Kuopiolainen taloyhtiö vastustaa moskeijaa naapurissa ja valittaa nyt hallinto-oikeuteen
Petosella sijaitseva asunto-osakeyhtiö vaatii muun muassa selvittämään, mikä yhteisö hankkeen takana on. Yhtiö vaati aiemmin kaupunkia perumaan myöntämänsä poikkeamisluvan.
kertoo YLE
Petosella sijaitseva asunto-osakeyhtiö vaatii muun muassa selvittämään, mikä yhteisö hankkeen takana on. Yhtiö vaati aiemmin kaupunkia perumaan myöntämänsä poikkeamisluvan.
kertoo YLE
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eikö sitä taloyhtiötä voisi siirtää jonnekin muualle, esim. Vehmeristä varmaan löytyisi rauhallista korpiseutua siirtokunnan paikaksi.
Minareetin pauhu ei kuulu Vehmeristä käsin joten oikea paikka on kaupungin keskusta.
Seutukunnalla saadaan korvauksia kun joudutaan kuuntelemaan
minareetista uskonnollista epistolaa.
Kaiken kaikkiaan maahanmuuton kokonaistaloudelliset vaikutukset ovat moniulotteisia, mutta Kaihovaaran mukaan merkitystä on esimerkiksi sillä, minne nettotulonsiirtojen eli maksettujen verojen ja saatujen tulonsiirtojen välinen erotus asettuu.
– Tiettyjen tulonsiirtojen, kuten työttömyysetuuksien ja toimeentulotuen osuudet ovat maahanmuuttajien keskuudessa suurempia, Kaihovaara sanoo.
– Samaan aikaan on pidettävä mielessä, että maahanmuuttajien ikärakenne on suomalaisia huomattavasti parempi. Esimerkiksi eläkemaksuja ja vanhuuteen liittyviä kuluja maksetaan heille tästä syystä vähemmän.
1500 e/asukas joka kerrasta, kun epistolaa kuuluu, valtio maksaa korvaukset.
Osakkeenomistajat voivat lähteä rämesuon reunaan pykäämään uutta asuinsijaa itselleen ja vuokrata asuntonsa, tulijoita piisaa.
Lapinlahdella rehtori joutui härän savuille kun aamunavauksessa lausui
sanoja jotka oli peräisin raamatusta. Rukouskutsut kaikaa minareitista
lähialueelle ja joskus kauemmaksikin.
Kaikaako ne rukouskutsut sille alueelle mikä Väisälänmäen näkötornista näkyy, vai vieläkö kauemmaksikin?
Kirkolla eli ennen vanhaan väestön kirjanpito, haettiin virkatodistus.
Ehkä mainetodistuskin jossain tarvittiin, Rippikoulussa totuttauduttiin
viinin makuun. Kirkko toimi myös juorukeskuksena Kirkossa piti
muutaman kerran käydä jotta suvun maine säilyi. Arkiveisujen
sanomaan oli piilotettu ohjeita elämästä selviytymiseen, käyttöohjeita.
Kirkossa käyneen tuli julistaa sanomaa kotikonnuillaan.
pappi-pullaa ja kahvia
silti aina johtaa sotaan
vaaliteema
Suomessa ei varsinaisesti ole kuin yksi moskeija. Muut ovat rukoushuoneita. https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a98da2ff-cbe2-474b-b71c-f252e504fb15
Puolet vastauksista poistettu. Lienee ennätys. Mistä
asioista saa palstalla keskustella.
Pitseriat ainakin on sallittu aihe.
hih
Meille oikeauskoisille on olemassa ev. lut kirkko, se on ainoa mitä tarvitsemme, sieltä saamme kaipaamaamme hengenravintoa ja kaikki syntimme anteeksi.
halalveri
Taloyhtiöiden ei pitäisi vuokrata eikä myydä asuntoja eikä tiloja persuille, ne kun pääsevät pesimään taloon, niin niiden populaatiosta on hankala päästä eroon.
Kolopallo-Kauppiaalla ei ole asiassa päätäntävaltaa, me ollaan se taho joka päätetään kenelle mitäkin vuokrataan