valta vaihtuu varsin usein väkivaltaisesti, myös myrkkyjen käyttäminen on venäläisten vallan käyttämisessä ihan normi. Lukuisia henkilöitä myrkyttäneet vuosien aikana Ukrainan konfliktiin liittyen.

      Kun paine kattilassa pikkuhiljaa kasvaa, kyllä siellä Venäjälläkin alkaa vastavoimat toimimaan Putinin syrjäyttämiseksi.

    • Anonyymi

      Katsokaapa miltä putukka näyttää eilisellä (21.112024) videolla.

      Uurteiset silmäpussit.

      Jälkijurrisen sameat ja elottomat silmät.

      Omituisen toispuoleisesti lerppuva ylähuuli kännikiiltoisen alahuulen päällä.

      Ei hyvää päivää!

      Onko vetänyt monen päivän vodkaputken ja itkenyt itsensä yöpöllöksi?

      Vai onko odotellut bjunkkerissaan paukkua tulevaksi, mutta kalsariin onkin lurahtanut löysä ohjus ja vetinen tuhnu?

      • Anonyymi

        Ukko on aivan rauniona koska USA/Nato/EU ei tottele hänen mielenliikkeitään kuten koko ryzzälä tekee. Menee kasvot ja siksi tyyppi on omasta mielestään pian pakotettu käskemään painamaan nappeja. Ei putte venäläisistä tai ihmiskunnasta välitä, mutta pelkää ITSENSÄ PUOLESTA. Kasvojen nenetys tai napinpainallus ja tunnelirottana lyhyt loppuelämä. Tietenkin pelkää myös sitä että jos antaa käskyn ja sitä ei totellakaan ja joku henkivartijoista on käsketty antamaan nappi otsaan tälkaisen käskyn tultua. Ihan hermoraunio, ei saa nukuttua, jalka tärrää ja naama nykii.

        Myös ydinisku pelotteeksi Ukrainaan saisi kaverin henkipatoksi ja maailman vihatuimmaksi ukoksi. Ja sen tietää että ukrainan salamurhaajat ei jättäisi enää koskaan rauhaan vaan painetta lisättäisiin. Ja lännen vastaisku. USA on ex-kenraalien suulla sanonut, ettei ydiniskua Ukrainaa vastaan jätettäisi rankaisematta eli Nato puuttuisi peliin ja tuhoaisi konventionaalisilla aseillaan Ukrainassa olevat venäläuskohteet. Tulos olisi sama eli ydinisku länteen kasvojen menetyksen pakosta kun muu asevoima ei Yhdysvalloille ja Natolle pärjää.

        Kyllä on putella kovaa, eikö sen Prigožinin Moskovaanmarssin aiheuttama jännäkakka riittänyt, miettii hän.

    • Anonyymi

      Sitä se on kun kuoleman kulttuureille ja suurille suuruudenhulluille johtajille annetaan ydinasearsinaali. Tämän takia myöskään Iranille ei haluta ydinaseita. He voivat saada päähänsä aivoituksen ja aloittaa ydinsodan koska loukkaantuvat, koska länsi paha, koska jumala käskee, koska paha mieli, koska haluavat jäädä historiaan maailman tuhoajana jne.

      • Anonyymi

        "Vaunukomentaja Karas on taistellut alueella jo puolen vuoden ajan ja kuvailee tilannetta vaikeaksi. Hänen mukaansa Venäjän asevoimat on valmis uhraamaan omia joukkojaan loputtomissa hyökkäyksissä.

        – Kuin tykinruokaa. He heittävät sotilaita eteenpäin uudelleen ja uudelleen. Mutta me näemme asiat eri tavalla. Uskomme, että olemme kaikki ihmisiä. Taistelemme inhimillisyytemme puolesta, Karas toteaa."

        Kuoleman kulttuuri

    • Anonyymi

      Puten pahuuden valtakunnan harjoittama jankkaava valhepropaganda valitettavasti aina uppoaa viisaudeltaan sekä älynlahjoiltaan kaikkein heikoimpiin.
      Roistovenäjän kanssa pitää olla jämäkkä kuin kiukuttelevan uhmaikäisen lapsen kanssa eikä antaa joka itkuraivarin kohdalla periksi.

    • Anonyymi

      USA, Kiina, Venäjä, Ranska, Britannia ja todennäköisesti myös Intia ja Israel voisi ampua ydinohjuksen jos haluaisi.

      Putin on kyllin kusipää niin tehdäkseen, mutta onneksi hän on myös pelkuri eikä uskalla, kun ydinsodassa omakin persnahka olisi vaarassa.

    • Anonyymi

      Venäjä pyysi 2021 turvatakuita NATO johdolta , ei saanut kuin ohjuksia rajalleen.
      Ei ihme jos Venäjä kokee turvattomuutta.

      • Anonyymi

        Ukraina pyysi turvatakuut Venäjältä ja Yhdysvalloilta luovuttaessaan 5000 ydinasettaan Venäjälle, ei saanut kuin hyökkäyksen maaperälleen, joten USA:n olisi aika pitää sanansa, kun Venäjä ei pitänyt.
        Ei ihme jos Ukraina kokee turvattomuutta.

    • Kerrankin järkevää tekstiä avauksessa ja myös monissa kommenteissa. Eivät ja USA, Iso-Britannia ja Ranska ole jättäneet mitään sattuman varaan. Ne ovat tietysti tehneet suunnitelmat eri tilanteiden varalta. Valmiutta nostetaan luonnollisesti sen mukaan, jos jokin kriisi alkaa kärjistyä niin, että ydinsodan uhka on konkreettinen.

      Mitään ennalta ehkäiseviä iskuja ei tietenkään voi tehdä ennen kuin uhka on niin konkreettinen, että sen todennäköisyys alkaa lähennellä 100 prosenttia.

      Totaalisen ydinsodan aloittaminen on samalla kertaa murha- ja itsemurhatoteutus.Kaiketi se on niin suuri, että vaikutuksilta on vaikea välttyä edes Nauru-saarilla. Muskin Mars-lennot voivat tietysti olla ennen sitä kysyttäjä, koska sillä tavoin voi ehkä saada jonkun verran lisää elinaikaa ja erikoisia kokemuksia loppuelämänsä ajaksi.

      Venäjän mahdollisesti toteuttama ydinaseisku kohdentuu todennäköisimmin lähitulevaisuudessa Ukrainaan, jos Ukraina kykenee jatkamaan puolustustaan tehokkaasti. Se olisi samalla varoitus lännelle siitä, että Venäjä ei pelkästään uhkaile vaan myös käyttää ydinasetta. Se sisältää kuitenkin valtavia riskejä. Venäjä ei tiedä, mikä on lännes vastaus. Erityisesti se ei tiedä, millainen äkkipikainen Trump olisi, jos tämä suuttuisi todenteolla. Venäjä luultavasti ymmärtää myös sen, ettei sen tukija Kiina pitäisi ydinaseiden käytöstä. Jos Kiina vetäisi sen vuoksi tukensa Venäjältä, Venäjä alkaisi olla hukassa.

      putler on miettinyt kyllä asiaa jo aikoja sitten. Silloin hän puhui rotasta, joka joutuu ahdistetuksi nurkkaan. putler sanoi, että rotta ei voi siinä tilanteessa kuin hyökätä agressiivisesti. Moni varmaan ymmärsi jo silloin, että putler puhui itsestään kun puhui rotasta. Rotta-vertaus on toki häneltä hyvä. Rottahan hän onkin.

    • Anonyymi

      Venäjän 72 vuotiaalla uhmaikäisellä johtajalla nyt vain meni suunnitelmat pieleen, ja nyt sitten reagoidaan kiukulla kaikkeen mahdolliseen.

      Venäjän joukot on väärässä paikassa, ollut jo alun alkaenkin, ja tilanne oikaistaan vain siten että venäläiset laittaa peruutusvaihteen päälle ja menevät takaisin omalle tontilleen.

    • Anonyymi

      Venäjä on kuin pahainen pikkukakara. Pitäisi todella antaa piiskaa ja heittä arestiin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe