Kun kuvataiteen rahoitus siirtyy yksityisille säätiölle niin sanotun nykytaiteen roskaa kulttuurin saaste lisääntyy. Esimerkkinä tästä on Koneen säätiö. joka jakoi 76.000 euroa taideteokselle, jossa taiteilija teki video. siitä kun hän työnsi kesäkurpitsan peräaukkoonsa. Eikä yritykset kanna mitään moraalista vastuuta tällaisen julkisen epäsiveellisen roskan levittämisestä.
Vastaava tekijän oman egon pullistelun rahoittamista on myös julkisella puolella, eikä apuraha päätöksistä saa valittaa. Ne jaetaan kyseenalaisella perusteilla sulle mulle periaatteella tai vasemmistopuolueet jäsenkirjan omistajille,
Joten on oikein leikata kulttuuri määrärahoista, joka suoltaa Aalto yliopistoon ja Kiasmaan moista roskaa tade yleisön nähtäväksi.
Ainakaan veronmaksajien rahoilla sitä ei tule tukea.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.