Homojen määrä Suomessa

kundi

1. Homo, bi- ja heteroseksuaalien määrä väestössä

Vuonna 1993 julkaistu satunnaisotokseen perustuva tutkimus suomalaisten seksikäytöksestä kertoi seuraavaa:

Kinseyn asteikko Miehiä / Naisia / Yhteensä
Täysin heteroseksuaaleja 93,3 % / 93,7 % / 93,5 %
Pääsääntöisesti heteroseksuaaleja 4,7 % / 4,7 % / 4,7 %
(homokokemukset esim. murrosiän kokeiluja, suurimmalla osalla homoeroottinen tuntemus ei johtanut orgasmiin)
Biseksuaaleja 1,2 % / 1,2 % / 1,2 %
Pääsääntöisesti homoseksuaaleja 0,4 % / 0,1 % / 0,2 %
(joskus heterotunteita / käytöstä)
Täysin homoja / lesboja 0,5 % / 0,4 % / 0,4 %

Identiteetiltään täysin homoja on siis vain 0,9 % miehistä ja 0,5 % naisista. Tämän lisäksi eri asteista biseksuaalia kiinnostusta on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä kokenut miehistä 5,9 % ja naisista 5,8 %. Kaikista miehistä ja naisista 4,2 % oli kokenut kiihottavia hyväilyjä ja/tai sukupuolikontakteja oman sukupuolen kanssa. Tosin hieman yli puolet näistä kaikista homokokemuksia hankkineista piti itseään yksinomaan heteroina, eikä tämä ainoaksi jäänyt homokokemus ollut johtanut orgasmiin.

Miehistä 2,2 %:lla ja naisista 1,1 %:lla oli ollut useampia sukupuolikokemuksia saman sukupuolen kanssa.1 Nämä luvut ilmaisevat myös todennäköisimmin homoseksuaalisuutta aktiivisesti toteuttavien määrän.

Homoliike on käyttänyt eri puolilla maailmaa, myös Suomessa, Alfred Kinseyn tutkimuksia (1948, 1950) poliittisiin päämääriinsä vakuuttaakseen valtaväestöä homoseksuaalisuuden normaaliudesta. 2 Yleisimmän väitteen mukaan homoseksuaaleja on 10 % väestöstä. Tosiasiassa tutkimus osoitti, että 4 % miehistä ja puolet vähemmän naisista oli homoseksuaaleja koko elämän ajan. 37 %:lla miehistä ja 13 %:lla naisista oli ollut jossain elämänsä aikana orgasmiin johtanut homoseksuaalinen kokemus.

Kinseyn tutkimusta ei kuitenkaan voi pitää luotettavana, sillä mm. 25 % tutkituista oli nykyisiä tai entisiä vankeja. 3 Lisäksi historialliset syyt (toinen maailmansota) saattavat selittää miesten homokokemusten laajuutta. 4

Viimeaikaiset seksitutkimukset ovat todenneet, että Kinseyn ilmoittamat luvut ovat liioiteltuja. Kinseyn jälkeen mittavin tutkimus USA:ssa on Michaelin ym. (1994) tekemä. Sen mukaan vain 2,6 %:lla miehistä ja 1,2 %:lla naisista oli ollut seksiä oman sukupuolen kanssa viime vuoden aikana. Tutkijat totesivat, että

''määrittelimmepä homoseksuaalisuuden miten tahansa, päädymme pieneen prosenttiin ihmisiä, jotka ovat tällä hetkellä homoja tai lesboja. Nämä luvut saattavat itse asiassa näyttää hämmästyttävän matalilta erityisesti ihmisistä, jotka elävät New Yorkin ja San Franciscon kaltaisissa kaupungeissa, joissa on suuri homoyhteisö. Homoseksuaalit pyrkivät elämään suurissa kaupungeissa ja poistuvat pikkukaupungeista ja maaseudulta…''5

Vuosina 1990-91 tehty brittiläinen tutkimus (19 000 miestä tutkittiin) totesi, että 1,1 %:lla oli ollut homoseksiä viimeisen vuoden aikana ja 3,6 %:lla koko elinaikana. 6

Aiempi tutkimus Iso-Britanniassa haastatteli noin tuhat aikuista ja todettiin, että 9 %:lla miehistä ja 4 %:lla naisista oli ollut koko elinaikana homokontakti, viimeksi kuluneen vuoden aikana sitä vastoin 5 %:lla miehistä ja 1 %:lla naisista. 7

Alankomaissa vuonna 1989 tuhannella henkilöllä tehty tutkimus osoitti, että 3,3 % miehistä ja 0,4 % naisista kertoi osoittaneensa viime vuoden aikana pääsääntöisesti homokiinnostusta (12 % miehistä ja 4 % naista jossain vaiheessa elämäänsä). 8

Vuonna 1992 Ranskassa tehty tutkimus kertoi, että 1,1 % miehistä ja 0,3 % naisista oli ollut kontakti omaan sukupuoleen vuoden 1991 aikana (1,4 % / 0,4 % viimeisenä viitenä vuotena, 4,1 % / 2,6 % koko elinaikana). 9

Täysin homoseksuaaleja miehiä arvioidaan olevan länsimaiden aikuisväestössä 0,9 0,1 % ja lesboja 0,5 0,1 %. Jos biseksuaalit lasketaan mukaan lukemat nousevat 2,7 1,7 %:iin miesten ja 1,7 1,0 %:iin naisten kohdalla. Aikuisväestössä on siis noin 2,2 % homoja, lesboja ja biseksuaaleja. 10

Todennäköisesti vain pieni osa homoista ja lesboista haluaa rekisteröidä parisuhteensa. Parisuhderekisteröinnin sallivissa Pohjoismaissa julkaistut tilastot osoittavat, että vuosittain noin pari sataa homo- ja lesboparia haluaa rekisteröidä suhteensa. Homoaktivisti Ulf Månssonin mukaan homoseksuaalien

''parisuhteen virallistaminen - aivan kuten avioliiton solmiminen - merkitsee paljon muutakin kuin taloudellista sitoutumista. Ennen kaikkea se merkitsee yhteiskunnallista hyväksymistä ja asennemuokkausta'' (Helsingin Sanomat 3.6.1999, s. 2, lihavointi lisätty).

Varsinainen syy rekisteröinnin edistämiseen on yhteiskunnan asennemuokkaus, ei parisuhteensa rekisteröintiä haluavien suuri määrä.

tästä luettavissa koko raportti:

http://www.espoohsrk.fi/html/body_aslan_kannanotto.htm

23

11544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JustAnotherQueer

      Taas tätä Aslan-sontaa. Ettekö voisi jo antaa olla? Teillä ei ole mitään faktatietoja, olette vain vääristelleet ja muokanneet ns. "tutkimustuloksia" omiin tarpeisiinne, kristillisissä "tutkimuslaitoksissanne".

      • talentum

        se vääristely tule enimmäkseen sieltä heikomman ja epävarmemman identiteetin puolelta eli homoilta..eikös enemmistön ehdoilla kuitenki pitäisi demokratiassa pelata eikä muutaman ääriryhmän äänitorvien mukaan...aslanin toiminta (tosin en oikein hyvin tunne asiaa)ole kuitenki siihen osallistuvilta ihan vapaa ehtoista ja lähtee näiden eheytymään haluavien homojen omasta tahdosta

      • JustAnotherQueer
        talentum kirjoitti:

        Millä perustelet homojen "heikomman ja epävarmemman" identiteetin? Homo on homo vaikka ympäröivä yhteisö haluaisikin riistää häneltä oikeuden elää kuten hänelle on parasta ja luonnollista. Demokratiassa käsittääkseni kuuluu ottaa huomioon myös vähemmistöjen ihmisoikeudet, vaikka joillakin helluntailaisilla on asiasta ilmeisesti toisenlainen käsitys.

        Aslan on fundamentalististen kristittyjen aivopesujärjestö, jonka toiminta perustuu uskonnollisen elämänkatsomuksen omaksuneiden, itsesyytöstensä kanssa painiskelevien homoseksuaalisten miesten syyllistämiseen ja sosiaaliseen eristämiseen. Aslan lyö siis nimenomaan niitä, jotka valmiiksi ovat jo ns. heikoilla. "Eheytymään" eivät hakeudu kuin sellaiset homot, jotka ovat ympäröivästä yhteisöstään omaksuneet negatiivisen minäkuvan ja sisäistäneet kaikki ennakkoluulot ym. irrationaaliset pelot koskien homoseksuaalisuutta.

        Seuraavaksi pieni pätkä koskin näitä ns. "eheytysliikkeitä" (Aslan ym.). Tekstin on kirjoittanut sosiologi ja tutkija Olli Stålström:

        "Eheytysliikkeen kirjallisuudesta käy ilmi, miten liike pyrkii katkaisemaan homoseksuaalien ihmissuhteet ja lisäämään heidän syyllisyydentunteitaan. Siten eheysliike rikkoo ihmissuhteita antamatta mitään tilalle. Rinnastus AA:han ontuu siinä mielessä, että alkoholismista on mahdollista ja toivottavaa toipua, sillä alkoholin liikakäyttö on hengenvaarallista. Sen sijaan toisen ihmisen läheisyys ja rakkaus eivät sinänsä ole vaarallisia vaan, päinvastoin, uskonnollisella syyllistämisellä aikaansaatu pidättyminen ja yksinäisyys voivat johtaa masennukseen ja itsetuhoisiin ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Psykologian ja psykiatrian alan ammatilliset organisaatiot ovat siksi vakavasti varoittaneet eheytysterapiasta. (Ks. esim. Haldeman 1996, 881-896)"

        Ko. teksti on osa artikkelia, joka löytyy osoitteesta
        http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=41_10_1

        Artikkelin on kirjoittanut Stålström ja se perustuu hänen väitöskirjaansa "Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu" (Gaudeamus Kirja, 1997).

        Terveyden edistämisen keskusliitto (TEK) katsoi muuten tarpeelliseksi erottaa Aslanin jäsenistöstään 28.8.2001.

      • toinen kundi
        JustAnotherQueer kirjoitti:

        Amerikkalainen Kinsey tutki 40-luvulla seksuaalista suuntautumista. Tuloksena saatiin, että joka kymmenes on homo eli sukupuolivietti kohdistuu ensisijaisesti omaan sukupuoleen.

        Vuonna 1993 Haavio-Mannila ym. tutki Suomessa samaa. tuloksena saatiin paljon pienemmät prosenttiluvut. Se johtuu siitä, että kyselemällä tehdyssä tutkimuksessa niin moni vastaa toisin kuin todellisuudessa on, varsinkin kun on kyse niin arasta asiasta kuin seksuaalisesta suuntautumisesta. 12 vuotta sitten yhteiskuntamme asenneilmasto oli lisäksi paljon homokielteisempi kuin nykyään, vaikka siitä on kulunut vain niin vähän aikaa. Jos sama tutkimus tehtäisiin nyt, saataisiin korkeammat homojen määrää kuvaavat luvut.

        Homojen yleisyys pitäisi tutkia seuraavalla tavalla: Otetaan satunnaisotannalla 1000 henkilöä. Heille näytetään 50 naistenkuvaa ja 50 miestenkuvaa kullekin henkilökohtaisesti. Ja tutkitaan kummaita kiihottuu henkilö enemmän pääsääntöisesti. Jos omasta sukupuolesta kiihotutaan enemmän kuin vastakkaisesta sukupuolesta, niin kyseessä on homo. Ja tuloksena saataisiin tässä tutkimuksessa, että noin 100 henkilöä olisi homoja. Loput heteroja ja oikeastaan kaikki biseksuaaleja ainakin vähän. Olettamusta tukee myös se, että ihmisen lähimmät sukulaiset eläinkunnassa, simpanssit, ovat kaikki biseksuaaleja.

        Homoista vain pieni osa on niitä, jotka käyvät homobaareissa tai käyvät homojen pornosivuilla. On hyvin monta tapaa olla homo. Voi olla myös perheenisänä. Voi tukeutua johonkin uskonnolliseen yhteisöön tai muuhun yhteisöön ja olla niin sanotusti kaapissa. Kaikille ei vain kaapissa olo luonnistu. Se taas riippu henkilön synnynnäisistä ja hankituista ominaisuuksista ja ympäröivästä yhteisöstä sekä henkilön tehtävästä yhteiskunnassa.

        Ilmeisesti kovimmat homojen vastustajat löytyvätkin ns. kaapissa olevista homoista vrt. Adolf Hitler ja eräät uskonnolliset yhteisöt.

    • prozentti

      Siis yksi prosentti miehistä on homoja. Suomessa on 5 miljoonaa asukasta. Homoja, sellaisia on siis noin 50 ooo Suomessa. Ja pajon enemmän bi-seksuaaleja. Kymmentätuhatta henkeä kohden menestyy yksi yökerho. Onko Suomessa Viisi homoyökerhoa. Onhan niitä juuri yhteensä viisi. Eiks ole hyvin päätelty.

      Bi-seksuaaleja on kuitenkin noin 400 000. Ja he osallistuvat joskus myös gay-toimintaan.

      • Nykyajan homot eivät ole varsinaisia synnynnäisiä homoja ja lesboja, vaan muodin ja kielletyn hedelmän houkutuksen perässä juoksevia kokeilevia heteroita. He eivät ole alunperin halunneet olla homoja/lesboja, vaan heidät on yhteiskunnan muotitrendit ja näihin langenneet kaverit houkutelleet ko. kokeiluihin.

        Kaikki mikä on kiellettyä, se kiihoittaa ihmistä. Ihmisessä on eräänlainen valuvika, koska hän kokee suurta mielihyvää kun hän saa rikkoa normeja, ikäänkäänkuin protestiksi, vaikka perimmäinen syy itsekkyys ja ylpeys. "Minuahan ei kukaan määrää, ei edes Jumala", on juuri tämän ajattelun perimmäinen motiivi. Ts. eräänlainen fundamentalistinen ääriliberalismi jonka pohjana on ihmisen itseriittoisuus ja kuviteltu riippuumattomuus kaikesta ja kaikista rajoitteista. --- Sitten kun homoudesta/lesboudesta nauttiminen alkaa olla arkipäiväistä, seuraa uusia kokeiluja, joita ei viitsi tänne edes kirjoittaa.

        Luterilainen kirkkokin toimii todella tyhmästi jos tai kun juoksee näiden muotitrendien perässä ja uskoo kaikki selitykset kiveen hakatuista ominaisuuksista.

        On siis jo aika unohtaa teoriat joissa väitetään ettei hetero voi muutta homoksi tai ettei homo voi muuttua heteroksi. Nyt meidän pitäisi oivaltaa että tämä homouden ja muiden poikkevuuksia yhteiskunnallinen normaalistaminen päivänselvästi juuri lisää homoutta ja lesboutta ja samalla niiden tuomia ongelmia, joista vähäisin ei ole omien lasten tuoman elämän mielekkyyden kokemisen eliminoiminen.

      • juho-ney kirjoitti:

        Nykyajan homot eivät ole varsinaisia synnynnäisiä homoja ja lesboja, vaan muodin ja kielletyn hedelmän houkutuksen perässä juoksevia kokeilevia heteroita. He eivät ole alunperin halunneet olla homoja/lesboja, vaan heidät on yhteiskunnan muotitrendit ja näihin langenneet kaverit houkutelleet ko. kokeiluihin.

        Kaikki mikä on kiellettyä, se kiihoittaa ihmistä. Ihmisessä on eräänlainen valuvika, koska hän kokee suurta mielihyvää kun hän saa rikkoa normeja, ikäänkäänkuin protestiksi, vaikka perimmäinen syy itsekkyys ja ylpeys. "Minuahan ei kukaan määrää, ei edes Jumala", on juuri tämän ajattelun perimmäinen motiivi. Ts. eräänlainen fundamentalistinen ääriliberalismi jonka pohjana on ihmisen itseriittoisuus ja kuviteltu riippuumattomuus kaikesta ja kaikista rajoitteista. --- Sitten kun homoudesta/lesboudesta nauttiminen alkaa olla arkipäiväistä, seuraa uusia kokeiluja, joita ei viitsi tänne edes kirjoittaa.

        Luterilainen kirkkokin toimii todella tyhmästi jos tai kun juoksee näiden muotitrendien perässä ja uskoo kaikki selitykset kiveen hakatuista ominaisuuksista.

        On siis jo aika unohtaa teoriat joissa väitetään ettei hetero voi muutta homoksi tai ettei homo voi muuttua heteroksi. Nyt meidän pitäisi oivaltaa että tämä homouden ja muiden poikkevuuksia yhteiskunnallinen normaalistaminen päivänselvästi juuri lisää homoutta ja lesboutta ja samalla niiden tuomia ongelmia, joista vähäisin ei ole omien lasten tuoman elämän mielekkyyden kokemisen eliminoiminen.

        "He eivät ole alunperin halunneet olla homoja/lesboja, vaan heidät on yhteiskunnan muotitrendit ja näihin langenneet kaverit houkutelleet ko. kokeiluihin. "

        En ole ikinä tavannut vastaavaa henkilöä, onko sinulla todisteita siitä että näin olisi? Ainakin omaan kaveripiiriini kuuluu kyllä homoja mutta heterona ei ole ikinä kiinnostanut mitä he tekevät keskenään kaveriporukoissaan.

        "Kaikki mikä on kiellettyä, se kiihoittaa ihmistä. Ihmisessä on eräänlainen valuvika, koska hän kokee suurta mielihyvää kun hän saa rikkoa normeja, ikäänkäänkuin protestiksi, vaikka perimmäinen syy itsekkyys ja ylpeys. "Minuahan ei kukaan määrää, ei edes Jumala", on juuri tämän ajattelun perimmäinen motiivi."

        Kielletty ei kiinnosta suurinta osaa ihmisistä joten taidat lähinnä vieläkin puhua itsestäsi ja kiinnostuksistasi :)
        Mutta ennen kuin joku voisi tehdä jotain "protestiksi jumaluudelle" pitäisi ensiksi uskoa edes yhden olemassaoloon sekä siihen että tämä tuomitsisi sen. Joten perustelusi ontuu :)

        "Sitten kun homoudesta/lesboudesta nauttiminen alkaa olla arkipäiväistä, seuraa uusia kokeiluja, joita ei viitsi tänne edes kirjoittaa. "

        Erityisesti kun alkuosa päätelmistäsi ei vaikuta pätevän oikeassa maailmassa, niin turha kuvitella vetävänsä johtopäätöksiäkään niistä :)

        "On siis jo aika unohtaa teoriat joissa väitetään ettei hetero voi muutta homoksi tai ettei homo voi muuttua heteroksi."

        Tämän hetken tiedon mukaan, kyseessä todellakin on on tieteellisen sanamääritelmän mukaan teoria, eli siis "todeksi todistettu päätelmä".

      • Oudoksuva kirjoitti:

        Kielletty on aina kiinnostanut ihmistä omenavarkauksista lähtien. Samoin nämä sadomasokistiset jutut. Tehdään tahallaan sitä mikä tiedetään vääräksi.

      • juho-ney kirjoitti:

        Kielletty on aina kiinnostanut ihmistä omenavarkauksista lähtien. Samoin nämä sadomasokistiset jutut. Tehdään tahallaan sitä mikä tiedetään vääräksi.

        Ei vaikuta asiaan juuri mitenkään, vai väitätkö että vasenkätisetkin ovat myös "kiinnostunut kielletystä" koska keskiaikoina se oli merkki syntisyydestä?

    • ren

      Oliko kyseisen tutkimuksen satunnaisotos yksinkertainen satunnaisotanta, ositettu otanta, ryväsotanta vai kenties kiintiöpoiminta? Ja mikä oli otoksen koko?

      Linkki johon viittaat ei ole _raportti_ vaan Aslan ry:n kannanotto eli käytännössä tieteellisin termein höystetty mielipidekirjoitus.

    • toinen kundi

      Vuonna 1993, jolloin tutkimus tehtiin, oli asenneilmasto paljon homokielteisempi kuin nykyään. Ja ilmeisesti, jos sama tutkimus tehtäisiin nyt, niin saataisiin suuremmat prosenttiluvut. Osa homoista haluaa kieltää taipumuksensa tai salata sen. Varsinkin biseksuaalien kohdalla halutaan kieltää oma homous. Ja siitähän se lähteekin se homofobia. Sen taustalla on tavallisesti tukahdutettu oma homous.

      Oikeastaan homojen lukumäärä pitäisi testata muulla tavoin kuin kyselyillä. Voitaisiin tutkia esimerkiksi henkilön kiihottumusta erilaisista ärsykkeistä ja sen mukaan luokitella ihmiset homoihin tai heteroihin. Uusimpien tutkimusten mukaan henkilön ominaishajusta voi myös päätellä seksuaalisen suuntautumisen. Ihminen ei välttämättä sitä edes haista. ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan miehet, niin heterot kuin homotkin, kokevat heteromiehen hajun epämiellyttävänä. Kun taas naisten ja homomiesten haju koetaan miellyttävänä.

      Aika lailla ollaan oikeassa, kun sanotaan noin joka kymmenennen olevan homo. Homo on siis sellainen henkilö, jonka sukupuolivietti kohdistuu ensisijaisesti omaan sukupuoleen.

    • todella

      tavallisena heterona minua ihmetyttää se, että jos kerran homoja on niin vähän, niin
      miksi aslanilaiset heitä vainoavat ja levittävät tätä homovihaa.

      Kun kerran homoja on niin vähän, niin miksi sitä pientä vähemmistöä pitää vainota?

      Jos kerran Kinseyn tutkimus pitää paikkansa, että homoja on niin vähän, niin miksi
      niitä täytyy koko ajan vainota, vihata ja osoittaa niiden olevan syntisiä?

      Jos kerran homoja on niin vähän, niin mitä pahaa ne voi tehdä suurelle heteroenemmistölle?

      Kun kerran homoja on niin vähän, niin miksi aslanilaiset kokevat homot uhaksi?
      Miksi aslanilaiset eivät ymmärrä, että me tavalliset ihmiset emme koe pientä homoväestöä
      millään tavoin uhaksi?

      Kun kerran homoja on niin vähän, niin miksi tuon vähemmistön syntisyyteen täytyy kiinnittää niin paljon huomiota?
      Eikö olisi todella parempi kiinnittää huomiota valtaväestöön (heteroihin) ja heidän synteihin:

      lähes kaikki pedofilia tapaukset ovat heteroiden tekemiä
      mieletön hetero seksuaaliväkivalta
      raiskaukset
      hetero väkivalta jne.

      Onko aslanilaisten ja muiden vähemmistöä vainoavien tarkoitus se, että he kiinnittävät
      huomiota pienen vähemmistön syntisyyteen, jotta kukaan ei kiinnittäisi huomiota valtaväestön syntisyyteen?

      Siltä se vaikuttaa, koska en voi käsittää, miten kukaan uskovainen voi toimia sillä
      tavoin kuin aslanlaiset ja muut vähemmistö vainoajat toimivat.

      Aslanilaisten olisi syytä tehdä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen.

      Jos tuo Kinseyn raportti pitää paikkansa, niin en voi todellakaan enää hyväksyä
      uskovaisia, jotka noin pientä ihmisväestöä vainoaa. Se tuntuu niin sairaalta ja Raamatun
      vastaiselta ja tekee vainoajista itsestään synnintekijöitä.

      • bonewits

        Jostain luin tutkimuksen, missä osoitettiin kiihkouskonnollisuuden (jonkin kristillisen kirkon piirissä) korreloivan suoraan näiden tutkittujen miesten homoseksuaalisuuden kanssa.

        Kysymyksessä on joukkio itseinhoisia ja -vihaisia ihmisiä, jotka ahdasmielisen uskonnollisen kotikasvatuksensa takia, eivät kykene hyväksymään itseään. Lähde valitettavasti puuttuu, mutta selitys on järkeenkäypä.

    • jaina

      voisi olla kiinnostunut siitä henkisestä väkivallasta, mitä aslankultti harjoittaa.

    • homoja on...

      10% väestöstä, eli Suomessa on 500 000 homoa ja lepsoa...

      Itse en usko että heitä olisi noin paljon. Vihreiden eduskuntaryhmästä 7,1 % on julkihomoja. Kaapissa saattaa olla enemmänkin... Muista eduskuntaryhmistä julkihomoja ei löydy ainakaan toistaiseksi.

    • aslanilaisille

      laskutehtävä viisaammille:
      Aslanin mukaan Suomen väestössä on 0,5 % homoja.

      Väestömäärä on (v.2003) 5220 000.

      Kuinka paljon Suomessa on homoja (v.2003)?

      raiskauksia Suomessa tehdään vuosittain parisen kymmentä tuhatta. heterot raiskaavat.
      pedofilia tapauksia jää Suomessa vuosittain kiinni hieman alle 200. pedofilit ovat heteroita.
      Insestin uhreja ei tiedetä tarkasti, mutta vuosittain insestin uhreja arvellaan Suomessa olevan noin 40 000 lasta ja nuorta. He ovat heteroiden uhreja.
      perheväkivalta tapauksia tulee vuosittain esiin hirvittävä määrä (jota en muista). Väkivallan tekijänä on yleensä heteromies joskus heteronainen.

      JNe jne.

      Miksi aslanilaiset yrittävät kiinnittää ihmisten huomion pois niistä asioista, jotka ovat hirvittävä ongelma sadoile tuhansille suomalaisille joka päivä:
      heteroiden seksuaalinen ja muu väkivalta.

      Kun väestössä niin vähän on homoja, jotka eivät edes tee ihmisille pahaa, kuten heterot tekevät, niin miksi heitä pitää jatkuvasti toitottaa syntisiksi?

      Eikö olisi syytä alkaa kiinnittää huomiota sinne, missä ovat synnintekijät, ja jotka aiheuttavat koko ajan suunnatonta vahinkoa toisille ihmisille?

      • itsetuntoa kohottamaan

        Uskovainen on usein siksi uskovainen, että tuntee itsensä jotenkin heikoksi ympäristössään. Siksi hän usein tarvitsee jonkin porukan, jota sortaa ja ivata. Homot on tähän tehtävään sopiva porukka koska heitä on vähän ja he tavallisesti asuvat suurimmissa kaupungeissa. Heitä ei tavallisesti tavata uskovaisen ympäristössä, mutta tiedetään heitä olevan. Siksi homoista on helppo tehdä syntipukki moneenkin asian. Näin on ollut entisinä aikoina ja näin on nytkin, valitettavasti.

      • pena

        > raiskauksia Suomessa tehdään vuosittain parisen
        > kymmentä tuhatta. heterot raiskaavat.

        miksei myös homot?

        > pedofilia tapauksia jää Suomessa vuosittain
        > kiinni hieman alle 200. pedofilit ovat
        > heteroita.

        minulla on sellainen käsitys, että suuri osa pedofiileistä harrastaa nimenomaan homoseksiä?

        > Insestin uhreja ei tiedetä tarkasti, mutta
        > vuosittain insestin uhreja arvellaan Suomessa
        > olevan noin 40 000 lasta ja nuorta. He ovat
        > heteroiden uhreja.

        miksei myös homojen?

        > perheväkivalta tapauksia tulee vuosittain esiin
        > hirvittävä määrä (jota en muista). Väkivallan
        > tekijänä on yleensä heteromies joskus
        > heteronainen.

        perheväkivallalla ja sukupuolisella suuntautumisella ei liene juurikaan korrelaatiota?

      • onkin miettimistä!
        pena kirjoitti:

        Homoraiskauksia ei ole juuri ilmaantunut. Aiheesta on tulossa tällä hetkellä kolme tutkimusta yliopistossa.

        Kysyt, mikseivät homot raiskaa. Niinpä, ehkä he vain ovat sivistyneempiä ja inhimillisempiä kuin heterot.

        Suurin osa pedofiileistä on heteroita. Asiasta saat asianmukaista tietoa esim. laittamalla hakukoneelle hakusanaksi child abuse.

        Miksi juuri heterot harjoittavat insestiä, kyselet.
        Siitäkin on tutkimuksia jo valmiina runsaasti psykiatrian ja oikeustieteen alalla.
        Sitä vaan sopii miettiä, että mikä meissä heteroissa on vialla.

        Valitettavasti perheväkivaltatapaukset ovat 99,9 prosenttisesti heteroväkivaltatapuksia. Suurin osa niistä on miehen tekemä väkivalta vaimoa ja/tai lapsia kohtaan.

    • huiskaus

      Älyttömiä arvailuja. Eihän suomen väkilukuakaan pysty laskemaan ilman tarkkaa laskentaa

      • kanna kuononpää

        Joo, itsekin olen nähnyt tutkimuksia, on yllättävää, että seksuaalinen suuntautuminen jakautuu sukupuolten kesken eri tavoilla. Naisista 91% oli täysin heteroseksuaaleja, 5% biseksuaaleja, 1% homoseksuaaleja eli lesboja, 2% ei tuntenut minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta ja 1% ei vastannut mitään.
        Miehistä 90.5% oli täysin heteroseksuaaleja, 0.5% biseksuaaleja, 4.5% täysin homoseksuaaleja, 0.1% ei tuntenut minkäänlaista seksuaalista halua ja loput n.6% ei vastannut mitään.

        Tästä voidaan päätellä, että naisilla seksuaalinen suuntautuminen on jakautunut siten, että mitä enemmän nainen pitää toisista naisista, sitä harvinaisempaa se on. Eli täysin hetroja on eniten ja täysin lesboja vähiten. Miehillä näyttäisi olevan enemmän joko-tai, joko täysin hetero tai täysin homo, ja biseksuaaleja on vähiten.

    • tilastonikkari

      Wikipediassa esitellään seitsemän tutkimusta homojen määrästä. Niiden keskiarvona miehistä homoja on noin prosentti ja naisista jonkun verran vähemmän. Kun Suomessa on aikuisia noin neljä miljoonaa, homoja lienee 40000 ja lesboja ehkä 30000. Varmaan sama määrä löytyy bi-seksuaaleja. Muita kuin heteroja on silloin yhteensä 150000. Siis sama määrä kuin tasa-arvoisen avioliittoaloitteen allekirjoittaneita.
      Huomattavasti suuremmalla määrällä on yksi tai muutama satunnainen homoeroottinen kokemus. Näitä ei kuitenkaan voi tilastoida homoiksi tai bi-seksuaalisiksi.

      • tilastonikkari

        Laskelmaan tuli laskuvirhe ja määrä tuplaantui. Näin piti kirjoittaa:
        Kun Suomessa on aikuisia miehiä sekä naisia molempia noin kaksi miljoonaa, homoja lienee 20000 ja lesboja ehkä 15000. Varmaan sama määrä löytyy bi-seksuaaleja. Muita kuin heteroja on silloin yhteensä 70000.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2659
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      223
      2484
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2312
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      190
      1804
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1308
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe