https://www.is.fi/politiikka/art-2000010847853.html
"Raportin toinen kirjoittaja, Suomen sosiaali ja terveys ry:n eli Sosten pääekonomisti Otto Kyyrönen analysoi raportin artikkelissaan kaikki 20 arviointimuistiota, jotka valtiovarainministeriö oli julkaissut kesäkuuhun 2024 mennessä Orpon hallituksen toimien työllisyysvaikutusten arvioimiseksi. Niissä VM arvioi työllisyyden kasvavan runsaalla 74 000:lla.
– Valtiovarainministeriön laskelmien taustaoletuksissa riittää ongelmia, kuten viittauksia vanhentuneisiin tutkimusaineistoihin. Laskelmien keskeiset oletukset on poimittu vain kolmesta tutkimuksesta, jotka koskevat toisenlaisia ja eri oloissa tehtyjä uudistuksia kuin hallituksen toimet.
– On ikävää, että talouspoliittisessa keskustelussa on ripustauduttu näin epävarmoihin ennusteisiin, Kyyrönen sanoo sosiaalidemokraattisen Kalevi Sorsa -säätiön tiedotteessa.
Kalevi Sorsa -säätiön tiedotteen mukaan VM perustaa laskelmansa vanhoihin tutkimuksiin.
– Osa valtiovarainministeriön käyttämien tutkimusten aineistoista on kerätty viime vuosituhannella ja tuoreimmatkin ovat yli kymmenen vuoden takaa. Tällaisiin arvioihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, sillä työllisyys on nyt selvästi korkeammalla tasolla, pääekonomisti Kyyrönen sanoo säätiön tiedotteessa."
Tyrmäys Purran höpinöille
Anonyymi-ap
2
60
Vastaukset
- Anonyymi
Ja kun Purrasta ei ole perustelijaksi, niin hätiin rientää kokoomuslainen "prinssi Uljas" pelastamaan Purraa pinteestä. Tosin kokoomuslaisen sanoma kuulostaa kuin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ajattelulta. Kyseenalaistaa ei saa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kun-tiede-ei-tuota-vasemmistoa-miellyttavia-politiikkasuosituksia-ryhdytaan-kiistamaan-tosiasiat/#125a1c81
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549