Kuvitteleeko hän, että niin kannatus nouse? Ei se nouse vaan ruikuttaja leimataan sossuvihervasemmiston änkyräporukaksi. Vielä joitakin vuosia sitten Harkimo yritti houkutella Valtosta ja muita kokkarien vaikuttajia loikkaamaan puolueeseensa. Ei onnistunut, kun he olivat viisaita ja perustivat politiikkansa pitkäjänteisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen eikä helppoheikin torimyyntiin.
Liike Nyt on siirtynyt kauas alkuperäisestä ajatuksestaan.
Harkimosta on tullut vasuriruikuttaja.
11
245
Vastaukset 11
- Anonyymi
Kuten sinunkin puolueesi, opposittiossa vähävaraisia ja duunareita ollaan kovia tukemaan.
Mutta kun ollaan hallituksessa heidän unohdetaan samantien.
Kahdessa hallituksessa olette näyttäneet mistä olette kotoisin.
SEHÄN NÄKYY NYT KANNATUS LUVUISSA, kolmattakertaa tuskin omalla järjellä ajattelevat teitä äänestää.- Anonyymi
Persu kuvittelee varmaan ettei hänen aloituksesta puoluetta erota.
Persut voin kertoa, te paljastutte aina koska haukutte jotain joka on teidän kanssaan hiukankin erimieltä.
Mikä tekee teistä hirveän lapsellisia on se, kun olette opposittiossa puolueenne teke epäluottamus äänestyksen, taputatte karvaisia käsiänne yhteen, kenelläkeen toisella ei ole lupaa tehdä.
Pikku lasta kun kieltää, yleensä siitä tulee kova parku, kuten teillä Persuilla.
- Anonyymi
Ärade talman Harkimo joutaisi pois koko Eduskunnasta.Itkunsekaisella narisevalla äänellä aina valittamassa jostakin.
- Anonyymi
Joskus hän on oman suunnittelu virheen koittanut laittaa duunareitten piikkiin.
Kyseessä olivat ensimmäiset 150 hengen pelastusveneet.
Mutta Persu jos tuohon lähdettäisiin, teidän puolueesta saisi vähintään puolet heittää pois
Kaikkein pahin on agentti Tynkkynen, joka haki oppia Puuttinin koulutus keskuksesta.
Meilestämi hän on maan petturi.
Te äänestitte tuon homon vaikka leikitte homo vastaista puoluetta.
- Anonyymi
Vaikka en ole persu, niin ryhdikästä porukka tuntuvat olevan. Eivät välitä vuosikymmeniä kestäneistä herjauksista ja pilkanteosta. Sitä ovat harjoittaneet YLE ja valtamediat laidasta laitaan. Ei vain edes surf syväaivopesut pese persuja yhteiskunnan eläteiksi vaan itse itsestään huolehtivaksi duunareiksi.
- Anonyymi
Suomessa pitäisi olla jonkinlainen esim. 5 % äänikynnys päästäkseen eduskuntaan. Tämä pienpuolueiden joukkio kasvattaa vaan suhteettomasti valtion menoja, kun kaikille pitää maksaa puoluetukiaisia ym. rahoja.
- Anonyymi
Harkimon toteuttaa pääsäntöä jonka mukaan poliisitikkojen puoluekanta kääntyy 180 astetta kun maalisuora alkaa. Rahan ruhtinaasta on tullut vasemmistolaisesti ajatteleva itkuvirsien taitaja.
- Anonyymi00009
Harkimo puhuu asiaa. Jos et ymmärrä niin ole hiljaa. On lukuja tarjolla mitä ei ole hallituksella. Hyviä ehdotuksia on mutta hallitus ei kuuntele ketään . EK ei ole antanut lupaa siksi sontaa on tarjolla vaan hallituksella.
- Anonyymi00010
Kyllä Harkimo puhuu ihan asiaa,ainakin toisinaan. Muistan hyvin kun hän ihmetteli Sote uudistusta ja totesi osuvasti: miksei paranneta nykyistä järjetelmää eikä rakennettaisi valtavaa sote himmeliä ja samalla lisätään byrokratiaa. Harkimolla on ns talonpoikasjärkeä jota useimmilta politiikoilta puuttu,ajetaan vain härkäpäisesti jotain pulueohjelmaa(ideologiaa ja laajempikokonaisuus puuttu tai ei ymmärretä sitä ollenkaan.
- Anonyymi00011
Liike nyt taitaa olla ainoita puolueita, joka ajattee Suomen etua. Valitettavaa, että puolue on pieni.
Harkimo lyö luvut tiskiin – katso, mistä hän leikkaa 8,6 miljardia euroa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012039278.html
Esim. Kokoomus ajaa pienen etupiirinsä etua ja sen vuoksi velkalaiva ei käänny ja halltus syvensi Suomen lamaa. Harkimo on arvostellut hallituksen toimintaa (aivan oikein) ja siksi Harkimo pitää lytätä. Ilman perusteluja tietenkin, mikä on tyypillistä Kokoomus ja PS politiikkaa. - Anonyymi00012
Kokoomus ajaa niin räikeästi pienen etupiirinsä etuja, että sitä on syytä arvostella. Vaikka äänestäjä ei itse liiku, Kokoomus ja PS sekä KD ovat ottaneet harppauksen oikealle, että normaali äänestäjä huomaa jääneensä enemmän vasemmalla kuin oikealla.
Arvostelijat sitten lytätään vassareiksi. Ilman perusteluja tietenkin.
Tyypillistä nasristista Kokoomus/PS/KD politiikkaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551