Hernenenäiset ovat käyneet palstalla nuuskimassa

4.12 kirjoitettuja Suomi24 Pyhäjärvi- keskusteluista on poistettu mm. seuraavat kuntalaiskommentointiketjut, asioista joista käytiin aktiivista keskustelua!
-Nihak ero
-hallintosääntömuutos
-konserniohjeistuksen muutokset
-hyvinvointitalon suunnitelmat

Taisi ottaa terävästi teräväpäiden ohimoon, ei kait niistä muuten ole haluttu eroon?
Kevään kuntavaalit siis alkoivat polttaa kynttilää molemmista päistä, niin valmistelun kuin päättäjienkin?
Siirryimme(kö) kuntalaisten kannanottojen estämisessä Pohjois-Korean ja Venäjän iso veli- valvontamalliin, ns. demokratian turvissa hahmoteltu hallinnon sisäänpäin käpertyminen haluaa käpertyä tiukemmmin keskenään , veronmaksajilta rauhoitettuna?
Politiikan paikallisperinteisen raottamiseksi, yya- pahasta ei voi puhua, sen sijaan hyvästä isä-äiti Vihreä Aurinkoisesta ja heidän hämystä hallinnostaan kehumisia odotetaan.?
Kiitos ei, ei tosiaankaan, ei kiitetä ,ellei ole aihetta!
Heikkoon vuorovaikutukseen syyllisiä emme ole, sellaisiksi emme myöskään tahdo tulla, olkaamme siis omin ajatuksin ja mielipitein toimivia sananvapauden s24-sankareita.
100864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Alkaen 30.10. 2024 ja hieman aiemmin käytyjä keskusteluja on poistettu. Ylläpito voisi ne palauttaa? Ottaen huomioon, että yhtään herjausketjua rattijuopoista, perussuomalaisista, ei ole saatu pyytämälläkään poistoon tähän mennessä. Kannanottoina suurkeskustelujen toiminta on ollut linjassa, ja mihin asioihin yp- on nyt puuttunut, on omiaan herättämään epäilystä, oliko jossakin aloituksen mainitsemissa ketjuissa osuttu kuntalaisen oikeuksien puolustamisessa lainytimeen, tökätty siihen mustaan selitysytimeen? Muutoin ei ketjuharvennusta tällä hetkellä näe tarpeellisekis, hallinto on pelästynyt, mitä nyt tapahtuu ?.

Äänestä
  • Kommenttini: Miksi poistettu nämä Pyhäjärven kaupunginhallinnon toimenpiteet
    olla kuuntelematta kansan mielipiteitä. Uskomatonta.
    Nämä aihealueet, jotka aloittaja on koonnut olisi ollut yksi ja tärkeä asia, joka olisi
    vaatinut kuntalaisten kuulemisen.
    Näitä kuulemistilaisuuksia ei ole valtuustokauden aikana ollut yhtään kertaa

    Kuka / kenellä on oikeus tällaiseen sabotointiin paikallisesti.

    Kuntavaalit ovat huhtikuussa. Tässä on tärkeitä asioita. Ottakaa talteen, ennenkuin tämäkin mielipide poistetaan. Ei unohdeta.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, turhat, ja asiaton rattikäryjutut jätetty, jotka kohdistuu liikaa yksilöön, eikä mitään merkitystä asiayhteyksiin.
    Alatyylin rehoitus ollut ikävää, masentavaa, ei anna mitään jyvää oikeisiin mielipiteisiin. Miksi niitä ei poisteta.
    Onko suomi24 - sivusto politisoitunut, nyt herättiin ennen vaaleja..
    Huumeiden käyttäjät alkaneet rehottaa Pyhäjärvellä, epämiellyttäviä asioita, miksi poliisit ei puutu kunnolla.
    Näitä sivuilmiöitä on saatava julki, niitä ei saa poistaa Suomi24 - sivustolta.
    Poliisi ei puutu kohteisiin ajoissa.
    Tavan kuntalainen tuntee turvattomuutta.
    Älkää poistako kommentteja, ottakaa selvää asioista ENSIN.
    Villaisella painamisia tapahtuu jo liikaa, miksi?
    Huumehörhöjen öiset bakkanaalit häiritsee tavallisten ihmisten elämää.
    Älkää ruokkiko hyväntekeväisyydellä lisää.
    Asiat hoitumaan, haluamme joulurauhan, ei kiroilua, öisiä huutoja, jatkuvaa rallia monine lieveilmiöineen.
    Älkää poistako tätä kirjoitusta, on totta.

    Äänestä

Mitä eikö poistoista äänestetty. Vain yhden äänen saaneet ehdotukset noterettaisiin. Mylvivää naurua!!!!

Äänestä
  • Onhan nuo noteerattu,kun on painostettu poistamaan!
    Revi siitä, 2024-12-04 10:38:51 jokahenkilö
    Ihme kun olet, niin kerro onkos sulla useampi ääni--basso, /sopraano,/ wiskibasso,/ kaljaörinä?
    Kun näin ilmeistä on , olet neliääninen (lajia)

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onhan nuo noteerattu,kun on painostettu poistamaan!
    Revi siitä, 2024-12-04 10:38:51 jokahenkilö
    Ihme kun olet, niin kerro onkos sulla useampi ääni--basso, /sopraano,/ wiskibasso,/ kaljaörinä?
    Kun näin ilmeistä on , olet neliääninen (lajia)

    Kyseinen asia näyttää olevan todellisessa pattitilanteessa, vaikka sitä potkitaankin eteenpäin vimmatusti.

    Asia kuuluisi valmistella asianosaisten kanssa uudelleen. Se on asia n:o 1. Asia n:o 2 taas on se, että kaikki eivät ole pysyneet toimivaltansa rajoissa. Näiden kahden asian osalta syntyy oikeudenmukainen ratkaisu hyvin tehdyn valmistelun jälkeen.

    Tilanteessa korostuu valtuuston puheenjohtajan asema, ja miten hän toimii.

    Äänestä

  • Lopeta, pysy asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyseinen asia näyttää olevan todellisessa pattitilanteessa, vaikka sitä potkitaankin eteenpäin vimmatusti.

    Asia kuuluisi valmistella asianosaisten kanssa uudelleen. Se on asia n:o 1. Asia n:o 2 taas on se, että kaikki eivät ole pysyneet toimivaltansa rajoissa. Näiden kahden asian osalta syntyy oikeudenmukainen ratkaisu hyvin tehdyn valmistelun jälkeen.

    Tilanteessa korostuu valtuuston puheenjohtajan asema, ja miten hän toimii.

    Ei tasa-arvoa, vaihtakaa puheenjohtaja jo viimeinkin.

    Äänestä

  • Ritiratirasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Lopeta, pysy asiassa.

    Kommenttini klo 11.43= väärässä kohti.
    Kello 11.15 kommentti, ei kohdistu siihen.
    On asiaa.

    Äänestä

  • Lopeta, " yrjö tulee ilman sinun haikua ja kaikua".

    Äänestä

Mitä tarkoittaa mielipiteen ja sananvapaus?
Suomessa jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä ja ilmaista sen täysin vapaasti. Jokaisella on lain mukaan sananvapaus.
Sananvapaudella tarkoitetaan oikeutta ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään sitä ennakolta estämättä.

Sanan- ja mielipiteen vapaus ovat tärkeitä perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattuja oikeuksia, joiden olemassaolo on edellytyksenä monien muiden oikeuksien käyttämiselle. Samalla ne ovat olennainen osa toimivaa demokratiaa. Suomessa sananvapauden ytimeen kuuluu ennakkosensuurin kielto, mikä tarkoittaa sitä, etteivät viranomaiset tai muut tahot saa ennakkoon kieltää ja tarkastaa julkaisuja tai viestejä.

Äänestä
  • Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin.
    Poliittisten päättäjien tulee voida keskustella vaikeistakin aiheista ja esittää niihin kantansa. Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitä tahansa saa sanoa, vaan sillä on rajansa ja toisten oikeuksia tulee kunnioittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin.

    Sananvapauteen kuuluu tietojen, mielipiteiden ja muiden viestien ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Tämän oikeuden toteutumisen kannalta on elintärkeää, että tiedotusvälineet ovat vapaita ja riippumattomia ja että toimittajat voivat tehdä työtään turvassa ja ilman ennakkosensuuria.
    Mediaa pidetäänkin vallan vahtikoirana.
    -----
    Pyhäjärven Sanomien päätoimittaja on antanut kasvonsa median sananvapaudelle Pyhäjärvellä. Hän toivookin lehden palstoille mielipidekirjoituksia. Joten eiköhän oteta toivous todesta, ja käynnistetä parviälyllä kunniallinen,asiallinen ja terävä mielipidekirjoitusten sarja paikallislehdessä.
    Tikkalanmäen toiminnot ovat saavuttaneet omalla valtiudellaan sen lakipisteen, missä on ylitetty kuntalaisten osallistumisoikeudet tällä vaalikaudella.
    Näitä ovat mm
    1) tuulivoimateollisuus
    2) sähkönsiirtolinjat
    3) hyvinvointitalon suunnitelma
    4)kuntalaiskuulemisten, mielipiteiden, vaikuttavuusarviointien kapea tarkasteluotanta valmisteluissa ei täytä demokratian tarkoittamaa yhteisön osallisuutta.
    Neljän vuoden aikana käytetyt tarinointimetodit ovat silkkaa bulshittiä!
    bullsiht= paskapuhetta
    näin sanoo wikipedia; Paskapuhe tai paskanjauhanta, myös hevonpaska (engl. bullshit), tarkoittaa puhetta, jonka esittäjä ei välitä totuudesta – puhuja ei siis tietoisesti pyri valehtelemaan, vaan puhuu, minkä parhaaksi näkee totuudesta tai todisteista välittämättä.[1] Paskapuhe eroaa valehtelusta juuri totuuskäsitykseen suhtautumisessa: valehtelija tai harhauttaja levittää väärää tietoa tahallaan, paskanpuhuja taas ei välitä väitteiden totuusarvosta, vaan valikoi tai keksii väitteitä tarkoituksiinsa sopivasti.[2] Yksi paskapuheen ominaispiirre on suunnitelmallisuuden puute: paskapuhetta ei suunnitella tai työstetä; se vain eritetään, pudotetaan pois.[3] Termin teki tunnetuksi tässä käyttötarkoituksessa filosofi Harry G. Frankfurt, jonka arkikielessä sanaa käytetään väljälti.[4]

    Valtuuston puheenjohtajan aika on nyt ottaa käyttöön kuntalain tuntemuksensa ja yrittäjien näkemykset ja kaupunkilaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tunnetusti, Pyhäjärven Sanomat ei julkaise, muutakuin poliittiset mielipiteet, yhdensuuntaisesti.

    Olisiko tilanne muuttunut sen suhteen?
    Taustavoimat ovat vuosia torpanneet tavallisen kuntalaisen mielipiteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Voisi näin olettaa, kun uusimman paikallislehden pääkirjoitusta luki.
    Meidän kuntalaisten on palautettava meille kuuluva sananvapaus ja mielipiteiden esittämisen oikeus.
    Meiät on nujerrettu pysymään vaiti lehden palstoilta, puolustaessamme yhteisöä yhteisten oikeuksiemme mukaan.
    Elikkäs toisin sanoen OTETTAVA, sillä valta kuuluu kansalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Paskapuhe eroaa valehtelusta juuri totuuskäsitykseen suhtautumisessa: valehtelija tai harhauttaja levittää väärää tietoa tahallaan, paskanpuhuja taas ei välitä väitteiden totuusarvosta, vaan valikoi tai keksii väitteitä tarkoituksiinsa sopivasti

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tunnetusti, Pyhäjärven Sanomat ei julkaise, muutakuin poliittiset mielipiteet, yhdensuuntaisesti.

    Olisiko tilanne muuttunut sen suhteen?
    Taustavoimat ovat vuosia torpanneet tavallisen kuntalaisen mielipiteet.

    Kyllähän tämä asia kaikessa kipeydessään tuo esille kyvyn toimia laillisin keinoin, tai sitten ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kyllähän tämä asia kaikessa kipeydessään tuo esille kyvyn toimia laillisin keinoin, tai sitten ei.

    No niin on!!
    Lainaus- "Tikkalanmäen toiminnot ovat saavuttaneet omalla valtiudellaan sen lakipisteen, missä on ylitetty kuntalaisten osallistumisoikeudet tällä vaalikaudella.
    Näitä ovat mm
    1) tuulivoimateollisuus
    2) sähkönsiirtolinjat
    3) hyvinvointitalon suunnitelma
    4)kuntalaiskuulemisten, mielipiteiden, vaikuttavuusarviointien kapea tarkasteluotanta valmisteluissa ei täytä demokratian tarkoittamaa yhteisön osallisuutta.
    Neljän vuoden aikana käytetyt tarinointimetodit ovat silkkaa bulshittiä!"-lainaus päättyy

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sananvapauteen kuuluu tietojen, mielipiteiden ja muiden viestien ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Tämän oikeuden toteutumisen kannalta on elintärkeää, että tiedotusvälineet ovat vapaita ja riippumattomia ja että toimittajat voivat tehdä työtään turvassa ja ilman ennakkosensuuria.
    Mediaa pidetäänkin vallan vahtikoirana.
    -----
    Pyhäjärven Sanomien päätoimittaja on antanut kasvonsa median sananvapaudelle Pyhäjärvellä. Hän toivookin lehden palstoille mielipidekirjoituksia. Joten eiköhän oteta toivous todesta, ja käynnistetä parviälyllä kunniallinen,asiallinen ja terävä mielipidekirjoitusten sarja paikallislehdessä.
    Tikkalanmäen toiminnot ovat saavuttaneet omalla valtiudellaan sen lakipisteen, missä on ylitetty kuntalaisten osallistumisoikeudet tällä vaalikaudella.
    Näitä ovat mm
    1) tuulivoimateollisuus
    2) sähkönsiirtolinjat
    3) hyvinvointitalon suunnitelma
    4)kuntalaiskuulemisten, mielipiteiden, vaikuttavuusarviointien kapea tarkasteluotanta valmisteluissa ei täytä demokratian tarkoittamaa yhteisön osallisuutta.
    Neljän vuoden aikana käytetyt tarinointimetodit ovat silkkaa bulshittiä!
    bullsiht= paskapuhetta
    näin sanoo wikipedia; Paskapuhe tai paskanjauhanta, myös hevonpaska (engl. bullshit), tarkoittaa puhetta, jonka esittäjä ei välitä totuudesta – puhuja ei siis tietoisesti pyri valehtelemaan, vaan puhuu, minkä parhaaksi näkee totuudesta tai todisteista välittämättä.[1] Paskapuhe eroaa valehtelusta juuri totuuskäsitykseen suhtautumisessa: valehtelija tai harhauttaja levittää väärää tietoa tahallaan, paskanpuhuja taas ei välitä väitteiden totuusarvosta, vaan valikoi tai keksii väitteitä tarkoituksiinsa sopivasti.[2] Yksi paskapuheen ominaispiirre on suunnitelmallisuuden puute: paskapuhetta ei suunnitella tai työstetä; se vain eritetään, pudotetaan pois.[3] Termin teki tunnetuksi tässä käyttötarkoituksessa filosofi Harry G. Frankfurt, jonka arkikielessä sanaa käytetään väljälti.[4]

    Ainakin kahdessa ensimmäisessä on ollut lukuisia tilaisuuksia, missä on ollut mahdollisuus osallistua.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Valtuuston puheenjohtajan aika on nyt ottaa käyttöön kuntalain tuntemuksensa ja yrittäjien näkemykset ja kaupunkilaiset.

    Lienee jo myöhäistä, kaikki käytetty jo hyväksi, tyhjää luuta turha kaluta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No niin on!!
    Lainaus- "Tikkalanmäen toiminnot ovat saavuttaneet omalla valtiudellaan sen lakipisteen, missä on ylitetty kuntalaisten osallistumisoikeudet tällä vaalikaudella.
    Näitä ovat mm
    1) tuulivoimateollisuus
    2) sähkönsiirtolinjat
    3) hyvinvointitalon suunnitelma
    4)kuntalaiskuulemisten, mielipiteiden, vaikuttavuusarviointien kapea tarkasteluotanta valmisteluissa ei täytä demokratian tarkoittamaa yhteisön osallisuutta.
    Neljän vuoden aikana käytetyt tarinointimetodit ovat silkkaa bulshittiä!"-lainaus päättyy

    Kaikki tehty, sovittu, piiri pieni pyörii sekamelskassa, soppa on sakeaa.

    Äänestä

Tilanne nyt:

Urheilutermein lausuttuna, varaslähdöt on aina uusittava. Lähtöviivalle asettuvat oikeat osallistujat.

Äänestä
  • Varaslähdön ottaneilla oli vissiinkin l iikaahemohessiä verenkierrossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Varaslähdön ottaneilla oli vissiinkin l iikaahemohessiä verenkierrossa.

    Paskapuhe tai paskanjauhanta, myös hevonpaska (engl. bullshit), tarkoittaa puhetta, jonka esittäjä ei välitä totuudesta – puhuja ei siis tietoisesti pyri valehtelemaan, vaan puhuu, minkä parhaaksi näkee totuudesta tai todisteista välittämättä

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Paskapuhe tai paskanjauhanta, myös hevonpaska (engl. bullshit), tarkoittaa puhetta, jonka esittäjä ei välitä totuudesta – puhuja ei siis tietoisesti pyri valehtelemaan, vaan puhuu, minkä parhaaksi näkee totuudesta tai todisteista välittämättä

    Mikä oli syy, että mielipiteet ko. asioista oli poistettava.
    Oliko kaupunginjohtajan "hipiä". Oliko Jussinniemen ja Pappilan tulevan kuntavaalien ja aluevaalien menestyminen. En tiedä, mutta ihme ja kumma, kun ei ole oikeutta esittää mielipidettä. Sanon suoraa, että herätkää Helvetissä, se on myöhäistä. Herätkää NYT .

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vaalit tulloo, vaalit tulloo.

    Huumehöyryisten tekemisiä jne...
    Miksi nekin poistettiin, oliko niin, että Tikkalanmäki mainittiin joissain kommenteissa, oliko jokin polttopiste arka, mene ja tiedä.
    P.Sanomat kirjoitti kuitenkin, että Köpsin alue levotonta, johon huumehommat vaikutus tekijänä.
    Ei Köpsinalue ole ainoa, ongelmaa ollut määrätyllä alueella koko kesän.
    Alkanut näkyvästi jo vuoden alussa.

    Äänestä

Onko meillä edessä Romanian Sauseskun tie?

Äänestä
  • se on kiinni meistä itsestä. mitä ratkaisuja teemme.

    Äänestä

  • Sanonta henkilöistä, että istuu lujassa kuin lehmänpaska "Junttilan" talon seinässä. Nyt sanonnan syntyperä on selvinnyt kansanperinnearkistosta, nimittäin se tarkoittaa Pyhäjärven kunnantaloa, junttilaa, ja siellä olevia samojen junttipäättäjien mukana pysymistä. Eivät itse älyä jäädä pois, ja juntin äänestäjät ovat yhtä kaikki juntteja, eivät kykene irrottautumaan,

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sanonta henkilöistä, että istuu lujassa kuin lehmänpaska "Junttilan" talon seinässä. Nyt sanonnan syntyperä on selvinnyt kansanperinnearkistosta, nimittäin se tarkoittaa Pyhäjärven kunnantaloa, junttilaa, ja siellä olevia samojen junttipäättäjien mukana pysymistä. Eivät itse älyä jäädä pois, ja juntin äänestäjät ovat yhtä kaikki juntteja, eivät kykene irrottautumaan,

    Toisiin luoetaan - joku saa yhden äänen. Se aiheuttaa mitättömissä kateutta. 0=0

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    se on kiinni meistä itsestä. mitä ratkaisuja teemme.

    Ei nyt ihan noinkaan.
    Et taida olla kartalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kepumainen kommentti, saitko kahvipaketin?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei nyt ihan noinkaan.
    Et taida olla kartalla.

    Vaaleissa heidät valitaan. Vaalit kertovat, ketkä ova normaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kepumainen kommentti, saitko kahvipaketin?

    Ei vaan hyviä päätöksiä. He ovat normaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei vaan hyviä päätöksiä. He ovat normaaleja.

    Etkö hyväksihöynäytetty huomaa olevasi epätoivoinen kommentoidessasi vaalien tulostasoa.
    Olkoonkin vaikka yksi, vastaan sata ääntä, niin ihmisen teot ja tulokset kertovat, osaako sata ääntä saanut olla lupausten mukaisesti kaikkien kuntalaisten asialla.
    V****tuttaa aikansa juupas-eipäs saahaajien kalliiksi koitunut saldo, näin oikeasti sanotaan monessa kotitaloudessa, kotikunnassamme.
    Arvaatteko MIKSI?
    Valehteliminen on taritolaji, lahjakkuus suorastaan, ja kaikista ei siihen ole. Valehtelijat istuvat etupenkeillä, eivätkä kavahda edes mitä möläyttelevät. Siksi valtuuston kokouksia ei tallenneta, sillä varovat jäävänsä nalkkiin sanoistaan, hyödyntävät valittua julkista kokouskäytäntöä, varman päälle valehdellessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    korjaus valehteleminen on taitolaji

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    se on kiinni meistä itsestä. mitä ratkaisuja teemme.

    Pyhäjärvellä varsin yksipuolista, näiden ratkaisujen tekosissa.
    Näin on nähtynä jo vuosia, vuosia.
    Siksi kait näkymät nollassa.
    Sananvapaus lurahti Suomi24:n osalta vitelikkoon.
    Paljastakaa nyt, ketkä kepuloi tekstien poistot?
    Missä yksilön oikeus, jotkut saa näköjään suheerata mielinmäärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Etkö hyväksihöynäytetty huomaa olevasi epätoivoinen kommentoidessasi vaalien tulostasoa.
    Olkoonkin vaikka yksi, vastaan sata ääntä, niin ihmisen teot ja tulokset kertovat, osaako sata ääntä saanut olla lupausten mukaisesti kaikkien kuntalaisten asialla.
    V****tuttaa aikansa juupas-eipäs saahaajien kalliiksi koitunut saldo, näin oikeasti sanotaan monessa kotitaloudessa, kotikunnassamme.
    Arvaatteko MIKSI?
    Valehteliminen on taritolaji, lahjakkuus suorastaan, ja kaikista ei siihen ole. Valehtelijat istuvat etupenkeillä, eivätkä kavahda edes mitä möläyttelevät. Siksi valtuuston kokouksia ei tallenneta, sillä varovat jäävänsä nalkkiin sanoistaan, hyödyntävät valittua julkista kokouskäytäntöä, varman päälle valehdellessaan.

    Olet oikeassa, noin on nähtynä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Toisiin luoetaan - joku saa yhden äänen. Se aiheuttaa mitättömissä kateutta. 0=0

    Vaihda tuo ontto sävel, meitä ei kiinnosta tuo sama liturgia jota laskettelet, et hallitse muutenkaan mitään asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Etkö hyväksihöynäytetty huomaa olevasi epätoivoinen kommentoidessasi vaalien tulostasoa.
    Olkoonkin vaikka yksi, vastaan sata ääntä, niin ihmisen teot ja tulokset kertovat, osaako sata ääntä saanut olla lupausten mukaisesti kaikkien kuntalaisten asialla.
    V****tuttaa aikansa juupas-eipäs saahaajien kalliiksi koitunut saldo, näin oikeasti sanotaan monessa kotitaloudessa, kotikunnassamme.
    Arvaatteko MIKSI?
    Valehteliminen on taritolaji, lahjakkuus suorastaan, ja kaikista ei siihen ole. Valehtelijat istuvat etupenkeillä, eivätkä kavahda edes mitä möläyttelevät. Siksi valtuuston kokouksia ei tallenneta, sillä varovat jäävänsä nalkkiin sanoistaan, hyödyntävät valittua julkista kokouskäytäntöä, varman päälle valehdellessaan.

    Niinpä, äänimäärällä ja ostetuilla äänillä, ei muuta hyötyä kuin onttona kaikuva kaiku, toistaa toistamistaan, tulosta ei näy.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    korjaus valehteleminen on taitolaji

    Huumehöyryisten ja alkoholistien taitolaji.
    Heidän piirissään se kukoistaa, kuin kesänkukkaketo. Uskovat jopa itsekin, suurimman harhansa keskellä.

    Äänestä

Miksi Pyhäjärven perussuomalaiset julkisuudessa vihaavat työmiehiä ja - naisia sekä Pyhäjärvisiä yrityksiä?

Äänestä
  • Mikäs selvännäkijä luulet olevasi? Huomautan että sinä vihaat perussuomalaisia sen kaikissa ihmisissä ja toimintamuodoissa, se on de facto!
    Sinä näet rikan toisen silmässä, etkä huomaa että omassasi on halko!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Mikäs selvännäkijä luulet olevasi? Huomautan että sinä vihaat perussuomalaisia sen kaikissa ihmisissä ja toimintamuodoissa, se on de facto!

    Juuri näin 👍

    Miten tämä väittämäsi "viha" käytännössä kaikkia kohtaan ilmenee? Vai onko taas kerran kyseessä pelkkä vihan sekaista solvausta?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Miten tämä väittämäsi "viha" käytännössä kaikkia kohtaan ilmenee? Vai onko taas kerran kyseessä pelkkä vihan sekaista solvausta?

    sinäpä sen kerrot, kun alat eritellä nimillä, ketä persua vihaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    sinäpä sen kerrot, kun alat eritellä nimillä, ketä persua vihaat.

    Miksi minun pitäisi vihata jonkun hienon puolueen jäsentä?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    sanoppa sinä, kommentointisi pitkälta ajalta on kaunaista perussuuomalaisia kohtaan.

    Kaunalla (ransk. ressentiment) tarkoitetaan filosofiassa ja psykologiassa tietyn tyyppistä paheksuntaa tai vihamielisyyttä. Kauna suuntautuu siihen, minkä yksilö tunnistaa turhautumisensa syyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Nyt meni kyllä vikaan, sillä minä olen perussuomalainen perusduunari, joka harrastaa keräilyä.

    Äänestä

  • Mistä ja miten sait moista aatoksiisi?
    Aika erikoinen on näkökantasi.

    Äänestä

  • Nyt lörähti trolliksi koko skeida.
    Että viitsitkin, maha pois pöydältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Miksi minun pitäisi vihata jonkun hienon puolueen jäsentä?

    Luikerrella kuvittelet osaavasi, typerys.

    Äänestä

Olpa hyvä kommentoimti ja täyttä asiaa ihan joka ikinen sana
putin ja lavrov eivät kestä asioden esille ottoa näköjään(jari henrik kiviniemi,jjniemi)

Äänestä

Minkälainen "henki" lie kunnantalolla?

Äänestä

Asiassa on törmätty varaslähtöihin ja höynäytyksiin. Ne eivä häviä milloinkaan eikä minkäänlaisilla päätöksillä. Ne pysyvät aina, kun ne on tehty. Niistä on jo syntynyt merkki.

Äänestä
  • Esimerkkinä Persujen kanssakaappisopimus Laulurämeestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Esimerkkinä Persujen kanssakaappisopimus Laulurämeestä.

    Siinäpä otat itsellesi väittämäsi myötä todistamisen taakan. Ole hyvä, räyhähenki.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Esimerkkinä Persujen kanssakaappisopimus Laulurämeestä.

    *kanssakaappisopimus"? Mikähän se on?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Esimerkkinä Persujen kanssakaappisopimus Laulurämeestä.

    Todisteita, vai pelkästään solvaamista?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Todisteita, vai pelkästään solvaamista?

    Minä luotan perussuomalaisen minulle kertomaan. Perussuomalaiset ovat luvanneet yritykselle hyväksyä alueen kaavan vaalien jälkeen.

    Petosjytky katkuaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Todisteita, ei katkua laulurämeeltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Todisteita, ei katkua laulurämeeltä.

    Oletko epätvoivoinen? Persujen petos haisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Oletko epätvoivoinen? Persujen petos haisee.

    En ole "epätvoivoinen", mutta sinä olet. Ja sen huomaa😁

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Minä luotan perussuomalaisen minulle kertomaan. Perussuomalaiset ovat luvanneet yritykselle hyväksyä alueen kaavan vaalien jälkeen.

    Petosjytky katkuaa..

    Minä olen jopa kuullut vasemmistolaisen sanovan tuulivoimala alueesta me haluamme tämän..

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    En ole "epätvoivoinen", mutta sinä olet. Ja sen huomaa😁

    Minä teen kirjoitusvirheitä, mutta en ole mielenvikainen. Sinä et tee kirjoitusvirheitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Minä teen kirjoitusvirheitä, mutta en ole mielenvikainen. Sinä et tee kirjoitusvirheitä.

    "et ole mielenvikainen" 🤣

    Äänestä

Todistus tulee, kun kaavasta aikanaan äänestetään.

Äänestä
  • oot säälittävä ääliö

    Äänestä

  • Eli siihen asti puolueesi arvoilla mennään eli solvaamista ja valehtelua 👍

    Äänestä

  • Onko se vähän sama niin kuin kaupunki ottaa "Kottia" ehkä tulevista kiinteistöveroista? Minnekäs tämän viikon Tuulimylly nousi?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Onko se vähän sama niin kuin kaupunki ottaa "Kottia" ehkä tulevista kiinteistöveroista? Minnekäs tämän viikon Tuulimylly nousi?

    Asiasta, josta nyt on ollut puhe, persut ovat toimineet esimerkillisesti ja lain mukaisesti. Toisista ei ole tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    JJ 007 Brysselin Keikka.

    Niin mikään laki ei estä tekemästä kassakaappisopimusta ja huijaamasta äänestäjiä. Laulurämeellä petosjytkyttää!

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    JJ 007 Brysselin Keikka.

    Eikö JJ olekaan Brysselissä? Luottamuspula?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Eikö JJ olekaan Brysselissä? Luottamuspula?

    En tiijä mutta Setan agentti 000 lupavalehdella ja putinnuori Sbastian Tynkkynen sielä on. Muistakaa ottaa omat Tummelit mukaan, jos menette tapaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Niin mikään laki ei estä tekemästä kassakaappisopimusta ja huijaamasta äänestäjiä. Laulurämeellä petosjytkyttää!

    Nyt laulurämeen kanssakaappikin jytkyttää? Ja ääniä kuuluu?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    En tiijä mutta Setan agentti 000 lupavalehdella ja putinnuori Sbastian Tynkkynen sielä on. Muistakaa ottaa omat Tummelit mukaan, jos menette tapaamaan.

    Ihanaa, kun vieläkin käyt kuumana sebuun 😍

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    En tiijä mutta Setan agentti 000 lupavalehdella ja putinnuori Sbastian Tynkkynen sielä on. Muistakaa ottaa omat Tummelit mukaan, jos menette tapaamaan.

    Miten Kimmo ja li, putinin kätyrit voivat?

    Äänestä

Minkälainen henki lie kunnantalon käytävillä?

Äänestä
  • Tuulivoimasta huolimatta tunkkaisen huono.
    Sisäilmasta huolimatta Parasta Itsenäisyyspäivää räyhähenkisille(kin)

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Tuulivoimasta huolimatta tunkkaisen huono.
    Sisäilmasta huolimatta Parasta Itsenäisyyspäivää räyhähenkisille(kin)

    Olipa outo juttu. kun poistivat tämän ketjun alussa mainitut asiat, joita käsitellään 10.12.24 valtuustossa.
    Diktatuuri on jo nyt nähtävissä, entä jatkossa, kun säännöt saavat lainvoiman?

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Olipa outo juttu. kun poistivat tämän ketjun alussa mainitut asiat, joita käsitellään 10.12.24 valtuustossa.
    Diktatuuri on jo nyt nähtävissä, entä jatkossa, kun säännöt saavat lainvoiman?

    Taas joku häirit see kirjoitusta!

    Halusin muistuttaa, että valtuustonkokous pidetään kunnantalolla 10.12.24 klo 16.00. Ilmoitus lehdessä!
    Listalta voitte lukea ja todeta, millaista yksinvaltiutta haetaan kiviniemelle.

    Ja tämä Nihak!? On sitä aikoihin eletty. Mitenkäs herra johtaja ja herra hallituksen pj ja rouva hallituksen varapuheenjohtaja aikovat asioita hoidettavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Ans´kattoo, miten ajattelevat valtuutetut toimivat päätettäessä kaupungin erikoisen tärkeistä tulevaisuuden asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ans´kattoo, miten ajattelevat valtuutetut toimivat päätettäessä kaupungin erikoisen tärkeistä tulevaisuuden asioista.

    Median uutisista mielikuva; Syyrian syrjäytetty yksinvaltias sai turvapaikan Venäjältä. Moskovasta.
    Metafoora; kuka huolii itsekkään, julman ja ahneen vallankäyttäjän kotiinsa?
    Kaltaisensa luota majapaikka ja turvapaikka löytyy näköjään.

    Entäs jos se olisi tarpeellista kuntalaisten oikeuden kannalta --kuvitteellisesti
    Missä olisivat "syrjäytettävän" hallinnon, pääitsekkäiden, päätösvaltaa pönkittävien ja erikoisoikeuksia sekä määrämisvaltaa itselleen pönkkäävien henkilöiden turvapaikan tarjoavat tervetuloa tänne , "kodit, kunnat, maat" ?

    He joilla on jo valtaa, virka ja kaunis tulevaisuus, nämä ihmiset ovat hurahtaneet vallan haluun, ahneuteen ja ylensyöntiin.
    Pyhäjärvellä syynä lienee yleisesti välinpitämättömyys ja laiskuus ottaa asioista selvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Jos avoimesti käytetään kuntakuvioissa tiedottamista, niin se antaa mahdollisuuden kannanottoihin . Mutta/Jos kuppikunnat hoitvat yhteisiä asioita salassa, helposti
    ei jakseta/ei tiedetä keskustella yhteisistä asioista. Valitut edustajat eivät informoi
    kaupunkilaisia , syntyy ihmeellinen "salassapitovelvollisuus". Mutta , mikä se on?
    Näin pieni paikkakunta , johon puoluepolitikointi ei saisi vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Miksi tilintarkastajat ja tarkastuslautakunta ei puutu Kuntalain edellytämään kuntalaisten kuulemisoikeuksiin?

    Siksi, kun heidät on valjastettu olemaan uskoll NÄILLE, isia , sillä "Korppi ei syö korppia"
    tai "ei pure", ei "potki".....Miten vain tämän ymmärrät.

    Päätilintarkastajat ovat "hyvin voideltuja". Olemmehan sen kokeneet vuosien ajoilta.jolloin asioihin todellakin olisi tullut puuttua. Mutta:Puhtaat Paperit on AINA . Hallintoa on hoidettu"kuntalain mukaan"

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Median uutisista mielikuva; Syyrian syrjäytetty yksinvaltias sai turvapaikan Venäjältä. Moskovasta.
    Metafoora; kuka huolii itsekkään, julman ja ahneen vallankäyttäjän kotiinsa?
    Kaltaisensa luota majapaikka ja turvapaikka löytyy näköjään.

    Entäs jos se olisi tarpeellista kuntalaisten oikeuden kannalta --kuvitteellisesti
    Missä olisivat "syrjäytettävän" hallinnon, pääitsekkäiden, päätösvaltaa pönkittävien ja erikoisoikeuksia sekä määrämisvaltaa itselleen pönkkäävien henkilöiden turvapaikan tarjoavat tervetuloa tänne , "kodit, kunnat, maat" ?

    He joilla on jo valtaa, virka ja kaunis tulevaisuus, nämä ihmiset ovat hurahtaneet vallan haluun, ahneuteen ja ylensyöntiin.
    Pyhäjärvellä syynä lienee yleisesti välinpitämättömyys ja laiskuus ottaa asioista selvää.

    Vois arvella, ettei turvatakuista-ja paikoista ole puute, kun muutenkin paikallisesti parempiosaiset antavat ovenolla kaltaisilleen auki.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Miksi tilintarkastajat ja tarkastuslautakunta ei puutu Kuntalain edellytämään kuntalaisten kuulemisoikeuksiin?

    Siksi, kun heidät on valjastettu olemaan uskoll NÄILLE, isia , sillä "Korppi ei syö korppia"
    tai "ei pure", ei "potki".....Miten vain tämän ymmärrät.

    Päätilintarkastajat ovat "hyvin voideltuja". Olemmehan sen kokeneet vuosien ajoilta.jolloin asioihin todellakin olisi tullut puuttua. Mutta:Puhtaat Paperit on AINA . Hallintoa on hoidettu"kuntalain mukaan"

    Missä on jätetty kuuntelematta. Se että sinun kantti ei riitä kuulemisiin osallistumisiin ei kuulu muiile. 0=0

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Missä on jätetty kuuntelematta. Se että sinun kantti ei riitä kuulemisiin osallistumisiin ei kuulu muiile. 0=0

    Peninkulma oli alun perin määritelty siksi matkaksi, jossa koiran haukku kuuluu tyynessä ilmassa.

    Nyt emme kuule /lue mitään, virastolta, vaikka on tekniikka ja tiedotusvälineet.
    Batomuuri on julkista ääntä läpäisemätön.

    Äänestä

PERSUt itkevät ylläpidolle kun heidän valheitaan tuodaan julki🙏

Äänestä
  • Eihän ylläpito saa osallistua keskusteluihin. Mitä oikein Mariset joka ikinen päivä?Marinaa !

    Äänestä

  • Löytyykö suoniyhde?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Löytyykö suoniyhde?

    Iso osa taiteen julkisesta tuesta on käytännössä ylimääräistä puoluetukea vihreille ja vasemmistoliitolle.
    Venäjän vuonna 2022 aloittaman sodan myötä suomalaisten ja muiden eurooppalaisten on ollut pakko havahtua vuosikymmeniä kestäneestä harhaisesta toiveajattelusta, punavihreästä pasifismista ja naiivista idealismista yleensäkin. Nato-jäsenyyden myötä Suomikin on vihdoin osa Yhdysvaltojen johtamaa demokraattisten maiden rintamaa, emme enää epämääräinen Venäjän rajamaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Tekniset innovaatiot ovat olleet vielä suurempi muutosvoima. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat murtaneet journalistien vanhan vallan. Kulttuuri-, media- ja yliopistoeliittien asema horjuu. He eivät enää pysty ohjailemaan julkista keskustelua, kuten he vielä vähän aikaa sitten pystyivät. Kiitos sosiaalisen median, äänettömät ovat saaneet äänen, ja demokratia on vahvistunut ennennäkemättömällä tavalla. Valta-aseman menetys on ottanut lujille, kuten jokainen huomaa.

    Journalistit ja vasemmistolaiset yliopistotutkijat ja aktivistit yrittävät epätoivoisesti kehystää somessa käydyn kansalaiskeskustelun ”öyhöttämiseksi”, ”vihapuheeksi”, ”äärioikeistolaisuudeksi”, ”konservatiivisuudeksi” ja ”fasismiksi”. Eräs somen meeminikkari onkin loistavasti tiivistänyt yhteen lauseeseen suomalaisten journalistien sananvapauskäsityksen: ”Sananvapautta meille, sananvastuuta teille.”

    👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Heil Hitler Meil Persut?

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Heil Hitler Meil Persut?

    Hienoa 😇

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

4.12 kirjoitettuja Suomi24 Pyhäjärvi- keskusteluista on poistettu mm. seuraavat kuntalaiskommentointiketjut, asioista joista käytiin aktiivista keskustelua!
-Nihak ero
-hallintosääntömuutos
-konserniohjeistuksen muutokset
-hyvinvointitalon suunnitelmat

Taisi ottaa terävästi teräväpäiden ohimoon, ei kait niistä muuten ole haluttu eroon?
Kevään kuntavaalit siis alkoivat polttaa kynttilää molemmista päistä, niin valmistelun kuin päättäjienkin?
Siirryimme(kö) kuntalaisten kannanottojen estämisessä Pohjois-Korean ja Venäjän iso veli- valvontamalliin, ns. demokratian turvissa hahmoteltu hallinnon sisäänpäin käpertyminen haluaa käpertyä tiukemmmin keskenään , veronmaksajilta rauhoitettuna?
Politiikan paikallisperinteisen raottamiseksi, yya- pahasta ei voi puhua, sen sijaan hyvästä isä-äiti Vihreä Aurinkoisesta ja heidän hämystä hallinnostaan kehumisia odotetaan.?
Kiitos ei, ei tosiaankaan, ei kiitetä ,ellei ole aihetta!
Heikkoon vuorovaikutukseen syyllisiä emme ole, sellaisiksi emme myöskään tahdo tulla, olkaamme siis omin ajatuksin ja mielipitein toimivia sananvapauden s24-sankareita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu