Afganistaniin USA:n lisäksi kaikki silloiset natomaat lähettivät joukkoja kuka enemmän tai vähemmän. Myös Suomesta jenkit pyysivät joukkoja, Suomihan oli jonkinlainen natokumppani. Suomi suostui lähettämään erikoisjoukkoja, mutta Suomi kieltäytyi lähettämästä alueille, missä oikeasti käytiin sotaa. Suomijoukkojen tehtävänä oli lähinnä ajella pansssariautoilla tukikohdasta toiseen, vähäistä tiedustelua ja erittäin harvoin partiointia jalkaisin. Alueella oli myös taleban sissejä, mutta ne jätti suomalaiset rauhaan kun huomasivat ettei suomalaiset avaa tulta.
Valtaosa suomalaisista oli 3 kk kerrallaan, olivat alueella samaan aikaan kuin ruotsalaiset ja heillä oli "sodankäynti" samalla mallilla kuin suomalaisilla. Tien yleensä tarkasti tienvarsipommien varalta paikalliset joukot ennenkuin suomi-ruotsi panssariautokolonna ajoi siitä. Kolme kuukautta sattoi mennä ettei kertaakaan joutunut näkemään talebanien tulitusta.
Afganistan retkestä on kirjoitettu muistelukirjoja, eräs esim. Kontakti nimeltään.
Siinä eräs muistelija kertoi suoliongelmista, joista ei ensin ilennyt kertoa muille, sitten selvisi että myös muilla oli samantapaisia ongelmia. Kertoja huomasi että alkkarit töhrääntyi aina, lopuksi keksi repiä t paidasta rätin, jonka työnsi peräsuoleensa tulpaksi, ettei takapuoli vuoda alkkareihin. Terveyskirjaston mukaan on tilanne, jossa pelon, jännityksen yms vuoksi potilas kärsii voimakkaasta ummetuksesta ja suoleen tulee paskatulppa, suolen pitää kuitenkin tyhjentyä, silloin tulpan ohi liruttaa ohkaisempaa tavaraa. Netin mukaan tilanne on nimeltään koprostaassi.
Onkohan naton lääketieteellinen tiimi keksinyt ongelmaan paremman ratkaisun kuin rätti takapuoleen
Afganistanissa koprastaasia
4
72
Vastaukset
- Anonyymi
Parempi reserviläisen erota reservistä, ei tule suoliongelmia natosodissa
- Anonyymi
ERO ARMEIJASTA
Venäjän Tiltu vihaa Suomea ja suomalaisuutta!
Erityisen kovasti hän vihaa Suomen maanpuolustusta!
MIKSI?
Hänellä on Suomen osalle täysin omia ’suunnitelmia’, joiden toteutumiselle Suomen vahva maanpuolustus olisi PAHA ESTE!
Näistä tavoitteistaan hän on itse kertonut palstalla:
”Olen iloinen kun Suomi on ensi lskun kohde Venäjälle, se tekee mielen iloiseksi kun mitätön,tarpeeton "itsenäinen" Suomi häipyy maailmankartalta.”
”Tärkeintä kuitenkin on että Suomi hävitetään, ei väliä millä pommeilla se tapahtuu. Ydinaseilla tosin jäisi siistimmät vainajat.”
- Anonyymi
” Afganistaniin USA:n lisäksi kaikki silloiset natomaat lähettivät joukkoja kuka enemmän tai vähemmän. ”
Afganistaniin on ollut toki menijöitä, mutta aina siellä on tullut tulijalle pahasti nekkuun!
Tiedän, että Venäjän Tiltu rakastaa muistella ’vanhoja asioita’!
Afganistanin sota 1979-1989
Tappiot
On arvioitu, että Venäjä menetti tiesodassa 118 suihkukonetta, 333 helikopteria, 147 panssarivaunua, 1 314 panssariajoneuvoa, 433 tykkiä, 1 138 viesti- ja komentoajoneuvoa, 510 pioneeriajoneuvoa ja 11 369 kuorma-autoa.
On arvioitu, että Venäjä menetti jo ennen Stingerin tuloa (1986) noin 600 lentokonetta ja helikopteria, joista huomattava osa ammuttiin alas ilmatorjunta-aseilla. Venäläisten mukaan jalkaväen aseet aiheuttivat 27 % vuoden 1985 helikopteritappioista (ennen Stingerin tuloa), 12,7 mm konekiväärit 40 %, 14,5 mm konekiväärit 27 % ja ohjukset 6 %. Vaurioituneita koneita oli tietysti moninkertainen määrä. Venäläisten mukaan menetettiin vuosittain 30-35 Mi-8 -helikopteria. Onnettomuuksien osuudeksi on Afganistanin vaikeissa maasto- ja sääoloissa arvioitu 75-80 %, jolloin kokonaistappiot olisivat olleet noin 2 700-2 800 konetta.
Afganistanissa koetut varsinaiset tappiot olivat Venäjän puolustusministeriön mukaan kohonneet toukokuuhun 1989 mennessä 13 833 kaatuneeseen, 35 478 haavoittuneeseen sekä 310 kadonneeseen. Lähes 15 prosenttia kaatuneista olisi ollut upseereita. Luvut olivat todellisuudessa huomattavasti suuremmat: ilmeisesti noin 50 000 neuvostosotilasta kuoli ja kolme kertaa enemmän haavoittui.
Enemmän kuin miljoonan afgaanin arvioidaan kuolleen tässä sodassa. - Anonyymi
Koprostaassi, natosoturien kansantauti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005338536Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1581172Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17806Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.39745Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 42686
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36637