VÄINÖ VOIPIO JA NYKYVAPARIT

Vaparit myöntävät Väinö Voipio -palkintoja.

Väinö Voipion veljenpoika, Risto, kirjoittaa alla olevassa Kotimaa-lehden artikkelissaan:

"Kun seuraa julkisuudessa nykyisin olevia vapaa-ajattelijoiksi itsenä mainitsevien kannanottoja ei voi olla hämmästelemättä, miten ajat ja asenteen ovat muuttuneet."

Risto mainitsee alla olevassa artikkelissaan että Väinö-setä etsi kirkossa vaimolleen valmiiksi virretkin ja piti virsikirjaa niin että hänen vaimonsa saattoi hyvin lukea virren sanat.

Mutta mites nämä meidän nykyvaparit ?

Uskaltaako Mäntysalo mennä edes jouluna Tampereen joulukirkkoon.
Joku saattaa vielä nähdä ja kertoa.
Huh, huh!
----------------

Kotimaa:

Vapaan ajattelun alennustila
Risto Voipio
19.08.2013 14:18

Väinö-sedälle oli suuri pettymys, että juristiksi valmistuttuani ensimmäinen ns. vakituinen työpakkani oli kirkkohallituksessa. Jollekin sukulaiselle hän oli puhissut: ”Minä olen niin pettynyt siitä, että Risto meni ottamaan kirkosta viran”. Puhelimessa hän
– yli 90 -vuotias valkopäinen vanhus – kesken keskustelun puuskahti:
”Mitä sinä siellä ristin päällä istut!!??”

Kun istuimme Primulassa kahvikupin ääressä talvella 1966, kysyin Väinö-sedältä teini-ikäisen suoruudella: ”oletko sinä ateisti?”
Vasta muutamaa vuotta aiemmin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajuudesta luopunut isosetä vastasi olevansa agnostikko ja lisäsi opettavaisesti, että sana tarkoittaa
ei-tietävää. Ateisitiksi julistautuminen olisi ollut vastoin vapaa-ajattelun peruspilaria, koska hänen mielestään vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan.

Väinö Voipio kritisoi kirkkoa erityisesti siitä, että se hänen mielestään salasi kirkkokansalta teologisen tieteen tutkimustuloksia, jotka haastoivat kirkon perinteisiä opetuksia. Sen lisäksi hän vastusti kaikkea, mitä piti taikauskona ja kriittisen tiedon saamisen ja levittämisen esteenä. Hänelle olisi ollut kauhistus sellainen taikauskoinen ajatus, ettei uskovainen voisi ”tartunnan pelosta” osallistua uskontoa kriittisesti tarkastelevaan tilaisuuteen tai ettei uskonnoton voisi osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen. Muistan istuneeni kirkonmenoissa, joissa Väinö-setä etsi valmiiksi virret virsikirjasta uskonnolliselle puolisolleen ja piti virsikirjaa vaimolleen, jotta tämä mahdollisimman hyvin saattoi lukea virsien sanat. Ja kyllä hän seisoi kirkkokansan mukana kun kuului seisoa. Mutta istui pää pystyssä rukouksien aikana. Ja saarnan hän kuunteli ja kriittisesti kuuntelikin.

Kun seuraa julkisuudessa nykyisin olevia
vapaa-ajattelijoiksi itsenä mainitsevien kannanottoja ei voi olla hämmästelemättä, miten ajat ja asenteen ovat muuttuneet. Uskonnottomien nimissä äänekkäästi vastustetaan kaikkea, missä nähdään uskonnon vaikutusta. Ikään kuin pelätään, että ”puhdas sielu” jollain maagisella tavalla voi saastua, jos se joutuu alttiiksi tietämiselle ja kokemiselle. Juuri tästä vanhan polven vapaa-ajattelijat syyttivät kirkkoa ja nyt uusi fundamentalistinen ateistisukupolvi onkin taikauskoisessa tartuntakammossaan juuri samanlainen, kuin kirkko oli vanhan polven kritisoimana. Niin samasta puusta kaikki fundamentalistit näkyvät olevan: yksi pelkää uskonnon tarttuvan, toinen pelkää väärän poliittisen mielipiteen leviävän, kolmas demonisoi kehitysopin, neljäs pelkää ties mitä. Kirjoja on poltettu niin idässä kuin lännessä ja kirjojen polttamisen vaatijoita näyttää tulevan jatkuvasti lisää. Olemme outo eläinlaji, kun vaadimme päästä tietämisen tuskasta pois. Hyvän ja pahan tiedon puutako haluamme karttaa, funkut molemmilla äärilaidoilla.