Feminismin uusin muoto kuului olleen woke. Myös Yle, joka on ollut feminististen aatteiden voimakkain äänitorvi, toi aluksi woken positiivisessa valossa esiin, mutta kansan vastaanotto oli niin tyrmäävä, että näyttää luopuneen yrityksestä.
Wokea on pidetty ääriajatteluna, hihhulismin muotona, uskonnollisten äärilahkojen kaltaisena ilmiönä, jota edes useimmat feministit eivät kehtaa sanoa kannattavansa.
Toinen asia, johon olen kiinnittänyt huomiota, on kysymys naisen sukupuolielimien kauneudesta. Kun pari vuotta sitten toin esiin, että ulkomaiset feministit propagoivat niiden moninaista kauneutta julkaisemalla kuvatauluja, kirjoja ja kipsivaloksia, suomalaiset feministit yhdessä palstatrollinen kanssa, tyrmäsivät kauneusajatuksen täysin.
Suomalaiset feministit ryöpynomaisesti toivat esiin kantansa, että naisen sukupuolielimet ovat rumat tai korkeintaan neutraalit, mutta missään tapauksessa eivät kuulemma edes miehen silmissä kauniit, vaan oksanreikään verrattavat, joita himokkaat miehenkutaleet tarvitsevat vain tyydytyksekseen.
En ole enää aikoihin kuullut suomalaisten feministien ja trollien lausuvan mitään halveksuvaa kommenttia oman sukupuolensa elimien kauneudesta, jos eivät vielä olekaan siirtyneet ulkomaisten feministien kannalle kertomaan niiden kauneudesta. Hiljaisuus on muuten ihan tavallinen vaihe ennen uuden ideologian propagoimista.
Naisten edelleen lisääntyvä tapa sheivata aivan posliiniksi, viittaa juuri kauneuden esiintuomiseen, joten vanha suomalaisfeministinen rumuuskäsitys ei näytä normaalinaisiin uponneen.
Eräät selittävät koko feminismin johtuvan siitä, että feministit olisivat katkeria ja miesvihamielisiä siksi, että miehet eivät pidä heitä kauniina. En voi yhtyä tähän ajatukseen, tällainen ei ole totta. He ovat yhtä kauniita kuin naiset yleensä, mutta potevat suurempaa alemmuudentuntoa, joka näkyy sitten uhoamisena. Kynis.mies
Onko kulttuurituulen suunta muuttumassa?
37
297
Vastaukset
- Anonyymi
USA ssa woke lopetetaan ! Vapauttaako ne nyt ne sarjaraiskarit ja muut sellaset ?
- Anonyymi
Raiskaajien iljettävää toimintaa on harjoitettu AINA siihen katsomatta, mikä ideologia on voimassa. Ainoa mahdollisuus sen minimoimiseen on kriminalisoiminen, koska hoito ei tuo tuloksia.
En ole kuullutkaan, että USA:ssa olisi keksitty keino, millä woke saataisiin lopetettua. Kyllä se haihtuu itsestään, kun innokkaimmatkin wokettajat kyllästyvät siihen huomatessaan, ettei se tuo mitään kontribuutiota.
Vielä aloitukseeni lisäyksenä. etten ole enää viime vuosina kuullut - ennen niin toistetusta - oksanreikähypoteesista mitään, koska oksanreikäfeministitkin ovat tajunneet, ettei hypoteesi ole kovin looginen. Motiivi tälle hypoteesille lieneekin ollut vain tarve häväistä miehiä.
Mitä syytä on tavoitella yhdyntää tai edes pornossa katsella naisten sukupuolielimiä, jos oksanreikäkin kelpaa? Olisiko minullakin jotakin pientä osaa tämän hypoteesin kaatamisessa? Oma käsitykseni on, että ainakin miesten suuri enemmistö pitää niitä erityisen kauniina. Ja minäkin tunnen, että ne ovat kauneinta, mitä mies voi koskaan nähdä. Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raiskaajien iljettävää toimintaa on harjoitettu AINA siihen katsomatta, mikä ideologia on voimassa. Ainoa mahdollisuus sen minimoimiseen on kriminalisoiminen, koska hoito ei tuo tuloksia.
En ole kuullutkaan, että USA:ssa olisi keksitty keino, millä woke saataisiin lopetettua. Kyllä se haihtuu itsestään, kun innokkaimmatkin wokettajat kyllästyvät siihen huomatessaan, ettei se tuo mitään kontribuutiota.
Vielä aloitukseeni lisäyksenä. etten ole enää viime vuosina kuullut - ennen niin toistetusta - oksanreikähypoteesista mitään, koska oksanreikäfeministitkin ovat tajunneet, ettei hypoteesi ole kovin looginen. Motiivi tälle hypoteesille lieneekin ollut vain tarve häväistä miehiä.
Mitä syytä on tavoitella yhdyntää tai edes pornossa katsella naisten sukupuolielimiä, jos oksanreikäkin kelpaa? Olisiko minullakin jotakin pientä osaa tämän hypoteesin kaatamisessa? Oma käsitykseni on, että ainakin miesten suuri enemmistö pitää niitä erityisen kauniina. Ja minäkin tunnen, että ne ovat kauneinta, mitä mies voi koskaan nähdä. Kynis.mies 🌹👀Kumpaa naisten alapääjutuilla mässäilevät feministit häpäisevät, miehiä vaiko itseään?
Ihmisille näyttää olevan kovin vaikeaa erottaa edes sitä milloin ihmiset tekevät pahaa itselleen, ja milloin he tekevät pahaa toisille. Ja mikä ero näissä kahdessa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpaa naisten alapääjutuilla mässäilevät feministit häpäisevät, miehiä vaiko itseään?
Ihmisille näyttää olevan kovin vaikeaa erottaa edes sitä milloin ihmiset tekevät pahaa itselleen, ja milloin he tekevät pahaa toisille. Ja mikä ero näissä kahdessa on.Toki minustakin näyttää, että tarkoitus on vain häväistä miehiä, mutta samalla tulee lausuneeksi naisista irstaita törkeyksiä. Kynis.mies 🌹👀
- Anonyymi
Olipa hauska sarkastinen rykäisy taas palastan spedeltä.
Aivan totta on että ne julkisuudessa olevat feministit voisivat ottaa selkeämmin kantaa woketuksen älyttömimpiin ilmiöihin jotka eivät ole samaa mieltä woketuksen älyttömyuksistä. Ei ole epäilystäkään etteikö sellaisia feministejä ole myös julkisuudessa työkseen toimivissa feministeissä olemassa.
Ongelma on myöskin se että feministien - olivat he wokettajia tai eivät - julkilausumia vääristellään ja liioitellaan jatkuvasti. Jos vaikkapa kehorauhaa peräänkuuluttava feministi kirjoittaa kolumnin jossa sanoo että lihava nainenkin saa elää vapaasti yhteiskunnassa ilman epäkunnioittavaa häiriköintiä, märisee heti kymmenen antifeminististä sovinistimiestä kuinka terveydelle vaarallista elämäntapaa promotaan feministien toimesta. Tällaista vääristelyä on jatkuvasti julkisessa feminismikeskustelussa.
Te antifeminsitiset spedeilijät ette auta yhtään tilanteen tervehtymistä.- Anonyymi
On se ihmeellistä, että kehorauhaa peräänkuuluttava feministi haluaa lihavien naisten saavan elää vapaasti yhteiskunnassa, kun hän itse saa aivan vapaasti olla lihava, olla feministi ja saa vielä vapaasti kirjoitella asiasta. Sortavasta patriarkaatista huolimatta hänen kirjoituksensa jopa julkaistaan.
- Anonyymi
Pilkkaat. Spedeilijä-sana tarkoittaa 'itse itsensä valtuuttamaa huumorimiestä', mutta minä kirjoitan aivan tosissani.
Kannatan ja arvostan suuresti vanhaa naisasialiikettä, joka patriarkaalisesti vinossa yhteiskunnassa pyrki tasa-arvoisuuteen. Mutta en kannata 1960-luvun USA:ssa syntynyttä feministiliikettä, pian meillekin tullutta, jonka motivaatio on miesviha, ja joka selittää naissukupuolen olevan paremman. Väittää vielä olevansa vanhan naisliikkeen jatkaja, vaikka ideologinen muutos on ilmeinen.
Tinkimätön tasa-arvo on nykyisin myös miesten lähtökohta, mutta ei feministinen miesviha. Normaalinaiset eivät vihaa miehiä, vaan rakastavat, niin kuin miehet rakastavat naisia. Eikä feministit ole edes 'etujoukko' niin kuin kommunistinen puolue selitti olevansa 'työtä tekevien' etujoukko. Kynis.mies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se ihmeellistä, että kehorauhaa peräänkuuluttava feministi haluaa lihavien naisten saavan elää vapaasti yhteiskunnassa, kun hän itse saa aivan vapaasti olla lihava, olla feministi ja saa vielä vapaasti kirjoitella asiasta. Sortavasta patriarkaatista huolimatta hänen kirjoituksensa jopa julkaistaan.
En edes mieli nykyistä laihaa kauneusihannetta. Minusta erityisen kaunis sisko on hiukan pulska ja pienirintainen. Mutta kullakin on oikeus olla sellainen, kuin on, eikä kenenkään tule esittää moitetta, ei edes sovinistisioilla ole tätä oikeutta. Kynis.mies 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se ihmeellistä, että kehorauhaa peräänkuuluttava feministi haluaa lihavien naisten saavan elää vapaasti yhteiskunnassa, kun hän itse saa aivan vapaasti olla lihava, olla feministi ja saa vielä vapaasti kirjoitella asiasta. Sortavasta patriarkaatista huolimatta hänen kirjoituksensa jopa julkaistaan.
Ei sanottu etteikö saa elää vapaasti yhteiskunnassa.
Sanottiin että saa elää vapaasti yhteiskunnassa _ilman epäkunnioittavaa häiriköintiä_. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pilkkaat. Spedeilijä-sana tarkoittaa 'itse itsensä valtuuttamaa huumorimiestä', mutta minä kirjoitan aivan tosissani.
Kannatan ja arvostan suuresti vanhaa naisasialiikettä, joka patriarkaalisesti vinossa yhteiskunnassa pyrki tasa-arvoisuuteen. Mutta en kannata 1960-luvun USA:ssa syntynyttä feministiliikettä, pian meillekin tullutta, jonka motivaatio on miesviha, ja joka selittää naissukupuolen olevan paremman. Väittää vielä olevansa vanhan naisliikkeen jatkaja, vaikka ideologinen muutos on ilmeinen.
Tinkimätön tasa-arvo on nykyisin myös miesten lähtökohta, mutta ei feministinen miesviha. Normaalinaiset eivät vihaa miehiä, vaan rakastavat, niin kuin miehet rakastavat naisia. Eikä feministit ole edes 'etujoukko' niin kuin kommunistinen puolue selitti olevansa 'työtä tekevien' etujoukko. Kynis.miesEt sinäkään kaikkia naisia rakasta.
- Anonyymi
Puhuttelet minua pilkkanimellä: "Te antifeminsitiset spedeilijät..." En pidä sopivana vastata edes pilkkanimien käyttäjälle pilkkanimellä, saati että provosoisin toista itse käyttämällä ensin. Se on kovin sopimatonta ja ihmisarvoa loukkaavaa, ehkä kertoo myös sivistystasosta.
Palaveri on päättynyt. Toivota sinulle hyvää jatkoa. Kuukauden päästä on joulukin. Iloista Joulua! Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sanottu etteikö saa elää vapaasti yhteiskunnassa.
Sanottiin että saa elää vapaasti yhteiskunnassa _ilman epäkunnioittavaa häiriköintiä_.Tunnen montakin pyöreähköä naista ja he liikkuvat yhteiskunnassa ilman mitään vaikeuksia. Jos he alkavat itse julistaa feminististä kehopositiivisuutta, alkaa varmasti tulla kuittailua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinäkään kaikkia naisia rakasta.
Nyt kaikki, jotka eivät ole pulskia ja pienirintaisia voivat yltyä feministiseen raivoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinäkään kaikkia naisia rakasta.
"Et sinäkään kaikkia naisia rakasta." Ei tulisi mieleenkään ärsytellä ilkeilevin sanoin ja pilkkanimin edes aggressiivista tai riehuvaa naista. Olen jo nuoruudesta asti pitänyt selvänä, ettei naista saa lyödä. Yhtä selvänä olen pitänyt, ettei sovi myöskään sanoin ärsytellä jo ennestään ärsyyntynyttä.
Kerran 12-vuotiaana jouduin tilanteeseen, jossa äitini ärsyyntyi vajaamieliseen sisareeni niin, että yritti tappaa hänet tukehduttamalla. Onneksi olin jo niin kehittynyt, että voimaa käyttämällä pystyin irrottamaan äitini hätää kärsivästä sisarestani.
Mutta vaikka käytin voimaa, käytin vain sen verran, mikä oli välttämätöntä. En lyönyt enkä rankaissut äitiäni millään tavalla. Hänenkin kantokykynsä oli ylitetty, eikä hän millään tavalla pystynyt hallitsemaan kammottavaa reaktiotaan. Kynis.mi 🌹👀
- Anonyymi
Woke ei ollut alunperin äärifemistien liike, vaan liike omi tuonkin kuten seon pyrkinyt Femistisen intersexonalistien tultua poliittisexi liikeeksi, yhdistämään kaikkia joiden "sorto" käypää ääniuurinille vihreä "luontoliike" lässähti näkyväksi rikkaiden sijoittajien bisnesaateeksi petonin vihreä kaavoitus tuhoaa rannat puistot merenlahdet täyttää ne eekreillä ja rabeilla jotka elää pitkälti tukien varassa, vihreät on ennenkaikkia bisnesväen puolue heillä on mediavaltaa kaavoitusvaltaa mainostoimistoja ihmiskauppaa vok vuokratyövoiman alalta. Nämä on huomanneet periaateessa saman tavan hyödyntää yhteiskuntaa rikastuakseen kuin näiden kokomuskoti puolue, bisnestä kaikella veronmaksajain varoin. Tämä on helppa kuin heinänteko, kun myy aatteen luonosta sorrosta pervoudesta mtu,oikeudet työvoiman kaiken. Räikeintä tämä on ollut H-cityssä jossa piiperöt hallitsee kaiken kultuurialueen kuin radio Tv toimen, jopa laset kelpaa hyväksikäyttöön puolueella, onneksi tuo puolue lespoontui niin pahoin ettei kasvua enää näy, sekaisin olevat ei tule toimeen edes keskenään, Viimeiset vihreät miljonäärit poistuu kuvasta Sinnnemäen Soinivaarallisen yms myötä, pyrkimyksiä valtaa on eekrivihreissä kuin rabivihreissä molemissa myös hamas SDP kanssa, uskoisin jotta liike kuolee pois kuitenkin, jopa sota voi auttaa tuomaan normaaleja perhearvoja uudet eheytysmenetelmät koskee myös femmistejä kuin luonottomia katuistujia.
- Anonyymi
Onko mielisairaaloissa potilaille nykyisin pääsy Internetiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mielisairaaloissa potilaille nykyisin pääsy Internetiin?
Mikset mene kysymään hoitajalta?
- Anonyymi
Samalla kun olen ollut havaitsevinani feminismin kulkevan alamäkeä, olen ollut havaitsevinani, että jäljelle jäänyt joukko radikalisoituu. Kun vertaa 60-lukuun, jolloin feminismi syntyi ja tuli meillekin, liike oli nouseva, muttei läheskään niin radikaali kuin nyt laskukaudella.
Vertauskohdaksi ei mielestäni sovi nuorisoliikkeet, sillä ne kaikki ovat olleet sangen lyhytaikaisia, mutta feminismi on kestänyt jo 60 vuotta, liki kolmen sukupolven ajan, ja koko ajan radikaalistunut. Parempi olisi katsoa kristinuskoa, joka on USA:ssakin kokenut valtavan muutoksen, maallistumisen ja jäsenpaon.
Jäljelle jääneistä monet ovat hakeutuneet todella levottomiin karismaattisiin parantajalahkoihin ja radikaalistuneet äärimmilleen. Minusta näyttää, että feminismissä on tapahtumassa jotakin vastaavaa. Onko näin?
Levottomat kristityt suhtautuvat 'maailmaan' aggressiivisesti, feministisen liikkeen keskenään kilpailevat haarat miehiin niin aggressiivisesti, että sitä ei vielä 60-luvulla kukaan osannut aavistaa. Kumpikin suunta kilpailee vihan määrällä vastustajiksi leimattuja kohtaa. Nuoremmat saavat nähdä, mitä tulevaisuus tuo. Minun ikäni ja sairauteni eivät enää salli. Kynis.mies 🌹👀- Anonyymi
Vanhan liiton äs dee peeläinen siellä yrittää ajatella. Mitähän se yrittää viestittää noilla punaisilla ruusuilla?
Feminismi ei syntynyt 60-luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan liiton äs dee peeläinen siellä yrittää ajatella. Mitähän se yrittää viestittää noilla punaisilla ruusuilla?
Feminismi ei syntynyt 60-luvulla.Kuinka vahva ja tunnettu feminismi oli 50-luvulla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan liiton äs dee peeläinen siellä yrittää ajatella. Mitähän se yrittää viestittää noilla punaisilla ruusuilla?
Feminismi ei syntynyt 60-luvulla.En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, enkä ole vuosikymmeniin käynyt edes äänestämässä. En kannata enkä vastusta mitään puoluetta. Minun intressini ovat aivan toisaalla, eivät vähääkään politiikassa.
Feminismi syntyi 60-luvulla USA:ssa ja sai kaapattua useimmat vanhan naisliikkeen aikana syntyneet organisaatiot, mutta oppi oli uusi, miesvihamielinen vanhan tasa-arvovaatimuksen asemesta. Näin myös meillä. Feministinen propaganda on kuitenkin jo alusta lähtien selittänyt olevansa samaa liikettä vanhan naisliikkeen kanssa.
50-luvulla feminismiä ei vielä ollut edes alkeina. Sanaa ei tunnettu, eikä käytetty. Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vahva ja tunnettu feminismi oli 50-luvulla?
"Kuinka vahva ja tunnettu feminismi oli 50-luvulla?" Ei tunnettu liikkeenä, eikä sanana 50-luvulla.
Feminismi syntyi 60-luvulla USA:ssa muiden liikkeiden mukana, ja saapui Suomeenkin erittäin nopeasti. Pian feministit suorittivat meilläkin ns. palatsivallankumouksen kaikissa vanhan naisliikkeen perustamissa organisaatioissa, ja selittivät olevansa samaa liikettä, vaikka tasa-arvovaatimuksen tilalle tulikin johtoteemaksi miesviha, joka sitten voimistui kuuden vuosikymmenen aikana.
Käyttämäni emojit eivät viittaa mihinkään puolueeseen. Ruususymbolia🌹käytetään usein viittaamaan naisen kauniisiin sukupuolielimiin, silmien kuvaa👀 käytän osoittamaan, kuinka kauniit ne ovat miehen katsella. Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vahva ja tunnettu feminismi oli 50-luvulla?
Mitä väliä sillä on oliko feminismi näillä lakeuksilla kovin tunnettu 50-luvulla? Suomen tunnetuin feministi Minna Canth eli 1800-- luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka vahva ja tunnettu feminismi oli 50-luvulla?" Ei tunnettu liikkeenä, eikä sanana 50-luvulla.
Feminismi syntyi 60-luvulla USA:ssa muiden liikkeiden mukana, ja saapui Suomeenkin erittäin nopeasti. Pian feministit suorittivat meilläkin ns. palatsivallankumouksen kaikissa vanhan naisliikkeen perustamissa organisaatioissa, ja selittivät olevansa samaa liikettä, vaikka tasa-arvovaatimuksen tilalle tulikin johtoteemaksi miesviha, joka sitten voimistui kuuden vuosikymmenen aikana.
Käyttämäni emojit eivät viittaa mihinkään puolueeseen. Ruususymbolia🌹käytetään usein viittaamaan naisen kauniisiin sukupuolielimiin, silmien kuvaa👀 käytän osoittamaan, kuinka kauniit ne ovat miehen katsella. Kynis.mies 🌹👀Voisit menestyä satukirjojen kirjoittajana. Ketä sinä yrität kusettaa noilla tarinoillasi?
Voit perehtyä feminismin historiaan ja naisasialiikkeen monenkirjaviin juonenkäänteisiin vaikkapa täältä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Feminism
Feminismin juuret ovat satojen vuosien takana ja feminismiksi naisasialiikettä alettiin kutsua Euroopassa. Suomessa tunnetuin historiallinen feministi oli Minna Canth joka eli 1800- luvulla.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Minna_Canth - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka vahva ja tunnettu feminismi oli 50-luvulla?" Ei tunnettu liikkeenä, eikä sanana 50-luvulla.
Feminismi syntyi 60-luvulla USA:ssa muiden liikkeiden mukana, ja saapui Suomeenkin erittäin nopeasti. Pian feministit suorittivat meilläkin ns. palatsivallankumouksen kaikissa vanhan naisliikkeen perustamissa organisaatioissa, ja selittivät olevansa samaa liikettä, vaikka tasa-arvovaatimuksen tilalle tulikin johtoteemaksi miesviha, joka sitten voimistui kuuden vuosikymmenen aikana.
Käyttämäni emojit eivät viittaa mihinkään puolueeseen. Ruususymbolia🌹käytetään usein viittaamaan naisen kauniisiin sukupuolielimiin, silmien kuvaa👀 käytän osoittamaan, kuinka kauniit ne ovat miehen katsella. Kynis.mies 🌹👀"Ruususymbolia🌹käytetään usein viittaamaan naisen kauniisiin sukupuolielimiin, silmien kuvaa👀 käytän osoittamaan, kuinka kauniit ne ovat miehen katsella. Kynis.mies 🌹👀"
Olet kuvottava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä väliä sillä on oliko feminismi näillä lakeuksilla kovin tunnettu 50-luvulla? Suomen tunnetuin feministi Minna Canth eli 1800-- luvulla.
"Mitä väliä sillä on oliko feminismi näillä lakeuksilla kovin tunnettu 50-luvulla? Suomen tunnetuin feministi Minna Canth eli 1800-- luvulla."
Minna Canth edusti 1800-luvulla vanhaa naisasialiikettä, joka pyrki tasa-arvoisuuteen, ei 1960-luvulla alkanutta miesvihamielistä feminismiä. Miesvihamielisen aatteen tuloa ei missään tapauksessa tule ajatella vähäisenä vaan suurena innovaationa, joka tyystin katkaisi näiden naisliikkeiden sukulaisuuden.
Ei historian väärentäminen tule todeksi sillä, että Wikipedian artikkelissa on käytetty FEMINISTISIÄ lähteitä. Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisit menestyä satukirjojen kirjoittajana. Ketä sinä yrität kusettaa noilla tarinoillasi?
Voit perehtyä feminismin historiaan ja naisasialiikkeen monenkirjaviin juonenkäänteisiin vaikkapa täältä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Feminism
Feminismin juuret ovat satojen vuosien takana ja feminismiksi naisasialiikettä alettiin kutsua Euroopassa. Suomessa tunnetuin historiallinen feministi oli Minna Canth joka eli 1800- luvulla.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Minna_CanthJättänet sadut siihen, että 60-luvulla Amerikassa syntynyt ja tännekin pian rantautunut feminismi perustui voimakkaaseen miesvihaan, joka oli vanhalle naisasialiikkeelle tuntematon, niin myös Minna Canthille, joka ajoi TASA-ARVOA. Kynis.mies 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ruususymbolia🌹käytetään usein viittaamaan naisen kauniisiin sukupuolielimiin, silmien kuvaa👀 käytän osoittamaan, kuinka kauniit ne ovat miehen katsella. Kynis.mies 🌹👀"
Olet kuvottava.Feministi siis pitää naisen elimiä kuvottavina. Nyt on kaikki nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feministi siis pitää naisen elimiä kuvottavina. Nyt on kaikki nähty.
Niin, kuten aikaisemmin sanoin, päätarkoitus on tietysti häväistä miehiä, mutta samalla tulee lausuneeksi naisista irstaita törkeyksiä. Kyllä minustakin on aika omituista, jos feministi halveksii naisen kaikkein ihanimpia elimiä. Kynis.mies 🌹👀
- Anonyymi
Tuossa aikaisemmin eräs kirjoitti 'feministisestä kehopositiivisuudesta'. Minusta kehopositiivisuus on siitä riippumatta oikea ajatus, onko se feministinen vai ei.
Kysehän on siitä, että pulskatkin tytöt saavat olla nykyisessä ylikorostuneessa laihuuden ihannoinnissa täysin rauhassa, ilman että saavat kuulla huomautuksia lihavuudesta. Toisaalta naiset jotka luonnostaan ovat keskimääräistä laihempia, saavat yhtälailla olla rauhassa.
Ei tämä voi olla huono tavoite, mutta lukuisat miesten kirjoitukset osoittavat, että hyvinkin kärkkäästi haukkuvat sisaria läskeiksi ja ryhävalaiksi. Feministit ovat ottaneet asian agendaansa lopettaakseen häväisevän puheen siskojen painosta ja antaneet vapauttavalle aatteelle uuden nimen, kehopositiivisuus.
Vaikka kaunis vaimoni on täysin vapaa ulkonäkökomplekseista, hänkin piti muiden vaikutuksesta selvänä, että hänellä oli pulska vatsa. Jotkut jopa luulivat, että odottaa lasta. Mutta juuri se oli piirre hänen kauneudessaan, joka teki minuun erityisen miellyttävän vaikutuksen: nätti massu.
On melko yleinen käsitys, josta myös huomautellaan, että reitevän tytön ei muka sopisi käyttää lyhyttä hametta. Minä taas olen ajatellut, että sitäkin suuremmalla syyllä - suorastaan mikrohametta. Voi siis julkisestikin pyrkiä poistamaan kielteisiä kantoja, mutta kehopositiivisuuteen kuuluu, että kielteisiä tuntemuksiaan ei saa käyttää moitteena.
Pulskuus oli 1800-luvun ihanne, mitä nykyisin sovinistisiat käyttävät aseena voidakseen häväistä nättejä siskoja, jotka eivät toteuta heidän kauneusihanteitaan.
Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Jos haluat nähdä erityisnätin siskon gallerian, valitse ensin Google-haun kautta Vicky B pics. Valitse sieltä ImageFapin eli IF:n kohdalta Vicky B. Hän on nuoren näköinen, 'baby face', mutta EHDOTTOMASTI TÄYSIKÄINEN.
Ensimmäinen kuva, yksityiskohta kuvasta mustissa raameissa, kertoo erityisesti, kuinka pulska hän on, mutta kannatta selata koko sarja. Myöhemmissä kuvissa näkyy myös, kuinka sievät rinnat hänellä on ja herttainen ilme.
Palsta on hävittänyt suoran linkin jo moneen kertaan. Toivotaan, että neuvot kuvien löytämiseksi menevät läpi. Kynis.mies 🌹👀 - Anonyymi
Sinun kommenttisi: "Olet kuvottava."
Taustana minun kommenttini: "Ruususymbolia🌹käytetään usein viittaamaan naisen kauniisiin sukupuolielimiin, silmien kuvaa 👀 käytän osoittamaan, kuinka kauniit ne ovat miehen katsella. Kynis.mies 🌹👀"
Sanoit siis: "Olet kuvottava."
En tosin tiedä, millainen itse olet, mutta sen kyllä huomaan, että olet omaksunut feministisen vihamielisyyden miehiä kohtaan. Jos mies uskaltaa sanoa feministin kuullen omaavansa seksuaalisia tunteita, niin kuin meillä liki kaikilla, miehillä ja naisilla on, hän on 'kuvottava'.
Tietänet itsekin, että tämän asenteen takia feministit usein jäävät ilman rakkaudellista ja herttailevaa parisuhdetta, mikä normaaleille naisille on mahdollinen. Ei miestä innosta avaria olla herjattavana.
Tietysti feministi voi sanoa, etten minä mitään rakkautta ja herttaisuutta tarvitsekaan, enkä miestä ollenkaan, mutta normaalin ihmisen korvissa se tuntuu paremminkin arvon kieltämiseltä.
Kun ketun teki mieli pihlajanmarjoja, muttei niihin yltänyt, totesi: "Happamia ne olisivatkin." Kynis.mies 🌹👀- Anonyymi
Lähtenyt juttu vähän laukalle tällä yhdellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähtenyt juttu vähän laukalle tällä yhdellä.
Antaa mennä vaan. Hauskaa tarinaa.
- Anonyymi
avaria > alvaria (= aina), excuse-moi! Kynis,mies 🌹👀
- Anonyymi
woke on kommunismin ja natzismin veljesaate.
- Anonyymi
Sukuelimet ovat luonnon funkkista. Eivät kauniit, vaan käytännölliset, tehtävänsä ajavat. Tarkkaan ajatellen naisilla viiltohaava ja miehillä jonkinlainen epämääräinen kasvannainen. Eivät kauniit, mutta toimivat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692596
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1542543- 851461
- 2271447
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441161Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi401110- 1021002
Piuha poikki tällä kertaa Latvian ja Ruotsin välillä
Kyseessä Ventpilsin ja Gotlannin välinen datakaapeli. On syytä uskoa, että "vauriot johtuvat ulkoisista vaikutuksista"197965- 80863
Työnantajan kustannus palkasta
Palkka joka on brutto 3500,00 €/kk, joutuu työnantaja maksamme lisäksi 724,00 euroa työntekijän eläkemaksua. Vuosilomako136739