Suomessa on tullut outoja kertomuksia opetuslaitosten toiminnasta.
On kuin asiat olisi meneet jotenkin ristiin.
Koululaisille olisi tärkeämpää ensin oppia että mikä on oikeaa suuhunpantavaa ja miksi.
Opetettaisiin terveellisiä ruokailutapoja ja ruoanvalmistusta.
Ja miten elimistö ja ruoansulatus toimii.
Mitä kautta ruoka menee sisään ja mitä kautta sulamattomat osat ja kuona-aineet poistuvat eri muodoissa.
Että pistetään se kesäkurpitsa suuhun, kyllä se sieltä kulkeutuu itsestään poistopuolelle.
Ehtivät kyllä aikuistuttuaan suorittaa haluamiaan kokeiluja ymmärryksensä mukaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Esimerkiksi närpiöläinen tuorekurkku antoi heikon tuntuman kun kokeilin. Ylivoimaisesti paras on ollut silikonipatruunasta valettu tanko.
Mitä yritit valmistaa siitä? Kurkkusalaattia?
Jos tuntui kumimaiselta tai lötköltä, oliko varmasti tuore?
Vaikka silikoni tuntuu kiinteämmältä, en neuvoisi nauttimaan siitä valmistettuja ruokia.
Kannattaa kokeilla Tapolan lenkkiä!
Siinäpä on suuhunpantavaa eikä se koskaan petä!
Suuhun PANTAVAA siis pitäis saada.
Koristekurpitsa ei ole hyvää eikä toisella tavalla käytettynä koristeellinen.
Kohta pitää olla joku vasta-aine tälle seksuaalivalitukselle. Mikä on kurpitsa, oikeasti. Mitä sillä tehdään?
Mistä tulee kakka? Mikä on pyppyreikä?
Helmareissa pelaa kyllä aika monta hyvää pyllyä.
Jotkut elää ruoasta, jotkut ruoan vuoksi.