Salassapito luottamuselimissä. Missä kulkee raja?

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila (kesk) kyselee, mitä minulle oma väki aikoo tehdä, kun toin hallituksen keskustelua julkisuuteen. 🙂 Kyseessä asia, jossa kerroin, miten OIllila oli hallituksessa ilakoinut johtoryhmän muutoksilla, että eiväthän nämä säästöjä tuo, mutta onpahan sitten pienempi johtoryhmä, kun johtajia tunnutaan niin kadehdittavan. Ja herravihankin nosti esille.
Toki tiedän, että keskustelut ovat salaisia. Mutta jos hallituksen puheenjohtaja laukoo tällaisia ja aikomuksena on myös toimia letkautuksen tavalla, niin kenellä, jos ei kaupunkilaisilla, on oikeus tietää, miten hallituksen puheenjohtaja toimii merkittävien asioiden eteen. Kerron vielä uudelleen, mitä Ollila ja kpj ovat suunnitelleet johtoryhmän viroista ja johtajan sihteerin toimesta.
Päivi Ollila vuosi takaperin esitti hallituksen Whatsapp-ryhmässä Tarja Pirkkalaista (tietohallintosihteeri) hallintojohtajan viransijaiseksi. Ollila kertoi viestissään, että Ollilan mielestä Pirkkalaisella on pätevyys virkaan ja hän on jopa liian pätevä silloiseen virkaan (tietohallintosihteeri). Kun hänet valittiin sijaiseksi, ei kpj Kimmo Hinnokaan tuonut kokouksessa esille Pirkkalaisen pätevyyttä. Esityksenä oli vain, että Pirkkalainen on antanut suostumuksensa virkaan. Luotimme (ikävä kyllä) Ollilan lausumaan, että Pirkkalainen on Ollilan mielestä pätevä. Loppukesästä 2024 noin 8kk myöhemmin, minulle kerrottiin, että Pirkkalainen ei olisikaan pätevä virkaan. Tein asiakirjapyynnön ja tottahan se oli. Ei ollut ylempää korkeakoulututkintoa. Pitkin Pirkkalaisen virassaolemista olen vaatinut hallintojohtajan viran lakkauttamista ja jos ei, niin viran avoimeen hakuun laittamista. Kpj Jussilallekaan tämä ei käynyt, vaan erilaisin kestämättömin argumentein ei suostunut valmistelemaan avointa hakua. Virka olisi pitäyt laittaa heti hakuun vuosi sitten, mutta Ollila halusi siihen epäpätevän sijaisen syystä, jota voimme vain arvailla. Paikka on pakko laittaa viimeistään näillä hetkillä hakuun, mutta Pirkkalaisella ei riitä pätevyys pätevien hakijoiden rinnalla. Niinpä kpj ja Ollila keksivät, että muutetaan hallintojohtajan virka hallintopäälikön viraksi, niin Pirkkalaisellakin pätevyys riittää. Ja kaiken kukkuraksi hänet valittaisiin ilman avointa hakumenettelyä. Vain sormia napsauttamalla. Samalla johdon sihteeriksi nimitettäisiin valtuutettu/kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Teemu Haukipuron (kesk) sisko ja taas sormia napsauttamalla ilman avointa julkista hakua! Näennäisesti hallinto- ja talousjohtajan virat yhdistettäisiin uudella nimikkeellä.
MUTTA!
Ollilan toteamana, että:
Eihän tämä säästöjä tuo, mutta saadaan johtoryhmä pienemmäksi, kun johtajia niin kadehditaan.
Eli kyseessä on vain Ollilan tahtotila, että Pirkkalaiselle pedataan virka ilman hakua alentamalla virkanimikettä Prkkalaiselle sopivaksi!
Jos Ollila luulee, että jättäisin tuomatta tällaisen kieroilun kuntalaisten tietoon, niin luulkoot! Kuntalaisilla on täysi oikeus saada tietää, miten Ollila ja keput pelaavat kaupunkilaisten selän takana. Ja luuletko Ollila, että kukaan pystyisi puuttumaan asiaan sinun vaatimuksestasi? Sinä et sanele perussuomalaisille, miten toimivat. Kepua olet tottunut komentelemaan ja lammaslauma sinua tottelee. Suomessa on sananvapaus ja jokainen vastaa puheistaan. Sinä Päivi Ollila et kykene minua hiljentämään, kun toimin kuntalaisten edun mukaisesti. Vastaan puheistani ja teoistani. Haasta käräjille. Se on ainoa mahdollisuutesi. Jos olen rikkonut lakia, kannan vastuuni. Jos sasin tuomion, ottaisin sen vastaan ylpeänä siitä, että toimintatapasi nousivat kuntalaisten tietoon kauttani. Mutta luulenpa, että tässä tilanteessa joudut taas nuolemaan haavojasi. Vaitiolovelvollisuus koskee mielestäni rehellistä ja aitoa keskustelua. Kun mennään harmaalle alueelle, niin silloin pitää puntaroida, onko asia julkinen, koska sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Tässä tapauksessa katson, että sillä on. Ja jos lakia rikotaan, niin silloin ehdottomasti asia kuuluu kuntalaisten tietoon. Hyväveli(sisko)toiminta ei kuulu luottamuksellisten asioiden piiriin.
Salassa pidettäviä ovat hallituksen ja lautakuntien keskustelut. Mutta jos lakia rikotaan, niin tämä salaisuuden verho poistuu. Pirkkalainen voi tuoda esille sen rikoslain pykälän, jolla minua syytti kevättalvella hallituksessa. Se sama pykälän sisältö koskee mielestäni juurikin Ollilan lausumaan ja lausuman sisältöön, mitä virkojen perustamiseen tulee. Se on omiaan heikentämään kuntalaisten luottamusta päätöksentekoon. Tässä on kyse juuri sellaisesta lausumasta.
Ilkka Repo
Peussuomalaiset
1322400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 132

Vanhimmat

Joo

Äänestä

No jopas ompi hä.

Äänestä

Jassoo että omankädenoikeutta jälleen kerran?

taitaa kaikessa olla kyse siittä että syytät Päiviä näiden viime vaalien alla julkisuudessa netissä ja lööppilehdissä julkaisemiisi törkykirjoituksiin?

Oletkos siis 1000 % (tuhat) varma siittä että se oli juuri Päivi?

Esitäppäs siittä Ilkka täysin vedenpitävät todisteet ilman vengurtelua.
Tähän et kyllä pysty..

Äänestä
  • Missä Päiviä syytetään viime vaalien alla tapahtuneista? Kerrotko missä niin sanotaan? Kyllä tuossa taidetaan kertoa aivan lähipäivien tapahtumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Missä Päiviä syytetään viime vaalien alla tapahtuneista? Kerrotko missä niin sanotaan? Kyllä tuossa taidetaan kertoa aivan lähipäivien tapahtumista.

    heh eiköhän tuo Ilikka virkistä muistiasi tässäkin asiassa

    Äänestä

Kyllä ne on risaukkoja sellaset joiden puheet muuttuu jälestäpäin?

Äänestä
  • Täydellisesti kelvotonta luottamustoinen hoitamista että vuotaa salaiset keskustelut nettiin.

    Tästähän on jo huhuttu ja puhuttu kylillä että mitään elinkeinoelämän hankkeita ei käynnistetä kun valtuutettu vuotaa kaiken heti julki vahingoittamistarkoituksissa.

    Syytellä muita Ilkka kyllä suvereenisti osaa mutta muuhun ei miehestä omien todentelujensa myötä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Täydellisesti kelvotonta luottamustoinen hoitamista että vuotaa salaiset keskustelut nettiin.

    Tästähän on jo huhuttu ja puhuttu kylillä että mitään elinkeinoelämän hankkeita ei käynnistetä kun valtuutettu vuotaa kaiken heti julki vahingoittamistarkoituksissa.

    Syytellä muita Ilkka kyllä suvereenisti osaa mutta muuhun ei miehestä omien todentelujensa myötä ole.

    Samaa olen miettinyt, että miten tämä vuototehtailu vaikuttaa kunnan talouteen tulevien yrittäjen näkökulmasta?

    Anne

    Äänestä

Täysin harhainen ja täysin sekaisin. Elää omassa todellisuudessansa. Näkeehän tuosta kirjoituksesta, että ei ole pääkoppa tasapainossa.

Äänestä

Tekee hyvåä vaalityötä persuille: joka kirjoitus vie järkeviä äänestäjiä poispäin. Saattaa tulla melko mahalasku vaaleissa.

Äänestä
  • Päinvastoin. Miksi asioita pitää salata, jos ei ole salattavaa? Kyllä hallituksen puheenjohtajan pitää tietää, miten tuo asioita esille. Jos kerran on tuota mieltä ja aikoo toimia kuvatulla tavalla niin mitä tuohon sanoisi. Hyvä kun tulee julki. Näin täälä on varmasti aina toimittu. Mutta että näin julkeasti se on aivan eri juttu. Miksi ei voi laittaa paikkoja auki ja hakea oikeasti sitä parasta vaihtoehtoa. Se tässä keskustaa pelottaa kun tällainen toiminta avoimesti kuulutetaan ja tietävät, että tämmöisestä ei väki tykkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Päinvastoin. Miksi asioita pitää salata, jos ei ole salattavaa? Kyllä hallituksen puheenjohtajan pitää tietää, miten tuo asioita esille. Jos kerran on tuota mieltä ja aikoo toimia kuvatulla tavalla niin mitä tuohon sanoisi. Hyvä kun tulee julki. Näin täälä on varmasti aina toimittu. Mutta että näin julkeasti se on aivan eri juttu. Miksi ei voi laittaa paikkoja auki ja hakea oikeasti sitä parasta vaihtoehtoa. Se tässä keskustaa pelottaa kun tällainen toiminta avoimesti kuulutetaan ja tietävät, että tämmöisestä ei väki tykkää.

    Ketään ei pelota mikään. Lähinnä säälittää nämä valheelliset sepustukset.

    Kyse ei nyt ole kepusta vaan kelvottomasti hoidetusta luottamustoimesta joka verhotaan valitettavasti avoimuuden viittaan.

    Nyt Ilkka on velvollinen julkaisemaan sen oman vastaehdokkaansa kun syyttää muita epäpäteviksi.
    Se että löi lossiksi oman osuutensa eikä viitsinyt edes vaivautua tutustumaan hakijan taustoihin on karua kertomaa siittä miten ala-arvoisesti todellisuudessa hoitaa tätä "vittuiluäänillä" sairauslomalta käsin kampanjoitua luottamustointaan.

    Tässä ei ole kyse avoimuudesta vaan luottamuksellisten keskusteluiden ja päätösten tarkoitushakuisesta vuotamisesta nettiin ja henkilöihin kohdentuvasta vihapolitiikasta.

    Kokouksien sisällä käytävät keskustelut ja käsiteltävien asioiden rääpiminen ohitse virallisten pöytäkirjojen ja poliittisten askartelupostillojen rustaaminen kokouspöytäkirjoista etukäteen ennen virallista julkaisupäivää ei myöskään täytä määrettä luottamusaseman hyvästä hoidosta vaan luottamusaseman väärinkäytöstä siis syvästä luottamuspulasta.

    Äänestä

  • Takuulla putoaa kaksi kolmesta pois...

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ketään ei pelota mikään. Lähinnä säälittää nämä valheelliset sepustukset.

    Elä selitä . Totuus on totuus!

    Äänestä

Joko muuten sylkemistapaus oli käräjillä?

Äänestä

Joko sairasloma on haettu vaalikamppanjoimista varten? Tarvetta voisi olla kirjoitusten perusteella.

Äänestä
  • Niin onkohan se opettajan pesti Pyhäjoelle kenties samassa jamassa kuin Mieluskylän koulu?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin onkohan se opettajan pesti Pyhäjoelle kenties samassa jamassa kuin Mieluskylän koulu?

    Ihmettelen, että opettajan koulutuksen saanut kirjoittaa suomen kieltä noin huonosti kuin Repo kirjoittaa. Teksti vilisee yhdyssana-, pilkku- ja muita virheitä, nuo asiat opetettiin jo ala-asteella ja muistissa ovat pysyneet, vaikka opettaja en olekaan. Miten sujuu opettaminen? Jos hän minun lapsiani opettaisi, olisin hyvin huolissani.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Erittäin hyvin sanottu

    Äänestä

No joo... Ei oikein luottamusta herätä jos salassapito asioita julkaisee silloin kun hänen mielestään ei ole toimittu oikein. Tällä periaatteella kuka vain jonka mielestä ei ole toimittu oikein voi tuoda julki salassapito asioita. Ei yhteisiä asioita näin hoideta, ei jatkoon.

Äänestä
  • Saoi kepulainen kun toista kepulaista puolusti

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Saoi kepulainen kun toista kepulaista puolusti

    Saa huomata kauanko puolue katsoo tuota julkista haistattelua ettei hänelle kukaan voi mitään?
    Toki Halla-aho on mainostanut että persuissa kuka tahansa voi olla mitä tahansa

    Äänestä

  • Samaa mieltä, ei luottamusta herätä tuommoinen vuotaminen. Ja en edes ole kepulainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Samaa mieltä, ei luottamusta herätä tuommoinen vuotaminen. Ja en edes ole kepulainen.

    Hinno vei sitten Googlen Muhokselle.
    Kiitos Ilkka tästäkin

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hinno vei sitten Googlen Muhokselle.
    Kiitos Ilkka tästäkin

    Olipa muuten päivän paras uutinen pohjoi-pohjanmaalaisittain.. Kajaani myös. Eihän Revon pirtaan sovi iloita näistäkään!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Olipa muuten päivän paras uutinen pohjoi-pohjanmaalaisittain.. Kajaani myös. Eihän Revon pirtaan sovi iloita näistäkään!

    Kyllä Repo on maakunnan ja suomen puolesta ja varmasti iloitsee näistä saavutuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kyllä Repo on maakunnan ja suomen puolesta ja varmasti iloitsee näistä saavutuksista.

    Kas, kun ei kerro sitä. On kuule ihan oman napansa ja ideoidensa(eiku eihän niitä ole) siis toisten mustamaalaamisen puolesta elävä(varsinkin naisten)

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Samaa mieltä, ei luottamusta herätä tuommoinen vuotaminen. Ja en edes ole kepulainen.

    Etkö sinä muka halua tietää näistä kepulaisten kieroilusta ja siitä miten tätä kuntaa luovitaan sisäpiirikerhomaisesti. Se on hiton hyvä että totuus tulee julki!

    Äänestä

Totuus nähdään kun huomataan tuleeko pirkkalaisesta hallintojihtaja (päällikkö+) vielä Haukipuron siskosta johdon siht

Äänestä

Eikö itse Ollila Haapavesi-lehdessä tuo esille salaisia keskusteluita. Kertoo, miten Repo on puhunut useasti ohjaajien vähentämisestä. Hups! Miten tässä näin kävikään? Käykääpä nyt keput Ollilan kimppuun kun julkisuudessa kertoo hallituksen keskusteluita. Ai niin. Ollilahan on kepu ja kepuja ei säännöt koske.

Äänestä
  • Suotta täällä räpätät ja syytät kepua omasta täydellisesti ala-arvoisesta käytöksestäsi.
    Vuosikausia olet jatkanut tätä sonnanheittoa terhistellen itseäsi kuin pahainen kukonpoika tunkiolla.
    Kepuna sait viran mitä et persuna kyennyt pitämään kun menit asiattomalle linjalle eikä siinä mitään muutosta ole tapahtunut.

    Äänestä

  • Ollila itse vuoti asiat haapavesi lehteen. Turha enää persuja syyttää

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ollila itse vuoti asiat haapavesi lehteen. Turha enää persuja syyttää

    Juuri näin 🤜

    Äänestä

  • persurohkeus riittää kyllä akkojen kimppuun käymisiin mutta kun vastassa on raavas mies niin ovat kuin kusi sukassa tai pupujussina piilotellaan pöhelikössä

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    persurohkeus riittää kyllä akkojen kimppuun käymisiin mutta kun vastassa on raavas mies niin ovat kuin kusi sukassa tai pupujussina piilotellaan pöhelikössä

    Onko kepussa muka miehiä 🧐🤔🤣🤣🤣no ei todellakaan vaan takin kääntäjiä riittää jolle saisi pukea hame kankaan päälle 🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Oikiat miehet on kepussa olleet kun on takkinsa selekänsä kääntäneet ja jättäneet jäsenkirjansa hävitettäväksi. Mitähän vanhat arvostetut kepujäärät tuumais kun tietäsivät nykymenon

    Äänestä

  • Jos Repo on puheet puhunut muualla kuin kokouksissa, niin julkituonnissa, hups, ei ole mitään väärää. Valtuustokokoukset ovat julkisia, Repo on hyvinkin voinut niissä puhua.

    Äänestä

  • No eikös Repo itse juuri kertonut, että saa tuoda julki, jos on aihetta? Kai ne sitten on samat oikeudet muillakin? Vai mitä persu?

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Onko kepussa muka miehiä 🧐🤔🤣🤣🤣no ei todellakaan vaan takin kääntäjiä riittää jolle saisi pukea hame kankaan päälle 🤣🤣🤣🤣

    No nimeäpäs persujen miehet? Onko ne niitä ”kannatan” -vikisijöitä, jotka naama punaisena hyppäävät tasajalkaa kun Repo käskee?
    Kun persujen ehdokaslistaa viime vaalien alla katsoin niin eipä siellä tainnut kovin montaa miestä olla, vikisijöitä pitkä rivi. Ainoa mies taisi saada tarpeekseen ja vaihtoi ryhmää.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Ei niitä miehiä ole persuissakaan 😀

    Äänestä

Ala-arvoista muiden syyttelyä jälleen kerran.

Seiso nyt kerrankin sanojesi takana ja julkaise niitä salassa pidettäviä asiakirjojasi ilman lapsellista askarteluasi missä ne on irrotettu asiayhteydestä eikä näy kuin "leikkaa liimaa " periaatteella Ilkan omiin tarkoituksiin saksittuja pätkiä.

Ei tätä pellehermannipolitiikkaa by persut tarvitse enää vaalien jälkeen sietää?

Äänestä

Normaalia kepulointia....keput pettää aina!!

Äänestä

Mistä Ilkka tietää keskusteluista kun ei ole ollut kokouksessakaan? Eli Hintta sinäkin harrastat samaa vuotamista

Äänestä
  • Kyllä nyt veit sanat suustani

    Äänestä

  • Eikös repo ole vars. Jäsen joten onhan hänellä ja martinmäellä oikeus tietää keskustelut. Ulkopuolelle joka jakelee niin se on eri asia

    Äänestä

  • Höpsistä. Repo on vars. Jäsen joten hänellä on toki tiedonsaantioikeus.
    Ulkopuolelle jakaminen on eri asia

    Äänestä

  • Taitaa olla "vuotaja" kepun omista riveistä. Sisäiset riidat näkyvät..

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Taitaa olla "vuotaja" kepun omista riveistä. Sisäiset riidat näkyvät..

    Lirileakspersut🤣😂

    Äänestä

  • Ilkka on hallituksen jäsen ja jos tai kun joku on hänelle asioista kertonut, niin siinä ei ole mitään väärää. Hallituksen jäsenen tuleekin tietää kaikesta, mistä hallituksessa keskustellaan tai päätetään.

    Äänestä

  • Ei voi olla Hintta, koska ei ole hallituksessa. Martinmäki tai Ilkan varamies, jonka nimeä en nyt muita.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ilkka on hallituksen jäsen ja jos tai kun joku on hänelle asioista kertonut, niin siinä ei ole mitään väärää. Hallituksen jäsenen tuleekin tietää kaikesta, mistä hallituksessa keskustellaan tai päätetään.

    Tietää pitää, mutta ulospäin ei pidä vuotaa kenenkään!

    Äänestä

  • Mistä oletat että Hintta on kertonut? Ja mitä sitten jos olisikin? Entä jos se olikin Riuttanen? Tai joku muu kepulainen. Repo on hallituksen jäsen niin ei se ole vuotamista vaan hallituksen jäsenellä on oikeus tietää kokouksista kaikki. Pitäisi Päivinkin tämä tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ei voi olla Hintta, koska ei ole hallituksessa. Martinmäki tai Ilkan varamies, jonka nimeä en nyt muita.

    Eikös Hintta ole Ilkan varahenkilö hallituksessa 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ei voi olla Hintta, koska ei ole hallituksessa. Martinmäki tai Ilkan varamies, jonka nimeä en nyt muita.

    Ilikan varamies on tuo Aleksi Hintta jätti vielä jälkikäteen 257 asiaan mielenmuutoksensa

    Äänestä

  • Sellaista se persujen rehellisyys on, vuotaa kuin seula.

    Äänestä

On täällä keskustalla hätä kun koiruudet tulee esiin

Äänestä
  • Taas täydellisesti väärin.
    Ei ole kepu..

    Äänestä

Ilkka olet monessa väärässä, mutta eritoten siinä, että sinulla olisi lupa tuoda hallituksessa käsiteltäviä asioita julki. Vasta valtuustossa käsiteltävät asiat ovat julkisia kuntalaisille. Monessa yrityksessä olisit saanut nuhteet tai potkut jo aikaa sitten.

Anne

Äänestä
  • Kautta maan vastaavissa tapauksissa kunta käynnistää erottamisprosessin kun luottamuspula on suuri ja syvä kuin Grand Canyon.
    Milloinhan paikkakunnalla herätään tähän?
    Mikäli mitään ei taaskaan tapahdu rapauttaa se loputkin luottamuksesta kaupunginhallitusta kohtaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kautta maan vastaavissa tapauksissa kunta käynnistää erottamisprosessin kun luottamuspula on suuri ja syvä kuin Grand Canyon.
    Milloinhan paikkakunnalla herätään tähän?
    Mikäli mitään ei taaskaan tapahdu rapauttaa se loputkin luottamuksesta kaupunginhallitusta kohtaan!!

    Se olisi keskustalle kuolinisku jos hallitus nyt kaadetaan

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Se olisi keskustalle kuolinisku jos hallitus nyt kaadetaan

    Pyh mitään kaadu.
    Varajäsen kehiin

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Pyh mitään kaadu.
    Varajäsen kehiin

    Meidän keskustalaisten tulee nyt turvata myös omat vaalit. Ei kaadeta hallitusta

    Äänestä

  • Oletko Anne sitä mieltä, että kun hallituksessa tehtaillaan tällaisia hyväveli virkanimityksiä tuolla tavalla, että se on oikein? Jos hallituksessa tai vaikkapa lautakunnissa tuodaan esille toimenpiteitä, jotka ovat moraalisesti ja ehkä lainkin edessä tuomittavia, niin kyllä sellaiset asiat pitää nostaa päivän valoon. Kuntalaisilla on oikeus tietää, miten asioia hoidetaan. Tässäkin on kyse pliittisesta toiminasta ja härskistä sellaisesta.
    Jos seuraatte valtakunnan tasolla asioita, niin jopa valiokunista tuodaan isoja ja merkittäviä asioita vähän väliä esille, vaikka käsittelyt ovat salaisia. Sanotaanko näin, että merkitävä yhteiskunnallinen etu on tässäkin asiassa kyseessä. Tuskin kuuluu salassapidon piiriin. Tutkintapyynnöllähän asia selviää. Saadaan asia kunnolla selvitettyä ja koko prosessin taustat alusta lähtien.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Meidän keskustalaisten tulee nyt turvata myös omat vaalit. Ei kaadeta hallitusta

    Ainahan sen hallituksen voi kaataa. Mutta valtuusto valitsee uuden hallituksen ja miten luulette, että käy? Repo valittaisiin uudelleen ja saisi siten täyden luottamuksen. Laittakaa vain keput hallitus nurin. Kuntalaisetkin jo tietää, ketä kanattaa äänestää ja keitä ei. Nauttisikohan itse puheenjohtaja valtuuston luottamusta? Suljettu lippuäänestys voisi saada ihmeellisiä tuloksia aikaan. Ei muuta kuin hallitus nurin!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Lakkauttakaa koko kunta turhake.

    Niin tiedetäänkin.
    Äänipottia ei ole tulossa epäluotettaville persuille.

    Tulevien vaalien äänikuningas ei muuten ole Repo

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Oletko Anne sitä mieltä, että kun hallituksessa tehtaillaan tällaisia hyväveli virkanimityksiä tuolla tavalla, että se on oikein? Jos hallituksessa tai vaikkapa lautakunnissa tuodaan esille toimenpiteitä, jotka ovat moraalisesti ja ehkä lainkin edessä tuomittavia, niin kyllä sellaiset asiat pitää nostaa päivän valoon. Kuntalaisilla on oikeus tietää, miten asioia hoidetaan. Tässäkin on kyse pliittisesta toiminasta ja härskistä sellaisesta.
    Jos seuraatte valtakunnan tasolla asioita, niin jopa valiokunista tuodaan isoja ja merkittäviä asioita vähän väliä esille, vaikka käsittelyt ovat salaisia. Sanotaanko näin, että merkitävä yhteiskunnallinen etu on tässäkin asiassa kyseessä. Tuskin kuuluu salassapidon piiriin. Tutkintapyynnöllähän asia selviää. Saadaan asia kunnolla selvitettyä ja koko prosessin taustat alusta lähtien.

    Oletko Ilkka sitä mieltä, että hallituksessa käsiteltävät asiat ovat julkisia ja leviteltäviä omilla fb sivuilla tai täällä s24? Oletko enää tehtäviesi tasolla? Missä menee kuntalaisen valtuutetun raja?

    Ihmettelen sitä, että julkistat Watsapp viestien sisältöä, joiden jokainen asiaan perehtynyt pitää hyvinkin luottamuksellisena, salaisena. Onko sinun moraali tuhoutunut, häpeätkö?

    Anne

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Jos ne viestit olisivat asiaa nin ok. Mutta kun viestit on muuta kuin asiaa niin antaa palaa. Repo ei muuten kuulu hallituksen watsapp ryhmään. Miksi Ollila lähettelee typeriä viestejä? Ilkkuakseen muille, miten kepu jyrää muista välittämättä. Lisää vain paljastuksia keskustan moraalittomuuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Onko asia siis ymmärrettävissä niin että Repo rikkoo viestintäsalaisuutta levittelemällä toisten henkilöiden wa viestejä?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Oletko Ilkka sitä mieltä, että hallituksessa käsiteltävät asiat ovat julkisia ja leviteltäviä omilla fb sivuilla tai täällä s24? Oletko enää tehtäviesi tasolla? Missä menee kuntalaisen valtuutetun raja?

    Ihmettelen sitä, että julkistat Watsapp viestien sisältöä, joiden jokainen asiaan perehtynyt pitää hyvinkin luottamuksellisena, salaisena. Onko sinun moraali tuhoutunut, häpeätkö?

    Anne

    Jos se on sinulle ongelma miksi sinä niitä olet ollut vailla esim. näillä s24 sivuilla? Jotain logiikkaa kirjoitteluun jos saa pyytää. Sinun Ilkkaa provosoidessa kirjoittamaan s24 palstoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Oletko Anne sitä mieltä, että kun hallituksessa tehtaillaan tällaisia hyväveli virkanimityksiä tuolla tavalla, että se on oikein? Jos hallituksessa tai vaikkapa lautakunnissa tuodaan esille toimenpiteitä, jotka ovat moraalisesti ja ehkä lainkin edessä tuomittavia, niin kyllä sellaiset asiat pitää nostaa päivän valoon. Kuntalaisilla on oikeus tietää, miten asioia hoidetaan. Tässäkin on kyse pliittisesta toiminasta ja härskistä sellaisesta.
    Jos seuraatte valtakunnan tasolla asioita, niin jopa valiokunista tuodaan isoja ja merkittäviä asioita vähän väliä esille, vaikka käsittelyt ovat salaisia. Sanotaanko näin, että merkitävä yhteiskunnallinen etu on tässäkin asiassa kyseessä. Tuskin kuuluu salassapidon piiriin. Tutkintapyynnöllähän asia selviää. Saadaan asia kunnolla selvitettyä ja koko prosessin taustat alusta lähtien.

    No kun Ilkka pyytää tutkimaan niin aloitetaan tutkinta sitten siitä romurautakeräysten tilityksistä alkaen.
    Laajennetaan tutkinta koskemaan Pyhäjoen koululle kyörättyjä opetusvälineitä että millä rahalla ne on todellisuudessa hankittu ja onko tämä laskettava lahjomaksi?

    Mikäli syyniin haluat tekemisistäsi niin tehdään se sitten huolella ja täikamman tarkkuudella.
    Olisivatkos nämä mielestäsi asiallisia alkuvaiheen tutkintapyyntöjä??

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Laita vain tutkinta ja mahdollisimman pian. Vai miksi et sitä tee kun olet siitä vuosia täällä vouhkannut? Taitaisi käydä sinulle huonosti, kun joutuisit huomaamaan, että asiassa ei ole mitään laitonta. Tämä henkilö on omalla tontillaan kerännyt metallia ja myynyt ja omasta halustaan käyttänyt varat lasten eteen. Nuo sinun ilkeämieliset vihjailut tekisivätkin sinusta syyllisen kunnianloukkauksen ja siitä nauttisimmekin kun joutuisit tilillesi toisen jatkuvasta nimittelystä varkaaksi. Lopeta täällä syyttely ja mene poliisiasemalle ja tee se tutkintapyyntö. Sillähän siitä pääset ja saat mitä haluat. Sinulla ei vain rohkeus riitä kun itsekin tiedät miten väärässä olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    "Tämä henkilö on omalla tontillaan kerännyt metallia ja myynyt ja omasta halustaan käyttänyt varat lasten eteen."
    Aivan oikeinko kirjoitit näin? Taitaakin oikea osoite olla verohallitus, josta voisi kysellä, että onko näistä myynneistä maksettu asianmukainen vero.
    Kiitos rehellisestä kirjoituksesta, että kyse ei ole ollutkaan poliisihallinnon myöntämällä Keräysluvalla, jonka tuotto käytetään Hyttikallion Muumiluokan hyväksi. Sellainen viesti oli
    tontilla, jolla romunkeräyspiste sijaitsi. Viesti oli siis vain muunneltua totuutta Revolta!

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Poliisihallitus ei myönnä rahankeräyslupaa yksityisen omaisuuden kartuttamiseen tahi poliittiseen toimintaan.
    Mikä tässä asiassa on totuus?
    Oliko rahankeräyslupaa vai ei?
    Mikäli oli niin sen tilityksistä saa Poliisihallinnosta kopion

    Äänestä

On se haukuttu Hinno vain tehnyt ihmeitä Muhokselle, sillä kunnan mukanaoloa se on vaatinut.

Täällähän olisi valitettu ja jurnutettu kepujen kepuloinnista.

Noin se maailma kehittyy, mutta ei Haapavesi, täällä on ihan eri peli menossa.

Äänestä

Watsapp ryhmän tiedot lienee vain sen ryhmän sisäisiä siis salattuja. Miten kehtaat Ilkka näin julkistaa niitä? Ompa tässä meillä kansalainen ja luottamustehtävissä oleva.

Anne

Äänestä
  • Viime vaalien alla laajamittaista törkykirjoittelua nyt salaisten wa-viestien ja salaisten kokous sisältöjen julkituontia..
    Enää ei olla harmaalla vyöhykkeellä vaan väärällä puolella kaitaa tietä??

    Äänestä

  • Mikä Anne se höpöttää. Varmaan Päivin sisko tai muu sukulainen. Minua ainakin kismittää tuollainen jos suositaan omaa puoluetta kun valitaan ihmisiä julkisiin virkoihin. Mitä se kertoo teistä ketkä kannatatte tätä toimintaa. Repo kertoo meille kuntalaisille koska me niitä sinne äänestetään päättäjiksi. Jos tämä onkin näin ikävää sulle ja mulle toimintaa niin hyvä saada tietoa. Ei mene äänet enää noihin porukoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Mikä Anne se höpöttää. Varmaan Päivin sisko tai muu sukulainen. Minua ainakin kismittää tuollainen jos suositaan omaa puoluetta kun valitaan ihmisiä julkisiin virkoihin. Mitä se kertoo teistä ketkä kannatatte tätä toimintaa. Repo kertoo meille kuntalaisille koska me niitä sinne äänestetään päättäjiksi. Jos tämä onkin näin ikävää sulle ja mulle toimintaa niin hyvä saada tietoa. Ei mene äänet enää noihin porukoihin.

    Mitä sitä Ilikalle muuta?
    Mahtaa vi tut taa kuin oravaa jolla on kävyt jäässä ja hampaat poikki kun Hinno on isosti valtakunnanuutisissa?
    Vaaleissa muistamme kiittää persuja kunnolla tästäkin tööröntyöstä eli kaupunginjohtajan ajojahtisavustuksesta kiistaton persumeriitti tämäkin.

    Mitähän muita pienempiä tai keskikokoisia hankkeita se Hinno veikään mennessään?

    Persujehun politiikan myötä työttömille ei ole mitään tarjolla. Kylillä toivo järkevästä politiikasta alkaa hiipua kuin sammuva saunalyhty..että lirileaks vaan Ilikka..

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Kyllä hinnon lähdön syyt ovat aivan muualla kuin perussuomalaisissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Kyllä hinnon lähdön syyt ovat aivan muualla kuin perussuomalaisissa.

    Älä puhu monikossa syytä, miksi Haapavedeltä on savustettu, haukuttu, paneteltu ja lähtenyt useampikin ja lähtee edelleen.

    Sama valitus jatkuu ja eihän tänne mikään teollisuuslaitos halua tulla arvosteltavaksi ja valitusten uhriksi. Sijoituspaikkoja riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Mitä sitä Ilikalle muuta?
    Mahtaa vi tut taa kuin oravaa jolla on kävyt jäässä ja hampaat poikki kun Hinno on isosti valtakunnanuutisissa?
    Vaaleissa muistamme kiittää persuja kunnolla tästäkin tööröntyöstä eli kaupunginjohtajan ajojahtisavustuksesta kiistaton persumeriitti tämäkin.

    Mitähän muita pienempiä tai keskikokoisia hankkeita se Hinno veikään mennessään?

    Persujehun politiikan myötä työttömille ei ole mitään tarjolla. Kylillä toivo järkevästä politiikasta alkaa hiipua kuin sammuva saunalyhty..että lirileaks vaan Ilikka..

    Höpöti höpöti höpöti höpöti. Hinno ei ole mitään yrityksiä mukanaan minnekään viety. Yritysten perustamiset ovat pitkiä projekteja,joiden pohjat on suu niteltu: mitä ja minne, jo ajat sitten. Siihenpä on sitten hyvä mennä mukaan.
    Haapaveden kepujen vaaliohjelmistossa varmaan syytetään Repoa ilmastomuutoksesta,Putinin hyökkäyksestä Ukrainaan,inflaatiosta,bensabarrelin maailma hinnasta ja lokin p:stä auton ikkunassa. Ei ole sisältöä ja asiaa,ei mitään linjaa paikallistasolla kepupolitikoinnissa,sehän nähdään sama kuvio myös valtion tasolla kepujen "keskilinjassa". Väri vaihtuu kuin kameliontilla tuossa politiikassa ja tavanomaista on,että keput syyttää omista virheistään muita ( kuten esim. loivat itse soten ,jonka nyt laittavat persujen ja hallituksen syyksi,itse istuessaan enemmistöinä korkeissa aluevaltuuston pesteiissä). Sama linja näyttää olevan sekä valtion,että kunnan tasolla. Linjaton linja,jolla pyritään omien etupiirien suosimiseen ja piut paut välitetään muista. Miettikääpä tätä kaikki sivukyläset. Auraukset...koulut....sote palvelut karkasi kauas ja kallistui hirveästi kepujen ajaman alirahoitetulla alulla,heidän systeeminsä. Ja nyt märisevät miksi PERSUT ei korjaa,kun rahaakaan eivät korjaamiseen jättäneet. Täältä ei myötätuntoa kepupolitiikalle heru. Ei tipu. Eikä lirise.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    nyt on Humalojalla selkeästi hermostuttu ja jälleen satuillaan mitä sylki suuhun tuo

    Ja pöh. taas tätä "Aholatasoista asiantuntijatietoutta "ja muiden syyttelyä kun itse on valokeilassa megalomaanisten kämmiensä myötä. Kyllä tämä on hukattu vuosikymmen mitä tulee persujen osalta yrityksiin kohdennetusta aktiivisesta haittapolitiikasta.

    Vaalien alla on hyvä muistaa että ei niitä uusia työpaikkoja tule kun valituskierteet toimivat kasvulle kuin kortonki eli kasvun siemen ei idä.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Lopetahan Markus Porkola tuo suunsoittosi!

    Äänestä

Jatkuvaa riitelyä.
Ampukaa toisenne.
Tai ainakin se kaljupää.

Äänestä

Saako kaupassa sylkeä?

Äänestä
  • Miksi ei onnistuuhan tuo sinulta somessakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Miksi ei onnistuuhan tuo sinulta somessakin?

    Totta yksi sai potkut opettajan virasta epäasiallisen somekäyttäytymisen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Miksi ei onnistuuhan tuo sinulta somessakin?

    Näyttääpä sinultakin onnistuvan.

    Äänestä

En koskaan äänestä keskustaa

Äänestä

Onko tämä Peussuomalaiset jokin uusi puolue?

Äänestä

Jos Ollila ja muut kokevat että lakia on rikottu niin ei muuta kuin poliisin puheille. Samalla saavat tutkia onko näissä työpaikkojen täyttämisissä toimittu niin kuin laki määrää. Sittenpähän saadaan selvyys. Julkisista työpaikoista kun päätetään niin kaikki on julkista. Myös tuollaiset ulostulot sisäpiireissä. Turha on vedota salassa pitämiseen jos toimii noin kavalalla tavalla. Jos hallituksen puheenjohtaja on todella tuota mieltä kuin aloituksessa kerrotaan ja sitten virka täytetään omalla suosikilla ilman että paikkaa laitetaan auki niin uskomattomalta kuullostaa.

Äänestä
  • Ilkka hei,
    Vahvasti vaikuttaa siltä ettet lainkaan ymmärrä miten kaupunginhallituksessa työskennellään?
    Syvään luottamuspulaan nojaten pidetään tätä nyt sitten sovittuna ja aletaan aktiivisesti tukia nimenomaan sinun toimiasi.

    Kaikki kaupunginhallituksen tiedot ja varsinkin toisten wa viestit eivät ole julkisia.

    Tämän tietävät yritykset jotka nyt tiettävästi kaihtavat yhteistyötä kaupungin kanssa persujen lirileaks vuotojen ollessa julkisesti todennettuja.

    Puolestani saat itkeä ja ulvoa vaikka miten että kepu kepu kepu muka vainoaa mutta annan sinulle vakiovastaukseni:
    Väärin...

    p.s. sitä saa mitä tilaa !!!!
    p.p.s. muista että itse pyysit tätä tutkintaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ilkka hei,

    Niin että ALOITETAAN tutkimaan Ilkan tekemisiä? Sinähän koomikko olet..

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Niin että ALOITETAAN tutkimaan Ilkan tekemisiä? Sinähän koomikko olet..

    Niin aloitetaan revi siittä..

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ilkka hei,
    Vahvasti vaikuttaa siltä ettet lainkaan ymmärrä miten kaupunginhallituksessa työskennellään?
    Syvään luottamuspulaan nojaten pidetään tätä nyt sitten sovittuna ja aletaan aktiivisesti tukia nimenomaan sinun toimiasi.

    Kaikki kaupunginhallituksen tiedot ja varsinkin toisten wa viestit eivät ole julkisia.

    Tämän tietävät yritykset jotka nyt tiettävästi kaihtavat yhteistyötä kaupungin kanssa persujen lirileaks vuotojen ollessa julkisesti todennettuja.

    Puolestani saat itkeä ja ulvoa vaikka miten että kepu kepu kepu muka vainoaa mutta annan sinulle vakiovastaukseni:
    Väärin...

    p.s. sitä saa mitä tilaa !!!!
    p.p.s. muista että itse pyysit tätä tutkintaa...

    siellä hallituksessa pitäisi toimia rehellisesti ja tasapuolisesti. Jos toiminta onkin tällaista hyväveli toimintaa niin turha on vedota salassapitämiseen. Toiminnan pitää kestää päivänvalo sisäisissäkin keskusteluissa ja tämmöset sisäpiirin jutut ei kuulu salattaviksi. Näillä jutuilla ja hyökkäyksillä yritätte vain saada unohtamaan, mitä siellä hallituksessa on suunniteltu kepun ja kaupunginjohtajan toimesta. Uskomatonta, että tätä Ollilan toimintaa vielä yritellään puolustella johonkin salassapitoon vedoten. Tällaiset toimet ei saa missään tapauksessa olla salattuja. Missä kulkee keskustalaisten moraalin raja? Vai onko teillä sellaista olemassakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Just just eipä yllätä että siis Ollilan väitetyt toimet vastaan kaupunginhallituksen salaisten kansioiden ja muiden wa- viestien julkaisut risaukko törkykirjoittelijan toimesta on nyt adventin kunniaksi pyhittänyt itsensä ylimmäksi moraalinvartijaksi...

    Kysymme suoraan että montako työpaikkaa tämä persujen ylistämä haittapolitiikka on paikkakunnalle tuonut??

    Äänestä

Tämän kepukerhon saisi heittää kunnantalolta hevon V...tuuun. V...Tun omanedun tavoitelijat toisiltanne hyväksyntää hakevat. Eikö äiti tai isi ole antanut teille pienenä huomiota!! YHY YHY!!

Äänestä

Miksei puututtu joku vuosi sitten kun siirrettin esimies paikalle ilman hakua eräs persu....paikkakin perustettiin ihan varta vasten näin ... valitetaan jostakin.

Äänestä
  • Kerrotko siis että epäpätevälle persulle perustettiin poliittinen palkkiovirka?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Kerrotko siis että epäpätevälle persulle perustettiin poliittinen palkkiovirka?

    Ainakin ois ollu päteviä hakijoita kaupungilla muitakin, mutta persu siirrettiin...ja tarpeeton virka perustettiin ja täytettiin iliman hakkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Kiitoksia tiedosta.
    Tämä "vailla pätevyyttä virkaan valittu persu- case" selittääkin sen intoilun miksi persujehu yrittää pöyhkeän ylimielisellä tavalla peitellä totuutta syyttäen vain keskustaa kaikesta.

    Kyllä tämä persuille räätälöity virka tulisi myös pikimmiten lakkauttaa ellei siihen löydy täysin pätevää henkilöä.
    Niinhän persut itse vaativat että epäpätevät ulos kaupungin viroista??

    Missä tuollainen on tehty? Eipä olla kuultukaan. Täysin keksitty koko juttu. Ei tällä ole valittu yhtään persua mihinkään virkaan.

    Äänestä

  • Tämmöstä ei ole koskaan tapahtunut. Täyttä valetta.
    Kerrassaan kelvotonta epäasiallista valehtelua kepulaisilta

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Kiitoksia tiedosta.
    Tämä "vailla pätevyyttä virkaan valittu persu- case" selittääkin sen intoilun miksi persujehu yrittää pöyhkeän ylimielisellä tavalla peitellä totuutta syyttäen vain keskustaa kaikesta.

    Kyllä tämä persuille räätälöity virka tulisi myös pikimmiten lakkauttaa ellei siihen löydy täysin pätevää henkilöä.
    Niinhän persut itse vaativat että epäpätevät ulos kaupungin viroista??

    Kerrohan yksityiskohtia tästä asiasta. Mitä tuota tyhjää loksuttaa leukapieliä

    Äänestä

Meni heti vaali kiertue perse edellä puuhun kyseisellä herralla. Ei tuollaisella käytöksellä mitää äänestäjiä haalita.
Kettu Repolaisen Seikkailut
Kettu Repolainen on fantastinen komedia, joka perustuu tunnettuun satuun Le Roman de Renart. Elokuva kertoo ovelasta, rauhattomasta ja koko ajan yhteiskunnan lakien rajoja kokeilevasta Renartista, joka suhtautuu lievästi sanottuna vapaamielisesti muiden omaisuuteen.
Kannattaa katsoa.

Äänestä
  • Nils Holgersson Peukaloisen retket seikkailuissa on myös ilkeä Smirre Repolainen jahdaten avuttomia Akka Kebnekaiselaisen hanhia.
    Yllättäen kesken pahimman tuleekin Gorgo-kotka joka löylyttää Smirre Repolaista olan takaa.

    Noh tämähän on lasten satuiluja mutta milloin räyhäpolitiikan näyttämölle astuu oikeassa elämässä naisia puolustava mies?
    Tämähän olisi kyllä kokolailla noloa kepun miesväelle?

    Äänestä

kylläpäs taas sataa ääniä persujen laariin, kiitosta vaan, ei kuntalaiset tyhmiä oo

Äänestä
  • Hahahahaa hehehehee johan vitsin murjaisit.

    Odotellaan ja katsellaan nyt rauhassa persujen paineensietokykyä..

    Äänestä

  • Totta. Kesksuta on käynyt aina vain häkäilemättömämmäksi ja ei kun pahenee. Romahtaa kepu kohta kun vaalit on käyty. Taitaa keskusta jäädä sen jyränsä alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Totta. Kesksuta on käynyt aina vain häkäilemättömämmäksi ja ei kun pahenee. Romahtaa kepu kohta kun vaalit on käyty. Taitaa keskusta jäädä sen jyränsä alle.

    Ahaa esität siis väitteen että persujen polittisen toimeliaisuuden myötä kepu romahtaisi?

    Kovia väitteitä aktiivisen haittapolitiikan harjoittajilta.

    Odotellaan ja katsellaan miten käy kun vaaleihin on vielä aikaa eikä vaalilistoja ole lyöty lukkoon.

    Äänestä

  • Persut eivät siis kestä omaa politiikkaansa kun se kääntyy heitä vastaan?
    Asiallisia kysymyksiä persuille ei siis saa esittää koska se on häiritsevää vittuilua???

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Ahaa esität siis väitteen että persujen polittisen toimeliaisuuden myötä kepu romahtaisi?

    Kovia väitteitä aktiivisen haittapolitiikan harjoittajilta.

    Odotellaan ja katsellaan miten käy kun vaaleihin on vielä aikaa eikä vaalilistoja ole lyöty lukkoon.

    Kyllä kepu on itse ajanut itsensä tuohon asemaan. Siitä on turha persuja syyttää.

    Äänestä

Kettu=repo, vanha arjalainen lainasana.

Äänestä
  • Kettu- karkkeja pitää olla aina varastossa, on ne niin makeita ja sokerisia!

    Äänestä

  • Kettu- karkkeja pitää aina olla varastossa, ne on niin makeita ja herkullisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Kettu- karkkeja pitää aina olla varastossa, ne on niin makeita ja herkullisia.

    Joulupukkiki onneksi jakeli niitä joulunavvaksessa ja kansa iloitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Kettu- karkkeja pitää aina olla varastossa, ne on niin makeita ja herkullisia.

    Kettukarkit tehdään pihlajanmarjoista ja happamia sano toinen kettu ja sylki....

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Kettukarkit tehdään pihlajanmarjoista ja happamia sano toinen kettu ja sylki....

    Tarkotettiin niitä Faazerin tekemiä , ekkö oo lapsenakaa niitä saanu?

    Äänestä

Osaako joku viisas sanoa miten pitkä työkokemus täytyy olla jotta voidaan sanoa että on kokenut ja pätevä taikka työkokemus on vankka, riittääkö muutama kuukausi tai muuan vuosi?. Kertokaa!.

Äänestä
  • +5v alalla alkaa olemaan vankka. Yli 10 aina parempi vaan siinä alkaa kehittämisinto monesti jäämään

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    +5v alalla alkaa olemaan vankka. Yli 10 aina parempi vaan siinä alkaa kehittämisinto monesti jäämään

    Kokemusta ei voita mikään! "Oikeissa töissä" oppimisen eli koulutukse ja kokemuksen tarve vaihtelee suuresti, alasta ja tehtävistä riippuen. Kaikissa tehtävissä on tärkeintä oikea asenne ja halu oppia töissö lisää ja tehdä töitä !

    Sen sijaan johtavissa asemissa olevilla tärkeintä on koulutuksen titteli. Esim. kun on ylempi korkeskoulu tutkinto suoritettu, se on ylensä tärkein vaatimus johtotehtäviin, vaikka ei olisi alasta mitään kokemusta tai tietoa!?

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Purran työkokemus on 0v 0kk 0pv. Onko pätevä?

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Purran työkokemus on 0v 0kk 0pv. Onko pätevä?

    Purra on kyvykkäin, pätevin, paras, viisain ja älykkäin ministeri tässä hallituksessa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kokemusta ei voita mikään! "Oikeissa töissä" oppimisen eli koulutukse ja kokemuksen tarve vaihtelee suuresti, alasta ja tehtävistä riippuen. Kaikissa tehtävissä on tärkeintä oikea asenne ja halu oppia töissö lisää ja tehdä töitä !

    Sen sijaan johtavissa asemissa olevilla tärkeintä on koulutuksen titteli. Esim. kun on ylempi korkeskoulu tutkinto suoritettu, se on ylensä tärkein vaatimus johtotehtäviin, vaikka ei olisi alasta mitään kokemusta tai tietoa!?

    "Jos on ylempi kor keskoulututkinto, otetaan töihin vaikka ei ole alasta mitään tietoa" Lausujalla ei ole tutkintoa selvästikään.

    Jos on 5-6 vuotta opiskellut alaa , on alasta kuin alasta vankka tieto niin teoriassa kuin käytännössä . Sillä kaikki opiskelijat tekevät alan töitä niin valvotuissa harjoitteluissa, opinnäytetöissään kuin kesätöiss
    ään. Ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassa on siten erittäin hyvä oman alan tuntemus.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kokemusta ei voita mikään! "Oikeissa töissä" oppimisen eli koulutukse ja kokemuksen tarve vaihtelee suuresti, alasta ja tehtävistä riippuen. Kaikissa tehtävissä on tärkeintä oikea asenne ja halu oppia töissö lisää ja tehdä töitä !

    Sen sijaan johtavissa asemissa olevilla tärkeintä on koulutuksen titteli. Esim. kun on ylempi korkeskoulu tutkinto suoritettu, se on ylensä tärkein vaatimus johtotehtäviin, vaikka ei olisi alasta mitään kokemusta tai tietoa!?

    Tämä persunäkemys peilaa suoraan Halla-ahon mainostamaan " Meillä kuka tahansa voi olla mitä tahansa" Tämä kyllä näkyy ja kuuluu kauas kaikilla politiikan tasoilla..

    Äänestä

  • Ja kuinka pätevä pitää olla, että on ylipätevä?

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Ja kuinka pätevä pitää olla, että on ylipätevä?

    Vain politiikassa on palkintovirkoja.
    Kuten on taas nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Vain politiikassa on palkintovirkoja.
    Kuten on taas nähty.

    Tässäkö yritetään puolustella hallintojohtajan viran hoitoa ja tulevaa siihen liittyvää pliittisa satiiria? Että pitäisi olla laittamatta paikka auki ja valita siihen epäpätevä virkaan kun eräs politkko niin haluaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila (kesk) kyselee, mitä minulle oma väki aikoo tehdä, kun toin hallituksen keskustelua julkisuuteen. 🙂 Kyseessä asia, jossa kerroin, miten OIllila oli hallituksessa ilakoinut johtoryhmän muutoksilla, että eiväthän nämä säästöjä tuo, mutta onpahan sitten pienempi johtoryhmä, kun johtajia tunnutaan niin kadehdittavan. Ja herravihankin nosti esille.
Toki tiedän, että keskustelut ovat salaisia. Mutta jos hallituksen puheenjohtaja laukoo tällaisia ja aikomuksena on myös toimia letkautuksen tavalla, niin kenellä, jos ei kaupunkilaisilla, on oikeus tietää, miten hallituksen puheenjohtaja toimii merkittävien asioiden eteen. Kerron vielä uudelleen, mitä Ollila ja kpj ovat suunnitelleet johtoryhmän viroista ja johtajan sihteerin toimesta.
Päivi Ollila vuosi takaperin esitti hallituksen Whatsapp-ryhmässä Tarja Pirkkalaista (tietohallintosihteeri) hallintojohtajan viransijaiseksi. Ollila kertoi viestissään, että Ollilan mielestä Pirkkalaisella on pätevyys virkaan ja hän on jopa liian pätevä silloiseen virkaan (tietohallintosihteeri). Kun hänet valittiin sijaiseksi, ei kpj Kimmo Hinnokaan tuonut kokouksessa esille Pirkkalaisen pätevyyttä. Esityksenä oli vain, että Pirkkalainen on antanut suostumuksensa virkaan. Luotimme (ikävä kyllä) Ollilan lausumaan, että Pirkkalainen on Ollilan mielestä pätevä. Loppukesästä 2024 noin 8kk myöhemmin, minulle kerrottiin, että Pirkkalainen ei olisikaan pätevä virkaan. Tein asiakirjapyynnön ja tottahan se oli. Ei ollut ylempää korkeakoulututkintoa. Pitkin Pirkkalaisen virassaolemista olen vaatinut hallintojohtajan viran lakkauttamista ja jos ei, niin viran avoimeen hakuun laittamista. Kpj Jussilallekaan tämä ei käynyt, vaan erilaisin kestämättömin argumentein ei suostunut valmistelemaan avointa hakua. Virka olisi pitäyt laittaa heti hakuun vuosi sitten, mutta Ollila halusi siihen epäpätevän sijaisen syystä, jota voimme vain arvailla. Paikka on pakko laittaa viimeistään näillä hetkillä hakuun, mutta Pirkkalaisella ei riitä pätevyys pätevien hakijoiden rinnalla. Niinpä kpj ja Ollila keksivät, että muutetaan hallintojohtajan virka hallintopäälikön viraksi, niin Pirkkalaisellakin pätevyys riittää. Ja kaiken kukkuraksi hänet valittaisiin ilman avointa hakumenettelyä. Vain sormia napsauttamalla. Samalla johdon sihteeriksi nimitettäisiin valtuutettu/kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Teemu Haukipuron (kesk) sisko ja taas sormia napsauttamalla ilman avointa julkista hakua! Näennäisesti hallinto- ja talousjohtajan virat yhdistettäisiin uudella nimikkeellä.
MUTTA!
Ollilan toteamana, että:
Eihän tämä säästöjä tuo, mutta saadaan johtoryhmä pienemmäksi, kun johtajia niin kadehditaan.
Eli kyseessä on vain Ollilan tahtotila, että Pirkkalaiselle pedataan virka ilman hakua alentamalla virkanimikettä Prkkalaiselle sopivaksi!
Jos Ollila luulee, että jättäisin tuomatta tällaisen kieroilun kuntalaisten tietoon, niin luulkoot! Kuntalaisilla on täysi oikeus saada tietää, miten Ollila ja keput pelaavat kaupunkilaisten selän takana. Ja luuletko Ollila, että kukaan pystyisi puuttumaan asiaan sinun vaatimuksestasi? Sinä et sanele perussuomalaisille, miten toimivat. Kepua olet tottunut komentelemaan ja lammaslauma sinua tottelee. Suomessa on sananvapaus ja jokainen vastaa puheistaan. Sinä Päivi Ollila et kykene minua hiljentämään, kun toimin kuntalaisten edun mukaisesti. Vastaan puheistani ja teoistani. Haasta käräjille. Se on ainoa mahdollisuutesi. Jos olen rikkonut lakia, kannan vastuuni. Jos sasin tuomion, ottaisin sen vastaan ylpeänä siitä, että toimintatapasi nousivat kuntalaisten tietoon kauttani. Mutta luulenpa, että tässä tilanteessa joudut taas nuolemaan haavojasi. Vaitiolovelvollisuus koskee mielestäni rehellistä ja aitoa keskustelua. Kun mennään harmaalle alueelle, niin silloin pitää puntaroida, onko asia julkinen, koska sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Tässä tapauksessa katson, että sillä on. Ja jos lakia rikotaan, niin silloin ehdottomasti asia kuuluu kuntalaisten tietoon. Hyväveli(sisko)toiminta ei kuulu luottamuksellisten asioiden piiriin.
Salassa pidettäviä ovat hallituksen ja lautakuntien keskustelut. Mutta jos lakia rikotaan, niin tämä salaisuuden verho poistuu. Pirkkalainen voi tuoda esille sen rikoslain pykälän, jolla minua syytti kevättalvella hallituksessa. Se sama pykälän sisältö koskee mielestäni juurikin Ollilan lausumaan ja lausuman sisältöön, mitä virkojen perustamiseen tulee. Se on omiaan heikentämään kuntalaisten luottamusta päätöksentekoon. Tässä on kyse juuri sellaisesta lausumasta.
Ilkka Repo
Peussuomalaiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu