Kaikki jotka sanoo fanittavasa tätä bändiä on kuullu pari kappaletta energyltä(shit music only!) ja sanoo olevansa kovia Within temptation faneja. Kuitenkaan kyseiset teinit eivät tiedä että bändi on perustettu vuonna 96 ja bändiltä on ilmestynyt jo kolme levyä(Onko? no mix sitä kuuluu vasta nyt radiosta?), luullen tätä uusinta niiden ensimmäiseksi.
Omasta mielestäni bändi on kuitenkin kamalaa kuraa
Omasta mielestäni bändi on kuitenkin kamalaa kuraa
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä. Suurin osa on juuri näitä Nrj/Mtv/Kiss ja muiden mainstream paskojen kuuntelijoita eli pissiksiä. Olevinaan niin goottia kun kuuntelee tätä ja nightwishiä.
Ai niin:
WITHIN TEMPTATION ON PASKA!
Omistan kaikki WT:n levyt ja aloin kuuntelemaan bändiä jo kauan ennen Silent Forcen ilmestymistä, enkä kuuntele mitään radio asemaa, joten en ole sieltä bändiä löytänyt.
Siihen, että bändi on kamalaa kuraa, voin vain vastata, että ymmärrän niitä, jotka eivät ko. musiikista pidä. Varsin paljon se on kaupallistunut ensimmäiseen levyyn verrattuna, mutta eipä se minua haittaa, ainakaan vielä. (Jos vielä menee samaa rataa, niin käy kyllä WT:n köpelösti.)
myönnän että ihastuin wt:n musaan nrj:tä kuunnelessa muttä kun sain levyn rakastuin siihen ja olen itse hankkinut tietoa siittä ja tiedän että se ei ole "gootti-metallia" vaikka niin kyllä yhdellä sivustolla väitettiin...
Oletko sinä pelle tännekin tunkenut ison nenäsi?
Itse en pahemmin välitä WT:stä,mutta kyllä sitä mielellään kuuntelee.
Saatko sinä jotain tyydytystä ala-astetasoisesta "te ootte niinQ iha pellejä kun kuuntelette tota"-keskustelusta?