Ilmestyskirjan mukaan lopunaikojen piti alkaa ensimmäisellä vuosisadalla

Anonyymi-ap

Lopunaikojen tapahtumien, joita Ilmestyskirja kuvaa, piti alkaa jo ensimmäisellä vuosisadalla. Ilmestyskirjassa tapahtumat olivat hyvin lähellä ja kirjan ennussanoja ei saanut sulkea sinetillä.

Johanneksen ilmestys 22:10
"Sitten minulle sanottiin:
»Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä."

Verrattuna Danielin kirjaan, jossa ennustettujen asioiden tapahtuminen olisi kaukana tulevaisuudessa.

Danielin kirja 12:4
"Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet harhailevat, mutta tieto lisääntyy.

Ilmestyskirjaa lukiessa on selvää että siinä lopunaikoina kuvataan tapahtumia joiden olisi pitänyt tapahtua jo ajat siten, eikä 2000-luvulla.

Johanneksen ilmestys 13:8-10
"Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä – kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan. Jolla on korvat, se kuulkoon: – Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa."

Johanneksen ilmestys 18:11-13
"Maailman kauppamiehet itkevät ja surevat häntä, sillä enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan: ei kultaa, hopeaa, jalokiviä eikä helmiä, ei pellavakangasta, ei purppurakangasta, ei silkkiä eikä helakanpunaisia kankaita, ei tuoksuvaa tuijapuuta, ei norsunluusta eikä jalopuusta tehtyjä esineitä, ei pronssi-, rauta- eikä marmoritöitä, ei kanelia eikä muita mausteita, ei suitsukkeita, ei hajuvoiteita eikä suitsutuspihkaa, ei viiniä eikä öljyä, ei hienoja jauhoja eikä viljaa, ei nautakarjaa, ei lampaita, ei hevosia eikä vaunuja, ei orjia, ihmisiä ruumiineen ja sieluineen."

Esimerkiksi näistä jakeista lopunaikojen tapahtumista, pitäisi olla jokaiselle selvää että niissä ei kuvata nykyistä maailmaa. Monet teologit ovat sanoneetkin että keisari Nero oli todellisuudessa Ilmestyskirjan peto. Nero oli suuri kristittyjen vainoaja ja julma hallitsija, joka oli jo kuollut silloin kun Ilmestyskirja kirjoitettiin. Tuolloin oli vallalla uskomus että Nero tulisi tekemään paluun.

https://en.wikipedia.org/wiki/Nero_Redivivus

Juuri Nerosta Ilmestyskirjassa kirjoitetaan miten se on saanut kuolinhaavan, ja on poissa nyt, mutta tulee palaamaan. Rooma on kaupunki joka rakennettiin seitsemälle vuorelle. Ilmestyskirjaa kirjoittaessa Roomassa oli vallassa kuudes keisari joka oli Galba. Ilmestyskirjan tarinan mukaan Nero, joka oli yksi seitsemästä keisarista, olisi tehnyt paluun, ja tullut kahdeksanneksi keisariksi.

Johanneksen ilmestys 13:12
"Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut."

Johanneksen ilmestys 17:8-11
"Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva. Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta. Seitsemän päätä tarkoittaa seitsemää vuorta, joilla nainen istuu. Myös kuninkaita on seitsemän. Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa. Peto itse – se, joka on ollut mutta jota ei enää ole – on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi."

Johanneksen ilmestys 17:18
"Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."

Tässä kuvataan Roomaa ja sanotaan preesensissä että hallitsee, eli juuri nyt, silloin ensimmäisellä vuosisadalla, kuvaten lopunajan tapahtumia, ei 2000-luvulla.

Ilmestyskirja myös sanoo että vaaditaan viisautta laskemaan pedon nimen lukuarvo.

Johanneksen ilmestys 13:18
"Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi."

Kun kreikankielinen nimi NERON KESAR translitteroidaan hepreaksi, näitä kirjaimia vastaavat numeroarvot tuottavat luvun 666.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pedon_luku

Yhteenvetona voidaan todeta että lopunajat Ilmestyskirjassa olivat tapahtumia joiden piti tapahtua ajat sitten, mutta jotka eivät ikinä tapahtuneet, koska Raamattu on fiktiota pohjimmiltaan, vaikka siinä on oikeaa historiaa mukana.

16

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennustaminen onkin vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Joskin Israelin osalta Raamattu on antanut varsin oikean kuvan miten kovin hyvin ei tule menemään kun he hylkäsivät Jeesuksen.

      • Anonyymi

        "Lopunaikojen tapahtumien, joita Ilmestyskirja kuvaa, piti alkaa jo ensimmäisellä vuosisadalla. "

        Ei tuo voi pitää paikkaansa.
        Ilmeistyskirjan sisällön Johannes saikin vasta n v 90 jKr. Siis aivan vuosisadan lopussa.

        Ilmestyskirjahan kertoo ajoista Aportolien teoista eteenpäin aina Jeesuksen takaisintuloon, synnin ja kuolema lopulliseen vähittämiseen ja Uuden Maan luomiseen asti.

        Ilmestyskirjassa ympyrä sulkeutuu: Raamattu alkaa täydellisen maailman luomisella, sitten tapahtuu syntiinlankeemus, tulee kuolema ja kärsimys synnin seurauksena.
        Jlan ratkaisu tähän ongelmaan on sovitus Jeesuksessa Kristuksessa.

        Raamatun lopussa käydään vielä kovaa taistelua Jeesuksen ja Paholaisen välillä - Jeesuksen seurakunnan ja Paholaisen omien välillä.
        Jeesus voittaa ja todelliset Jeesuksen seuraajat. Synti, kärsimys ja kuolema hävitetään ja tämä maailma luodaan uudeksi eli palautetaan alkuperäiseen synnittömään tilaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lopunaikojen tapahtumien, joita Ilmestyskirja kuvaa, piti alkaa jo ensimmäisellä vuosisadalla. "

        Ei tuo voi pitää paikkaansa.
        Ilmeistyskirjan sisällön Johannes saikin vasta n v 90 jKr. Siis aivan vuosisadan lopussa.

        Ilmestyskirjahan kertoo ajoista Aportolien teoista eteenpäin aina Jeesuksen takaisintuloon, synnin ja kuolema lopulliseen vähittämiseen ja Uuden Maan luomiseen asti.

        Ilmestyskirjassa ympyrä sulkeutuu: Raamattu alkaa täydellisen maailman luomisella, sitten tapahtuu syntiinlankeemus, tulee kuolema ja kärsimys synnin seurauksena.
        Jlan ratkaisu tähän ongelmaan on sovitus Jeesuksessa Kristuksessa.

        Raamatun lopussa käydään vielä kovaa taistelua Jeesuksen ja Paholaisen välillä - Jeesuksen seurakunnan ja Paholaisen omien välillä.
        Jeesus voittaa ja todelliset Jeesuksen seuraajat. Synti, kärsimys ja kuolema hävitetään ja tämä maailma luodaan uudeksi eli palautetaan alkuperäiseen synnittömään tilaansa.

        "Jeesus voittaa ja todelliset Jeesuksen seuraajat. Synti, kärsimys ja kuolema hävitetään ja tämä maailma luodaan uudeksi eli palautetaan alkuperäiseen synnittömään tilaansa."

        "Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan profetian sanat!" Ilm22:7

        "Joka todistaa tämän, sanoo: tule, Herra Jeesus!" Ilm 22:20


      • Anonyymi

        "Johanneksen ilmestys 17:18
        "Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."

        Tässä kuvataan Roomaa ja sanotaan preesensissä että hallitsee,"

        Kuvataan nimenomaan hengellistä Roomaa eli Paavin valtaa.
        Keski-ajalla Paavi hallitsi kaikkia sen ajan hallitsijoita tiukalla otteella.

        Tänäkin päivänä eri maiden johtajat käyvät tapaamassa Paavia ja ovat hänen kanssaan tekemisissä muutoinkin. Paavi pyrkii olemaan maailman johtaja siis nykyäänkin.
        Suomalaiset piispatkin häntä kunnioittavat johtajanaan.


    • Anonyymi

      "Juuri Nerosta Ilmestyskirjassa kirjoitetaan miten se on saanut kuolinhaavan, ja on poissa nyt, mutta tulee palaamaan. "

      Peto sai kuolinhaavan paljon myöhemmin.
      Uskonpuhdistajille tämä peto oli Paavin valta. Uskonpuhdistajien valtakaudella Peto oli vielä voimissaan.
      Vastauskonpuhdistajat kuten Jesuiitat ovat koettaneet tämän häivyttää keksimällä kaikenlaisia muita "petoja".

    • Lyhyesti sanottuna lähes kaikki täyttä valetta mistä aloitus on kasattu eli ei kannata satanistien valheita lukea kenenkään.

      • Anonyymi

        Lopunaikoja eletään, sen huomaa maailman menosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopunaikoja eletään, sen huomaa maailman menosta.

        Hieno homma, niin nyt voidaan alkaa kasaamaan tarvikkeita perunakellariin.


    • Viimeinen 4 peto kun alkaa täydellä voimalla tuhonsa niin se tallaa ja murskaa kaiken.
      Se on outo ja täysin erilainen kuin muut hallitsijat maailmanhistoriassa.

    • Raamatussa olevat lopuntapahtumat on jo varovasti alkaneet ja ylivoimaisesti pahin ja karmein on edessä.
      Siellä on kristitytkin . Toki ei aivan loppuun saakka.
      Pimeyden päivien keskellä ilmestyy Jumalan Poika taivaalle ja sitten on kaunis ylösnousemus

    • Anonyymi

      Ei Saunatontulla ole poikaa.

    • Anonyymi

      Ja Höps. Jos lukisi Danielin. Paavalin ja johanneksen ilmestyksen ja omaisi hieman laskutaitoa voisi todeta jotain syvällistä raamatusta liittyen lopunaikaan. Jokainen näistä kirjoista vahvistaa sanomaa lopunajasta, vaivanajasta, antikristuksen ajasta. Puhutaan samasta ajasta eri nimillä.
      Vuosikymmeniä toitotettu 7-vuoden vihanaikaa ja karitsan häät taivaassa. Puppua..ei raamattu semmoista opeta. Raamatussa on selkeät aikamääreet ilmoitettu lopunajaoista (monikossa syystä). Ensimmäinen niistä koskee myös kristittyjä, toinen ei.

      • Anonyymi

        jatkoa edelliseen. Hittoako selitän kun löytyy sivu jossa asia selitetään. Tutustu.
        https://salo.adventist.fi/danielin-messiasprofetia
        PS. Älä takerru siihen että tämä on adventistit sivusto. Itse en ole adventisti, kertovat vaan aikamääreet niin kuin ymmärrän.
        Adventistit..Täältä tullaan..


      • Anonyymi

        Oikea Raamattu (KJB) sanoo 'last time' ja 'day of the Lord' ja 'time of Jacob's trouble' eli ei monikossa.

        Jeesus tempaa omansa ylös pian. Sen jälkeen nousee antikristus ja tuo mukanaan seritsemän kauhujen vuotta. Sitten Jeesus palaa maan päälle Harmagedoniin. Me seuraamme häntä. Hän tuhoaa vihollisensa ja asettuu halliutsemaan Jerusalemiin tuhanneksi vuodeksi. Sitten on viimeinen tuomio. Kristityille on Ktistuksen tuomioistuin heti ylöstempauksen jälkeen. Siellä saamme palkkioita tai jäämme niitä ilman, sen mukaan, miten toimimme uskoon tultuamme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea Raamattu (KJB) sanoo 'last time' ja 'day of the Lord' ja 'time of Jacob's trouble' eli ei monikossa.

        Jeesus tempaa omansa ylös pian. Sen jälkeen nousee antikristus ja tuo mukanaan seritsemän kauhujen vuotta. Sitten Jeesus palaa maan päälle Harmagedoniin. Me seuraamme häntä. Hän tuhoaa vihollisensa ja asettuu halliutsemaan Jerusalemiin tuhanneksi vuodeksi. Sitten on viimeinen tuomio. Kristityille on Ktistuksen tuomioistuin heti ylöstempauksen jälkeen. Siellä saamme palkkioita tai jäämme niitä ilman, sen mukaan, miten toimimme uskoon tultuamme.

        Perustele se seitsemän vuotta?. Mistä kohtaa raamattua sen löydät?.
        Anna tulla raamatun kohtia minun luettavaksi!. Te sekoitatte keskenään antikristuksen vihan (1260-päivää) Jumalan vihanmaljoihin ( 30-päivää) ja vielä ynnäätte sen viimeiseen vuosiviikkoon omistaen sen saatanalle vaikka raamattu ei tällaista opeta.
        Oletko lukenut ilmestyskirjaa?, ymmärrätkö mitä se tarkoittaa?.


    • Anonyymi

      Israel valtiona sai kuolinhaavan ja heräsi eloon. Kyseinen valtio tyrmää Jeesuksen messiaana eikä messias voi palata ennen kuin kuuluu sanat: Se olit sittenkin sinä. Tähän kiteytyy jeesuksen paluun oikeutus. ilmestyskirjan seitsemäs pasuuna. Paavalin viimeinen pasuuna. Tempaus ja sen jälkeen vihanmaljat paatuneen maan päälle josta Israel Morsian on nostettu ylös häävieraiden kanssa koska korvaus-seurakuntaa ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      316
      6864
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      69
      3956
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3115
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2827
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1932
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1702
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1692
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1528
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1521
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1418
    Aihe