SEURAKUNTA ON TURVAPAIKKA!

Anonyymi-ap

Seurakuntayhteydessä olemme kaikki Jumalalle yhtä rakkaita ja kallisarvoisia, samanarvoisia, tasapäistä porukkaa, sekä veljet että sisaret.

Tästä huolimatta meitä opetetaan pitämään toista itseämme parempana (Filip.2:1-11). Mitä se tarkoittaa? – Se tarkoittaa, että minulla ei ole yhtään alapuolellani olevaa seurakuntalaista, on vain yläpuolellani olevia minua parempia kristittyjä. Näin tulee jokaisen seurakuntalaisen ajatella. Se edellyttää Jumalan tahdon mukaista nöyrtymistä! 1 Piet. 5:5-7. Tämä oppi on meille turvallisuutta luova, suuri siunauksen lähde. Siksi jokaisen tulee sisäistää se.

Olemme Jeesuksen veren kautta saaneet pääsyn Taivaan suojelukseen. Hb.10:19-25. ”Armosta te olette pelastuneet..” Efes. 2:8. Tämä ikuinen turvapaikka on ansaittu ristin kärsimystyöllä. Hänen seurakuntansa on taivaallinen kuningaskunta. Ilm. 1:5,6.
Uskossaan kasvanut kristitty iloitsee nähdessään ympärillään itseään parempia, menestyviä uskovia, eikä koe heitä uhkana. Jumalan seurakunnassa jokainen saa vapautua olemaan vajavaisenakin oma itsensä muiden vajavaisten joukossa.

Seurakunta on rakkauden yhteisö, turvapaikka maailman riidoilta ja kilpailuilta.

Jokainen seurakunnan yhteyteen tuleva saa kokea tulevansa Jumalan rakkauden piiriin: Täällä on hyvä olla. Kukaan ei riitele. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että joku sanoisi pahasti. Ei ole parjausta eikä hyökkäyksiä. Kunnioittava hienotunteisuus ja hyväntahtoisuus hallitsee jokaista ihmistä. ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” Room.12:10. Hyviä tai huonoja arvosanoja ei anneta.

Seurakunta on siis turvapaikka vaarallisen ja riitaisan syntimaailman keskellä, perheyhteys, jossa saamme olla omana itsenämme turvallisessa ilmapiirissä! Efes. 2:19-22.
Tarkoitus on, että seurakuntaperhe lisääntyy, eikä kukaan koskaan lähde pois. ”Niin alhaalla ei kukaan kulje, et` ei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje, ei karkoita yhtään pois!”
Pahat henget viihtyvät kinastelun, riidan ja vihamielisyyden ilmapiirissä. Jaakob 3:13-18.
Riitely on mitä selvin merkki alaikäisyydestä. ”Kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia…?” 1 Kor.3:1-5. ”Lihallinen” tarkoittaa hengellisen vastakohtaa. ”Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan..” Room. 8:7.

”… vihamielisyys, riita, kateellisuus… … jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” Gal. 5:19-21. Riitelijät tai kateelliset eivät pääse Taivaaseen elleivät tee parannusta. ”Vihamielisyys kätkeytyy kavalasti, mutta seurakunnan kokouksessa sen pahuus paljastuu.” Snl.26:26. Lue myös 1 Tim. 6:3-6.

Seurakunnassa tahdomme auttaa toisiamme siihen, että riitaisa vihamielisyys vaihtuu Hengen mieleksi, ”joka on elämä ja rauha”. Tehtävämme on olla alaikäisten riitelijöidenkin kasvattaja.
Huomatessamme jossakin uskovassa riitaisaa mieltä, epäystävällisyyttä, kateutta ja rakkaudettomuutta on meidän otettava asia ensin rukouksen kohteeksi. Jos asia ei korjaannu, on se otettava hänen kanssaan puheeksi. Meidän on sävyisästi, rakkauden täyttäminä osattava auttaa langennut tai kasvamaton Hengen johdatukseen. Ojentaminen on pääasiassa vanhimpien ja muiden hengellisten seurakuntalaisten tehtävä. Gal. 6:1. Riitaisat uskovat eivät ole päteviä muita neuvomaan. Siihen tarvitaan rakkauden täyttämä sydän.

”Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään; hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.” 2 Timot. 2:23-26.

Kaikkien Jumalan lasten tulee kasvaa ”Kristuksen täyteyden täyden iän määrään” voidakseen olla kykenevä ”palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Efes.4:11-16. Kasvu tapahtuu esimerkin kautta.
Kun uudet mukaan tulevat näkevät ja kuulevat hengellisten ihmisten sävyisää ja ystävällistä totuuden toimintaa, he mielellään mukautuvat itsekin siihen.
”Ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa ja rakkaudessa..” 1 Timot. 4:12-16.
Yhteinen tehtävämme on luoda turvallinen ilmapiiri kaikille mukana oleville ja uusille mukaan tuleville!



PS. Tule sellaisena kuin olet. Raamatussa ei sanota että pitäisi ensin muuttua paremmaksi ihmiseksi ja kasvaa uskossa ennen kuin voi alkaa käydä kokouksissa… ”Tulla nyt saa aivan sellaisenaan. Jeesushan tarjoaa vapahdustaan..”

Täällä Raamatullisen yhteyspaikan osoitetiedot: www.Jeesus-on-Herra.com

20

364

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00003

      Korean pastori sai ihmiset antamaan rahansa seurakunnalle....

      Taisi tulla 4 v. vankeustuomio....

      • Anonyymi00008

        Cho yhdisti taitavasti kristinuskon oppeja ja aivopesun, hypnoosin, manifestaation ja okkultismin opit, joilla sai sidottua ihmiset seurakuntaansa. Jopa kaikistaa köyhimmät ihmiset luovuttivat omaisuutensa seurakuntaan.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Cho yhdisti taitavasti kristinuskon oppeja ja aivopesun, hypnoosin, manifestaation ja okkultismin opit, joilla sai sidottua ihmiset seurakuntaansa. Jopa kaikistaa köyhimmät ihmiset luovuttivat omaisuutensa seurakuntaan.

        Sillein juutalaiset jeesus ja sebaot toimivat,yrittävät kaikin keinoin tyrkyttää arvojaa narsistisesti jopa homouttaan.Onneksi ne eivät ole Jumala.


      • Anonyymi00022

        Ei olla samanarvoisia edes seurakunnassa. Mamut saa mitä pyytävät mutta suomalainen ei saa edes jouluna ruokaapua. Mamut ekana. Mamuiltoja kielikahviloita evasretkiä ym ym näin mamuja hyysätään. Ainut paikka missä mumut hyväksytään muualla syrjitään.


    • Anonyymi00004

      Gal.5:20...."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."

    • Anonyymi00005

      Matt. 6:7

      "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]

      Mark. 12:40

      mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]

      Luuk. 20:47

      mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

    • Anonyymi00006

      Jenkkilahkot on lahkoja ja eriseuroja, mutta ei kristillisiä seurakuntia.

    • Anonyymi00007

      Pelkästään Suomessa on yli tuhat erioppista uskonnollista yhdistystä ry:tä, uskonlahkoa ja uskonkulttia.

      Jos ne kaikki kuuluisivat Kristuksen ruumiiseen, niin Jeesus muistuttaisi tuhatjalkaista matoa.

    • Anonyymi00009

      Pahimmat eksytykset on kuorrutettu kristinuskon opeilla ja Jeesuksen -nimellä.

      Matt. 7:15

      Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

      Ap. t. 20:29

      Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,

      • Anonyymi00019

        Epämääräiset uskonlahkot on roistojen piilopaikkoja.


    • Anonyymi00010

      Roistot pitää lahkoja piilopaikkoinaan.

      • Anonyymi00017

        Kolmoismurhaajat on ehdotonta eliittiä harhaoppisissa uskonlahkoissa, koska heitä pelätään.


    • Anonyymi00011

      Arkitodellisuus on aivan toisenlainen, ei ole tosiaankaan hyvä että ihmiset ovat sellaisia kuin mitä ovat. Siitä ei tule kyllä niin yhtään mitään, ei synnyt yhtään mitään seurakuntayhteyttä eikä pidetä toista parempana kuin itseään, vaan juuri päinvastoin.

      Juuri tuollaisia kuin olemme, meidän ei pidä olla.

      • Anonyymi00012

        Gal.5:20..."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."


    • Anonyymi00013

      Kuka on kirjoittajan Jumala ? Missä seurakunnassa on sinun Jumala ? Raamatun herra sebaot EI ole mikään Jumala eikä ole jeesuskaan.Teillä juutalais-kristyillä ei ole Jumalaa ollenkaan,ainoastaa herra ja sen poika.Nämä kaksi ovat narsestaja juutalaisia jotka tuiottavat vaan omaan napaansa juonitellen juutalaisuuttaan.Eroa kirkosta sillä se on ainoa hyvä teko jonka voit tehdä,näin säästyt vääritekiöiden kusetuksilta.

      • Anonyymi00016

        Kirkosta eronneet haudattiin ennen hautausmaan aidan viereen pää alaspäin.


    • Anonyymi00015

      Synagooga ei ollut mikään koti eikä majapaikka.

      Koti on ihmisten turvapaikka, suurperhe mieluummiin.

      • Anonyymi00018

        Suviseurat on hyvin järjestetty turvallinen kesätapahtuma.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Suviseurat on hyvin järjestetty turvallinen kesätapahtuma.

        eriseurat, kotiseurat, suviseurat....


    • Anonyymi00021

      Ei ole enää seurakunta turva paikka rahanahneus iskenyt ja kovaa kirkolla suuret omaisuudet kolehtirahaa saavat 8=9 milliä vuodessa minne rahat valuu. Ei ole enää varaa pitää edes hautajaisia miten kirkosta on tullut niin ahne. Papeilla ja piispoilla hurjan isot palkat. Piispan virka joutaa lakkauttaa minä en koskaa ole tarvinnut piispan apua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      171
      1492
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      687
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      125
      518
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      49
      479
    Aihe