Valtava kohu turhaan, Jeesus-korvausta 1500e EI TULEKAAN

35270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

se on kuten pressa vaaleissa, ultimaattista pahaa vastassa on aina niukasti normaaleja enemmän..

Äänestä

Jos Suomessa hallitus alkaisi vainota uskonnottomia, niin haastaisin valtion oikeuteen ja vaatisin 10 000 000 euron korvaukset siitä että koulussa opetettiin evoluutiota ja väitettiin maapalloa yli 6000 vuoden ikäiseksi... Ja menetin näin taivaspaikkani... itse arvioin että ikuisen elämän menetyksestä tuo olisi ihan käypä korvaus että pääsee edes vähän nauttimaan elämästä ennen joutumista ikuiseen helvettiin...

Äänestä
  • Korvausvaatimuksellesi ei olisi mitään pohjaa, koska Suomen evlut-kirkko pitää evoluutiota ja maailman miljoonien vuosien ikää totena. Et siis voisi väittää että koulussa olisi loukattu kristittyjen uskontoa, jos on opetettu asioita Suomen kristillisen valtakirkon eli evankelis-luterilaisen kirkon näkemysten mukaisesti.

    Kristittyjen keskinäiset oppiriidat eivät tietenkään voi olla mikään korvausperuste millekään, tai sellaisia voisi sitten vaatia vain kirkolta.

    https://evl.fi/sanasto/evoluutio/

    Äänestä

  • Tiede on sentään ihan toista kun usko. Joten älä viitsi vedellä typeryyksiä .
    Kaikki ihmiset eivät usko ja silti he ovat tasavertaisia yhteiskunnassa joten uskoo se joka haluaa, mutta kenenkään lapsille ei tuputeta heiläsön näkemykselleen väärää tietoa, ätotta kai taas mahti voitti kuinka muuten. Sehän nyt tiedettiin etukäteen pieni ihminen saa vallan edessä edes korvausta . Omasta oikeudestaan olla se mikä .
    Koulut ovat tänään neutraaleja joten kouluihin ei kuulu muut asiat kun opetusohjelman noudattaminen . Voin hyvin ymmärtää lapsen vanhempia. Tässä tilanteessa , siis tuomio kertoo ainoastaan ettei välitetä niiden lasten tunteista joilla ei ole uskonnollista kasvatusta. Siis yhteinen päätös yhtä vanhempaa vastaan oli tietenkin uskon veljille hyvin tärkeä päätös joka sanoo että julistamaa vaan uskonnosta siitä ei tule seurauksia. Kuitenkaan.
    Kaunista vai ?
    Nyt puhun tästä vaan asia kannalla ilman että omia tunteitani sekoitat asiaan , sillä jokaisen vanhemman on saatava infoa tilaisuuden sisällöstä niin tietää ettei laita lastaan sellaiseen tilanteeseen. Siis opetus sinänsä koululle , mutta nyt ivat saaneet vihreet valot että ovat kuulemma tehneet oikein siis käyttäneet hyväkseen sanan valtaa asioista mistä tietävät etti vanhemmat halua heillä pitäisi olla laki puolellaan , vaikka ei kai nämä niin vaikeita asioita ymmärrä,. Japsien vanhemmat siinä nujerretaan siksi että heillä ,on toisenlainen elämän katsomus .

    Äänestä

Jollakulla tuntuu sentään olevan järki päässä, vaikka tässä ehdittiin jo epäillä kaikkien sairastuneen eriasteisiin mielen sairauksiin.

Äänestä
  • Lännestä tulee kaikki hulluus,siihen lähtee herkkäuskoiset mukaan. Kaikki nyökyttelee rasismin tai suvaitsemattomuuden leiman pelossaan👹

    Äänestä

  • Jos ajattelet asiaa asia kannalta ilman että otat omia uskomuksiesi mukaan siihen ajatteluun niin asia on ihan toisenlainen. Mutta et varmaan ossåaa ajatella asiakannalla vaan vetelet omaa uskoasi mukaan ja sillin ei koskaan voi asioita puhua asioina . Joten pikku poppoo on saanut taas uutta puheen aihetta.. tunteella on pelatu ei järjellä

    Äänestä

Aikamoista VOIHOTUSTA uskonnon takia,ei voi ymmärtää.

Äänestä

"Valtava kohu turhaan, Jeesus-korvausta 1500e EI TULEKAAN"

Se johtuu nimenomaan kohusta.

Äänestä
  • En usko että ovat olleet edes odottamassa korvausta vaan että koulun on tehtävä oikein ja ottaa huomioon neutralisuus.

    Äänestä

  • Hyvä sitten, niinpä voi olla.

    Äänestä

Vasenmisto olisi tuhlannut moiseen korvaukseen rahaa.

Äänestä
  • Samat homot retuutti Päivi Räsäsenkin syytteisiin Raamatun sanojen julkituomisesta, muka lakiin vedoten, vaikka itse käyttäytyvät pahennusta herättäen julkisilla paikoilla ja yrittävät tumputtaa bedofiilejä pormestareiksi.

    Äänestä

No hyvä! Muutenhan pitäisi maksaa siinäkin tapauksessa jos soitetaan ei hengellistä musiikkia. Sehän loukkaisi niitä jotka tulevat kristillisistä kodeista tai muslimi perheistä.
Tasapuolisuus siis näissäkin asioissa!

Äänestä
  • Jos lapsi kasvatetaan eri lailla se kun uskon kanssa niin tottakai se on koulun asia ilmoittaa
    Lapsen vanhemmille että tilaisuudessa lauletaan hengellisiä lauluja. Jättäkää pois omat uskonnolliset mielipiteenne tässä asiassa ja ajatelkaa se asia kannalta . Sitten kun olette huomanneet että koulun on tehnyt väärin niin voitte taas olla omilla kannoillanne siis kotonanne se ettei koulu ilmoittanut että siellä on hengellisiä asioita mukana oli väärin vanhempia kohtaan joilla on toinen näkemys asioista. Neutraali koulu on ainoastaan opetusta opetusohjelman mukaisesti ja jos on juhla tilaisuuksia niin siitä sanotaan etukäteen .
    Tavan mukaan pauhataan tästä nyt kovasti aikuiset ihmiset ja innostutaan kovasti asiasta. Kukaan ei osaa ajatella sitä ainoastaan asiana ilman omia uskon tunteitaan . Siinä on vika
    Minä taas ajattelen ainoastaan asiana tämän ja tuntuu siltä että tässä ei oteta tämän lapsen äidin katsomusta huomioon. Ja se on väärin kaikkien vissiin pitäisi vaan olla uskossa pauhaajien mielestä , mutta monet eivät sitä ole , ja se on jokaisen oikeus reagoida jos lapselle tuputetaan asioita mistä vanhemmat ovat ottaneet välimatkaa. Ja sen koulu tietää

    Äänestä

  • Älä edes viitsi selittää , et näytä oikein ymmärtävän mitä tämä asia on asianomaiselle vaan tulet joidenkin lapsellisten selitysten kanssa esiin. Anna olla mustavakålkoinen näkemyksesi siellä minne se kuuluu

    Äänestä

Tuohtunut äippä vie jutun oikeuteen, ylimpään asti, ja tulee maksamaan
kymppitonneja vastapuolen ja omia asianajokuluja.

Äänestä
  • Suomi on kristillinen maa!
    Sen tietää Suomalaiset!

    Jos se häiritsee, pistää uhriutumaan . Ni Aina voi muuttaa somaliaan, Paratiisiin😁

    Äänestä

  • Luulenpa vaan että tämä äiti on ihan oikeassa asiansa kanssa. Hän suojelee lastaan asioilta mitä ei halua heidän elämäänsä , siihenkin on syyt.
    Joten olisiko parempi etteivät niin kovasti pauhaisi asioita kun ei osata asiaa edes ajatella muulla tyylillä kun omallaan . Siis pieni ihminen on aika heikoilla kun isot määrää sen todistaa
    Yksimielinen päätös , niin ei saisi olla yhteiskunnassa . Asia on lapsen äidin näkemyskannalata suuri loukkaus häntä ja lasta kohtaan , ja heidän maailman katsomuksestaan ei tässä ,olla välitetty, muuta kun annettu tietää että saa tehdä näin vastaisuudessakin koska siitä, ei. Tule seurauksia. Siihenkö tämän äidin on tyydyttävä . Ihmisiä pitää kunnioittaa juuri sellaisena kun he ovat koska maassa on vapaus usko maihin haluaa tai olle uskomatta .no onhan teillä taas aiheita että ilta kuluu

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suomi on kristillinen maa!
    Sen tietää Suomalaiset!

    Jos se häiritsee, pistää uhriutumaan . Ni Aina voi muuttaa somaliaan, Paratiisiin😁

    Suomessa on perustuslaissa määritelty uskonnonvapaus. Tämän ymmärtää kaikki paitsi kristityt, jotka luulevat sen tarkoittavan sitä että kaikki voidaan pakottaa osallistumaan kristinuskon harjoittamiseen ja jumalanpalveluksiin.

    Mutta eihän se sitä tarkoita.

    Vapaus harjoittaa uskontoaan ja vapaus olla osallistumatta minkäänlaiseen uskonnon harjoittamiseen. Mihinkään uskonnolliseen toimintaan ei voida pakottaa osallistumaan.

    Jälkimmäinen kohta uskoville täysin käsittämätöntä? Mutta eiväthän Suomen lait koske heitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomessa on perustuslaissa määritelty uskonnonvapaus. Tämän ymmärtää kaikki paitsi kristityt, jotka luulevat sen tarkoittavan sitä että kaikki voidaan pakottaa osallistumaan kristinuskon harjoittamiseen ja jumalanpalveluksiin.

    Mutta eihän se sitä tarkoita.

    Vapaus harjoittaa uskontoaan ja vapaus olla osallistumatta minkäänlaiseen uskonnon harjoittamiseen. Mihinkään uskonnolliseen toimintaan ei voida pakottaa osallistumaan.

    Jälkimmäinen kohta uskoville täysin käsittämätöntä? Mutta eiväthän Suomen lait koske heitä...

    Mikä katkeruus...älä sentään sorru valheisiin ja panetteluun.

    Äänestä

  • Toivottavasti, kun järki ei muuten kasva. Kaikenlaista se pakanuus teettää.

    Äänestä

Minkähän takia kristilliset arvot halutaan tuhota kun niiden arvojen pohjalta Eurooppa on rakennettu. Maailman länsimaisin alue. Tilalle tulee kivikautinen uskonto kivikautisine tapoineen ja lakeineen. Mikäs järki tässä asteilla on?

Äänestä
  • Ateilla siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ateilla siis.

    Ei ne tajua että kun juostaan sutta karkuun tulee karhu vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ne tajua että kun juostaan sutta karkuun tulee karhu vastaan.

    En kuitenkaan kutsu kristinuskoa sudeksi, päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En kuitenkaan kutsu kristinuskoa sudeksi, päinvastoin.

    teillä siis? Millainen on perhesuhteesi , todella siis ?

    Äänestä

  • Kannattaisi typerän öyhöttämisen sijaan ottaa selvää mitä perustuslain määritelmä uskonnonvapaudesta oikeasti tarkoittaa.

    Äänestä

Jatkat yhä😆😆😆😆😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣

Äänestä

Tateilla siis. Kristitty ampuu Kristelyohjuksensa ja suuntaasen ordotoksi puuttinin perseeseen - Joystick ja Kristityn sormet sekä tietokone, kolmen pahan yhteys.

Miksi kaikki ei uskois maahisiin tai väinämöiseen ei olis teisti sotia siis.

Äänestä

Media lietsoo kohuja, uutisoimalla niistä.

Erään puolueen edustajien " ehkä"kirjoittalia, huom ei edes varmaa 15-20 vuotta vanhoja juttuja media nosteli uutisiinsa totena, ja lietsoi niillä vastakkainasettelua ja eripuraa puoluetta ja äänestäjiä vastaan.

Kun vihavassari uhkas tänävuonna, väkivallalla tuon toisen puolueen ehdokkaita, media vaikenee Täysin....

Kertoo mediamme tasosta, ja siitä mitä puoluetta mediassa jutuillaan tukevat.

Ällöttävää, kuvottavaa, puolueellista uutisointia🤢🤮

Äänestä

Viisas päätös. Jos tuollaiseen suostutaan, niin jatkuvasti saadaan korvauksia maksaa. Aina on koulussa laulettu uskonnollisia lauluja ja monet joululaulutkin ovat niitä. Jos se jollekin ei käy niin ottakoon lapsensa pois niiltä tunneilta.

Äänestä

Eiköhän tossa ollu äiti asialla....hahhaaaaaa

Äänestä

ÄhIy jäi ilman korvausta, alkaako järki voittamaan..?

Äänestä

Eli vihervasut jotka periaatteessa tukevat kulttuuria eivät käytännössä hyväksy barokkimusiikin esittämistä koulussa. Kulttuurimarxismi etenee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

hähäh ähäh

https://www.paivanlehti.fi/jeesuksesta-kuullut-koululainen-ei-saakaan-1500-euron-hyvitysta-asiasta-paatettiin-yhden-aanen-enemmistolla/

koko kansa öyhötti joka palstoilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu