En tiedä onko tämä oikea palsta ehkä metsästys palsta olisi ollut oikea kun en tiedä mistä tiedustella tätä asiaani joka on nyt kalvanut mieltäni. Nimittäin tuo Teksasin moottorisahamurhaaja elokuvahan on tositapahtumiin perustuva ja tässä viimeisessä elokuvassahan jäi epätietoisuuteen se saatiinko sitä murhaajaa kiinni eli luulenpä, että kyseistä murhaajaa ei koskaan saatu kiinni.
Nyt suunitelmissa olisi lähteä Teksasiin nimenomaan tämän perheen asuinsijoille etsintään ja ennenkaikkea tämän murhaajan etsiminen on pakkomielteeni, vaikka onhan tapuhtimista kulunut aikaa jo yli 30v mutta uskon murhaajan olevan edelleen vapaana(tosin on jo todella vanha luulisin) joten jos jollakin on tietoa kyseisestä perheestä(nimiä ja tarkempi paikakunta Texasissa..) ja tästä epämuodostuneesta sairaasta murhaajasta nii voi lähettää tietoja emailiini:
[email protected]
Paikka on jossain syrjäiselllä alueella ennen Dallasia joten tarkempia tietoja paikasta, jos faktoja kellään. En osaa pahemmin englantia joten en voi tiedustella siksi asiaa yhdysvalloista keltään/mistään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvää juhannusta vaan sullekin.
Tai saattaa pää irrota hartioilta!
Elokuva perustuu hyvin löysästi sarjamurhaajaan, joka vaikutti 50-luvulla aivan jossakin muualla kuin Texasissa, nimittäin USAn pohjoisessa osavaltiossa Wisconsinissa. Nimi oli Edward Gein, joka myös tuomittiin vankeuteen muistaakseni kahdesta murhasta (eikä elä enää). Tapaus kuohutti koko maailmaa ja Geinin kotitalo myös poltettiin...se on taas eri asia miksi Tobe Hooper valitsi Texasin tapahtumien keskipisteeksi, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa...ja yleensäkin voidaan todeta, että elokuva ei perustu tositapahtumiin! Netistä löytyy paljon tietoa, jos osaat etsiä oikeista paikoista.
No kiitti tiedoista etten turhaan ole lähdössä kuolleen perään, mutta kiinostukseni sarjamurhaajiin siis vielä eläviin ja etsintäkuulutettuihin on edelleen kiinostuksen kohteena ja aion vielä lähteä jonku tällaisen perään.
KOKO JUTTU ON KEKSITTY!!!!!HYVÄ MAINOSKIKKA, THATS IT!