Koska venäjä selkeästi käyttää kiinalaisia kauppalaivoja infran hajottamiseen niin Naton täytyy vallata Kaliningrad ja sulkea koko Itämeri venäläisiltä ja kiinalaisilta aluksilta.
Naton täytyy sulkea Itämeri
Anonyymi-ap
22213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Totta. Kalinigrad ja myös Suomenlahdet saaret parasta palauttaa länsimaille. Ryssän on parasta pysyä omilla maillaan ihan keskenään.
Suomen ja itäeuroopan pitäisi alkaa kaivamaan 5km leveä ja 500m syvä oja venäjän vastaiselle rajalle. Sitten täyttää se vedellä. Jos venäjän maa-aluetta ei saa muuten irti länsimaista (=sivistyksestä) niin sitten täytyy tehdä keinotekoinen oja.
Samaa mieltä. Toimii myös kanavana Virolahdelta jäämerelle samalla. Ja pääsee myös Saimaalle sitä kautta.
Hajoita ja hallitse.
Ovatko Nato trollit, bidenistit, putinistit ja trumpetistit huomanneet, että Zionisti EEF/YGL Putinin vetämä EEF Eastern Economic Forum on Zionisti Klaus Schwabin WEF World Economic Forumin Itäinen haaraliike?
Toiminta, logo ja fonttikin ihan samanlaisia.
WEF/EEF/YGL Putin kuuluu samaan Zionistimafiaan, joka hallitsee sekä Länttä, että Itää.
Lappeenrannassa on 1500 luvulla aloitettu Pontuksen kanavan kaivanto. Tarkoitus oli kaivaa kanava Saimaalta Suomenlahteen. Sitten joku keksi, ettei onnistu, kun Saimaa on paljon korkeammalla Suomenlahtea. Eikä ojan Venäjän ja Suomen välillä tarvitsisi olla 500 metriä syvä, eikä 5 kilometriä leveä sillä jo 100 metriä syvä ja leveä riittäisi hyvin.
Just niin, koko Suomi on eristettävä, sillä uhkat on joka puolella. Yksinäinen pieni Suomi ei pärjää missään neuvottelupöydissä.
WEF - Klaus Schwab (founder of The World Economic Forum): "We penetrate the cabinets"
Klaus Schwab: Merkel ja Putin on WEF/YGL, ja olemme erittäin ylpeitä uudesta nuoresta sukupolvesta johtajiamme, kuten Kanadan PM Trudeu ja Argentiinan presidentti jne.
Me tunkeudumme (penetrate) kansanedustuslaitoksiin, jopa yli puolet Kanadan capinetista on meidän nuoria globaaleja johtajiamme.
Schwab lupaa myös uusille myyrilleen 50 vuoden työuraa.
Tämä ei ole mikään ihme, onhan heillä lähes rajaton budjetti, ja valtamedia hallussaan.
Penetrate on väkivaltainen termi, tunkeutua, eikä tällaisilla kansanedustuslaitoksilla, joihin joku ulkopuolinen taho on tunkeutunut, ole enää mitään tekemistä demokratian kanssa.
Sitten se sulkeutuu kaikilta muiltakin aluksilta. Tämä on varmaa.
Suomi jää sitten yhä enemmän eristyksiin ja Ruotsin tai Norjan kautta tulevan huollon varaan. Laihat ajat edessä, totutelkaa siihen.
Hyvin laihat.
Mutta Tukholman Profetia - ja sitä rataa
Miten ihmeessä se sulkeutuu muiltakin aluksilta. Ei Suomi jää mihinkään eritykseen sillä ettei venäläis- ja kiinalaisalukset saa kulkea Itämerellä.
Kaikki on vaan sikarikkaan Zionistin guzetusta.
Mitä jos Zionistien hallitsema Länsi ja Itä ei nyt oikeasti tappelekaan Ukrainassa keskenään, vaan käynnissä on maailman uusjako, rahan lypsäminen, ja tyhmää gentilettä viedään taas kuin litran mittaa.
Samalla saadaan taas valkoihoisia kristittyjä vähennettyä.
Putin tyhjentelee vankiloista turhia ruokailijoita taisteluun, ja juutiloinen Zelenskyy pakottaa rintamalle ties keitä, mutta ei omaa heimoaan (Ukrainassa on 400.000 "khazari/ashkenatsi juutalaista").
Putin sanoi: Zelenskyy on huono juutalainen.
Putin pitää itseään todennäköisesti hyvänä juutalaisena.
Suomihan noista kiinalaisista aluksista on kaikkein riippuvaisin. Kiina voi vaikka ilmoittaa että jos niiden alukset ei saa datakaapeleita halutessaan katkoa niin kiina sanoo kauppasuhteet suomeen irti.
Tuonjälkeen suomi joutus noille sallimaan datakaapelien katkomiset.
Ihan turha Suomen vääntää asiasta.
On se sääli jos kauppasuhteet katkeaa johonkin ihmisoikeuksia polkevaan ja diktatuurimaiseen valtioon. Jääkö ostamatta joku 4 euron muovikrääsä kiinasta jos kauppasuhteet katkeaa?
Itse en ainakaan käy hakemassa kauppasuhteita, mistään rikollisjengeistä.
Usko "Jumalan valittuun kansaan" on vahva, kristitty siunaa kuolemaansa asti teloittajaansa.
Palestiinan vallanneet "juutalaiset" (khazars/ashke-Nazi) eivät usko Jumalaan, mutta he uskovat olevansa Jumalan valittu kansa.
Ja ainakin kristityille tämän asian uskottelu on välttämätöntä, koska se tietää pääsyä maailman rikkauksien ja vallan ääreen.
Ja kaikkihan voivat hyvin todeta, että näin on jo tapahtunut.
Torpedoidaan muutama alus pohjaan.
Eiköhän kommunistit pian opi.
Nato-järvi
Miten niin Naton? Riittää, kun Tanska ilmoittaa, että se ei hyväksy Venäjältä tuotavan öljyn kuljettamista salmensa kautta. Syyksi riittää se, että ne öljytankkerit ovat museokamaa ja ne voi hajota millon vaan ja se taas tietää valtavia ympäristötuhoja. Se on varmaa, että Venäjä ei tuhoja korvaa koskaan.
Toi olisi kova piikki Venäjän talouteen.
Tietysti Tanska voisi sulkea, mutta Tanskan olisi hyvä tietää, että Nato on tukemassa päätöstä.
Turkki vähintään estäisi naton päätökset. Kyllä se jäisi yksittäisten nato valtioiden päätöksiin perustuvaksi. Nato ei vois kantaa ottaa jos yksikin liittoutumaan kuuluva olisi vastaan. Unkarikaan tuskin suostuisi. Italiakin jo siinä ja siinä.
Tuskin koko liittokunnan yhteinen konsensus saataisi, mutta ne Nato-maat jotka haluavat tukea Tanskaa sulussa, saisi vapaasti niin tehdä.
Nato ei sulje yhtään mitään kysymättä lupaa siviileiltä. Kannattaisi oppia ymmärtämään kuka heille maksaa palkan.
Me olemme eläneet ashke-natsien johtamassa maailmassa viimeiset 100 vuotta, ja meno sen kun kovenee.
Ashke-natsit rakastavat gentileiden kurittamista, diktatuuria, dystopiaa, maailmansotia, sananvapauden rajoittamista, keskitysleirejä, eristysleirejä, 15 minuutin kaupunkeja, väestön vähentämistä ja eloonjääneiden merkitsemistä ja totaalista väestön kontrollia, ja tämä on jo pitkälti tätä päivää.
Maailmaa hallitseva ashke-natsi eliitti on niin vainoharhaista, että he tietävät menettävänsä valtansa, jos yhtään hellittävät otettaan.
On aivan käsittämätöntä, että maailman 8 miljardia ihmistä ei saa heivattua tätä 0,001% rikollista korruptioeliittiä tunkiolle, mihin se kuuluu.
Läntistä maailmaa hallitaan osin kristinuskolla, jolla aivopestään ihmiset uskomaan, että tämä 15 miljoonainen feikkijuutiloislauma olisi muka "jumalan valittua kansaa", vaikka käytös on jotain vallan muuta.
Toisen maailmansodan voittajavaltioita olivat Zionistiset Usa, Englanti ja Neuvostoliitto (Venäjä), ja he jakoivat Euroopan ja muun maailman keskenään.
Myös Kolmannen maailmansodan voittajavaltiot tulevat olemaan samoja.
Lilliputtivaltio Suomi oli häviäjävaltio, ja se tulee häviämään ja jaettavaksi myös tulevassa sodassa.
Eräät eivät muista, että Ziosistien kaappaama Usa tuki Neuvostoliittoa (Bolsevikkijuutalaisten kaappaamaa Venäjää) sen sotiessa Suomea vastaan.
Suuret jakavat maailman keskenään, ja pienet tuhotaan ja jaetaan.
https://aijaa.com/uvSyJn
https://aijaa.com/vbEDfl