Viro on puolustanut Suomea ja nyt on vastavuoroisuuden aika.
Virolaiset ovat Suomen parhaimpia ystäviä
Anonyymi-ap
10126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aitäh voi sanoa.
Niin no, Suomen sisällissodassa 1918 oli Virolaisia valkoisella puolella ja Suomalaiset puolestaan auttoivat Viron vapaustaistelussa heti perään.
Ja olihan ne Suomen pojat sotimassa Suomen puolesta jatkosodassa 1941-44 ja joutuivat kotiin palattuaan neuvostohallinnon kynsiin eikä silloin hyvä heilunut.
Toisaalta taas Viron itsenäistymisen jälkeen 1990-luvulla Suomi auttoi Viroa luomaan oman armeijansa ja Virolaiset saivat mm. upseerikoulutusta kadettikoulussa Suomessa. Ja esim. eversti evp Matti Lukkari oli Virossa auttamassa armeijan järjestämisessä.
Apu on aina ollut molemmin puolista ja toivottavasti on sitä jatkossakin, kaveria ei jätetä.
Tallinnassa on paljon helpompi tulla ryöstetyksi kuin Joensuussa.
Onnistuu se joensuussakin. Mene vaan kaupungille yksin käppäilemään 00-05 välisenä aikana, niin etköhän kohta ole kokemusta rikkaampi.
Olen käppäillyt useastikin.Ei ole näkynyt ryöstäjiä..Johtuu varmaan siitä että liioittelet.Suurin osa porukasta tuskin haluaa ikäviä ongelmia muutaman kympin takia..Ne jotka haluaa ei pitkään juhli..
Ja mielellään vielä umpikännissä...
Eihän siellä tarvitakaan kuin 1-2 mulkeroa joiden pitää saada rahaa aineisiin.
Noljakassakin tappoivat sivullisen pankkiautomaatilla asioineen 20 € takia.
Viime kesän aikana Joensuun keskustassakin tapahtui ainakin 2 katuryöstöä ja molemmat aamuyön tunteina.
🤥🤥
enemmän kuin ystäviä
he ovat panokavereita
suomalainen mies joka löytää virolaisen nuoren blondi pojan