Seida Sohrabi kannattaa burkakieltoa - mitäs Honkasalo nyt sanoo?

Anonyymi-ap

– Eurooppalaiseen tapaan on kuulunut nähdä toisemme kasvotusten. Kasvojen peittäminen antaa signaalin haluttomuudesta olla osa suomalaista yhteiskuntaa ja tapakulttuuria. Täyshunnun käyttäjä eristäytyy ja erakoituu. Asia liittyy myös naisten työllistymismahdollisuuksiin. Kuka haluaa nähdä kasvonsa peittänyttä varhaiskasvatusopettajaa, jonka ilmeet eivät välity lapsille? Näky on jopa pelottava, sanoo Sohrabi.

Lähi-Idästä kotoisin olevia naisia oli haastateltu, ja kaikki toivoivat burka-kieltoa. Yksikin iranilainen nainen sanoo, ettei ollut edes koskaan ennen nähnyt burkaa, kuin vasta Helsingissä.

Siinä on taas punavihreillä feministinaisilla kestämistä.

74

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suvakit ovat entistä ahtaammalla.

      • Anonyymi

        Loistavaa!

      • Anonyymi

        Änkytystä tulee.

    • Anonyymi

      68-vuotias Simin Shafaghat on elänyt Iranissa pakkohijab-säädöksen alaisuudessa,

      "– Suomen kaltaisessa terveessä ja turvallisessa maassa ei ole tarvetta, että nainen peittää kasvonsa burkalla.

      – Jos burkan käyttämisen tarkoitus on häivyttää henkilön näkyvyyttä, niin täällä se toimii päinvastaisesti. Peittävä burka herättää käyttäjänsä päällä paljon huomiota.
      Itse henkilökohtaisesti tunnen oloni turvattomaksi pimeällä, jos vastaan tuleva henkilö on peittänyt kasvonsa. Yritän tuolloin, mikäli mahdollista, siirtyä kadun toiselle puolelle."

      Noin sitä pitää.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu.

    • Anonyymi

      Vieläkö Rantasen pitää erota?

      • Anonyymi

        Seida oikeisto ateisti .

      • Anonyymi

        Vain punikkien mielestä.

      • Anonyymi

        Eipä itku pääsis, vaikka eroaisikin. Samaa ajattelen muistakin fasisteista, joita hallitukseen persujen sinne päästyä tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä itku pääsis, vaikka eroaisikin. Samaa ajattelen muistakin fasisteista, joita hallitukseen persujen sinne päästyä tuli.

        Olet tyypillinen tapatyötönäärivasuri. Mitään fasisteja ei ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seida oikeisto ateisti .

        Ja mikäs sinä sitten olet?

      • Anonyymi
        stingray22 kirjoitti:

        Ja mikäs sinä sitten olet?

        Kommari se on.

      • Anonyymi
        stingray22 kirjoitti:

        Ja mikäs sinä sitten olet?

        Venäjämielinen putinisti ja demokratian vihollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjämielinen putinisti ja demokratian vihollinen.

        100%.

    • Anonyymi

      Hyviä mielipiteitä.

      Iranissa syntynyt helsinkiläinen ravintoloitsija Parvin Shokri kommentoi lakia parhaaksi laiksi. Shokri on Suomen kansalainen.

      Hänen mukaansa burkan käyttö on Suomessa on paitsi naisten oikeuksia loukkaavaa myös turvallisuusuhka. Hänen mukaansa peitettyjen asujen avulla voidaan tehdä terroritekoja.

      – Suomen pitää kieltää burkat myös turvallisuussyistä.

      • Anonyymi

        Eiköhän se Suomenkin turvallisuus ole kiinni muista asioista kuin siitä, peittävätkö naiset kasvonsa vai ei. Persujen rasistihölinää tuollaiset kieltoaikeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se Suomenkin turvallisuus ole kiinni muista asioista kuin siitä, peittävätkö naiset kasvonsa vai ei. Persujen rasistihölinää tuollaiset kieltoaikeet.

        Voi reppana suvakki, kun ihan mussenaiset haluaa burka-kieltoa.

        Vain te hullut näette rasismia joka asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se Suomenkin turvallisuus ole kiinni muista asioista kuin siitä, peittävätkö naiset kasvonsa vai ei. Persujen rasistihölinää tuollaiset kieltoaikeet.

        Jaa toi mamu on persu vai?

        Miltä tuntuu olla noin tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa toi mamu on persu vai?

        Miltä tuntuu olla noin tyhmä?

        No suvakit on.

      • Anonyymi

        Punaviherhörhöt ovat Suomelle iso turvallisuusuhka!

    • Anonyymi

      Iranista Suomeen muuttanut Mir työskentelee asiantuntijatehtävissä ja on Suomen kansalainen.

      – Burka on eräänlainen äärimuslimien show, jolla he haluavat osoittaa olevansa lähempänä jumalaa kuin muut muslimit.

      – Itse asiassa tällaiset ihmiset ovat mielestäni väkivaltaisia, koska he mahdollistavat islamistien lainsäädännön ja lakien säätämisen. Kuten kaikki tiedämme, islam antaa miehille kaikki vapaudet ja oikeudet rajoittaa naisia kaikin tavoin.

      Siinä femakoille asiaa.

    • Anonyymi

      Ylehän ei halunnut tehdä kyselyä burkasta.

      • Anonyymi

        Ei sovi agendaan.

    • Anonyymi

      Nyt sitten kohta jätesäkkien myynti romahtaa

    • Anonyymi

      Olen persujen kuntavaaliehdokas ensi keväänä, enkä kannata minkäänlaista kieltoa. Monet puoluetoverini, jotka ovat joutuneet ja tulevat vastaisuudessakin joutumaan oikeuden eteen, ovat esiintyneet tuomarin edessä naamioituneina. Sitä en halua heiltä kieltää, ja olen kaikkien, jotka tätä kieltoa eivät näe järkevänä, eikä vapaaseen yhteiskuntaa kuuluana, kanssa samaa mieltä, ovatpa he punavihreitä ja mustan puhuvia, niin kuin monet puoluteverini ovat.

      • Anonyymi

        Lisäyksenä että olen nyt juuri loikannut vihreisiin koska arvomaailmani ei sopinut persujen pirtaan.
        Kannatan siis yhä burkan pitämistä sekä huivipakkoa jopa kantasuomalaisillekin kristityille.

        Lähi-idästä sekä muualta muslimienemmistöisistä maista saapuville naisille sanoisin että valkoihoisena vihreänä tiedän teitä paremmin mikä teille on hyväksi.

      • Anonyymi

        Kasva aikuiseksi.

        Siis minähän en ole minnekään loikannut, vaan olen kyllä niin ääripersu, kuin vain persu voi olla, enkä kannata minkäänlaista kieltoa, varsinkin kun moni kaverini on joutunut oikeuden eteen, eikä halua näyttää naamaansa. Olen kyllä täysin valkoihoinen, ja kannatan myös rasismia, joka on meidän puolueemme ainoa ja kaikkein tärkein asia, millä olemme toki tulleet tunnetuksi. Kun otamme vaalvoiton seuraavissa vaaleissa, ehkä kykenemme anasamaan vallan ja tekemään ihanasta Riikasta tämän maan diktaattorin.

        Miltä tuntuu olla syrjäytynyt mt-ongelmainen, ja ikuisesti köyhä vassari....hähähähähhä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis minähän en ole minnekään loikannut, vaan olen kyllä niin ääripersu, kuin vain persu voi olla, enkä kannata minkäänlaista kieltoa, varsinkin kun moni kaverini on joutunut oikeuden eteen, eikä halua näyttää naamaansa. Olen kyllä täysin valkoihoinen, ja kannatan myös rasismia, joka on meidän puolueemme ainoa ja kaikkein tärkein asia, millä olemme toki tulleet tunnetuksi. Kun otamme vaalvoiton seuraavissa vaaleissa, ehkä kykenemme anasamaan vallan ja tekemään ihanasta Riikasta tämän maan diktaattorin.

        Itse itselleni vastaten, kirjoitukseni oli vain pilailua, oikeasti loikkasin vihreisiin ja siellä pysyn ellei jotain äärivasemmistolaisempaa synny puoluekentälle.
        Itse asiassa edellinen puolueeni oli vasemmistoliitto ja olen myös demareissakin ollut mutta sdp oli hieman liian kantasuomalaismyönteinen omaan radikaaliin makuuni.

        Mitäs pahaa me ollaan sulle tehty?

    • Anonyymi

      Suomi voisi olla edelläkävijä ja vaatia paikallista väestöä käyttämään burkaa. Näin edistäisimme kotoutumista kun tulijoiden ei tarvitsisi luopua omista tavoistaan.

      • Anonyymi

        Siinä ainoa järkevä ajatus, Suomi ei saa olla veneen keikuttaja ja on lisättävä dialogia tänne sotaa pakenevien ruskeiden ihmisten sekä meidän valkoihoisten orjanomistajien jälkeläisten kesken.
        Terveisin punavihreä idealistisuvakki.

      • Anonyymi

        Pistä vaan burka naamallesi.

    • Anonyymi

      Helppo todeta että YLE ja muu valtamedia puolustaa islamisaatiota SUOMESSA!
      Koska Seida Sohrabin kaltaiset integroituneet NAISET eivät pääse ääneen!
      Nämä HAMASSALOT hengenheimolaisineen määrittävät mitä mieltä islamisaatiosta saa olla!
      Ihan kuten islampaska määrittää kehitysmaamuslimeiden kaiken tekemisen!

      • Anonyymi

        En ole huomannut YLen ajavan mitään islamisaatiota Suomeen, vaan kannattaa laillista menoa. Persuthan sitä islamisaatiota ovat olleet hokemassa ja kristilliset siinä sivussa.

        Yle onkin muslimien puolella.

        Etkö huomaa mitä esim. Ruotsissa tapahtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole huomannut YLen ajavan mitään islamisaatiota Suomeen, vaan kannattaa laillista menoa. Persuthan sitä islamisaatiota ovat olleet hokemassa ja kristilliset siinä sivussa.

        Ei hokemassa vaan varoittamassa ovat olleet Persut.

    • Anonyymi

      Nyt vielä värkkäätte Koskelan ja Hamassalon johdolla se epäluottamuslauseen Rantaselle islamista, niin eiköhän ala tyhmempikin ymmärtämään mihin nämä viherpunikkien muslimiveljeskunnat ovat viemässä SUOMEA!

      • Anonyymi

        Jep.

      • Anonyymi

        Enemmän olen huolissani siitä, mihin nämä persujen faisistiministerit ova Suomea viemässä. En olisi uskonut vielä vähän aikaa sitten, että Suomi ottaa esikuvakseen Unkarin, ei vaan natsi-Saksan ihmisvihamielisen tien. Toivottavasti se suunta saa tuomionsa, eikä mitään fasistidiktatuuria tänne pystytetä.

        Persut eivät ole natseja vaikka valheen aatteen ihmiset niin valehtelee. Persut vastustaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan toisin kuin vihervassut jotka kannattaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan. Näin vihervassut tietoisesti ja välillisesti nostaa antisemitismia.

    • Anonyymi

      Vantaalainen vihreiden alue- ja kaupunginvaltuutettu Eva Tawasoli pitää burkakieltoa perusteltuna, koska se voisi edistää naisten asemaa ja parantaa heidän itsemääräämisoikeuttaan.

      – Vanhempieni synnyinmaassa, Afganistanissa, naiset pakotetaan peittämään kasvonsa, ja burka symboloi minulle eristämistä ja muuria naisen ja sivistyksen välillä.

      • Anonyymi

        No tämä kommentti vaikutti asialliselta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Hän ehkä sanoo että sinä rasisti.

    • Anonyymi

      Kuka hullu äänestää vihervassuja

      • Anonyymi

        On se hirveetä kun vassut hyväksyy naisten sorron.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se hirveetä kun vassut hyväksyy naisten sorron.

        Kuitenkin he jos ketkä huutaa naisten oikeuksien puolesta. Tekopyhyys rehottaa

    • Anonyymi

      Hyvin sanottu Seidalta.

      • Anonyymi

        Hän on ihana mamu. T. Persu

    • Anonyymi

      Burka-kieltoa vastustavat punavihreät femakot ovat aika yksin.

      • Anonyymi

        Kyllä

    • Anonyymi

      Noita burka-naisia näkee täällä päin usein, todella karmeita näkyjä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Onkos se uskonnonvapautta, jos ei saa pukeutua oman uskontonsa mukaisesti?
      Kuitenkin käräjillä saadaan peittää naaman. Joulupukilla saa olla naamari. Saa pitää morsiushuntua ja suruhuntua.

      • Anonyymi

        Juu juu juu...

      • Anonyymi

        Kysy naisilta haluaako ne pukeutua noin. Ulkomailla erittäin harva niitä haluaa pitää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy naisilta haluaako ne pukeutua noin. Ulkomailla erittäin harva niitä haluaa pitää.

        Tänne Suomeen ei saada oikeaa tietoa valtamediassa koska valtamedia rakastaa vasureina tuota uskontoa.

    • Anonyymi

      Hieno homma!

    • Anonyymi

      Honkasalo luikkinut pakoon.

    • Seida onkin kokoomuslainen, kuten itsekkin.

    • Anonyymi

      Fiksut mussenaiset eivät halua izlamisaatiota, kuten punavihreät naiset.

    • Anonyymi

      Miksi vasemmistossa ei ole noin fiksuja mamuja?

    • Anonyymi

      Honkasalo luikki pakoon.

    • Suvakit ei tiedä mitä nyt sanoisi.

    • Anonyymi

      Kuulin tarinan kun naiset olivat lähteneet jostain huntumaasta lentokoneella käymään lännessä niin heti oli kankaat lähteneet kasvoilta ja päästä pois kun olivat lentokoneessa.

      • Anonyymi

        Tämä on tositarina

    • Anonyymi

      Kannatan minäkin.

    • Anonyymi

      Burka-kielto on sitten seuraavan hallituksen asia.

    • Anonyymi

      Seida on pätevä mamu.

    • Anonyymi

      Media hiljeni burka-kiellosta.

    • Anonyymi

      1800-luvulla Euroopassa, Suomen maaseudullakin naisten piti kulkea rapaisilla teillä ja pelloilla pitkässä hameessa, sitä samaa perinnettä jatkavat likaista katua lakaisevat, pitkähelmanaiset,muotia on monenlaista, myös typerää.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe