Vasliiton Veronika Honkasalo osallistui Palestiina-miekkariin

Anonyymi-ap

jossa huudettiin juutalaisvastaisia iskulauseita.

"Kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas) puhui Palestiina-mielenosoituksessa, jossa huudettiin juutalaisvastaisiksi tulkittuja lauseita. Mielenosoituksen järjestäjää edustava Syksy Räsänen myöntää kiistellyn sloganin käytön."

Tästä ei tullut haloota - miksi?

19

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Ruotsissa paljastui, että sikäläisessä vasliitossa esiintyy paljon anti-semitismiä eli rasismia, takuulla myös Suomen vassareissa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Niin, eihän Israelin valtion perustaminen ole Israelin vika.
      Brittien hallitsemaan Palestiinaan piti perustaa Israel, Palestiina ja neutraali alue.
      Ei sitten niin käynyt. Palestiina jäi perustamatta.
      Arabimaat olivat vihamielisiä jo alkuun.
      Silti maassa jo asuvien alle neljän miljoonan ihmisen elämä olisi pitänyt jollain mallilla turvata? koko kriisin ytimen juuret johtavat sylttytehtaalle, länsimaihin.

      Palestiina on tunnustettava. Mitään väkivaltaa ei tule hyväksyä kummaltakaan osapuolelta eikä ulkopuolisten taholta.

      Komppaan Veronikaa!

    • Anonyymi
      UUSI

      Se on sitä parempaa miekkaria .
      Toituksethan ovat vasurien käsissä joten kansaa yritetään aivopestä vasurien kannattajiksi .

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin on, kansanmurhaa ei tule hyvöksyä!


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, kansanmurhaa ei tule hyvöksyä!

        Sodissa kuolee kansaakin vaikka onkin valitettavaa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Niin olisi se kansanmurha kyl lopetettava .

      • Anonyymi
        UUSI

        Persulla kova paikka puolustaa muslimeja. Mutta pitää puolustaa kun pitää Vasemmistoa vastustaa enemmän :-p


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Persulla kova paikka puolustaa muslimeja. Mutta pitää puolustaa kun pitää Vasemmistoa vastustaa enemmän :-p

        Missä persu nyt puolustaa musseja?


    • Anonyymi
      UUSI

      Honkasalo onkin ehta tosinatsi. Samaan tapaan kuin Kontula.

      Heillä VIHA sanelee joka askeleen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jeee!!


    • Anonyymi
      UUSI

      Koska media on vasemlistolainen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Väkivaltaa vastaan kannattaa aina osoittaa mieltään!
      Rauhanmarsseja pitäisi järjestää enemmän, useammin ja joka puolella.

      Asioista tulee päästä sellaiseen sopuun, jossa ketään ei laiteta tiiliseinää vasten ammuttavaksi!

      Toki rikolliset, tappajat on tuomittava.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kommunisteilla on eri säännöt.

    • Anonyymi
      UUSI

      Vasemmisto nuoleskelee muslimeja omaksi tuhokseen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Antisemitismi KikkelikuvaOL Likainen

    • Anonyymi
      UUSI

      #eriasia 🤷‍♂️

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei noista nouse haloota woke-cansel-sateenkaari vetoisessa Suomessa. Eilen Mätä Ylen A-Studiossa kokoontui "yksimielinen kerho" tuomitsemaan Teemu Kaskisarjan osallistumista 612 marssille.

      Ylehän on jättänyt vihervasemmiston marssin aina rauhaan, mainitsematta ketkä siellä agitoi, korkeintaan hehkuttanut "vastamielenosoituksesta".

      Puolenpäivän radiouutisissa Ylen femakko Tanskassa haastatteli no go alueen muslimia joka oli saamassa häädön omien lakiensa mukaan toimivalta alueelta.

      Yle on aina ja kaikessa islaminuskoisten puolella, olkoonkin, että ottavat kuten Tanskassa ja Ruotsissa alueita haltuunsa väenpaljouden myötä ja toimivat omien lakiensa mukaisesti.

      Saa nähdä tyrmääkö Eurostoliiton ihmisoikeuskomissio Tanskan ghetto lain sopimattomana, voi olla ennakkotapaus nyt käsillä ja todennäköisesti tarpeellinen kaikissa Pohjoismaissa??

    • Anonyymi
      UUSI

      "tulkittuja"...

    • Anonyymi
      UUSI

      No siksi, koska ei ollut persu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      34
      4571
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3175
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2311
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      49
      2182
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      163
      2039
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1643
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1641
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1611
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1269
    Aihe